Author - Manchi
Raiting - S //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Genre - Slash, [angst], romance, fluffy
Pairing - L/S
Disclaimer - En omista henkilöitä jne.
A/N - Tämä on aloitettu iltana jona minua angstasi, alku on siis aika angstinen, koko fic ei ole angstinen. L/S angstia ei tueta. Tämä on myös ensimmäinen julkaisemani, tai siis vanhassa Finissä julkaisin tämän ensin. Ja tässä on myös sara toiminut betana.
Severuksen näkökulmasta kirjoitettu.
___
Pieni onnenkantamoinen
Oli pimeä ja täysin hiljainen yö, ääntäkään ei kuulunut, ei edes sellaista ääntä, joka syntyy hiiren juostessa pensaikkoon kettua pakoon. Kuolemanhiljaista, vain oma hinkuva hengitykseni kuului. Raahauduin eteenpäin, sade piiskasi kasvojani. En tuntenut enää jalkojani, mutta tiesin, että ne raahautuivat perässäni, näin punaista minne katsoinkin, jopa taivas oli muuttunut punaiseksi.
Minuun sattui. Minuun sattui aivan helvetisti. Sitten yhtäkkiä huomasin joutuneeni umpikujaan, en päässyt enää mihinkään suuntaan. Tajusin sen liian myöhään, olisi pitänyt kääntyä, kenties oikealle, en ole varma, mutta kumminkin, kääntyä olisi pitänyt. Enää en jaksanut, en jaksanut edes ajatella, löytäisikö kukaan minua. Tuntui siltä, että olisin voinut kuolla siihen paikkaan, sattui niin kovasti. Yritin vetää kaulahuiviani tiukemmalle, koska minulla oli myös kylmä, mutta kaulahuivi oli punainen verestä ja käteni eivät totelleet.
Satoi. Satoi paljon. Hiukseni ja vaatteeni olivat läpimärät, en olisi voinut olla märempi. Huomasin, että suustani valui verta, silmiinkin sattui. Onneksi oli pimeää. En voinut enää edes kääntää kylkeä. Sattui niin kovasti. En tuntenut enää mitään. Makasin vesisateessa kiveä vasten, metsässä jossa mikään ei liikkunut.
Sitten menetin tajuntani.
***
En tiedä kuinka kauan olin ollut tajuton, tunnin tai pari. Heräsin heiluvaan liikkeeseen. Herätessäni näin ensimmäisenä kasan vaaleita hiuksia, joku vaaleahiuksinen siis kantoi minua selässään. Tämän jonkun hiukset tuoksuivat puhtailta, mitä nyt verisen kaulahuivini haju sekoittui tuoksuun. Huomasin tuntevani jalkani, toiseen niistä sattui. Sattui kovasti, oikeastaan minua sattui joka paikkaan. Hiukseni olivat melkein kuivat. Vaaleahiuksinen käveli rannalla, vähän matkan päässä oli penkki, hän käveli sitä kohti. Parin askeleen päässä penkistä vaaleahiuksinen pysähtyi.
"Huomenta, Severus. Pystytkö kävelemään?" Vaaleahiuksinen kysyi.
"Lucius?" Kysyin epäilevästi.
"Kyllä, olen Lucius. Lähdin etsimään, kun en löytänyt sinua mistään. Menetit muuten kauniiin auringon nousun siinä nukkuessasi."
"Ai...Onko nyt jo aamu?"
"Onon, mutta minä taisin kysyä, että pystytkö kävelemään."
"Niin taisit kysyä, ja ei, en pysty, toiseen jalkaan sattuu kamalasti."
"Lasken sinut joka tapauksessa tähän penkille."
Lucius koukisti polviaan ja päästi irti jaloistani. Otin penkistä tukea ja laskin itseni penkille. Lucius istui viereeni. Yritin liikuttaa vasenta jalkaani. Se ei liikkunut, jalkaan sattui vain niin paljon, että vesi kirahti silmiini. Lucius katsoi sopivasti muualle, sain pyyhittyä silmäni kaulahuiviini.
Vedin kaulahuiviani tiukemmalle ja hivuttauduin lähemmäs Luciusta. Lucius oli ihanan lämmin. Minun olisi tehnyt mieli halata Luciusta, mutta en kehdannut, se olisi näyttänyt ulkopuolisesta niin epäilyttävältä. Sen sijasta, että olisin halannut Luciusta pitkään ja hartaasti, päästin ilmoille pienen aivastuksen, "soma" joku olisi voinut sanoa.
Lucius irrotti katseensa merestä.
"Paleleeko sinua?" Lucius kysyi huolissaan.
"Kehtaatkin kysyä, totta kai minua palelee, makasin koko yön rankkasateessa kiven vieressä, keskellä metsää, jos et satu muistamaan," sanoin näreissäni ja aivastin taas.
"Saat kaulahuivini."
"Eikö sinua sitten palele?"
"Ei, minulla on villapaita, se lämmittää sopivasti, sitä paitsi, minulla ei ole kuumetta niin kuin sinulla luultavasti on."
Lucius koetti kuumaa otsaani ja totesi, että minulla oli kuumetta. Luciuksen koskiessa otsaani selässäni kulki kylmiä väreitä. Lucius aiheutti ne. Ei kylmä, ei kuume. Vaan Lucius.
***
Lucius herätti minut ajatuksistani kysymällä jotain: "Mitä sinulle oikeastaan tapahtui tuolla metsässä?"
"Onko siitä pakko puhua?" Kysyin tuskastuneena.
"Ei, Severus, ei ole."
Lucius laski kätensä olkapäälleni. Minä aivastin ja minua väsytti. Räpyttelin silmiäni, haukottelin. Aivastin taas. Vedin hupun päähäni. Haukottelin taas pitkään ja hartaasti. Nojasin varovasti Luciukseen. Lucius huokui lämpöä. Minua ei enää palellut. Vilkaisin nurkkasilmälläni Luciusta: tämä ei näyttänyt pahastuvan. Nojasin kunnolla. Suljin silmäni. Nukahdin vasten Luciuksen lämmintä kylkeä.
***
Lucius kietoi lämpimät kätensä Severuksen ympärille, piti tätä sylissään, lämmitti ja katseli Severuksen levollisia silmiä, naarmuilla olevaa poskea, pahasti turvonnutta jalkaa, veristä kaulahuivia ja sekaisin olevia mustia hiuksia. Hän piti Severuksesta. Piti oikein kovasti, miksi muutenkaan hän olisi tullut etsimään tätä, kun tämä oli yhtäkkiä kadonnut?
Severus oli mukava mies, niin kuin hän sanoi. Oliko sillä siis väliä mitä muut ajattelivat heistä ja heidän yhteiselämästään? He pitivät toisistaan, sen huomasi, vain sillä oli oikeasti väliä.
***
Severuksella taisi käydä pieni onnenkantamoinen, sitä ei ollut kiistäminen.
End.
**
Kommentteja otetaan mielellään vastaan.
