Kirjoittaja Aihe: Kun se ei huomaa mua, S | slash | oneshot  (Luettu 1857 kertaa)

nnora

  • neiti Lupin
  • ***
  • Viestejä: 484
  • ava by raitis
Kun se ei huomaa mua, S | slash | oneshot
« : 23.03.2013 20:27:37 »
Nimi: Kun se ei huomaa mua
Kirjoittaja: nnora
Ikäraja: S
Pituus: 950 sanaa, oneshot (jakautuu pätkiin 300, 150 ja 500 sanaa.)

Genre: drama, angst, romance
Hahmot/paritus: Onni/Verneri, (Ville/Alex)
Summary: kun se ei huomaa

Vastuunvapaus: Ihan omani on. :--D
Varoitukset: Viittaus seksiin, kirosanoja. Puhekieltä.

A/N: Hyvää syntymäpäivää, Hope! Synttärilahjaoriginaali ja samalla kiva teinislash-oneshotti, ei mitään erikoisempaa sanottavaa. Tämä ei ole parhaita tekstejäni mutta ei huonoimpiakaan, ensimmäinen julkaistu originaali.
//Tyynis korjasi ikärajaa



Se vilkaisi mua ja käänsi sitten päänsä pois, kääntyen luokallamme olevan blondin bimbon tytön puoleen heittämään jotain typerää läppää. Tyttö nauroi typerää nauruaan ja hiljeni vastahakoisesti, kun englanninopettaja mulkaisi häntä pahasti. Mä näin kun se kaivoi feikkitimanttikuorin koristellun iPhonensa englanninkirjan alta ja alkoi näpytellä viestiä pulpetin alla. Onni oli kääntynyt taas opetuksen puoleen ja kuunteli tarkkaavaisen oloisesti, kun opettaja tenttasi luokan hikareita epäsuorasta kysymyksestä. Mut mä näin ettei se oikeasti kuunnellut, se vilkuili vähän väliä ikkunasta ulos tai luokan oven yläpuolella olevaa kelloa, sen katse oli hajamielinen.

"Verneri, miksei tähän saa laittaa do-apuverbiä?" opettajan painostava ääni oli kääntynyt muhun. Vittu.

"Ööö… Emmä tiie."

"Koska se ei ole kieltolause! Do-apuverbi jää pois epäsuorassa kysymyksessä, joka alkaa kysymyssanalla, ellei lause ole kielteinen. Meillä on enää pari tuntia ennen koetta, sinunkin sietäisi opetella näitä vähän." Kyllä mä osasin englantia, mutta nyt tällä tunnilla se ei vaan kiinnostanut vaan mä keskityin mieluummin Onnin liikkeiden seuraamiseen. Se nousi samalla sekunnilla ylös kun kellot soi ja opettaja määräsi jotain tehtäviä läksyksi. Mä huitaisin ympyrät tehtäväkirjaan annettujen tehtävien kohdalle, paiskasin kirjat ja lyijykynän pätkän laukkuuni, nousin ylös ja tungin ulos luokasta muiden vanavedessä.

"Moi, Verneri." Ääni säikäytti mut totaalisesti ja mä näin Onnin virnuilevan leveästi. Se oli mua vähän pidempi. En mä mitenkään lyhyin luokasta ollut, mutta jäin silti varsin monen taakse pituudessa.

"Ai, moi."

"Mä näin kun sä tuijotit mua."

"En mä sua tuijottanut, mä katoin taululle."

"Ethän kattonut, mä istun ikkunan vieressä enkä sun ja taulun välissä." Voi paska, mä ajattelin ja se virnuili vähän lisää. Miten mä voin olla näin paska valehtelemaan? Mun neljävee pikkusiskokin osaa valehdella paremmin kuin mä.

"No okei, entä jos katoinkin?"

"Ei mitään. Mä vaan sanoin. Kyl mä tiedän, että mä oon niin komee, et mua kannattaa katella." Voi kun tietäisitkin. Se oli jo ehtinyt häipyä tunniltaan päässeiden A-luokkalaisten perään.


