Nimi: Niittykukkia lakanoissa
Kirjoittaja: Eulalia
Ikäraja: S
Paritus: Charlie/Fleur(/Bill)
Genre: Romance, Fluff
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot, kaikki muu kuuluu minulle
Summary:
Charlie muistaa jokaisen hymyn, jokaisen katseen. Muistaa kosketusten kepeyden ja jokaisen ylimääräisen poskisuudelman. Miettii, kuinka se saattoi johtaa niin pitkälle, sen kaiken piti olla vain viatonta leikkiä. A/N: Ensimmäinen ei-angstificcini ikinä, mikä todennäköisesti näkyy kliseiden määrässä… Toivoisin kovasti
mielipiteitä siitä, onko tämän perusteella mitään toivoa jatkaa romantiikan puolella, vai kannattaisiko ihan suosiolla pysyä tuolla portaiden alapuolisessa komerossa.
Ficin ranskankielisyydet olen yrittänyt toteuttaa niin, ettei niiden olemassaolo häiritse niitä lukijoita, jotka eivät ranskaa osaa. Suomensin lisäksi ranskalaisuudet tuonne ficin loppuun. Virheitä varmaan on, koska oma ranskan taito on kaikkea muuta kuin sujuva.
Inspiraatiota ficille lähdin hakemaan
Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulain –elokuvan Soundtrackin kappaleesta
La Dispute [toimimaton linkki], jonka on säveltänyt
Yann Tiersen. Tämä ficci muuten osallistuu
Vuodenaikahaasteeseen, vuodenaikana kesä.
* * * * *
NIITTYKUKKIA LAKANOISSASitruunalla maustettua sangriaa ja ranskalaisen kesän loputon kuumuus. Hymyjä ja viipyileviä katseita, kiusoittelevaa pilkettä silmäkulmissa. Naurua ja toistensa lomaan pujotettuja sormia. Kosketuksia, liian usein annettuja poskisuudelmia.
Uusi aamu herää helteisenä, sisällä on viileää. Makuuhuoneen tapetit helmiäiskuvioita täynnä, lakanoissa niittykukkia – niin
ranskalaista. Mies avaa silmät, kohtaa vaalean naisen viehkeän katseen.
”Sainpas sinut”, siniset silmät nauravat, vienoon hymyyn kaartuneilla huulilla leikkii tyytyväisyys. Hän pujottaa sormensa miehen sormien lomaan, silittää kämmenselän lukuisia arpia. Laskee pään pisamaiselle rinnalle, painaa kevyen suukon iholle.
Aurinko työntää hohtavan valonsa heidän ylleen, huone on hiljainen. Sanattomina he makaavat vielä hetken niin, miettivät molemmat tapahtunutta. Nauttivat auringon säteistä vaaleilla lakanoilla, paljaalla iholla. Tuntevat toistensa tuoksun, hymyilevät toisiltaan salaa. Siro sormi kutittelee ympyröitä vatsalle, aina vain alemmas… Peiton alla varpaat hellivät toisiaan.
”Fleur?” mies lausuu lopulta hiljaa, saa sylissään makaavan naisen hymisemään.
”
Oui, Charlie?” hän kysyy, ääntää nimen niin vienosti, niin pehmeästi – se on
Sharlii hänen huulillaan.
Sharlii, niin kaunis, että se hämmentää, saa unohtamaan aiotut puheet, saa mielen hylkäämään suunnitellut sanat.
”
Rien”, Charlie siis vastaa, tyytyy silittämään platinaisia hiuksia. Huokaa: ”Ei sen väliä.”
Charlie muistaa jokaisen hymyn, jokaisen katseen. Muistaa kosketusten kepeyden ja jokaisen ylimääräisen poskisuudelman. Miettii, kuinka se saattoi johtaa niin pitkälle, sen kaiken piti olla vain viatonta leikkiä. Missä vaiheessa rajat hämärtyivät, milloin ensimmäinen suudelma lipsahti poskelta huulille? Missä vaiheessa nauru vaihtui huokauksiin, sangrialla täytettyjen lasien kilinä lakanoiden kahinaan?
Katuuko hän?
Onko sen edes väliä?
*
”Ranskaan?”
”Niin, Charlie. Ranskaan. Olet kerrankin lomalla ja tahdon sinun tapaavan hänet.”
”Et ole koskaan aikaisemmin tahtonut esitellä tyttöystävää perheelle, tämän täytyy olla vakavaa.”
”En minä muulle perheelle häntä vielä aiokaan esitellä, sinulle vain. Fleur on uskomaton, niin kaunis ja älykäs, hyväsydäminen… Ymmärrät kyllä, kunhan tapaatte. Olen puhunut paljon sinusta, ja hän odottaa jo kovasti tapaamista.”
”Miksi haluat esitellä tyttöystäväsi juuri minulle?”
”Koska sinä olet perhe ja paras ystävä samassa paketissa. Tahdon molempien hyväksynnän ennen kuin kosin.”
”Kosit? Näin pian?” *
Kutsu Ranskaan Fleurin perheen huvilalle. Aurinkoa ja pilvetön taivas. Helle. Vuoristoa ja kiemurtelevia teitä, ilmassa kesän lämmin tuoksu. Lehtimetsiä ja suuria niittyjä. Villejä kukkia silmänkantamattomiin. Valossa kylpeviä viiniviljelmiä, ihmisiä ulkona nauttimassa lämmöstä. Vuohipaimenia teillä, kesämekkoja ja ranskalaisuutta. Pieniä kyliä, tervehdyksiä tuntemattomilta –
Bonjour! Kaukana taustalla Alppien lumihuiput, Charlie muistaa kyllä sen kaiken. Niin idyllistä – niin
ranskalaista.
