Sinisiä kissoja keskiyöllä (5/?), K-11

[Chemicalbullet]

Nimi: Sinisiä kissoja keskiyöllä
Kirjoittaja: Chemicalbullet
Ikäraja: K-11
Paritus: en kerro no okei tunnustan en oikeesti tiedä itekkään :'''D tässä kyllä on sellasia.
Tyylilaji: draama, fluff ehkäpä, slash 
Varoitukset: alaikäisten alkoholinkäyttöä, KIROILUA, homoja, outoja hahmoja
A/N: apua pelottaa taas xc tää on mun ensimmäinen täällä julkasema ficci ja mua pelottaa. tää on aika outo ja näin ei oo mahdollista (ainakaan mun mielestä) irl käydä, mutta noi on vähän tyhmiä (: mä julkasen tän ekan luvun tästä ja jos saan kommentteja ja joku tykkää nii laitan lisää. alotin just kirjottaa lukuu 6, mutta oon ihan sairaaaan hidas, koska kirjotan samalla kauheesti kaikkee muutaki omaks ilokseni ja ku mul häviää toi inspiraatio aika nopeesti :"D
mutta, lukekaa ja kommentoikaa c: !

Sinisiä kissoja keskiyöllä

1. Vitut mä sun nuudeleista

Oli taas harmaa ja sateinen päivä keskellä heinäkuuta. Äiti pakotti mut hakemaan maitoa kaupasta. Meidän perhe oli maidon suurkuluttaja.

Mä istuin bussipysäkillä kastuneena ja kyrpiintyneenä. Ei ole mitään inhottavampaa, kuin kylmästä sateesta kastuneet farkut. Hyi helvetti.

Bussi saapui viimein, seitsemän pitkän minuutin jälkeen. Astuin sisälle ja huomasin, että auto oli vitun täynnä. Eikö ihmisten pitäisi tällä säällä olla kotoa syömässä pizzaa perheensä kanssa ja katsomassa jotain piirrettyjä, saatana.

Istuin kolmannelle riville, jonkun pelottavan tutunnäköisen pojan viereen. Vilkaisin poikaan ja huomasin, että sillä oli pienessä, läpinäkyvässä muovipussissa höyryävää nuudelia. Mitä helvettiä? Ei kukaan lähde ihmisten ilmoille pussillinen nuudelia mukanaan. Mä katsoin poikaa oudoksuvasti ja samalla huvittuneesti. Poika söi nuudelia sormin. Huomatessaan mut, sen silmissä näkyi joku ilon hyökyaalto. Se hymyili kapeilla huulillaan ja sille tuli hymykuoppa vasempaan poskeen. ”Nuudelia?” se kysyi multa. ”Ei kiitti”, naurahdin silmiäni pyöräyttäen. Käänsin katseeni pois pojasta. Se kohautti olkiaan ja sanoi; ”Jääpähän mulle enemmän.” Naurahdin jälleen ja katsoin taas poikaa, joka katsoi ohimeneviä maisemia.

Sain tilaisuuden tutkia toisen ulkonäköä. Sen hiukset oli tummanruskeat. Niin tummat, että ne oli melkein mustat. Ja ne oli aika pitkät ja pörröiset, näyttivät tulevan kokoajan pojan silmille. Sillä oli maidonvalkea ja sileännäköinen iho ja sen suu oli hauska, kuin poika hymyilisi koko ajan. Toisen silmät oli jäänsiniset ja niiden katseessa oli jotain tuttua. En tiedä mitä, mutta jotain. Ripset oli tummat, mutta harvat. Voiko niin edes sanoa? Harvat ripset.

Päällään sillä oli sininen, tiukka pitkähihanen, jossa oli kaksi kissaa ja pitkiä, ohuita jalkojaan peittämässä sillä oli harmaat pillifarkut. Sen tennarit oli tummansiniset punaisilla nauhoilla ja niihin oli piirretty hymynaamoja. Vitun suloinen ilmestys, by the way.

Pudistin päätäni tselleni ja pyöräytin silmiäni. En mä nyt noin voi ajatella, ainakaan kun olin vasta tavannut tuon. Salamannopeasti vieruskaverini käänsi katseensa muhun. ”Hm?” se mumisi kysyvästi ja kallisti päätään kuin koira kuunnellessaan ihmeissään. ”Ei mitään”, sanoin hiljaa.

Poika sai nuudelinsa syötyä nopeasti. Se laittoi muovipussin taskuunsa. Taas sain aiheen jota ihmetellä. Toinen katsoi mua tutkivasti. ”Mikä sun nimi on?” se kysyi hymyillen taas. ”Mikke. Tai no, Mikaeliksi mut ristittiin”, vastasin. Poika nyökkäsi. ”Mä oon Miro”, toinen sanoi ja puhalsi kasvoilleen valahtaneen hiustupon pois. ”Okei. Kiva tutustua, Miro”, sanoin kohteliaasti ja hymyilin. Miro hymyili mulle hampaat esillä. Sitten se käänsi päänsä taas ja katsoi ikkunasta ulos.

Miro painoi poskensa kiinni ikkunaan ja kosketti sormellaan lasia. Poika liikutti sormeaan lasin pinnassa, kuin piirtäen siihen kuvioita. Sitten se hymähti ja laski käden syliinsä. Se irrotti poskensa ikkunasta ja katseli kattoa, kuin siellä olisi jotain kiinnostavaakin. Hymyilin pienesti toiselle. Olis kiva tietää, että missä maailmassa tuokin tapaus päivänsä viettää.

Bussi pysähtyi kauppaa lähimpänä olevalle pysäkille ja Miro hihkaisi jotain, josta en saanut selvää. Nousin paikaltani ja suunnistin ulos linja-autosta. Miro tuli perässä. ”Mihin sä oot menossa, Mikael?” Miro kysyi ja pysäytti mut tarttuen mua kädestä. ”Kauppaan ostaan maitoa”, sanoin ja vilkuilin kummastuneena meidän käsiä ja Miroa vuorotellen. ”Kiva! Mä oon menossa ostamaan jäätelöä”, Miro ilmoitti ja lähti kävelemään kohti kauppaa vetäen mua perässään.

Vittu, mä toivon etten törmäisi kehenkään tut - ”Ööh, moi Mikke”, kuulin tutun äänen takaani. ”Moi Riku”, vastasin hiljaa ja Riku tuli skeittilaudallaan mun vierelle ja otti sen kainaloonsa. ”Onko sulla poikaystävä?” Riku kysyi nyökäten Miron suuntaan ja virnisti. ”Ei, selitän joskus”, sanoin ja käskin Miron hidastaa vauhtia. Poika lakkasi vetämästä ja tuli mun vierelle. ”Moi, oon Miro”, Miro sanoi Rikulle ja hymyili aurinkoisesti. ”...Riku”, kaverini sanoi ja kurtisti kulmiaan. Rikun ruskeat capin alta näkyvät etuhiukset oli mennyt sekaisin tuulessa ja mä virnistin näylle.

