Mie... Ihastuin tähän. Ja tämä- no, voinko mä sanoa mitään? Pakko yrittää, rutistaa jotain... Tästä Ginnystä minä pidän. En siksi, että se haluaa pettää Harrya oman veljensä kanssa (voi kiesus, no, ei voi muita syyttää kun itsekin avasin tämän vain otsikon ja parituksen vetämänä ja siinä toivossa, että saan lukea vähintäänkin pientä fluffailua pimeässä makuuhuoneessa kun syyllisyys painaa ja pitää olla hiljaa ettei joku kuule, mutta sä tarjosit mulle parempaa) enkä siksi että se edes ajattelee Rosen olevan Harryn äpärälapsi, vaan siksi, että tässä on se Ginnyn paras puoli, se, johon mä tunnen vetoa- liekehtivää raivoa, kissamaisia kipinöitä ja vastakarvaan silittämistä, äkkipikaista sähinää- mistä päästään seuraavaksi suoraan sun kerrontaan. Se nimittäin kulkee sellaisia ratoja, etten mie voi kuin lukea virneellä ja onnitella. Mä tykkäsin ja paljon, kaikesta- enkä tietenkään vähiten siitä, miten Charlie yrittää olla isoveli, antaa kiusaantuneena Ginnyn vaatimalla vaatia kenties kuiskimalla sättien portaissa ohittaessa ja keittiön pöytään istuessa ja hyvästellessä, tervehtiessä, koska pakokeinoa ei ole- ja silti on asioita miettinyt, kun on pannut noin paljon merkille. Komppailen monessakin asiassa Beelsebuttia... niin monessa, etten välitä luetella niitä.
Niin, tästä mä pidin, kiitos siitä, että tarjosit mulle tällaista<3
-Duzku