24 pientä hetkeä jouluun | max K-11 | Joulukalenteri

[Alice Katarina]

Näissä raapaleissa oli aivan ihanaa tunnelmaa. Vaikka itse inhoankin joka paikkaan tunkevaa ällöttävää kylmää lunta, niin onhan se ihan kaunista (ainakin lämpimästä sisältä katseltuna. Nyt täytyy rientää piparien leivontaan, mutta halusin vain sanoa, että pidin kovasti! Ja preesens ottaa tulta alleen kuin harjoittelee. Minä yritän nyt opetella siitä pois. 

Huomiseen rakas ystävä!

AK

[ilkku]

Kiitos AK kommentista! Mäki haluun pipareita :DD

***

A/N: En lupaa mitään suurta juonellisesti tai oikeinkirjoituksellisesti, Nukkumatti patistaa jo nukkumaan

9. Sinistä unta etsimässä

Nukkumatti oli työssään. Hän kulki lumipeitteiseltä katolta toiselle – kevyet loikat kuljettivat pientä sinisiin sukkiin, myssyyn ja kaulaliinaan pukeutunutta hahmoa eteenpäin.

Nukkumatti oli juuri vaihtanut unihiekan unilumeen talven saapumisen kunniaksi. Kevyttä pakkaslunta oli vaikeampi käsitellä kuin helposti tähdättävissä olevaa raskaampaa hiekkaa, mutta vuodenajan vaihtuminen oli merkittävä tapaus, jota ei voinut ohittaa olankohautuksella. Joulun lähestyessä Nukkumatti lisäisi unilumeen vielä kanelin ja kuusen tuoksua.

Taas uusi kourallinen lunta pöllysi ilmaan ja liiteli hissukseen sisään taloihin. Lapset hieroivat unisia silmiään ja haukottelivat makeasti, olihan jo heidän nukkumaanmenoaikansa. Kujeellinen unilumi jatkoi kuitenkin matkaansa ja pian myös vanhempia alkoi väsymys painaa.

Kauniita unia, kuiski Nukkumatti matkallaan.

[Alice Katarina]

Oi, miten osuvasti alkoikaan nukuttaa. Aivan ihanaa kuvailua jälleen. Ihana ajatus, että hiekka vaihtuu lumeen höystettynä tuoksuilla. Ooh, odotan ja joulua ja sitä kun ilmassa leijailee kinkun, suklaan, kuusen ja muiden joulusiten tuoksujen sekoitus.

Nyt unten maille!

AK

[ilkku]

Hihi, kiitos AK kauniista kehuista Mullekin kyllä kelpais suklaan tuoksuinen unilumi :DD Toi unilumi-sana kuulostaa vaan ihan hassulta..

***

A/N: Höm höm, tässä muutama päivä sitten tulin siihen tulokseen, että runoilu ei oikein kuulu mun vahvuuksiin. No, oon edelleen ihan samaa mieltä, mutta kuinkas kävikään... Tämä hupsu runo ihan vain siksi, että keksin viimeiseen säkeistöön kivat riimit Pikkuisen metsäistä talvitunnelmaa jos tavoittaisi, olen ihan tyytyväinen.

10. Talven kellot

Yö on yllä kuusikon.
Kuu yksin loistaa valoaan,
ja hiljaa linnut on.

Puissa huminoi:
tuuli oksia heiluttaa,
ja lunta niiltä ravistaa.
Pian saapuu aamunkoi.

Säteet auringon
kultaavat kylmän maan.
Nyt aika juhlan on.

Metsän väki karkeloi:
tanssi raikaa
ja kumisee maa.
Kilikellojen laulu soi.

[Alice Katarina]

Mä taas olen sitä mieltä, että sun runot on oikein kivoja. Niissä on tunnelmaa ja ajatusta ja välillä jopa niitä riimejä (toisin kuin mun runoissa, joissa on vaan ladottu sanoja toisen perään). Sait mieleeni "tuuliko huulia heiluttaa"… Mutta kiva kiitos ja huomista odotellessa!

AK

[Akira-senpai]

Nää on aivan ihania pikku palasia, etenkin ku ne lukee kaikki putkeen malttamattomana xD koska kohta pitää lähtee nukkumaan, niin en sen pitempää raapusta, mut pari juttua haluun nostaa esille, kuten se ,et mikä on possujuna? ja miten se tehään(pulkilla)? ja aivan ihanan osuva toi unilumi luukku! :3 ja mie muuten pidän tosta unilumi sanasta, se on ihanan hauska:3 ja runotkin on upeita:3 (Ja sille kuka ennen mua kommentoi, ettei koskaan saa omiin runoihinsa niitä mitälie loppupäätteitä ja riimityksiä, niin mein äikänmaikan mukaan, se ei haittaa. runoissa useimmiten on riimejä sun muita, mutta ne eivät ole pakollisia tai jotain tällästä se selitteli...)<3 Jään odottamaan jatkon ilmestymistä ilolla:3 ,vaikka en sitten ihan heti kommentoiskaan uusiks, oon laiska kommentoija, tykkään kaappilukea kaikkee :3

[ilkku]