”Mihin matka?” kysyin Rikulta. ”Himaan”, se vastasi. ”Olin Jennillä”, se lisäsi ja virnisti mulle. Jenni oli ollut Rikun ihastuksen kohde jo monta vuotta ja nyt ne vissiin oli alkanut seurustelemaan, tai jotain muuta sinnepäin.

”Eikä! Onnee!” huudahdin ja me lyötiin ylävitoset. Miro piti yhä mun kädestä kiinni ja hyräili jotain katsellen taivasta. Se keskeytti hyräilemisen ja avasi suunsa, jotta saisi napattua sadepisarat jotka puista tippui. Sitten tajusin, että sade oli lakannut. Oonpas mä Sherlock.

Me tultiin kaupan pihaan ja mä moikkasin Rikulle, kun se lähti rullaamaan kotiinsa. ”Ää! Etana! Varo!” Miro kiljaisi ja mä pysähdyin välittömästi. Olin juuri astumassa etanan päälle. Miro irrotti (vihdoin) mun kädestä ja kyykistyi maahan. ”Voi sua”, Miro voivotteli etanalle ja nosti sen kämmenelleen. ”Etana-Elli, näytä sarves, onko huomenna pouta?” poika lausui sen lorun, mikä lausuttiin aina kun nähtiin etana. Niinkuin kuusivuotiaina siis.

Miro odotti kärsivällisenä ja etana näytti kuin näyttikin ne sarvensa ja tummahiuksinen poika hihkaisi ilosta. ”Huomenna paistaa aurinko, Mikael!” Miro sanoi ja hymyili niin iloisesti, että olisi voinut olla vaikka Teletappi-Maan aurinko. ”Kappas vaan”, sanoin ja kohotin kulmiani. Miro hymyili etanalle ja lopulta vei sen puuhun. ”Mee lepäämään”, poika sanoi hiljaa ja palasi sitten mun luo. ”Aattele, jos se ois tullu tosta samaisesta puusta alas tyyliin kolme päivää ja sitten lähteny valuun tota asvalttia pitkin kohti vaikka sen tyttö – tai poikaystävän taloa ja sitten sä veit sen takaisin sinne puuhun”, sanoin ja virnuilin Mirolle. ”Sehän tuli ihan eri suunnasta, tyhmä”, kissapaitainen poika sanoi ja pyöräytti silmiään. ”Jos se kaarsi?” siristin silmiäni haastavasti. ”No ethän säkään mitään kaartelisi, jos kulkisit kahden metrin tuntivauhtia, vai..?” Miro hymyili mulle vittuilevasti, jos tuo poika edes osasi vittuilla, mistä vetoa ettei se uskalla sanoa edes että ”hitto”. ”Haista vittu”, murahdin, tosin hymyillen.

[Orenji]

Laita ihmeessä lisää osia! Ensinäkin slashia. Toisekseen originaali. Kolmanneksi kissapaita. Neljänneksi nuudelit. Syitä lukea tätä jatkossakin on ihan tarpeeksi. Avasin kaikista ennakkoluuloistani huolimatta sivun ja enpä voi sanoa muuta, kun että onpa suloista. Miro on suloinen, Mikke on suloinen, Riku on suloinen, kaikki on suloista. Huomaat, että olet sekoittanut mun pääni.

Ajattelin tämän olevan kirjoitusvirheitä täynnä oleva, sekalainen ja ääliöhuumorilla kyllästetty teos, mutta onneksi teksti on tasokasta. Kaikki menee suhteellisen sujuvasti, ja kun saan lisää lukuja luettavaksi, niin voin muodostaa selkeämmän mielipiteen. Vuorosanat voisi ilmaista selkeämmin ja jättää liiat ...-tehosteet pois, siinä se rakentava osuus.

Tähän väliin täytyy ottaa suosikkikohtia. Ongelmana on vaan se, että pidin kaikista kohdista. Lopetuksesta vielä plussaa, olen itse huono niissä, joten oli hauska lukea hyvä lopetus luvulle.
Miro hymyili mulle vittuilevasti, jos tuo poika edes osasi vittuilla, mistä vetoa ettei se uskalla sanoa edes että ”hitto”. Miro mitään vittuile, se on kiltti poika. :3

Toivon, että ilahdut tästä kommentista ja postaat jatkoa.

[Chemicalbullet]

ansku1: aaaa kiitos ! mua taas pelotti että tähän ei tyylii kommentoi kukaan tai mitään.. (joo-o en toki stalkkaa tätä kokoajan...) hymyilen tääl onnesta melkeempä soikeena koska hiii oot ihku.
noni. hyvä että tykkäät oon happy et oon onnistunu täs ehkä jotenkuten. mä toivon että sun mielipide tästä ei muutu sitten kun laitan lisää lukuja.
kiitos vielä kommentista cx

[NicuQ]

Huu, luin tän puhelimella tuossa aikaisemmin ja olihan se sitten pakko tulla kommentoimaankin.

No mutta söpöilyslashia, count me in (or wait wut ei tässä mitään threesomea aleta vääntämään?). On meinaan tullu tässä viime aikoina luettua + katsottua ehkä vähän liikaakin draamaa ja murhaa ja semmosta, joten tää on tosi hyvä kevennys kaikkeen murheeseen. Varsinkin, kun hahmotkin vaikuttavat näin mielenkiintoisilta, vaikkakin hieman omituisilta. Toisaalta siitä sanoitkin jo varoituksissa, joten. Ja meikähän ei varsinaisesti ole mikään sanomaan toisille realistisista hahmoista, kun itse kirjoitan muodonmuuttajista ja semmosista, heh. Mutta Miro oli kyllä omituisuudestaan ja avoimuudestaan huolimatta ihan järkyttävän söpöisä hahmo. Oudot hahmot on kyllä lähes aina söpöjä, mutta ei nyt ollut pointtina.

Mikaelista en vielä saanut oikeen kunnon otetta ja jotenkin tuli vähän ristiriitaiset fiilingit, mutta täähän oli vasta ensimmäinen luku, niin ei siinä mitään. Sulla on söpö kirjoitustyyli, semmonen vähän samaistuttava, mutta pidät silti hahmot omaperäisinä ja erillisinä. Kirjoitusvirheitäkään ei kyllä osunut silmiin kuin tämä yksi pikkupaholainen vain:

”No ethän säkään mitään kaartelisi, jos kulkisit kahden metrin tuntuvauhtia, vai..?”

- Tuntivauhtia, kenties? Plus tuolla varoituksissa kun mainittiin "ala-ikäisten alkoholikäyttö", niin alaikäinen tulisi yhteen ilman väliviivaa. Muuten oli kyllä sujuvaa tekstiä, en ainakaan muista sen töksähtäneen mitenkään ikävästi typon takia.

