Fic's name: Ratkaise minut
Author: Jim ilmoittautuu o7
Rating: K-11
Fandom: BBC!Sherlock
Pairing: pääosiltaan Johnlock, mutta myös John/OFC (Nicole) (ja öäh tulkinallista jimlockia löytyy ja monimielisimmät saattavat löytää John/pääkalloa)
Genre: romance, hurt/comfort, drama, angst, oneshot
Summary:
Sherlock löytää viimein jutun, jota edes hän ei osaa ratkaista, ihmisen, jota edes hän ei osaa lukea, ja se on Sherlock Holmes itse. Warnings: kiroilu, seksistä puhetta, kuolemista puhetta jaaaaa vielä yksi perverssi pääkallo :--3
Disclaimer: ei kuulu minulle. BBC, ACD, Moffatit ja sun muut omistavat ja en saa tästä rahaa. (toisin kuin moffat saisi jos se tämän kirjoittaisi vaikka en tosiaankaan usko, että moffat kirjoittaisi johnlockia ihan huvikseen. Jos kirjoittaa niin linkkailkaa koska lukisin mielelläni eiku)
A/N: alkajaisiksi voisin ilmoittaa, ettei tää liity oikeastaan mihinkään. Ja hm, okei en oikeastaan tiiä mikä sai mut julkaisemaan tän, mutta jokin vaan oli tässä semmoista josta mie pidin, ja mietin, että tekin voisitte pitää c: mun hartain toive on se, että hahmot on IC ja jos ne on OoC niin kertokaa se, sillä haluan tietää sen niisk :< ja hmm kommentit on kivoja, mutta älkää pliis tappako, vaikka onkin ensimmäinen kirjoittamani johnlock ;p jos ette tykkää niin haukkukaa toki pystyyn, että tiiän kannattaako niitä mahdollisesti seuraavia johnlockeja julkaista lainkaan : """DDDDD hihi nauttikaa c:
***
RATKAISE MINUT
Sherlock makaa jälleen sohvalla, tuijottaa kattoa, sulkee silmänsä. Tylsää.
John on treffeillä, vielä tylsempää. Ja vain tällä kertaa, Sherlock ei tiedä mitä sanoa, mitä ajatella, mitä tehdä.
Ne eivät ole ensimmäiset treffit, joilla John on käynyt heidän yhteisen matkansa aikana, eivätkä ne tule olemaan viimeisetkään. Ne eivät ole ensimmäiset treffit sen naisen kanssa. Blondit hiukset, värjätyt sellaiset, ruskeat silmät ja purkista tullut rusketus. Pinkiksi värjätyt kynnet, jotka uppavat Johnin selkään, kun John -ei. Sherlock ei todellakaan halua ajatella naista, eikä todellakaan yhtään mitään tähän liittyvää. Nainen on tylsä, eikä Sherlock todellakaan tajua, miksi John viettää aikaa tämän kanssa. Koska tämä on helppo saalis? Koska sellaisen naisen sängystä voi löytää itsensä aivan liiankin helposti, etenkin jos sattuu olemaan viisas ja komea lääkäri niin kuin John? Koska kyseisellä naisella on suuri avustus ja pieni, timmi takamus, ja koska Johnilla on miehisiä tarpeita? Sherlock toisaalta tajuaa, toisaalta ei, mutta loppujen lopuksi hän ei halua tajuta.
TYLSÄÄ. - SHSherlock laskee puhelimen ja tietää, että viestin saadessaan John keksii nopeasti tekosyyn tullakseen takaisin kotiin, Sherlock ei osaa sanoa miksi, mutta niin toinen vain tekee.
*
Keksi itsellesi paikka ensi yöksi.Sanat pyörivät Sherlockin päässä, ne eivät jätä häntä rauhaan, sillä
John tuo Nicolen Baker Streetille.
Hän ei tahdo, mutta ei uskalla katsoa Johnin reaktiota, mutta ei vain siitä huolimatta pysty lähtemään antaakseen sille idiootille naiselle mahdollisuuden upottaa kyntensä Johniin.
Sherlock asettaa pääkallon takan päälle, tuijottamaan suoraan sohvalle, sillä hän tietää, että juuri siinä tapahtuu illalla jotain mistä hän ei pidä.
*
Lopulta Sherlock ei voi jäädä kotiin. Hän ei halua Johnin vihaavan häntä, ja siksi lähtee, mutta jättää kuitenkin pääkallon takanreunukselle.