AK: Haha, en mä varsinaisesti tota hakenu, mutta mikäs siinä :DD Kiva jos oli susta ihan suht onnistunu mun runo räpellys
Akira-senpai: Voi kiitos kommentista, kiva kuulla jos olet tykännyt Mä en tiiä onko possujuna oikee käsite, mutta hain sillä takaa sitä kun lasketaan mäkeä monta pulkkaa peräkkäin ja pidetään kiinni esim. takana olevan pulkan narusta... En oikein osaa selittää paremmin :DD

***

A/N: Nimensä mukaisesti raapale kuvaa vaihteeksi hieman pohjoisempia maisemia, unohtamatta tietenkään paria poroa

11. Joulutervehdys tuntureille

Porot köpöttelivät tuntureilla tonkien näennäisen rauhallisina jäkälää lumipeitteen alta. Tyyni ulkokuori peitti vakuuttavasti kihisevän odotuksen. Tuskin kukaan olisi aavistanut porojen tahtovan loikkia, kieriä ja viskellä päitään yksitoikkoisen kävelyn sijaan.

Pohjolan sarvipäiden mielialalle oli selitys: joulu oli tulossa. Ja joulun mukana luonnollisesti saapuisivat myös pukin rekeä vetävät lentävät porot. Tavallisista poroista oli vuoden ylevin hetki nähdä lajitoverien laukkaavan tähdenlentojen lailla halki taivaan.

Porot kurkottelivat jo vaivihkaa turpaansa kohti korkeuksia. Ne olisivat valmiina heti pukin reen ensimmäisten tiukujen helkkeen ja lentävien porojen korskeen kuullessaan. Malttamattomina ne odottivat Korvatunturilta saapuvia lahjoja: tuoreita koivunlehtiä, ravitsevaa heinää ja makeita niittykukkia.

Joulu saapuisi karuun pohjolaankin rytinällä.

[Alice Katarina]

Aivan ihana!

Mä saatoin nähdä mielessäni, kun sellaset "Niko lentäjän poika" porot katsoo taivaalle ja loikkii lumisella niityllä. Suloinen ajatus, että nekin saavat jouluahjoja lajitovereiltaan. Aws.

Huomiseen, AK

[ilkku]

Kiitos kommentista AK, mäkään en voinu olla ajattelematta sitä elokuvaa, meinas väkisin tulla puhetta "lentojoukoista", mut halusin kuitenki vältää sen mielikuvan :DD

***

A/N: Vähän pikaraapale tuli, mutta pienestä kotoisan jouluisesta hetkestä kuitenkin.

12. Kanelia ja kaardemummaa, sokeria ja siirappia

Malla kauli tyytyväisenä pehmeää piparkakkutaikinaa. Äiti seurasi vieressä hyväksyvästi päätään nyökytellen. Ensimmäiseksi itsetehdyksi taikinaksi Mallan luomus oli onnistunut erinomaisesti.

Kaulimisen jälkeen Malla ja äiti valikoivat parhaat muotit ja alkoivat leikellä pikku kakkusia litteästä levystä – pellille pääsivät niin porsaat, kuuset kuin sydämetkin. Uunin napsahtaessa arvokas lasti pääsi viimein paistettavaksi.

Vähän väliä Malla tirkisteli uuninluukusta piparkakkujen kohoamista. Äiti nauroi hänen malttamattomuudelleen, vaikka seurasi itsekin herkeämättä kellon viisareiden raksutusta.

Oi sitä onnea, kun piparkakut viimein olivat valmiita! Malla tanssahteli jauhoisessa essussaan ympäri keittiötä, äiti irrotteli hymyillen pulleimpia piparkakkuja toisistaan ja isäkin suuntasi herkullisen ja täyteläisen tuoksun houkuttelemana keittiöön.

Piparkakut toivat osaltaan joulumieltä koteihin.

[Alice Katarina]

Päällimmäiset tunteet:

Uuni napsahtaessa arvokas lasti pääsi viimein paistettavaksi.

VIRHE! Oo, sulla on virhe. Tais it ion vaan niin väsynyt, et keksin sen… Mut jotain hämärää tossa on…

Hih, mut mä tykkäsin taas. Sä osaat kyllä kirjoittaa hyvin raapaleita. Ootko miettinyt, et alkaisit kirjoittaa joulukuun jälkeenkin joka päivä raapaleen? Se ois musta tosi hyvä idea. Se vois olla vaikka kesäkalenteri? 

Malla on suloinen nimi ja piparien leipominen on suloista. Hauskaa innokkuutta ja intoa puhkuva raapale.

Kiitos tästä ja huomiseen, muru! 

AK

[Violetu]

Äh, sulin ihan lätäköksi noille joulua odottaville poroille
Piirtyi ihan kirkkaana mieleen, miltä poron turpa näyttää ja tuntuu, ihania faniporoja, jotka rakastaa joulua ja on ihan innoissaan pukin porojen näkemisestä

Nyt ei oikeen irtoa mitään järkevää palautetta, mutta edelleen käyn vilkuilemassa uusia luukkuja ja imen tästä kalenterista itselleni joulumieltä^^

~Violet

[ilkku]

AK: Ou nou, oon kiiruspäissäni menny unohtamaan ännän! Jotenki tuntuu, etten jaksa kirjottaa mitään kesä kalenteria, tässä on ollu ihan tarpeeks tekemistä (ja toosi hyvin onnistun pysymään aikataulussa...) :DD Kiitos kaunis kommentista!
Violetu: Haha, poroista oli pakko kirjottaa, ne vaan jotenkin kuuluu jouluun Kiitän kommentista, se oli oikein sopivan järkevä :DD

***

A/N: Pahoittelut edellisten luukkujen viivästymisestä! Oli aika paljon ohjelmaa tuossa loppuviikossa, enkä sitten saanut tartuttua toimeen. Tässä nyt kuitenkin samaan syssyyn perjantain, lauantain ja tämän päivän luukut.