Rikun tullessa kuvioihin ehdin jo pelästyä, että se on joku urvelo med "hyi homoja joudutte helvettiin hyhhyh"-asenne tai sitten joku Mikaelin ex-poikaystävä. Onneksi asia ei kuitenkaan näin ollut ja oli kiva lisä, että tässä tekstissä on tosiaan myös heteroita, se lisää uskottavuutta. Itse tuppaan aina tekemään kaikista vähintään kaappihomoja, niin ihailen tuota sussa ja tässä tekstissä. :------D

Aaaaanyway or anygay, täällä olen lueskelemassa ja toivottavasti inspaa jatkaa tätä stooria, koska kiinnostaisi kyllä. Kiitoksia ensimmäisestä luvusta. c:

[Chemicalbullet]

Pyry siis omg sä kommentoit mun tekstiä !! oon otettu. taisiiskun oon lukenu sun tuotoksia ja oot mahtava o;
ja joo toi Miro on aika hupsu. tai siis mun mielestä se on ku joku 5-vuotias :'''D vaikka ymmärtääkin elämästä paljon enemmän, mutta siis joo
ja Mikael on tässä alussa tyhmä munkin mielestä mutta ei se kauaa oo c: (kai? hehheh)
no onneks ei ollu ku yks kirjotusvirhe, oon yrittäny oikolukee näitä nii monesti
joo tässä on niitä heteroita juu mutta spoilaan vähän että kyllä niit homoiki viel löytyy eheheh..
 
asdfghjkl kiitos kommentista !! cx
ja taidan nyt samantien laittaa uuden luvun, ihan sama vaikka tuleeki aika aikasi mut..




A/N: tässä osassa on sitten sitä juomista :c ja ärsyttäviä kielioppivirheitä ja PUHEKIELTÄ koska noiden face-keskustelut. here it comes, enjoy or don't.

2. Mut äiti on sanonu ettei saa kiroilla

Myöhemmin kun pääsin kotiin, mun pääni oli täynnä ajatuksia muuan sinisilmäisestä pojasta, ja kissoihin liittyvästä informaatiosta, jota olin samaiselta pojalta kuullut. Kirjauduin sisään facebookkiin. Heti oikeaan alareunaan pomppasi laatikko.

Riku Marjamäki (18:17):
Moi. Noniin, kuka se ööö Miro oli? Mitävittua?

Mikael Mikke Hämäläinen (18:19):
Öö no siis mä istuin sen vieres bussissa ja sitten juteltiin siinä vähän ja se vaa nappas mua kädestä sitte siin ulkona... se vaikutti muutenki vähän... oudolta? Siis se vaan hymyili itekseen ja katteli kattoo ja siis.. ihanku se ois toiselta planeetalta tai jotain mut ihan kiva se on

Riku Marjamäki (18:19):
Jaahas. Tehä voisitte olla hyvä pari

Mikael Mikke Hämäläinen (18:20):
Haista vittu!! vaik oonki sanonu et tykkään myös pojista (sekin lipsahti kännissä, koska olin ihastunu siihen ruotsalaiseen vaihto-oppilaaseen u remember) nii ei sun tarvi parittaa mua jokaiselle vastaatulijalle :Dd

Riku Marjamäki (18:20):
Miroko on sitten kuin kuka tahansa vastaantulija sulle? Sydänhän tässä särkyy!!

Mikael Mikke Hämäläinen (18:20):
Oh give me a break -.-
(18:22)
taiat oikeesti pitää jonkun tauon...

Riku Marjamäki (18:24):
Noni joo, oliko tarpeeks pitkä breikki? Mulle se oli ihan hyvä ku kerkes käydä vessas ja avaan kaljakorin
oon meinaa yksin kotona.

Mikael Mikke Hämäläinen (18:24):
Missäs muut on?

Riku Marjamäki (18:26):
Ei mitään hajuu, muutakun et ne on yön pois, mutsi jätti lapun

Mikael Mikke Hämäläinen (18:27):
Ok liikenisikö sitä juomaa mullekki?;p

Riku Marjamäki (18:27):
Kyllähän tätä on, niinkun aina. Come and get some beer, tiger!

Mikael Mikke Hämäläinen (18:28):
lol jeee
kutsutaanko Valtteri??

Riku Marjamäki (18:30):
Joo kutsu vaa. Mä oon onneks säästelly näit kaljoi:D ja hei jos kutsuis Nikon, se varmaa vois käydä kaupassa vähä ostoksilla Samuelin kans

Mikael Mikke Hämäläinen (18:30):
Joo
Oota käyn kattoo onks meil mitään

Pomppasin pois läppärin äärestä ja poistuin huoneestani. Varmistin tien selväksi ja suuntasin kohti kellarin ovea. Meillä oli kellarissa joku varasto, jossa oli vitusti juotavaa.  Menin rappuset alas, ja sitten avasin oven sinne varastohuoneeseen. Katselin hetken ns. valikoimaa ja päätin ottaa laatikollisen lonkeroa. Sitten kohtasin ongelman. Miten mä nää mun huoneeseen kuljetan?! Päätin ottaa kiinnijäämisen riskin ja menin rappuset takaisin ylös. Raotin kellarin ovea ja varmistin, ettei kukaan ole lähettyvillä. Sitten ryntäsin takaisin mun huoneeseen. ”Mitä sä täällä riehuit?” äidin ääni kuului mun juuri suljetun oven takaa. Heitin lonkerot mun peiton alle nopeasti. Katsoin ympärilleni hätääntyneenä. Mitä mä keksisin... Sitten näin mun puhelimen työpöydällä. Nostin sen korvalleni ja menin huoneeni ovelle. Avasin sen ja katsoin äitiä kärttyisästi. Muodostin huulillani lauseen; ”Mä puhun puhelimessa”, ja osoitin vielä puhelinta korvallani. Äiti kurtisti kulmiaan ja löin oven kiinni. Laitoin puhelimen taskuuni. Menin takaisin läppärin eteen istumaan.

(18:37):
Otin twelvepäckin lonkeroo

Riku Marjamäki (18:34):
Jees! No mut soita sille Valtulle ja ala tulee!

Mikael Mikke Hämäläinen (18:34):
käskystä. Mro nähää<3

En jäänyt odottamaan vastausta, vaan kirjauduin ulos facebookista ja suljin netin. Ihailin hetken taustakuvaani (Oliver Sykes, mun esikuva number one) ja sammutin koneen sitten. Rupesin ahtamaan lonkerolaatikkoa reppuun, mutta se ei onnistunut, joten fiksuna poikana avasin sen ja laitoin tölkit yksitellen reppuun varovasti, ettei kuuluisi mitään turhia kolinoita.

Projektin jälkeen kurkkasin peiliin. Mun juuri blondatut, sivuilta siilit ja keskeltä keesimäiset hiukset oli ihan hyvässä järjestyksessä, lisäsin kuitenkin vielä lakkaa. Mulla oli kulmakoru ja snakebitesit. Ja mulla oli vihreät silmät, josta olin erittäin tyytyväinen.

Sitten kaivoin vielä vaatekaapista puhtaat mustat pillifarkut ja vaaleanpunaisen vyön. Ylävartaloa peittämässä mulla oli valkoinen mulla tosi paljon liian iso ja väljä hihaton paita ja punamustaruudullinen kauluspaidantapainen, auki.

