Ruusutapetti (Baarin valoja) | K-11 | Femme

[Lasikuula]

Nimi: Ruusutapetti (Baarin valoja)
Kirjoittajat: Lasikuula ja Ristiriita
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: drama, romance, angst, sekametelisoppa

A/N: Ristiriita lähetti minulle kommentoitavaksi tämän tekstin alun ja ilmaisin kommentissani, että tekstiä voisi vielä jatkaa. Hän totesi ettei jaksa ja käski minua jatkamaan Alla näette lopputuloksen. Kommentit ovat enemmän kuin kivoja

Sana/kuva/lause10 kuvalla tämä


Kadehdin nuoria, pitkiä naisia, joille tarjottiin aina baarissa. Joiden hiukset heiluivat tuulessa ja tuoksuivat aina hyvältä. Niitä, joille ei ollut ongelma laittaa käsiänsä toisen naisen paidan sisään, venyttää kuminauhaa alusvaatteista, painaa suudelmia seinää vasten. Kadehdin ja vihasin heitä niin paljon, että lopulta etsin käsiini yhden. Tai oikeastaan hän etsi minut.

Elisa vain tuli ja taittoi selkäni kaarelle. Hänelle se ei ollut mikään outo asia, että yhdestä melkein hipaisusta joku suli syvästi kiinni häneen. Häneen, joka saattaisi haluta vielä huomennakin, tai olla haluamatta.

Minulla oli epäilys, ettei kaikki olisi niin yksinkertaista. Mutta kun kylmä lasi vaihtui pehmeään ihoon, unohdin kaiken mikä ei liittynyt häneen ja siihen huumaan, jolla hän hurmasi minut, sillä hän osti jokaisen sentin kehostani.

-


Arki tuli. Yksinkertaisia sanoja, monimutkaisia toteutuksia. Elisan katseessa oli epäilys, jonka varjo lankesi meidän yllemme. Ei me oltu edes me, vaan Elisa ja minä. Koska niin Elisa tahtoi, ja niin oli vain oltava.

Yhteisen kodin seinät olivat punaiset, Elisa tapetoi niihin mustia ruusuja. Hän taitteli hyllyjä, ja tv:n hän asetti ikkunan eteen. Valkealle sohvalle oli ihanaa vain kaatua, viedä Elisa mukana. Vai veikö hän minut, en tiedä.

Joinain päivinä olisin halunnut tanssia ja laulaa, mutta mieluummin katselin Elisaa kampaamassa hiuksiaan. Tunnustelin hänen kehoaan sormenpäillä. Kai se oli virhe. Elisa puhui lähtemisestä.

Eräänä päivänä koti oli enää vain seiniä. Seiniä ruusukuvioilla, televisio ikkunan edessä, ja minä katselemassa tähtiä parvekkeella, itkemässä itseäni uneen puolityhjällä vuoteella. Katsomassa Elisan kaappia, koskematta kuitenkaan sen tyhjiin hyllyihin.

Kadehdin naisia, jotka osaavat päästää irti. Joiden kasvoja peittää maski, joka saa toiset kehräämään. Niitä, joille ei ole vaikeaa viedä toisen omaa.

[Aimtist]

Pakko sanoa, että aivan uskomatonta työtä teiltä molemmilta! Ensimmäinen ja viimeinen kappale ovat mielestäni kaikista kauneimmat, ja pidän hyvin paljon siitä, miten ne on nivottu yhteen tuolla kadehtimisella. Kuvakin oli nätisti piilotettu mukaan tuonne loppuun (:

Nimessä tulee hienosti kumpikin osa esiin ja samalla tarinan kaksi puolta, koska ainakin minun mielikuvani ruusutapetista eroaa hyvin paljon baarin valojen aiheuttamasta mielikuvasta. Ensimmäisestä minulle tulee mieleen punaiset ruusut luonnonvalkoisella taustalla, hyvin rauhallinen ja tavallisen oloinen mielikuva, kun taas baarin valoista tulee lähinnä mieleen välkehtivää violettia mustalla taustalla.

Lyhyydessään oikein kaunis teksti! (:
- Aimtist

[Lasikuula]

Aimtist: Kiitos meidän kummankin puolesta Itse tajusin itse asiassa vasta nyt, kun sanoit, miten hyvin tuo kuva tosiaan sopii tuohon tekstiin! Alun alkaen vain katsoin, mikä kuvastaisi parhaiten tarinaa. Päädyin tuohon kuvaan kyllä tuon naamion takia, mutta nyt vasta huomasin miten hyvin se sopi itseasiassa tähän Kiitos vielä kommentistasi!


A/N: Tämä teksti sai itsenäisen jatko-osan tai "ensimmäisen" osansa: Elisa, K15

[Verinen Paronitar]

Lukaisin tämän tuossa viime yönä, mutta silloin ei enää mitään kommenttia oikein saanut aikaiseksi. Olikin nyt hauskaa palata tämän pariin ja huomata, että vaikka tekstin tunnelma onkin itsessään vahva ja hyvin kantava, koko setti tuntuu silti tosi erilaiselta nyt auringon paistaessa kuin pimeässä kynttilänvalossa. Tai siis että tässä on jotenkin tekstin sisäisessä maailmassa ne molemmat, ne vain nousevat eri tavalla esiin lukemis-olosuhteista riippuen 

Tekstin nimi on ihana, toimivat sulut otsikoissa on minulle mieleistä herkkua, ja kivasti tosiaan ne molemmat maailmat näkyvät jo tuossa otsikon tasolla. Hämyisen baarin ja arjen kuvastot tukivat toisiaan kivasti, ja pidin siitä, miten tämä "kaunis haihattelu" kovasti yritti olla läsnä siinä jokapäiväisessä elämässä. Ja että se olikin, ei sen arjen tarvitse olla pelkkää kaurapuuroa ja harmaita aamuja, mutta niistä ruusutapeteista huolimatta jotkut ei vaan osaa pysyä paikallaan. "Kadehdin naisia, jotka osaavat päästää irti" oli hieno kohta, pidinpidin kovasti.

Kokonaisuudessaan tykkäsin. Vähän jäin kyllä pohtimaan, että tämä toistaa alusta loppuun sellaista tosi käytettyä ja nähtyä kuvastoa (maskit ja selän kaaret ja tähtien katselu parvekkeella jne), joka ainakin minun silmissäni kaipaisi jotain rosoja siloiseen pintaansa. Itsensä uneen itkeminen maistuu myös minun suussani jo sellaiselta asialta, että sitä ei oikein kannata käyttää kuin humoristisessa merkityksessä. Mutta makuja on monia ja teksti toimi tällaisenaankin oikein kauniisti, herkkä ja tunnelmallinen tämä oli joka tapauksessa