13. Lucia

Kynttiläkruunu valaisi juhlasalin lempeällä loistollaan, kun laulava kulkue asteli hitaasti oppilaiden ja opettajien eteen.

Sankta Lucia, ljusklara hägring,
sprid i vår vinternatt glans av din fägring.
Drömmar med vingesus under oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.

Kulkueen kärjessä Viljaa pyörrytti, ja hän huomasi kauhukseen äänensä värisevän kuin hänen kädessään olevan kynttilän liekki. Suu oli kuiva ja tuskan hiki valui valtoimenaan. Koneellisesti jalat kuljettivat Viljaa eteenpäin ja pysäyttivät lopulta satapäisen joukon edessä.

Kom i din vita skrud, huld med din maning.
Skänk oss, du julens brud, julfröjders aning.
Drömmar med vingesus, under oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.

Kirkas laulu jatkui Viljan molemmilla puolilla. Hän ei ymmärtänyt tai osannut lausua oikein ruotsinkielisiä sanoja. Tilanne oli oikeastaan koominen. Jännitys kaikkosi, kun Viljaa alkoi naurattaa.

Trollsejd och mörkermakt ljust du betvingar,
signade lågors vakt skydd åt oss bringar.
Drömmar med vingesus, under oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.

Kun laulu saatiin lopulta arvokkaaseen päätökseensä, Vilja huomasi salin lasiovista heijastuvan kuvajaisensa. Nauruaan pidättelevä tyttö muuttui kynttilöiden valossa loistavaksi enkeliksi.

Stjärnor som leda oss, vägen att finna,
bli dina klara bloss, fagra prästinna.
Drömmar med vingesus, under oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.

Lucian päivä oli valon juhlaa parhaimmillaan.

***

14. Joululaulut

Joululauluja on tuhansia erilaisia: iloisia lauluja, kaihoisia lauluja ja lämpöisiä lauluja. Aivan niinkuin joulukin on iloinen, kaihoisa ja lämpöinen.

Joululauluja voi laulaa ja kuunnella miltei kaikkialla: tilaisuuksissa otetaan esiin Kauneimmat joululaulut, radiossa aletaan vähitellen joulun lähestyessä soittaa tunnettuja joulukappaleita ja välillä voi kuulla ohikulkevien ihmisten hyräilyn.

Joululaulujen merkitys on jokaiselle erilainen. Joku etsii niiden kautta valoa pimeään talveen, toinen haluaa tunnelmoida tummempien sävelmien mukana.

Joululauluja kuunnellessaan voi nähdä punanuttuisten tonttujen hyppelevän ympärillään tai kurkistelevan ikkunan takaa. Itsekin voi hetkeksi liittyä piirileikkiin ja ilonpitoon. Toisaalta voi muistaa rakkaitaan kuullessaan kaihoisaa laulua varpusesta.

Oman suosikki sävelmän kuullessaan voi tuntea joulun jo saapuvan.

***

15. Erilaisia enkeleitä

Sisällä lämpimässä kynttilät pyörittävät hennosti kilkattavaa enkelikelloa. Kultaiset hahmot kulkevat ympäri pientä piiriään radiosta kuuluvan laulun säestäminä. Laulu kertoo enkeleistä.

Kotoisan lämmön ulottumattomissa ulkona talvi pakkasessa isä leikkii kahden lapsen kanssa. Lumiukon rakentaminen taukoaa, kun isä kaatuu pitkäkseen maahan. Hän heiluttelee käsiään ja jalkojaan lumessa lasten katsellessa ihmeissään vieressä. Kun isä nousee, maahan on jäänyt kuva lumisesta enkelistä.

Juuri pystytetyn jouluseimen keskuksessa pieni Jeesus lapsi nukkuu vanhempiensa, paimenten ja tallin eläinten ympäröimänä. Taustalla seisoo vartiossa enkelien joukko.

Tavallisesti yksinäinen vanhainkodin huone on täynnä elämää: pieni kultatukkainen poika istuu isoäitinsä sylissä selittäen innoissaan päiväkodin joulukuvaelmasta. Onnen kyyneleet silmissään isoäiti hymyilee pikkuenkelilleen.

[ilkku]

A/N: Tänään joulumieli oli kaukana, mutta kyllä kyynikotkin voivat nähdä joulun pieniä iloja .

16. Joulukiireitä

Stressaantunut perheenäiti kierteli marketin jouluosastoa. Oli ostettava kuuseen koristeita ja uudet kynttilät, sekä jouluherkkuja tyhjyyttään ammottavaan jääkaappiin. Lisäksi omille ja sukulaisten lapsille olisi hankittava lahjat, puhumattakaan miehelle annettavasta perinteikkäästä pyjamasta.

Jos joku piti joulua rauhallisena ja levollisena aikana, se joku ei ollut koskaan kestittänyt kolmea lasta, miestä ja kriittisiä appivanhempia. Joulukiireissään kieriskelevät äiti-ihmiset olivat omiaan palauttamaan mokomat haaveilijat takaisin maanpinnalle. Tuhlaamista, ahmimista ja riehumista – niitä joulu oli pullollaan.