Ainoa ongelma on keksiä jokin paikka. Ja tekeminen. Jotain mistä John ei pitäisi, jotain mikä ei ole tylsää. Ja Sherlock tietää mitä tehdä ja minne mennä.
Yksi viesti numeroon, jota John vihaa ja pelit ovat alkaneet.
Haluatko pitää hieman hauskaa? -SH*
John istuu sohvalla Nicolen jalat sylissään. He ovat nuoripari, rakastuneita, vaikka John ei käyttäisikään sitä sanaa. He ovat vain kaksi ihmistä, jotka pitävät toisistaan viettämässä hyvää aikaa keskenään, vaan silti jotakin tuntuu puuttuvan.
Nicole vie kätensä Johnin polvelta sisäreidelle, suutelee, mutta lopulta naiselta katkeaa ymmärrys.
"Mikä hemmetti tuo pääkallo on?" Nicole tiuskaisee, ja John kääntää katseensa takanreunukselle, huokaisee syvään.
Sherlock, ja John ottaa puhelimensa esille.
Sherlock, pääkallo -JWPian John saa vastauksen (
Silläkin on tarpeita, älä minua siitä syytä, että se on perverssi -SH), mutta se ei miellytä häntä. Missä toinen ylipäätään on? Totta puhuakseen, John oli odottanut näkevänsä kiharapään istumassa sohvalla, lukemassa kirjaa viis veisaten siitä, että John on viimein saanut haluamansa (vai onko sittenkään), Nicolen.
Hyvin hauskaa. Missä olet? -JWPelaamassa -SHMitä? -JWPeliä -SHMissä? -JWLontoossa -SHKenen kanssa? -JWJimin -SHJa tekstiviestien vuoksi John unohtaa olleensa naisseurassa, ottaa takkinsa ja juoksee ulos kaupungin pimeyteen. Eikä vaaleahiuksinen mies tiedä, että yhden pelin sijaan Sherlockilla on kaksi peliä meneillään, joista toisessa hänelle tuli juuri valtava erävoitto.
*
John ei vastaa viimeisimpään viestiin ja Sherlock virnistää. Hän onnistui siinä mitä haki, hän sai Johnin huolestuneeksi, ehkä mahdollisesti hieman kateelliseksi, juuri niin kuin hän toivoikin.
"Sinun siirtosi, Sherlock." Sherlockin edessä istuva mies sanoo ja katsoo häntä haastavasti. Seuraavan kymmenen minuutin ajan Sherlock miettii, lopulta siirtää valkoista tornia laudalla syöden mustan hevosen ja virnistää.
"Onko tämä kaikki mitä sinulla on antaa, Jim?" Sherlock kuiskaa haastavasti ja hengittää terävästi, kun Jimin käsi kulkeutuu hänen omaansa jättäen siihen mustan pelinappulan. Jim kaivaa taskustaan tupakansytyttimen ja sytyttää pelinappulan tuleen heti, kun Sherlock on asettanut sen posliinilautaselle.
*
John ei löydä Sherlockia. Hän huutaa sillalta tuuleen ja karjaisee sotahuutonsa. Miten joku voi olla niin typerä?
Tai sitten hän on itse typerä, kun häätää kotoaan ihmisen, jolla ei ole mitään muuta paikkaa kuin koti.
Ja kun John viimein muistaa Nicolen palaten sitten kotiin, nainen on jo lähtenyt. John on aivan yksin, perverssin pääkallon kanssa, eikä häneen ole koskaan sattunut niin paljoin kuin nyt.
"Tulisit vain kotiin, Sherlock Holmes."
*
Aamulla kun John kävelee keittiöön, Sherlock on palannut ja juo teetä selkä häneen päin. John ei tiedä miten reagoida, ajatukset vain virtaavat ympäri hänen aivojaan ja mielikuvat siitä, mitä voisi käydä, vilisee hänen silmiensa edessä, eikä John voi itselleen mitään, kun vetää Sherlockin tuolin kauemmas pöydästä ja kääntää sen itseään kohti. Sherlock nostaa katseensa Johniin, ja he tuijottavat hetken toisiaan.
"Eikö olekin upea aamu, John?" Sherlock toteaa, mutta John ei vastaa, tuijottaa vain.
