Nimi: Hampaanjälkiä (niin kuolematon olet sinä minulle)
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: K11
Paritus: Lupin/Connie (OFC)
Genre: Angsti-ficlet + outoa susiromantiikkaa
Vastuunvapaus: Kaikki Rowlingin omakseen tunnistama kuuluu hänelle. Minulle ei makseta tästä.
Huomioitavaa: Ihmissusien puuhailua
A/N: Pottermoresta löytyi jotain niinkin inspiroivaa ja outoa kuin JKRn pohdintaa ihmissusien susihahmossa aikaansaamista jälkeläisistä.
Hampaanjälkiä (niin kuolematon olet sinä minulle)
Conniella oli muinaisten susien nimi ja kuningattaren elkeet. Hänen turkkinsa oli vaalea, kuunvalossa melkein hopeinen, ja hänen silmänsä paloivat aina kirkasta kultaa. Remus ei koskaan saanut tietää, minkä väriset silmät nartulla oli ihmishahmossaan, ja nimenkin hän tiesi vain siksi, että suden kynnet olivat sen terävinä hänen ihoonsa kaivertaneet. Connie oli askel kohti hulluutta ja askel kohti sudenmieltä, mutta oli lohduttavaa tietää, ettei sudella ollut vaihtoehtoja.
He kohtasivat aina hopeisella järveen viettävällä nurmella, kuulostelivat toistensa kutsuhuutoja, jäljittivät toisiaan pitkin autioita nummia, peuhasivat kuin pahaiset pennut, kunnes kuunvalo himmeni, ja tiet kutsuivat eri suuntiin. Aamuisin Remus löysi olkapäistään ja kaulaltaan pienten sirojen hampaiden jälkiä, kynsien raapimia sanoja selästään ja käsivarsiltaan.
Kuun kadotessa hän mietti ja analysoi Conniea. Narttu oli varmaan niitä ihmissusia, jotka kavahtivat ihmisen vahingoittamista. Miksi muuten Connie olisi kuuntaitteesta toiseen tullut tänne keskelle ei mitään? Mutta johtajanarttu, sitä Connie myös oli, tahdossaan vahva ja voimassaan ylittämätön. Remuksen osa ei koskaan ollut kilpailla voiman ja kuninkuuden mittelöissä, ja jos Conniella olisi ollut valinnanvaraa, hän olisi valinnut jonkun toisen. Näin Remus analysoi.
Mutta kuun kiivetessä uudelleen korkealle, sudenmieli unohti järjestykset, syyt ja seuraukset. Suden mieli oli kuolematon, se ei nähnyt omaa loppuaan. Oli vain verta polttava kiima, joka käski nousta johtajanartun selkään, astua ja vaipua huuruun, jossa kynnet kirjoittivat rakkausrunoja ihon jokaiselle tuumalle. Suden mielessä Connie olisi hänen, aina.
Kunnes koitti yö, jona Connie ei palannut. Yksinäinen ihmissusi istui kuun valaisemalla kedolla ja kutsui käheällä äänellä kadonnutta kumppaniaan. Kuu nousi ja kuu laski, mutta Connie ei tullut.
Vuoksi kääntyy aina lopulta luoteeksi, ja ihmismieli ymmärtää menetyksen ja loppumisen. Remus jätti nummen taakseen, lähti elämään uutta elämää opettajana. Myöhemmin hän kuuli kuiskattuja tarinoita oudosta noidasta, joka kasvatti epäilyttävän älykkäitä susia, mutta ihmismieli ei tunnistanut noita tarinoita. Susi hänessä liikkui, mutta ymmärrys oli jäänyt lopun taakse.