Äiti huokasi työntäessään ostoskärrynsä pois jouluhyllyköiden välistä. Siirtyessään tutkailemaan legopaketteja hän muisti pienen ilahduttavan tosiasian: jouluvalmistelut eivät rasittavuudestaan huolimatta kestäisi ikuisuuksia. Jouluaaton jälkeen kaikki hyörisivät uusien lahjojensa parissa ja äiti saisi levätä.

[Alice Katarina]

Ahahah, tää uusin oli aivan mahtava. Meidän äiti varmaan ajattelee juuri noin tämän valtavaan katraan kanssa. Ja ihanaa, etät löydät joulusta erilaisiakin puolia kuin söpöilyä.

Lucia oli kaunis ja tuli ihan oma kulkue mieleen.  Ja joululauluja lauantaille. Mikä sattuma. Tykkäsin kovasti tästä, vaikka oli ehkä välillä hieman selostava… Enkeli raapale on mun ehdoton lemppari. Aivan hellyyttävän suloinen!

Huomiseen!

AK

[ilkku]

AK: Haha, kiitos kehuista! Hyvä jos onnistu erilaisen näkökulman tavottaminen, niinhän se menee että vaihtelu virkistää

***

A/N: Huhhuh, päätin yrittää väsätä sadun :DD Rakenne on vähän hassu, koska alotuksessa intouduin selittämään kaikkea juonen kannalta vähemmän oleellista, mutta näillä mennään. Huomenna toiset 500 sanaa.

17. Talven kuningattaren kruunu (osa 1)

Yksinäinen myrskylintu tähysi alapuolellaan avautuvaa hyisenä aaltoilevaa merta. Himmeinä loistavien tähtien valossa se haravoi meren pintaa katseellaan etsien jotakin valkoista – edes pientä pilkahdusta jäälautasta, jolle laskeutua.

Kaamoksen aikana lauttoja ja vuoria oli vaikea havaita. Jo kaukaa myrskylintu kuitenkin huomasi hienoisen poikkeaman pimeydessä: sinisenharmaa hohde häivytti tummaa ja raskasta yön huntua. Väsymyksen painaessa siipiä pitkän lentomatkan jäljiltä lintu muutti hienoisesti suuntaansa ja lensi kohti kalpeaa valoa.

Lähestyessään hohdetta myrskylintu huomasi onnekseen, että edessä häämötti todellakin jäävuori. Kookas valkoinen muodostelma halkoi meren pintaa tarjoten turvasataman väsyneelle matkaajalle. Jäisen möhkäleen lähettämä hohde – myrskylintu oli varma siitä, että hohde oli peräisin vuoresta – vaikutti kuitenkin selittämättömältä. Mitä lähemmäs lintu pääsi, sitä kirkkaammaksi valo muuttui. Väreilevä vesi heijasti hohdetta ja ikuinen yö tuntui muuttuvan päiväksi.

Valo sai linnun sulkemaan silmänsä pienen pieneksi hetkeksi, ja kun se avasi silmänsä uudelleen oli jäävuori poissa. Vuoren paikalla kohosi loistelias palatsi. Kymmenet erikorkuiset ja muotoiset jäästä veistetyt tornit kimaltelivat kuin kristalli. Korkeimman tornin huipulla liehui yötaivaan sininen viiri. Valo oli peräisin palatsin tornien kylkien ympärille ripotelluista soihduista, vaikkakin osa valosta vaikutti tulevan jäästä itsestään.

Myrskylintu päästi järkyttyneen rääkäisyn ja räpisteli hetken siipiään purevassa pakkasilmassa. Kesti tovin, ennen kuin se ymmärsi näkemänsä. Kun kuulopuheet ja edessä häämöttävä rakennelma yhdistyivät, se lähti uuteen tarmokkaaseen syöksyyn.

Tottakai myrskylintu oli kuullut paikasta, kaikkihan sen tiesivät. Lintu naureskeli aiemmalle hämmingilleen. Loistokas palatsi kuului tietenkin talven kuningattarelle ja hänen hovilleen. Kuningatar oli myyttinen henki, joka lähetti talven: hän antoi komentonsa kuuralle, hallalle ja lumen väelle, ja talvi saapui. Myrskylintu suorastaan puhkui intoa päästessään kohtaamaan hänet. Kuningattaren hoviin olivat tervetulleita kaikki pohjolan eläimet, luonnonhenget ja muut asukit.

Talven kuningattaren palatsin tavoittaessaan myrskylintu hidasti vauhtiaan ja aloitti verkkaisen laskeutumisen. Suoraan sen alapuolella oli muutaman pyöreän ja matalan tornin katveessa soihduin ympäröity aukea, jolta johti kalteva ramppi mereen. Tavoittaessaan kapean valkeasta jäästä muovatun kaiteen lintu rääkäisi tyytyväisenä. Se ilmoitti saapuneensa, sillä vierailijan tulo huomattaisiin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Vaikka laskeutumisaukealla oli hiljaista, myrskylintu ehti huomata ramppia mereen kierivän pullean hylkeen, sekä yhtenäisenä muodostelmana etenevän lumihiutale joukon. Lintu ihasteli satoja pieniä ikkunoita, jotka täplittivät korkeita sinertäviä jäätorneja – sieltä täältä ikkunoista loisti lämmintä ja ystävällisesti tuikkivaa valoa.