–

Päästyäni ulos, lähdin kävelemään kohti Rikun taloa.
Mä, Riku, Niko ja Valtteri oltiin aina yhdessä koulussa ja usein meidän kanssa roikkui myös Noora. Se oli kaikista lesboista lesboin lesbo. Näin se on kertonut. Mutta asiasta kukkaruukkuun, mä olin aika ihastunut Valtteriin. Tai siis mieluummin sanon, että aika kiinnostunut Valtterista. (En tykkää ihastus, ihastunut, ihastua – kaltaisista sanoista.) En mä mitään mahtanut, kun sillä sellainen enkelinaama oli. Luonnostaan blondit, kasvoja kivasti kehystävät hiukset, ruskeat silmät... Huhhuh.
Otin puhelimen taskustani ja valitsin Valtterin numeron osoitekirjasta. Painoin vihreää luuria ja kolmen tuuttauksen jälkeen poika vastasi. ”Moi!”, Valtteri vastasi hilpeään tapaansa. ”No moi! Tuutko mun kaa Rikulle juomaan? Nikokin tulee ehkä”, kysyin. ”Tottakai! Ainahan ilmanen kelpaa”, Valtteri huudahti ja nauroi sen kikatusnaurua. ”Okei. Lähin just kotoo, että tuu oottaan mua siihen risteykseen”, sanoin. ”Joo. Moikka, nähään”, Valtteri sanoi. ”Moi”, sanoin ja lopetin puhelun.

”Mikkeeeee!” Valtteri huusi sen pihan risteyksestä ja juoksi mun luo ja halasi tiukasti kiertäen kätensä mun harteiden ympäri. Mä kiersin käteni sen laihan rungon ympärille ja puristin hellästi. Valtteri tuoksui Axelta. Me halattiin siinä muutama sekunti ja irrottauduttiin toisistamme hymyillen. ”Mennäänpä”, Valtteri sanoi hymyillen ja me alettiin kävellä.

–

Rikulle oli ehkä kilometri matkaa ja matkanteossa kesti noin kymmenen minuuttia. Me oltiin avattu yhdet lonkerot matkan aikana. Mä koputin Rikun talon oveen ja muutamassa sekunnissa poika tuli avaamaan. ”Oi, poikakullat, tulkaa sisälle sieltä vilustumasta!” Riku sanoi meille. ”Mikäs mummovaihe tolla on”, Valttu kuiskas mulle ja mä naurahdin. ”En tiiä, toivottavasti ei kestä kauaa”, vastasin. Riku oli hypellyt keittiöön. Mikäkin Duracell-pupu. Potkin vihreät tennarini jaloistani ja menin keittiöön Valtteri perässäni. ”Tuleeks Niksu?” kysyin ja istuin tuolille. ”Joo, se sano käyvänsä Samuelin kanssa kaupassa, if you know what I mean ja tulee sitten”, Riku vastasi. Samuel oli Nikon tosi reilu isoveli, joka hankki meille aina juotavaa. Tai no, me maksettiin niistä aina, joten joo.

Ovikello soi ja mä menin avaamaan. Nikohan se siellä. ”Moi Niko”, sanoin ja hymyilin leveästi pojalle. ”No moi Mikke”, Niko virnisti ja pörrötti mun hiuksia. ”Heiheihei, mä laitoin ne”, sanoin ja tartuin Niksua ranteesta. Se naurahti ja tuli sisälle sulkien oven perässään. Mä kipitin takaisin olkkariin, missä Riku ja Valttu istui. Mä nappasin lasiselta pöydältä mun neljännen lonkeron. Olin siis jo vähän hiprakassa. Mitäs oli Niko niin hidas ja mitäs olin minä niin nopee. Eikun siis, häh? Joo, ihan sama. No, kyllähän Valtterikin veti jo kolmatta, sekin kohta tyhjä, kuulemma. Mä istuin sohvalle Valtterin ja Rikun väliin. Niko tuli pian eteisestä kaljakori kädessään ja laski sen pöydälle.

Me kerrottiin kuulumisia siinä vähän aikaa ja Riku sitten keksi ottaa esille Miron. Mietin hetken, että kuka Miro, mutta sitten muistin. ”Mitäs mieltä sä oot siitä Mirosta, Mikke?” Valttu kysyi multa. ”No, se on aika aww, mut toisaalta aika outo. Sillä on joku kissafetissi”, kerroin. ”Jaa vähän niinkuin sulla on Oliver Sykes - fetissi?” Valttu hymyili tietäväisesti. ”Niin kai”, nauroin. Sitten Niko avasi suunsa; ”Ajatteliksä viettää vielä sen kans aikaa?” ”Kyllä se sano jotain, että 'nähdään joskus' ja mä sanoin että 'joo', niin en mä tiedä”, sepustin. ”Ethän sit hylkää meitä?” Valttu sanoi melkein sydäntäsärkevällä äänellä. Naurahdin. ”En vitussa”, sanoin. ”Etkä helvetissäkään?” ”En.”


Ilta/yö oli kulunut ihan kivasti ja ööh, sekavasti. Nyt Riku ja Niko pelasivat Wiillä golfia, kuin heteromiehet konsanaan. ”Vitun tuuli, mene paneen vaimos isän enoo, saatana!” ah, niin kauniskielinen Riku karjui, kun sen pallo meni siihen hiekkajuttuun. Mä nauroin paskasesti. Niko hymyili voittajan hymyä, se voittaisi tän pelin varmasti. ”Rauhotu, Riku”, Valtteri sanoi hymyillen. ”No en rauhotu, kun toi palli meni tonne hiekkalaatikolle, eikä suostu liikkuun, vittu!” Riku murisi ja mä räkätin vähän lisää, jolloin mun mahaan alkoi sattua ja aloin valua sohvalta. ”Niin, niin. Ihan ymmärrettävää se kai on”, Valtteri naureskeli ja yritti rauhoitella mua hyssyttelemällä ja silittelemällä mun olkapäätä sillä kädellä, joka oli sohvan selkänojalla mun takana. 

Niko voitti pelin, yllätys, yllätys. Ja pelin häviäjäähän harmitti se, että se joutui juoksemaan talon ympäri alasti. Eihän tuossa vielä mitään, talon takana on nokkosia. ”Eääh, onko mun pakko?” Riku vinkui. ”On”, Niko vastasi omahyväinen ilme naamallaan. Riku riisui vaatteensa ja avasi ulko-oven. ”En olisi kyllä uskonut, että teen näin joskus”, poika sanoi hiljaa ja lähti juoksemaan. Me loput kolme mentiin ulos katsomaan, kun Riku katosi nurkan taakse. Talon takaa kuului ”Au, ai, ai vittu, aijaijaijaii, auts, vittusaatana” - mölinää ja me revettiin nauruun. Hetken päästä Riku tuli meidän näköpiiriimme ihan punaisena vyötäröstä alaspäin. Me naurettiin vielä enemmän ja mä kaaduin maahan maha kippurassa.