***


"Lähetkö käymää kirjastos, palauttaa ne äikän tunnin kirjat? Mä tarvisin parit nuotitkin sieltä", se kysyi kun mä vedin kenkiä jalkaan naulakoilla.

"Okei… Oota mä katon onko mulla sitä kirjaa. Minkä sä sait siitä?"

"Seiskaplussan, sä?"

"Mä unohdin valehdella lukeneeni sen kirjan, sain kutosen. Mikä alkeellinen moka." Se nauroi. Mä olin jo ehtinyt kaivaa kirjan laukustani ja heiluttelin sitä ilmassa. "Mennäänkö?"

"Joo", se totesi, tunki jalkansa kenkiinsä ja nosti reppunsa maasta. Mä kävelin sen perässä ulko-ovelle ja sieltä ala-asteen ohi kirjaston ovelle.

Kirjastossa me palautettiin kirjat, se löysi haluamansa nuotit ja onnistui vielä jotenkin kaivamaan repun alta perstaskusta kirjastokortin ja sai lainattua nuottinsa. Me puhuttiin takaisin tullessa musiikista ja kerroin, että mulla on lippu Biffy Clyron keikalle Tukholmaan, se oli menossa Linkin Parkin keikalle. Mä melkein aloin haaveilla rohkeudesta uskaltaa kysyä sitä mukaan Biffy Clyroa kattomaan. Hylkäsin koko jutun aika nopeesti, ei se haluis lähtee mihinkään. Etenkään mun kanssa. Etenkään Tukholmaan.


***


Mä en voinut estää itseäni tulemasta mustasukkaiseksi, kun rinnakkaisluokan mustahiuksinen tyttö, Alina, tälläsi Onnin eteen ja kysyi: "Onni hei, et viittisi vähä hieroo mun niskoja, ne on tosi kipeet.." Sen lässyttävä äänensävy sai mut oksentamaan mielessäni.

"No joo, kyl mä voin", se totes. Alina hymyili leveästi, istui maahan Onnin jalkojen väliin ja pyyhkäisi pitkät - pidennyksillä pidennettynyt, sanoi joku - hiuksensa pois niskastaan.  Onnin sormet asettautuivat Alinan olkapäille ja alkoivat hieroa.

"Aah, vitsi toi kyl tuntuu tosi hyvältä!"  Flirttailevaa äänensävyä ei voinut olla kuulematta ja paloin halusta oksentaa taas.

Mä kyllästyin parin "aah, vitsi sä oot taitava…" -kommentin jälkeen siinä vaiheessa, kun Jere totesi hieromisen kuulostavan joltain ihan muulta kuin niskahieronnalta. Nousin ylös Onnin vierestä, tönäisin ohi mennessäni hiukan Alinaa ja lähdin vauhdilla pois. Tytöt sitä, tytöt tätä, Onnin perässä juoksee kymmenen tyttöä koko ajan, ei se mua näe. Ei se ole homo.

Kävin istumaan yhdelle tyhjälle penkille käytävällä. Tai istui siinä ihmisiä, mutta kauempana, kasit ja seiskat oli jo tunneilla, vaan ysiluokkalaisilla oli ruokailun takia välitunti.

"Moi." Vilkaisin viereeni hämmästyneenä.

"Moi", mä sanoin rinnakkaisluokalla olevalle Alexille joka kävi istumaan mun viereen penkille. Se on pitkä ja hoikka koripallonpelaaja ja sillä on blondit hiukset.  Ei me olla edes ikinä puhuttu, miks se nyt tuli tohon? "Sori, mut mitä sä tässä teet?"

"Homo homon tunnistaa", se totesi lyhyesti ja jäi katselemaan mun hätääntynyttä ilmettä. En mä haluu paljastaa kaikille, että mä oon homo. En oo edes vielä kertonut kenellekään.