Painokas töminä keskeytti haaveet lämpöisestä leposijasta. Erään lyhyen mutta leveän tornin kylkeen auenneista ovista asteli valtava valkoinen jääkarhu, jonka raskas hengitys höyrysi kylmässä ilmassa suurina pilvinä. Myrskylintu hypähti hermostuneena paikallaan jääkarhun tallustellessa sitä kohti.

Karhu päästi äänekkään puhahduksen. ”Kas niin, mitäs täältä löytyikään”, se aloitti murinan kaltaisella äänellään. Hämmästyneen myrskylinnun nokka loksahti auki – se ei olisi ikinä uskonut ymmärtävänsä jääkarhuja, kun jo lokkien rääkymisen tulkkaaminen tuotti vaikeuksia. ”Tämähän on mukavaa, päivällisvieras ja itse päivällinen samassa paketissa”, karhu jatkoi. Myrskylinnun kauhistunut kiljaisu hukkui jääkarhun leppoisaan nauruun. Kesti hetken, ennen kuin lintu tajusi sen vitsailevan. Myrskylintu ei pitänyt karhun vitsiä erityisen hauskana.

”No niin, hassuttelu sikseen, tulin toivottamaan sinut tervetulleeksi kuningattaren hoviin. Hän ei tietenkään todellisuudessa salli vieraittensa syöntiä palatsissaan”, jääkarhu vakuutti ja heilautti samalla raskasta päätään kehottaen lintua seuraamaan. ”Tunnelman keventäminen tuntui välttämättömältä, sillä muuten palatsin ilmapiiri on melkoisen huolestunut.”

Myrskylintu katsahti kysyvästi karhuun.

”Niin, katsos kun talven kuningattaren kruunu on kadonnut.”

[ilkku]

A/N: Jatkoa seuraa tässä, nyt kun vihdoin sain kirjoitettua toisen osan . Loput koetan saada valmiiksi myöhemmin tänään. Pitkien tekstien kirjottamista on vaan niin paljon hankalampaa hallita kuin raapaleitten, joissa on pakko pysyä tiiviisti aiheessa. 500:ssa sanassa ehtii eksyä sivupoluille

18. Talven kuningattaren kruunu (osa 2)

Talven kuningatar oli salaperäinen ja legendaarinen hahmo pohjolan eläinten tarinoissa. Hänen kruununsa oli kuitenkin aivan omaa luokkaansa: siinä piili talven ja pakkasen mahti, se antoi kuningattarelle hänen voimansa. Kruunun katoaminen ei siis ollut ainoastaan katastrofi, se oli yksinkertaisesti mahdotonta. Jos kruunua ei olisi, talvi ei voisi saapua, ja mitäs sitten tehtäisiin?

Myrskylintu seurasi järkyttyneenä jääkarhua jäävuoripalatsin uumeniin. Se räpytteli koneellisesti siipiään, ja kesti tovin ennen kuin lintu alkoi huomioida ympäristöään. Astuttuaan sisään palatsiin johtavista korkeista ovista kaksikko kulki loivasti alaspäin johtavaa käytävää pitkin. Käytävän seinämät olivat siläksi koverrettua ja kiillotettua jäätä, joka tuntui palatsin ulkoseinien tavoin hohtavan himmeää sinertävää valoa. Katosta roikkui pitkiä ja teräviä jääpuikkoja, eikä myrskylintu voinut olla mittailematta huolestuneena niiden liitoskohtien kestävyyttä.

Lopulta matka vei loiville ja leveille portaille – myrskylintu kiitti onneaan siivistä, sillä kiiltävä jää näytti pelottavan liukkaalta. Portaat johtivat suurelle koristeellisin kaiverruksin peitetylle holvikaarelle. Kaaren toisella puolella avautui talven kuningattaren sali.

Myrskylintu oli pyörtyä silkasta ihastuksesta: sali oli avara ja sen katto korkealla kuin taivas, seiniä peittivät tuikut ja rykelminä kuljeskelevat kiiltomadot, ja lattiaa kansoittivat sadat muut eläväiset. Myrskylintu ehti huomata useita jääkarhuja, kymmeniä erilaisia lintuja ja jopa hylkeitä kurkistelemassa salin keskivaiheilla olevasta vesialtaasta. Suuri osa salin poikki kiiruhtavista hahmoista oli kuitenkin linnulle tuntemattomia: hopeisia läpinakyviä hahmoja puikkelehti paksuihin turkkeihin puettujen jättiläisten lomassa, ja lintujen joukossa lenteli pikkuisia lumikeijuja.

Jääkarhu ohjasi myrskylinnun salin poikki, ja vasta hyljealtaan ohitettuaan lintu huomasi hänet. Kuningatar istui salin takaseinällä olevan suuren ikkunan eteen asetetulla valtaistuimella. Hän oli pukeutunut puhtaan jään väriseen hopealla ja kullalla koristeltuun leninkiin, jonka helmat laskeutuivat pitkälle hänen eteensä. Kuningatar muistutti hyvin paljon ihmistä – vain hänen ihonsa ja hiuksensa olivat himmeän sinertävät, aivan kuten palatsikin. Talven kuningatar seurasi avuttoman näköisenä ympärillään hääriviä olentoja: sinisten silmien katse oli kuin eksyneen lapsen.