Hän muistaa, kuinka huokasi huvilan nähdessään. Valkoiseksi kalkittua kiveä, tummiksi lakattuja ikkunaluukkuja, vehreä rinnepuutarha. Muistaa naisen ovella, käden pehmeyden käteltäessä. Huulten painavan tervehdyksen poskelle. Muistaa laventelinsinisen kesämekon ja hymyn, sen aivan ensimmäisen.
”
Bienvenue en France!”
Sinisten silmien tuiketta ja vaaleiden hiusten hulmua kesän kevyessä tuulenvireessä. Sivusta seurattuja suudelmia, hellyydenosoituksia. Kyllä Charlie muistaa veljensä rakastuneen katseen, tietää, kenelle Fleur kuuluu. Tietää tehneensä väärää, mutta jää siitä huolimatta vuoteeseen, ei osaa nousta ja lähteä.
Ei tahdo.
Seinällä maalaus niittykukista, lasiovi puutarhaan on raollaan. Linnut laulavat ja niin laulavat myös sydämet. Charlie kietoo kädet Fleurin ympärille, hymyilee. Vielä ei ole kiire, ei tarvetta nousta. Aikaa vain katsella toista hiljaa silmiin, aikaa hymyillä ja antaa ympäröivän päivän lipua eteenpäin. Aikaa suudelmille ja viekoitteleville hymyille. Aikaa olla ajattelematta, aikaa ajatella.
Kuinka tässä kävi näin?
Onko sen edes väliä?
*
”Pöllö toi kirjeen Irvetasta.”
”Mitä siinä sanotaan?”
”Ne tahtovat minut töihin.”
”Oh, merde! Tuo ei ole reilua, olet lomalla!”
”Lupasivat, että pääsen takaisin perjantai-iltana.”
”Siihen on kolme päivää! Ce n’est pas juste!”
”Älä nyt, Fleur.”
”Minun tulee ikävä.”
”Jäähän Charlie tänne. Nyt teillä on ainakin aikaa tutustua toisiinne, kun en ole jatkuvasti häiritsemässä.”
”Ce n’est pas le meme sans toi...”*
Vaniljavaahtoa ja puutarhamansikoita jälkiruoaksi, viiniä ja loputtomia keskusteluja. Lämpimän aamuyön tunteja ja tutustumisia. Leveneviä hymyjä, piteneviä katseita. Muutama sopimaton vitsi, heleää naurua. Pöydän alla jalkojen viattomia kohtaamisia. Ystävyyttä ja pian jotain vähän enemmänkin. Puutarhalyhtyjen valossa syttynyt yhteys, kaipuu seikkailuun.
Piiloleikkiä kesäyön hämyssä, paljaat jalat kasteisella nurmella. Tulikärpäsiä ruusupensaissa, avoin portti niitylle. Juoksua ja naurua. Hämärtyviä rajoja heinäkuun yössä, unikoista punottu seppele. Unohtuvia lupauksia, herääviä tunteita. Vaivihkaisia kosketuksia ja tutkivia katseita. Ensimmäinen suudelma tähtien peittämän taivaan alla.
Auringonnousuja ja pitkiä aamuja. Kävelyretkiä käsi kädessä, sormet toistensa lomaan pujotettuina. Suudelmien sävyttämiä tunteja, hellyyttä ja niittykukkien koristamia lakanoita. Suloisten sanojen täyttämiä lauseita, ranskaksi lausuttuja tunnustuksia:
”
Tu es dans toutes mes pensées.”
Kynttilöitä ikkunalaudalla, hetkittäistä epävarmuutta. Pintaan pyrkivää syyllisyyttä, lupaus lopettaa. Uusia katseita, kaipuun vaivihkaista koskettelua. Häpeää sopimuksen sortuessa suudelmiin. Intohimolle ojennettua valtaa, keskinäinen hyväksyntä. Sinisten silmäparien runollisia selityksiä:
”
Le cœur a ses raisons que la raison ne connaît point”
Pennesalaattia yrttikastikkeella, pinaattia ja punaviinietikkaa. Lautaset nurmikolla. Käsi kädessä, silmät kiinni ja auringon hellä lämpö kasvoilla. Toiveita ikuisuudesta, tieto hetken ohimenevästä luonteesta. Kohta kaikki palaa ennalleen, silti on pakko sanoa:
”
Toi et moi – ça ne changera pas.”
Vuoteessa Charlie huokaa syvään, kietoo kädet vielä hetkeksi Fleurin ympärille.
Onko tämä rakkautta?
Onko sen edes väliä?
Nyt on perjantai.
* * * * *
Suhteellisen vapaat suomennokset käytetyistä ranskalaisuuksista:Oui? = (tässä) Niin?
Rien = (tässä) Ei mitään, pikkuasia
Bonjour! = Hyvää päivää!
Bienvenue en France! = Tervetuloa Ranskaan!
Oh, merde! = Voi paska!
Ce n’est pas juste! = Se ei ole reilua!
Ce n’est pas le même sans toi = Ei se ole sama (asia) ilman sinua
Tu es dans toutes mes pensées = Olet aika ajatuksissani (kirjaimellisesti: olet kaikissa ajatuksissani)
Le cœur a ses raisons que la raison ne connaît point = Sydämellä on syynsä, joita järki ei tunne
Toi et moi – ça ne changera pas = Sinä ja minä – se ei muutu
* * * * *
A/N: Mites olisi kommentti?