"Mä tiedän miltä susta tuntuu. Muakin vitutti jäädä aina tokaksi kaikille, mut en mä enää jää. Kyl se huomaa sut jossain vaiheessa ja sit se unohtaa tytöt. Ne on aika samanlaisia, Villeki pyöritti sitä helvetin kulissiaan siihen tyttöön monta kuukautta, mä tiesin koko ajan, että se on homo. Sitten se jätti Villen ja mä ilmestyin "lohduttamaan" Villeä ja sain sen tajuamaan, että se onkin homo. Ensin se ei tajunnut olevansa ja sit kun se tajusi, se yritti piilotella sitä. Kyl Onnikin jossain vaiheessa tajuaa. Tai voithan sä auttaa sitä, tällä viikollahan on se salainen ystävä-paska, vaihda itelles Onnin lappu ja mene näyttämään, että säkin osaat käyttää suutas", Alex päätti sanansa virnistäen ja mä punastuin.

"No en varmasti! En mä sellasta tee. Mut se ei vaan tajua, että mä kuolaan sen perään, sillä pyörii kymmenen tyttöä ympärillä kuin kärpäset raadon ympärillä."

"Ihmiset on joskus tyhmiä, deal with it, ok? Kyl se siitä."

"Sä et oo tullu kaapista."

"En niin, Ville ei haluu että me tullaan ulos kaapista. Joskus pitää munkin uhrautua siihen, ettei sillä oo tarpeeks rohkeutta. Mut mä oon tajunnu jo seiskalla, että mä oon homo vaikka mä olisinkin vielä kaapissa. Sitä paitsi jotkut on varmaan jo tajunnut, etten ole ihan hetero. Joillakin tytöillä on joskus aika hyvä homotutka."

Se nousi ylös ja lähti omanluokkalaistensa seuraan. Mä jäin hämmentyneenä istumaan penkille. En mä voi olla noin läpinäkyvä homo, että joku vaan tulee tuolla tavalla ja melkein tervehtii "moi, sä oot muuten homo, tiesitkö sä?". Ehkä Alexilla oli joku fiksu ajatuskin, ehkä Onni vielä huomaa mut joskus. Ehkä mä jaksan toivoa.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 22:10:31 kirjoittanut flawless »
suurin aarre on ymmärrys rajaton

Crescen

  • ***
  • Viestejä: 674
  • looking for a romance
Vs: Kun se ei huomaa mua, K-7 | slash | oneshot
« Vastaus #1 : 07.02.2014 23:25:37 »
Oh, muistuipa jotenkin niin elävästi yläasteajat mieleen tätä lukiessa. Diivaprinsessat ja suositut pojat - ja sitten me muut, jotka katselemme ihastuksiamme vähän etäämmältä, kun ei niille kehdata mitään sanoa, tai varsinkaan tunnustaa!

Mutta itse tekstiin. Onni kyllä niin paljastaa itsensä homoksi jo ensimmäisessä pätkässä - ei kukaan täysi hetero sanoisi noin. Mutta Verneri on höpsö, eikä tajua - tai kehtaa pyytää sinne konserttiin. Itse ainakin tulkitsen Onnin ja Vernerin lähinnä tutuiksi, jotka ilmeisesti pyörivät samassa kaveriporukassa, mutta eivät tunne toisiaan sen syvällisemmin. Alexin näyttämölle astuminen tuli kyllä aika puskista, koska eihän Verneri selvästikään ole voinut huomata kauempaa tilannetta tarkkailevaa Alexia, kun hänen silmänsä eivät nää mitään muuta kuin Onnin ja tämän kimpussa pyörivät raatokärpäset. Alexin avoimuus ja puheliaisuus oli aika erikoista, mutta ilmeisesti herra oli hyvin varma asiastaan. Ja ehkäpä Onni yrittää tämän jälkeen hieman kovemmin, saadakseen Onnin jakamattoman huomion ;)

Anyways, mukavan raikas, nuoruudentuoksuinen iltapalateksti. Kiitos tästä :)
We are what we repeatedly do. Excellence, then, is not an act, but a habit.
- Aristotle