–

Kello oli kaksi yöllä ja me katsottiin jotain elokuvaa, joka vaikutti trilleriltä. Tosin, se oli niin tylsä, että mua alkoi väsyttää. Onnekseni mulla oli olkapää vieressä johon nojata. Valtterin meinaan. Laskin sitten pääni siihen olkapäälle. Valttu katsoi mua, näin sen sivusilmällä. ”Aw”, Valttu kuiskasi mulle. Naurahdin hiljaa. Pikkuhiljaa mun silmät alkoi lupsua kiinni.

–

”Siirtäkää tota vähän.” ”Joo joo. Vitun orjapiiskuri.” ”Hei äläs ruttuile pomolles, homopentu.” Tömähdys ja kolaus päähän. ”Voi hitsi.” Kolinaa. ”Noni, siirtäkää takas.” Joku tarttui muhun. ”Noin. Siinä lepää.” Lämpöä alkoi hohkata mun oikealta puolelta.  ”Öitä, nähkää unis ötököitä.” Naurua. ”Öitä. Älkää lisääntykö.”

________________
A/N2: yhy älkää tappako. kommenttei si jookoskookos c: ?

[Orenji]

Koska pyysit niin nätisti, niin kirjoittelen rakentavan ja älykkään kommentin.  Ei vaan, aion oikeasti sanoa jotain rakentavaa. Nimittäin puhekieli vaikeuttaa aina lukemista, joten on hienoa, että sitä on vain puheenvuoroissa. Tekstissä on kuitenkin vähän rennompia ilmauksia etenkin verbeissä, ettei juttu kuulosta teennäiseltä. Se on kiva. Tämä luku vaikutti kuitenkin olevan vähän huolimattomammin kirjoitettu...?

Mutta kielestä viis, Rikun ja Miken facebook-keskustelut oli parhaita! Etenkin Miken tiivistelmä Mirosta.
Öö no siis mä istuin sen vieres bussissa ja sitten juteltiin siinä vähän ja se vaa nappas mua kädestä sitte siin ulkona... se vaikutti muutenki vähän... oudolta? Siis se vaan hymyili itekseen ja katteli kattoo ja siis.. ihanku se ois toiselta planeetalta tai jotain mut ihan kiva se on ^^

Kummalista porukkaa ja kaljaa, paraneeko meno enää siitä? Aika tasotonta vapaa-ajan viettoa ellen sanoisi.  Tuntuu kuitenkin sopivan tälle porukalle. Mutta mitä ihmettä tuo lopetus? Lämpöä alkoi hohkata? Miten se kuulostaa niin pahaenteiseltä, vaikka se voi olla vain toisen ihmisen ruumiinlämpöä?

Äh, rakentamattomasta kommentista välittämättä laitahan lisää lukuja. Jookoskookos?

[Chemicalbullet]

ansku1: en varmaa osaa vastata tähän silleee järkevästi ku heräsin just mut kiitos et kommentoit :d ja tosiaan mulla ei oo kauheesti muistikuvia tän kirjottamisesta koska siitä on niin kauan mutta luultavasti kirjoitettu sitä mukaa mitä päähän tulee
mmun mielestä noiden face-keskustelu oli aika tönkkö mut eipä siinä..
ja joo noi on vähä vammasiii ja tyhjäpäisii joten toi on iha niille  sopivaa ajanvietettä.
kiitos vieläc:

[NicuQ]

Hmm hmm. Ensin rakentava osuus: Eli mua vähän häiritsi nuo dialogit. Tai siis ei itsessään niissä mitään vikaa, uskottavaa ja hauskaa luettavaa, mutta kun kirjoitat vuorosanat samalle riville, niin se antaa tosi sekavan vaikutelman. Mietin tätä oikeastaan jo ensimmäisessä luvussa, mutta tässä kakkosluvussa on enemmän dialogia, joten se piirre jotenkin vahvistui ihan kunnolla. Toki kaikilla oma tapansa kirjoittaa, mutta suosittelisin dialogin erottelemista eri riveille, etteivät ne olisi niin yhdessä pötkössä, vaan vähän huolitellummin aseteltu ja teksti olisi helppolukuisempaa.

Mutta sitten itse lukuun! Tää oli kiva. Virnuilin aika ajoin, vaikka olikin harmillista, ettei Miro tässä luvussa nyt esiintynytkään. Silti alan saada parempaa otetta Mikaelin hahmosta ja se on hyvä, koska päähenkilöhän sitä juonta ja tarinaa eteenpäin kantaa. Mikaelin kaverit on myös mielenkiintoisia semmosella omalla jännällä tavallaan, kun ne hyväksyy Mikaelin seksuaalisuuden ihan asenteella "yeah whatever dude ihmisiihä täs vaa ollaa" ja keskustelee ihan luonnollisesti asiasta. Ei siis draamaa odotettavissa siltä suunnalta? Toisaalta hyvä, oon niin done semmosten tekstejen kanssa, joissa revitään draamalaamoja vaan kaveripiiristä ja rasismi on vaa siin suurimmassa roolissa. Joten tää toimii paremmin kuin hyvin näin. Plus jotenkin toivon täällä myös, että Mikaelin kavereista muodostuisi sitten lopulta myös vähän syvempiä ja tärkeempiä hahmoja ja tälleen, mutta kyllä ne vain sivuhahmoiksikin voi jäädä. I mean en rupee sanelemaan miten kirjotat tarinaasi, sun stoorihan tää on. :------D

Mä kiersin käteni sen laihan rungon ympärille ja puristin hellästi. Valtteri tuoksui Axelta.

Tää teksti on tämmöstä söpöä, mut silti jotenkin realistista ja tykkään lukea tätä. Ei kyllä oo sun kirjoitustyylistäkään mitään pahaa sanottavaa, kirjotat hyvin imperfektissä.

Mutta jees, kiitos taas tästä luvusta, jään seurailemaan. c:

[Chemicalbullet]

Pyry: joo mä aina mietinkin just tota et pitäskö noiden olla samalla rivillä vai ei ja sitte mun pää melkee räjähtääj laitan ne vaa jotenki heh
noi on rentoi ttyyppei hehee mut kiva että kommentoit ja sillai tästä vastauksesta ei tuu mitää puhelimella

[Chemicalbullet]

A/N: ok apuaaa. mä en tiedä mihin genreen m tän luvun luokittelisin :DD tää on sellane pläjäs et huhhuh. täs on niiku ääliöhuumorii, fluffii, angstii ja sit taas fluffii ja yhyyyyy. oikeesti mitävittua. älkää tappako (/o\)




