Suurkiitos kommenteista !! Hymyilen näiden takia kuin mikäkin laitoksesta karannut, kiitos illan piristyksestä!
Daran, Kommentit jaksaa aina piristää, vaikka niissä ei olisi tasoa ollenkaan!
Kummastuksiisi: Sataan sanaan on hankalaa mahduttaa kaikkea, mitä haluaisi ehkä sanoa, joten tuosta kappaleesta jäi kieltämättä hieman selkeyttä uupumaan. Ajattelen kuitenkin, että Hermionen kanssa naimisissa olleena Ron tuntisi hänet, ja pystyisi tuollaisen nopean kohtaamisen kautta päättelemään melko paljon. Ajattelen Hermionen myös hyvin stressinsä hallitsevana, henkilönä, jolta vaatisi paljon romahtaa väsymyksen alla. Myönnän kyllä, että kohta on ehkä hieman liian suora.
Kuvittelisin, että Dinahin taikavoimia ei vain oltu huomattu, kun ollaan oltu liian varmoja, ettei jästilapsi Tylypahkaan pääsisi.
Kamalan suuri kiitos rehellisestä palautteesta ja kiva tietää, että pidät tästä silti!!
Iloinen Sipuli, ihan punastun !! Kommenttisi ovat aina ihanaa luettavaa ja tämäkin piristi todella paljon! On ihan totta, että ei kukaan pysy samana. En itse voi sanoa olevani sama ihminen, kuin vuosi sitten, ja ajan merkitys vain kasvaa, kun sitä on enemmän. Kiitos paljon kommentistasi!!
DragonHeart58, oi että, kiitos sinullekin! Kamalan kiva kommentti, kiva kuulla, mitkä kohdat onnistuivat parhaiten
____
9. Ei tullut isäänsäJa vaikka tuntui, kuin hän olisi vasta hetki sitten tullut sylissäni valkoiseksi maalatusta portista perheeseemme, jo hän valmistui, ja vieläpä loistavin arvosanoin. Olin sopeutunut tyttöni Luihuisuuteen vasta hänen kolmannen kouluvuotensa tienoilla, mutta nyt kaikki se oli muuttunut silkaksi ylpeydeksi, vaikka koko sukuni olikin sitä yhtä Puuskupuhia lukuun ottamatta Rohkelikkoja. Ja loppujen lopuksi, hyväksyihän Luihuinen alun perin tupaansa vain taidokkaimmat noidat ja velhot, ja taitava Dinah oli, sitä ei käy kieltäminen! Kunnialla hän oli koulunsa käynyt, aivan toiseen tapaan kuin minä. Ja pian valmistumisensa jälkeen muutti hän jo pois, ei kauas, mutta omilleen, ja minä ja Luna olimme taas kahden.
10. SiunaukseniDinah meni naimisiin hyvinkin samankaltaisena päivänä, kuin minä ja Lunakin. Kirkas talvinen päivä, mutta pöytäliinat olivat harmaat ja morsiamen mekossa lumihiutaleiden sijaan eläviä kukkia ja hämähäkinpitsiä. Sulhanen näytti yllättävän tutulta, hyvin paljon isältään nuorena, yhdeltä niistä, jonka kanssa jaoin makuusalin.
En tuntenut häävieraista puoliakaan, oman sukumme osuus oli jäänyt ajan jalkoihin ja minun nuoruudessani runsas sukulaisten määrä vähennyt hiljalleen, mutta suuri osa hääparin ystävistä näytti etäisesti tutulta. Olihan velhoveri täälläpäin niin harvinaista, että jokaisen vanhan ystävän lapset olivat Tylypahkassa, ja näinkin tyttäreni ystävien joukossa erikoisia yhdistelmiä tuttuja kasvoja. Yhden ystävän silmät ja puolitutun poskipäät. Toisella isänsä leuka ja äitinsä nenä.