”Majesteetti, saitte vieraan”, jääkarhu sanoi hiljaisella ja kunnioittavalla äänellä kumartaen raskasta päätään. Kukaan, lukuunottamatta kuningattaren helmalla lepäävää naalia, ei reagoinut. Napakettu nosti katseensa karhuun ja haukahti tervehdyksen.

Kuningatar havahtui ja kumartui hohtavan valkoisen naalin puoleen. Sitten hän huomasi jääkarhun ja paikallaan räpyttelevän myrskylinnun. ”Tervehdys”, talven kuningatar sanoi ja hymyili väsyneesti.

Myrskylintu oli tipahtaa yläilmoista. Kuningattaren yksinkertainen ja rauhallinen toteamus olisi yksin riittänyt hämmästyttämään lintua, mutta hänen äänensä oli aivan omaa luokkaansa. Talven kuningattaren puhuessa tunsi pakkasen nipistelyn kuulaana talvipäivänä – äänessä saattoi kuulla tiukujen helinän ja tuulen puhkunan samaan aikaan. Kaikkein hämmästyttävintä kuitenkin oli, ettei ääni vaikuttanut olevan aivan kunnossa: kuningattarella kuului olevan paha flunssa.

”Ole kuin kotonasi ystävä”, kuningatar jatkoi ja toden totta kaivoi suuren kullalla kirjaillun nenäliinan hameensa liepeistä. Kuningattaren niistäessä kaikki jähmettyivät hetkeksi. Hovin toivuttua jokainen alkoi ryntäillä entistä kiireisemmin ympäriinsä, ja ryhmä kuningattaren ympärillä suorastaan villiintyi.

Kuningatar ei näyttänyt edes huomaavan ympäristön tapahtumia. ”Olen pahoillani, ettemme voi tarjota rauhallisempaa leposijaa. Meitä kohdannut onnettomuus on saanut kaikki hieman levottomiksi”, hän jatkoi ja pudisti surumielisesti päätään. Hohtavat hiukset leyhyivät hetken painottomina hänen päänsä ympärillä, mutta laskeutuivat pian entiseen asentoonsa ikään kuin väsyneenä ponnistuksesta.

Myrskylintu raakkui myötätuntoisesti osoittaakseen kiitollisuuttaan ja hyväksyntäänsä tarjottua majapaikkaa kohtaan.

”Toivomme että viihdyt”, kuningatar sanoi hymyillen, vaikkakin avuton katse säilyi hänen silmissään. ”Palatsi tuskin alkaa sulaa vielä vierailusi aikana.”

[ilkku]

A/N: Ei ihan onnistunut suunniteltu aikataulu, mutta tässä nyt vihdoin tämä viimeinen osa. Eipähän ole tarvetta kirjoittaa pidempiä tekstejä vähään aikaan Lopusta olisi ehkä voinut saada hohdokkaamman, mutta tässäpä tämä.

19. Talven kuningattaren kruunu (osa 3)

Jääkarhu käänsi tummat silmänsä hämmästyneeseen myrskylintuun ja selitti tilannetta kuningattaren vaipuessa taas omiin ajatuksiinsa. ”Kruunussa piilevä lumen ja jään mahti vaikuttaa myös palatsiin. Palatsi on jäätä, joten jos kruunua ei pian löydetä se sulaa, ja palatsin mukana sulaa myös talven kuningatar.”

Silkasta järkytyksestä myrskylinnun siivet pettivät ja se pyllähti maahan. Ei ollut ihme, että kuningattarella oli flunssaa. Lintua kauhistutti ajatellakaan, miten hänen tilansa voisi muuttua.

”Kukaan ei voinut edes kuvitella, että kruunu voisi kadota”, puhisi jääkarhu auttaessaan lintua ylös maasta. ”Pari päivää sitten niin kuitenkin tapahtui. Kuningatar lepuutti päätään – kruunu on nimittäin erittäin painava – ja kun hän palasi hakemaan kruunua huoneestaan, se oli kadonnut. Siitä asti olemme – – ”

Kuningattaren helmalla makaavan napaketun ulvonta keskeytti jääkarhun selostuksen. Kuningatar havahtui mietteittensä hämärästä, vilkaisi naaliin ja pyysi väsyneesti: ”Voisiko joku ystävällisesti ohjata vierailijan sisään.” Jo ennen kuin kuningatar vaikeni, yksi salin toisella puolella seisovista jäteistä katosi kaariholvista.

Hetkistä myöhemmin jätti harppoi takaisin mukanaan kolme pientä punaiseen nuttuun ja lakkiin pukeutunutta miestä. Kaksi joulutontuista veti perässään pikkuisia punaisia kärryjä, kolmas kipitti huolestuneen näköisenä suoraan kuningattaren valtaistuimen luo ja kumarsi syvään.

”Tervetuloa ystäväiseni”, talven kuningatar sanoi yrittäen kuulostaa pirteältä. ”Tulette varmasti pukin lähettäminä?”

Ensimmäinen tontuista nappasi lakin päästään. ”Kyllä teidän armonne, tulemme todella joulupukin lähettäminä. Hän sai viestin teidän tilanteestanne ja tunsi velvollisuudekseen helpottaa aiheutunutta hämminkiä”, tonttu kumarsi uudelleen.