3. Enkelit lentää sun uuniin ja ilmastointi toimii taas

”Hei, ääliö, vastaa puhelimees.”
”Häh, soikse?”
”No joo, vittu.”
”Oho.” Se tosiaankin soi. Ja äiti soittaa. ”Halloota.”
”Kello on jo puoli kaks!”
”Niin on, mitä siitä?”
”Sun piti olla kotona ennen kahta.”
”Voi vittu.”
”Älä kiroile.”
”Sori. Mä tuun. Moro.”
”Moi.” Lopetin puhelun ja heitin puhelimen pöydälle. ”Huomenta vaan”, Valttu sanoi mun vierestä. ”Huomenta. Miten sä siihen jouduit?” kysyin. ”Siirreltiin sua yöllä”, Valttu kertoi ja virnisti. ”Ai”, sanoin ja nousin istumaan. ”Mun pitää olla kotona ennen kahta ja kello on puoli”, sanoin. ”Oho”, Valttu nauroi. ”Onnee vaan”, se lisäsi. ”Kiitokset.” Nousin seisomaan ja suuntasin keittiöön. Tää paikka oli mulle onneks kuin koti, että uskallan kaivella näiden kaappeja ja sillain, syödä kaikki tyhjäksi. Otin jääkaapista jogurtin. Istahdin pöytään ja Valttu liittyi mun seuraan pelkissä alushousuissaan, eikä varoittanut. Meinasin tukehtua jogurttiini. ”Saatana...” mutisin. Valttu sai jonkun kauhean räkätyskohtauksen ja kieri lattialla. ”Oisit nähny ilmees!” se kihersi. Pyöräytin silmiäni. Itse olin täysissä pukeissa sentään. Olisinkin ihmetellyt, jos noi olis riisunut mut. Hyi.

Valttu selvisi lattialta silmiään naurunkyyneleistä pyyhkien. Sekin otti jääkaapista jogurtin. Mulla vaan oli mansikka, se otti banaanin. Sitten se istui mun viereen. Hymyilin pienesti. Mun mahassa kupli. Valtteri kauhoi jogurttiansa nopeasti. En halunnut jäädä kakkoseksi, joten kauhoin myös ja voitin. Hahhahhaa. Me noustiin samaan aikaan ylös ja hetkellisen mielihalun johdosta löin Valttua perseelle. Se nauroi yllättyneenä ja puristi mun persettä. ”Hei!” mä nauroin. ”Grrr”, Valttu murahti ja näytti hampaansa. ”Raur”, sanoin ilman mitään efektiä. Valttu virnisti toispuoleisesti ja näytti liian kuolattavalta. Naurahdin. ”Mitä me tehdään?” mietin ääneen. Valttu kohautti olkiaan.

Katsoin kelloa. Varttia vaille. En mä pääse täältä kotiin ennen kahta, oon aika hidas kävelemään. Sanoin sitten saman ääneen. ”Pöllitään Rikun pyörä, mä voin kyytsätä sut. Noi ei herää vielä moneen tuntiin”, Valttu sanoi viekas ilme naamallaan. ”Ooksä tosissas?” nauroin. ”No joo joo!” Valttu sanoi. Sitten se vielä lisäsi vähän hiljempaa; ”Jos saan pusun.” Mä naurahdin vähän epäuskoisena. Se haluaa multa pusun? ”...Pusun?”
”Niin. Tietkö, Mikke, sillain et me - ”
”Joo, kyllä mä tiedän mikä pusu on. Mutta siis, multa? Vai sekotatko sä mut johonkin toiseen?”
”En sekoita”, Valttu vakuutti.
”Oikeesti?” kysyin kulmat kurtussa.
”Joo”, Valttu sanoi.
”Aw, hei”, mä sanoin ja hymyilin.
Valtteri naurahti ja muiskautti suukon mun huulille. ”Mennäänkö?” mä kysyin hymyillen.
”Mennään vaan”, Valttu sanoi ja mä pörrötin sen hiuksia.

Mä istuin Rikun pyörän tarakalla ja Valttu ajoi sitä. Mä olin kiertänyt käteni pojan ympärille ja mummot katseli paheksuvasti. Mä näytin niille kieltä.

Kello oli jo kymmenen yli kaksi (meillä sitten tosiaan kesti se lähteminen) ja Valttu kurvasi meidän pihaan. Pihassa oli vieras auto. Ja koska en tiedä automerkkejä, voin sanoa vain että se oli punainen. Näin äidin keittiön ikkunasta, se puhui jollekulle. En nähnyt kelle. Hyppäsin pois pyörältä. Valttu teki samoin ja laittoi pyörän sen jalan varaan. Se kiersi pyörän ja tuli mun luo. ”Kiitti vitusti kyydistä”, sanoin ja virnistin. ”Ole hyvä”, Valtteri sanoi. ”Meeksä takas Rikulle?” kysyin. ”Joo, pakkohan tää pyörä on palauttaa ja silleen”, toinen vastasi. ”Okei. Pidä kivaa niiden kahden känniääliön kanssa”, sanoin Valtterille ja naurahdin. ”Varmasti”, se nauroi. Sitten me hymyiltiin toisillemme hetki. Mä suikkasin suukon toisen huulille. ”Moikka, Valttu”, sanoin iskin silmää. Lähdin kävelemään sisälle. ”Heippa, Mikke”, toinen vastasi.

Avasin oven, riisuin kengät jalasta, heitin repun selästäni ja suuntasin keittiöön. ”Moi”, sanoin. ”Sä oot myöhässä”, äiti murahti. ”No sori”, mutisin ja pyöräytin silmiäni. Istahdin pöytään ja katsoin ensimmäistä kertaa vieraitamme. Mua vastapäätä istui Miro. ”Moi”, Miro sanoi ja hymyili. Mun silmät oli varmaan lautasen kokoiset tuijottaessani poikaa. ”Mikael, kuka sut toi?” äiti kysyi. Voi paska. Ei tässä näin pitänyt käydä. Mä luulin että äiti olisi ollut niin kiinnostunut näistä meidän vieraista, ettei olisi tajunnut katsoa ulos. Se varmaan näki kaiken. ”Öh, Valtteri”, vastasin katsomatta äitiä. ”Mistä lähin sä olet pussaillut ketään... Valttereita? ” Mun teki mieli vajota maan alle. Äidillä oli paha tapa levitellä mun henkilökohtaisia asioita muillekin. You know the feeling?

