Nimi: Rakkauden rumat jäljet
Kirjoittaja: hedge14
Ikäraja: K-11
Genre: Lievää kauhua ja mystiikkaa?
Summary: Kuusi lyhyttä hetkeä.
1.
Kasvoi hiljainen etiäinen hänen silmiensä alla. Pihalla kolasi lunta, keltainen kola kädessään heilui, mutta lumikasat eivät kasvaneet, eikä tumma hahmo astunut sisään, vaikka eteisen ovikin kolahti.
Ja sitten, äkillisesti, käännähti hahmo kolansa kanssa, tiputti maahan. Askeleet kaartuivat pensasaidan taa ja sinä hetkenä nainen tiesi, että mies ei milloinkaan tulisi kotiin. Oli tullut tekemään viimeiset lumityöt, mutta se siitä.
Etiäinen jättää jälkeensä painavat taivaat ja hiljaa alas leijailevan lumen.
2.
Antautukaa, kiiruhtakaa ennen kuin se saapuu. Irvokas, vanha ja elämää suurempi. Paha, joka ei kasva puutarhassa, ei nuku aallokon suojissa. Ei kipua kipinänä ikuisesta tulesta. Ei, peto tulee eikä kukaan olisi sen nimeä arvannut. Muotoa tuntenut, miettinyt sen surkeaa kuolaavaa ääntä. Jo ennen loppua se nousee ja jää se lopun jälkeenkin. Eikä se ole yksin, sillä se saa kaikki ne, jotka eivät minun puoleeni taivu, palvo minua pedon sijaan.
Kaatukaa miekkani alle tai odottakaa sen saapumista.
3.
Yksin hoiperteleva sairaalasänky raapii seinän vierustaa. Käytävässä on valoa, vaikka kukaan ei sen sinne sallinut tulla. Käytävän päässä valkoinen kulunut ovi herää, avautuu viehättävästi siniseen valoon.
Juoksisitko sinä sitä kohti?
Vai kääntyisitkö sinne mistä tulitkin, pimeyteen?
4.
Hei, se sanoo. Painaa hymynsä ikkunalasiin. Tummat kiehuvat, kierot hiukset rajaavat enkelinkasvot yössä vallitsevaan pimeyteen. Yön ja tukan ero on vain heikko rajaviiva, joka silmänräpäyksessä sulaa. Onko kasvoilla hiuksia sittenkään?
Pitäisikö kääntyä sängyssä takaisin seinän puoleen? Vai menisiköhän sittenkin avaamaan sille ikkunan?
Puiden latvat huojuvat.
5.
Katsokaa! Uskokaa! Kuulkaa minua, olkaa minun tukenani, ikkunani maailmaan. Peilini piinaa, lammen pinta nauraa. En minä voi tännekään jäädä. Vesilasin vääristymään, hopeoiden rakastettuun kosketukseen. Antakaa minun tulla.
Kutsukaa minua!
Ehkä sieluni silloin on vapaa.
6.
Rakkaus on kirjoitettu lakanoihin hiellä ja verellä. Se on painettu tyynyyn hiussuortuvien märällä kosketuksella, raavittu patjaan kivusta vääntyneillä sormilla. Ja onhan se livahtanut sängyn jalkopäähän, jäänyt jälkiin jotka jäivät, kun jännittyneet jalat valuivat tarkkaan asetelluilta paikoiltaan.
Ruumis on jo viety pois.
Tuore isä pitelee poikaansa ja itkuisin, punaisin silmin, suljetuista huudoista turvonnein huulin katselee rakkauden rumia jälkiä.