”Voit lähettää hänelle kiitoksemme myötätunnosta”, kuningatar sanoi ystävällisesti ja aivasti. Väki hänen ympärillään väänteli toivottomina käsiään.

”Niin, tuota, katsokaas se ei ole aivan niin yksinkertaista”, tonttu jatkoi ja pyöritti kiusaantuneena punaista lakkiaan. ”Pukki kaipaa ensisijaisesti anteeksiantoanne, vaikka ymmärtääkin sen olevan paljon pyydetty.” Kärryt olivat juuri ehtineet kuningattaren luo, ja niistä tontut nostivat yhdessä punaisella ja kullalla päällystetyn paketin, jonka ojensivat kuningattarelle. ”Tarkoituksemme ei ollut missään tapauksessa aiheuttaa teille huolta ja murhetta”, ensimmäinen tontuista selitti vuolaasti. Emme osanneet ajatellakaan, että olette siitä niin riippuvaisia. Pukin oli tarkoitus odottaa jouluun lahjansa kanssa, mutta kun hän sai viestinne, meidän oli välttämätöntä lähteä matkaan välittömästi.”

Koko hovi tuijotti kuningattaren syliin laskettua pakettia. Hitaasti kuningatar avasi kultanauhan ja loisteliaan lahjakääreen. Huudahdukset kaikuivat valtavassa salissa, kun hän vihdoin nosti esiin valkean, hopean ja sinisen sävyissä hohtavan lahjansa.

”Pukki tahtoi yllättää teidät muutamilla korjauksilla ja parannuksilla”, alkoi ensimmäinen tonttu. ”Safiiriupotukset ovat myös aivan uusia”, jatkoi toinen. ” Meidän olisi tietenkin pitänyt ilmoittaa teille ennen kuin erikoisjoukot lähettettiin hakemaan sitä”, kolmas pahoitteli.

Kuningatar kohotti kädet täristen jäisenä hohtavaa monisakaraista kruunuaan. Kruunu heitti kirkasta väreilevää valoa salin seinille ja valaisi jokaisen kasvot ilolla ja ihmetyksellä. Kuningatar sipaisi tummia hehkuvia safiireja ja asetti kruunun päähänsä. ”Se on kevyempi kuin ennen”, hän niiskaisi liikuttuneena. ”Kiitos”, kuningatar sanoi ja kumarsi päätään tontuille. ”Voitte kertoa pukille, että hänen anteeksipyyntönsä on hyväksytty täydestä sydämestä”, hän lisäsi ja nauroi onnellisena. Kuningattaren nauru oli kirkas, kuulas ja lumoava kuin talven ääni. Nuhasta ei ollut enää jälkeäkään: kruunu sai kuningattaren ihon hohtamaan ja hiukset elämään riemuitsevien kasvojen ympärillä.

Kaikki yhtyivät talven kuningattaren juhlaan – eivät ainoastaan jääkarhut, keijut ja tontut, vaan tuntui kuin koko palatsi olisi alkanut loistaa kirkkaammin. Myrskyintu kaartoi korkeuksiin ja liittyi tyytyväisesti säksättäen lintujen, keijukaisten ja lumihiutaleiden tanssiin.

[ilkku]

A/N: Aikataulu on päässyt hieman lipsumaan, mutta nyt vihdoin sain kirittyä puuttuvat luukut (saanpahan olla tunnin oikeassa aikataulussa...). Tässä kuitenkin luukut perjantaista maanantaihin. Huomista odotellessa

20. Koululaiset joulukirkossa

”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn...” alkoi jouluevankeliumi.

Elli istui kuuntelemassa evankeliumia kirkon ensimmäisessä rivissä – hänen tehtävänsä oli sytyttää adventtikynttilät yhdessä ystävänsä Leilan kanssa. Pieni nelosluokkalainen ei kuitenkaan keskittynyt tekstin sisältöön. Hänen huomionsa oli kiinnittynyt lukijaan.

Kunnian päästä lukemaan evankeliumia oli saanut viidesluokkalainen Joonas. Hänellä oli suklaanruskeat hiukset ja maailman sinisimmät silmät. Joonas äänsi sanat huolellisesti, piti puheensa rauhallisena ja katsoi sopivin väliajoin yleisöön. Elli samalla toivoi ja pelkäsi, että poika kohdistaisi katseensa häneen.

Evankeliumin viimeiset sanat kajahtelivat kuitenkin kivikirkossa liian pian, ja Joonas lähti takaisin paikalleen. Juuri astellessaan ensimmäisen rivin ohi Joonas käänsi päätään ja hymyili suoraan Ellille.

21. Onnellinen opettaja

Hiljan loma alkoi jo perjantaina, mutta vasta lauantaina hän saavutti haaveilemansa joulutunnelman.

Oppilaat pääsivät todistusten jakamisen jälkeen lomille suoraan perjantain kirkosta. Lasten riemu oli suunnaton toisin kuin Hiljan, joka oli saanut järisyttävät määrät vuosittain samanlaisina toistuvia tarpeettomia lahjoja. Kymmenet mukit, joulukukkaset ja karamellikilot oli raahattava kotiin, minkä jälkeen Hilja joutui jouluostoksille.