”Voi vittu, äiti. Voisitko kerrankin olla hiljaa?” murisin nolostuneena. Äiti katsoi mua murhaavasti. Sitten se kai laski kymmeneen päänsä sisällä ja sanoi; ”Muistathan Annin ja Miron?” katsoin äitiä vastapäätä istuvaa naista, joka näytti kyllä tutulta, mutten tajunnut miten. ”En taida. Paitsi ton mä näin eilen bussissa ja... niin”, osoitinMiroa. ”No, Anni on mun ystävä ja mä tapasin hoitaa Miroa kun te olitte kumpikin pieniä. Te olitte parhaat kaverit”, äiti kertoi. ”Ööh, jotain hämäriä muistikuvia, mutta en mä tiedä...” sanoin. ”Mä kyllä muistan sut”, Miro sanoi. ”Tunnistin sut eilen. Ja äiti muutenkin kertoi mulle, että me muutetaan takaisin tänne ja että sä asut täällä.” Kurtistin kulmiani. ”No sepä kiva”, sanoin ja hymyilin tekohymyä, joka katosi heti. ”Jos suotte anteeksi, mä otan buranan”, sanoin ja nousin pöydästä. Mun päätä oli särkenyt koko aamun – tai no, aamupäivän. Tai päivän, en mä tiedä. En viitsinyt Rikulla ruveta etsimään särkylääkkeitä. Otin purkin kaapista ja otin yhden pillerin. Huuhdoin sen alas omenamehulla suoraan purkista. ”Joitko sä eilen?” äiti kysyi kireästi. Siinä vaiheessa meinasin puristaa omenamehutölkin ruttuun kädessäni. ”Joo, äiti”, sanoin ja käännyin ympäri. Laskin purkin pöydälle. ”Olisitpa nähnyt. Mä olin niin kännissä, etten olis ees kotiin löytänyt! Tai no, onneks et ollu siellä, oisit voinu vaikka loukata ittes, niin kova meno meillä siellä oli. Rikottiin ainakin viis ikkunaa ja sohva! Joo, ja mä oksensin niiden kukkapenkkiin. Niin ja matolle!” hymyilin taas sitä tekohymyä. Menin seisomaan kauhistuneen näköisen äidin eteen. ”Se oli sarkasmia, äitikulta. Paitsi se, että mä join”, sanoin ja häivyin huoneeseeni.

Paiskoin tavaroita ympäriinsä raivostuneena. Mun ja äidin välit ei olleet kauheen hyvät, kuten voi huomata. Olihan niitäkin päiviä toki, joina mua ei ärsyttänyt sen naama. Olin varmaan pelästyttänyt Mironkin. Sillä on muuten varmaan ollut erikoisia kavereita näiden vuosien ajan, kun me ei olla nähty. Meinaan mähän en ole sitä tollaiseksi alieniksi opettanut. Kai.

Mun oveen koputettiin. ”Miro täällä. Saanko mä tulla?” kuului oven toiselta puolelta. ”Siitä vaan”, vastasin. Mä makoilin mun sängyllä ja tuijottelin kattoa miettin kaikkea mahdollista. Miro avasi oven ja sulki sen varovasti, kuin se voisi vaikka hajota pojan käsiin. Se istui mun sängynreunalle. ”Ei sun tarvi olla vihainen äidilles, ei mua haittaa esimerkiksi se, että sä oot pussannut poikaa”, Miro puhui hiljaa. ”Olisit säkin vihainen, jos sun äitis kertoilis sun henkilökohtaisia asioita melkein tuntemattomille ihmisille”, sanoin. ”No... niin”, Miro myönsi. Se oli kai vaan yrittänyt rauhoitella mua. Ja olihan se tavallaan onnistunutkin – pelkällä lähelläolollaan. Kai se on vaan niin pieni ja viaton. Se oli kuin mikään sen harteilla oleva asia ei painaisi edes höyhenen vertaa. Se oli niin täynnä huolettomuutta, että joskus se on niin iloinen, että se räjähtää pieniksi hiutaleiksi ja joiden päälle ne sataa, on iloinen koko loppuelämänsä ajan ja sen jälkeenkin. Tuo poika levitti iloa ja huolettomuutta. Onkohan se joku enkeli.

”Ootko sä enkeli?” mä kysyin Mirolta. Miro katsoi mua hymyillen. ”Voin mä ollakin, jos sä haluat”, se vastasi. ”Musta olis kiva omistaa siivet, että voisi lentää ihan ylös, hakemaan tähtiä”, se lisäsi. ”Et sä tarvi siipiä. Sä voit halutessas pyytää jotakuta nostamaan sut niin korkealle kuin tahdot. Ei enkeleiden pitäisi painaa juuri mitään”, sanoin ja hymyilin Mirolle. Miro punastui suloisesti. Tai siis ei suloisesti. Kivasti. Tai no, voihan se suloisesti punastua, mutta ei mun mielestä. Mullahan on Valttu. Mutta eihän me edes seurustella. Ei se ollut mitään. Vittu, onko vähän hankalaa. ”Voisitko sä nostaa mut?” Miro kysyi hiljaisuuden katkaisten. ”Joo, voisin mä”, vastasin ja naurahdin.

Miro ja Anni lähtivät parin tunnin kuluttua. Mä juttelin Miron kanssa vähän kaikesta ennen sitä. Kuten mun kavereista, Valtterista, äidistä ja koulusta. Se taas kertoi mulle että sillä ei ollut yhtäkään kaveria mun jälkeen ja mä olin hämmästynyt. Kun Miro lähti, mä soitin Valtterille. Kuului kolme tuuttausta ja niiden jälkeen; ”Moi!”
”Moi! Et arvaa keitä meillä oli vieraina!”
”No en kyllä”, Valttu nauroi.
”Miro ja sen äiti, Anni. Äiti on hoitanut Miroa kun me oltiin pieniä ja mä olin Miron paras kaveri tai jotain.”
”Whaaat? Kauhee mindfuck!”
”No älä mitä! Mä en muistanut yhtään tuollaista. Kyllä mä sit vähitellen aloin muistaa. Tai ainakin jotain kun kyselin äidiltä että 'missä Miro on' tai jotain.”
”Aww. Aika sydäntäsärkevää.”
”Hehe. No joo. Mutta mites poijjaat, onko krapulaisia?”
”No arvaa kaks kertaa.”
”Joo? Sen verran kukkuu oli eilen.”
”Jep. Tossa noi nytkin ulisee.” Taustalta kuului; ”Vitut ulistaan!” Nikon suusta. Mä nauroin.
”Ooksä kertonu niille mitään – köhköh – you know”, vihjailin.
”Öää, en. Kerrotaa joskus niinku – yhes, you know?”, Valtteri nauroi.
”Joo.”
”Joo. Hei, mun pitää lopettaa, meidän nuudelit kärtsää ihan just. Moikka!”
”Moikka. Pus pus!”
Naurua. ”Pus pus!” Kuuntelin hetken taustamölinää; ”Mitämitämitämitämitä pitää kertoa kelle mitä toi oli mitäs vittusta Valtteri kerro pliispliispliis täh oikeesti”, kunnes lopetin puhelun. Nauroin ja pyöräytin silmiäni. Ääliöt.



A/N2: nii ja kommentit on mun jokapäiväne leipä </3

[Orenji]

Juu, ihan sama mikä genre, olipas taas ihana lukea tätä!
Loppujen lopuksi kaikki on hyvin, vaikka sitä epäilinkin viimeisimmässä kommentissani. Valtterin ja Miken suhde edistyi vähän yllättävästi, en olisi arvannut. Pojat ovat kuitenkin aika hauskoja.
Me noustiin samaan aikaan ylös ja hetkellisen mielihalun johdosta löin Valttua perseelle. Se nauroi yllättyneenä ja puristi mun persettä. ”Hei!” mä nauroin. ”Grrr”, Valttu murahti ja näytti hampaansa. ”Raur”, sanoin ilman mitään efektiä. Valttu virnisti toispuoleisesti ja näytti liian kuolattavalta. Naurahdin. ”Mitä me tehdään?” mietin ääneen. Valttu kohautti olkiaan. 