"JA MITÄ HELVETTIÄ SINÄ OIKEIN AJATTELIT?" John huutaa pitkän hiljaisuuden jälkeen, Sherlock sulkee silmänsä ja kysyy: "Anteeksi?"
"Mitä
helvettiä sinä ajattelit tavatessasi JIM MORIARTYN? Häh? Tuskin mitään, joka on aivan vitun epäolettetavaa sinulta, Sherlock. Olisit voinut
kuolla!" John huutaa, mutta Sherlock ei tahdo kuulla enempää. John on vihainen, miksi -koska välittää? Vaikka se jostain syystä sattuukin Sherlockiin, on se ajatus myös kivunlievittäjä.
"Missä sinä edes olit?"
"Jimillä."
"
Jimillä. Puhut hänestä, kuin hän olisi jokin sinun... Poikaystäväsi tai jotain. Mitä te edes teitte -tai älä sittenkään kerro, en tahdo välttämättä EDES TIETÄÄ, mitä TE HULLUT päätitte tehdä."
"Pelasimme shakkia."
"Niinpä tietysti. '
Pelasimme shakkia.' TAJUATKO OLLENKAAN, ETTÄ HÄN OLISI VOINUT TAPPAA SINUT? Missä sinä edes nukuit?"
"Jimillä."
"Älä sano, että te...? Kuvottavaa! Mitä sinä edes ajattelit?"
"Itse pyysit kehittää tekemistä illaksi ja yöksi, et voi valittaa."
"En minä tekemisellä tarkoittanut ITSENSÄ TAPPAMISTA."
Sherlock kohauttaa olkiaan, esittää, ettei välitä, vaikka todellisuudessa välittää liikaakin.
"Toivottavasti oli edes hyvät treffit, kun niin uljaasti uhrasin henkeni niiden puolesta." Sherlock mumisee, mutta John kuulee sen ja räjähdysalttiina räjähtää niillekin pienille sanoille.
"Kiitos sinun ja pääkallosi, NICOLE JÄTTI MINUT. Toivottavasti olet nyt aivan hiton tyytyväinen. JOSKUS TEKISI VAIN MIELI HEITTÄÄ SE KALLOSI SEINÄÄN!" John huutaa, ja sanat porautuvat Sherlockin rintaan kuin pora. Se sattuu, eikä Sherlock pidä siitä. Hän löytää viimein jutun, jota edes hän ei osaa ratkaista, ihmisen, jota edes hän ei osaa lukea, ja se on Sherlock Holmes itse. Hän ei tajua, miksi kaikki sattuu niin paljon, tai miksi välittää niin paljon Johnista.
Ja aivan Sherlockin kiusaksi henkinen kipu päättää tulla luonnollisella tavalla ilmi, eikä Sherlock pysty pysäyttämään kyyneleitään.
John kävelee poispäin ja hakkaa seinää nyrkillään suutuksissaan. Sitten hän kääntyy kohtaamaan elämänsä epätoivoisimman hetken, eikä John enää tiedä mitä tuntee. Epätoivo on kuin varas, joka leikkii Johnin tunteillaan, ja tekee todellisesta epätodellista, epätodellisesta taas todellista. Eikä John enää tunne epätoivoa Nicolen vuoksi.¨
"Sherlock, minä olen pahoillani, en minä tarkoittanut..." John aloittaa ja kumartuu halaamaan ystäväänsä, kunnes tajuaa, miten Sherlockin todellisuus kulkee.
Ilmeisesti Sherlock Holmesilla onkin sydän, ja John Watson juuri rikkoi sen, eikä John halua antaa itselleen anteeksi. John vetäytyy halauksesta, pakenee huoneeseensa, sillä tilanne on unta, eikä ollenkaan totta.
Mutta kuitenkin huoneessaan John kuitenkin löytää oman todellisuutensa, johon ei kuulu yhtäkään blondia naista, vaan brunette, kiharapäinen, pitkä mies.
*
Sherlock istuu nojatuolissa ja katsoo ikkunasta ulos, Johnin silmissä tämä näyttää aaveelta kalvenneine kasvoineen. John istuu nojatuolin käsinojalle ja vie kätensä Sherlockin hiuksiin.
"Minäkin teen niin." John kuiskaa bruneten korvaan, ja he kumpikin tietävät mitä lause tarkoittaa.
***
// loput tekstistä onnistui jotenkin katoamaan, pahoittelut, mutta nyt asia on korjattu!