Lauantai iltapäivään mennessä arvon opettajatar oli saanut velvollisuutensa suoritettua: lahjat vanhemmille ja sisarusten perheille oli ostettu ja paketoitu, joulukoristeet ripustettu ja ruokaa hankittu tarpeeksi joulunpyhien ajaksi. Kukaan ei kaipaisi häntä ennen jouluaaton perhepäivällisiä.

Hilja vaihtoi pikaisesti ylleen pyjaman, järjesteli sänkynsä viereen suklaata ja kahvia ja pujahti peiton alle lukemaan.

22. Kuusimetsällä

Neljäntenä adventtisunnuntaina haettiin kuusi. Se ei ollut mikään ihan tavallinen kuusi vaan itse metsästä kaadettu valioyksilö.

Aamulla lähdettiin peräkärryn ja eväitten kanssa metsälle. Kauas ajettiin, kun ei sitä ihan kenen tahansa metsästä puuta kaadettu. Perillä rämmittiin sammaleen ja jäkälän seassa tähyilemässä josko sopiva kuusi löytyisi.

Latvahan se tottakai oli parhaan näköinen. Iso puu kaatui, jotta saatiin parin metrin rimpula – ei sitä sisälle olisi paljon enempää korkeutta mahtunut. Leivät syötiin ikäänkuin palkkioksi urakasta ja sitten lähdettiin kotia kohti.

Emäntä oli onnessaan ja alkoi heti väsätä koristeita kuuseen. Vähän kyllä kadutti, ettei sitä koko puuta saatu mahtumaan – olisi niistä koristeista riittänyt lopuillekin.

23. Paketteja: punaisia ja vihreitä, kovia ja pehmeitä

Jouluaaton aatto oli paketointiyksikön tontuille vuoden kiireisin päivä. Joulukuun 24. päivänä ehtisi luoda enää pikaisen yleissilmäyksen työn tuloksiin, ennen kuin lahjat pakattaisiin pukin rekeen ja lähetettäisiin innokkaille odottajille.

Nyt paketointitonttujen työ oli jo lähes tulkoon tehty. Jäljellä oli enää muutama auto, pari peliä ja ryhmä nukkeja.

Kultatukkainen valkeaan pitsimekkoon puettu nukke kipitti odottavan tontun luo. Muutama kannustava sana vaihdettiin puolin ja toisin, minkä jälkeen nukke asettui pitkäkseen punaisin sydämin koristeltuun lahjalaatikkoon.

”Hyvää matkaa ja onnellista jatkoa Tildan luona”, toivotti tonttu tarkistettuaan lahjan saajan nimen pakettikortista. Hymyilevä nukke jäi odottamaan.

Viimesilauksena lahjanarua paketin ympärille, ja pian tontun urakka oli valmis.

[ilkku]

A/N: Poikkeuksellisesti olen ihan ajallaan julkaisemassa viimeistä joulukalenterin luukkua Siitä tuli valitettavan tylsä ja mitäänsanomaton, olisi varmasti voinut saada kirjoitettua jotain mielenkiintoisempaakin, mutta onpahan kuitenkin urakka saatu lähes kunnialla päätökseen

Oikein hyvää, lämmintä ja rauhallista joulua kaikille!

24. Jouluaatto

Vuoden 2013 jouluaattoaamu valkeni suurimmassa osassa Suomea sateisena ja koleana. Usimpien joulumieli koki kolauksen maiseman synkkyyden havaitessaan.

Ulkona avautuva harmaus pakottaa ajattelemaan muita asioita, jotka tekevät joulusta joulun. Vaikka lunta ei näytkään, saattaa ulos katsellessaan huomata yksittäisiä valopilkkuja: kyntteliköt ja muut jouluvalot tuikkivat ikkunoista ja pihoilta.

Sisällä lämpimässä ruoan tuoksu alkaa vähitellen täyttää ilman. Vatsa kurnii, kun kinkun, laatikoiden, rosollin, joulutorttujen ja piparkakkujen aromit leijailevat nenään.

Joulukuusi tönöttää olohuoneessa ja luo suojelevan varjonsa lahjojen ylle. Lahjoja on annettu ja vastaanotettu viime viikosta alkaen ja vihdoin alkavat sukulaisilta, ystäviltä ja työtovereilta saadut paketit olla valmiina.

On enää muutama pieni hetki jouluun.

[Alice Katarina]

Kiitos ihanasta kalenterista rakas!

Aloitetaan sadusta, koska se oli ylisöpö. Just sellainen, jonka saatoin kuvitella johonkin lasten satukirjaan maalatun kuvituksen kera. Siinä oli hiensoti löydetty sadun tyyli ja tehokeinot ja kaikki. Oli puhuvia jääkarhuja, maagisia kruunuja ja lumihiutale muodostelmat. Ja suloinen naali. Kerrassaan suloista, en voi sanoa muuta.

Raapaleet olivat kaikki hyvin onnistuneet kaappaamaan hetken tunnelman ja pidin niistä kovasti. 20 oli oma ehdoton lemppari. Ihan siirappista söpöilyä siinäkin. Ja loppu kruunasi kaiken. Vitsi mä odotan, että sä kirjoitat pidemmän tälläisen fluffipätkän joskus. 

Kiitos vielä! Mä tykkäsin aivan hurjasti. Tästä on hyvä jatkaa kirjoittamista.

Sinun, AK