Miken kotiinlähtöä ehdinkin jo harmitella, mutta seurasikin vielä parempaa, Miro on siis Miken lapsuudenkaveri. Toivoisin, että saan lukea Mirosta paljon, koska se on tällä hetkellä mun suosikkihahmoni kaikessa hölmöydessään ja söpöydessään. Annista olisi hauska lukea myös ihan nimen vuoksi, kaimat ovat kivoja. Ylipäätään kaikki hahmot ovat kivoja, vain Miken äidistä en kovinkaan paljon pidä, mutta se menee siinä sivussa ihan kivasti.

Huomasin yhden kirjoitusvirheen, kamalaa, eikö?
”En taida. Paitsi ton mä näin eilen bussissa ja... niin”, osoitinMiroa. Viimeisin ei taida olla yhdyssana.  Muutenkin tämä on mukavan kirjoitusvirheetön, vaikka puhekieltä onkin aika runsaasti. Se helppolukuisuus on hyvä asia. En taida olla sanonut tätäkään, nuo otsikot ovat mahtavia!

Tuo lopetus oli ihana, Mirosta Miken enkeli. ^^
”Moikka. Pus pus!”
Naurua. ”Pus pus!” Kuuntelin hetken taustamölinää; ”Mitämitämitämitämitä pitää kertoa kelle mitä toi oli mitäs vittusta Valtteri kerro pliispliispliis täh oikeesti”, kunnes lopetin puhelun. Nauroin ja pyöräytin silmiäni. Ääliöt. Tämäkin oli hauska. Lisää vain!

[Chemicalbullet]

ansku1: jeemoi.
joo toi mikkevaltterijuttu on mikä on eneestiiä ehehehe. jajaja mun mielestä toi on aika epärealistista toi toitoi et ku mikke ei muista noit jutskui taisiis en tiiä.onks kellää tollast noin hyvää mielenhallintaa eiku? lol lakkaan selittämästä on viä liian aamu.
joo ja toi miro on aikalailla munki lempihahmo koska se on ihkutyhmä <333
heheee kiitos kommentista, sai mut taas hymyilee n__n

[Chemicalbullet]

A/N: mooooi. lol en välitä vaik ei tähän kommentoikkaa kukaa paitsi ansku1. laitan lisää lukuja niin kauan ku haluan. noniiiin. tää nyt on tälläne flashback luku tai jotai. on täs siis muutaki mut lähinnä. ja joo en tiedä mistä mä keksin näitä otsikoita :"Dd noni. kiitos ja kumarrusss



4. Sillä välin omituisten otusten kerhossa eli Mikke the Virtahevon kaalissa

Seuraavan päivän mä vietin poissa kotoa. Heräsin myöhään, neljältä, ja sen jälkeen lähdin heti pois sanomatta kellekään mitään. Istuksin puiston penkillä katsellen ohikulkevia ihmisiä, joita ei ollut paljoa. Sää oli pilvinen ja kohta alkaisi varmaan sataa. Eli juuri sopiva sää mun oloon. En mä edes tiennyt mikä mua niin otti päähän. Varmaan äiti. Muuten mulla oli kaikki oikeastaan paremmin kuin hyvin. Mulla oli kavereita, Valtteri, tarpeeksi rahaa ja vaatteita, Miro.

Mirostakin olin ruvennut muistamaan asioita viimeyönä, kun en saanut unta ja ajattelin poikaa. Sen silmät oli ne kaikista tutuimmat. Varmaan siksi, kun se oli muuten kasvanut niin paljon. Silmäthän on ainoa asia ihmisessä, mikä ei kasva. Ja silmät on sielun peili. Miron silmissä on aina ollut se tietty ilon pilkahdus. Jopa silloin kun sen kissa kuoli, kun me oltiin viisivuotiaita. Jep, senkin mä muistin. Vaikka se itki, sen  silmissä näkyi ilo. Ei siis sellainen ”mä tapoin mun kissan, muahahahaa”- ilo, vaan se ajatteli, että se pääsi parempaan paikkaan, ja syö t-luupihvejä joka päivä.

Mä muistin pojan loppumattoman halipulan ja sen, kuinka me leikittiin pikkuautoilla ja se aina antoi mulle sen parhaimman auton. Ja kuinka tiukasti se halasi mua, kun mä annoin sen leikkiä sillä parhaalla autolla. Ja mä muistan sen kun se tuli meille viimeisen kerran. Miro oli juuri täyttänyt kuusi ja siltä oli lähtenyt etuhampaat irti. Sen hymy oli silloin hauskin asia koko maailmassa viisivuotiaalle Mikaelille.

Me istuttiin keittiön pöydässä syömässä välipalaa. Mansikkajogurttia ja juusto-kinkku-leipiä. Mirolla oli vain juustoa, siitä tuntui pahalta syödä possua. ”Mikael”, Miro sanoi. ”Niin?” mä kysyin suu täynnä leipää. ”Äiti sanoi”, Miro nielaisi. ”Äiti sanoi että tää olis vika kerta kun mä käyn täällä”, Miro sanoi. Sen alahuuli värähti. ”Miks?” mä ihmettelin. ”Me muutetaan johonkin”, Miro vastasi. Kyynel vieri sen poskelle. ”Ai kauas?” mä kysyin ja laskin mun leivän pöydälle. Hyppäsin alas korkealta tuolilta ja menin seisomaan Miron tuolin viereen. Miro nyökkäsi. ”Miks?” mä kysyin surullisesti. ”Äiti sanoi, että pitää muuttaa, kun isä saa töitä jostain kaukaa. Mä en enää muista sen paikan nimeä, mutta äiti sanoi että sinne on ainakin viisi tsiljoonaa biljoonaa kilometriä, tai jotain. En mä muista”, Miro kertoi itku kurkussa. Mä halasin Miroa. ”Toivottavasti me kuitenkin nähdään joskus. Vaikka sitten kun ollaan isompia. Niin isoja, että voidaan olla leikkikentällä ihan kaksistaan, ilman aikuisia! Vähänkö olis kivaa!” mä yritin lohduttaa Miroa. ”Mutta... äiti sanoi, että saattaa mennä tositositosi pitkä aika että mä nään sut taas. Se sanoi, että mä saatan nähdä sut vasta, kun oon aikuinen ja mulla on omaa rahaa tulla tänne tai jotain”, Miro niiskutti. ”Mutta sehän olis ihan epäreilua!” ”Niinpä.” ”Ei niin saa tehdä! Lapsiakin pitää kuunnella!” raivosin. Miro hymyili.
”Niin pitää!” se huudahti.
”Mennään piiloon sun äitiä, kun se tulee! Sitten jäät mun huoneeseen asumaan ja kun ollaan isoja, niin muutetaan samaan taloon ja ostetaan kakskymmentä kissaa!” mä ehdotin. ”Joo! Ja syödään vaan herkkuja aina!” Miro innostui. ”Niin!”

No, me sitten mentiin piiloon Miron äitiä, mutta ei se tietenkään toiminut. Meidät kirjaimellisesti revittiin toisistamme. Me pidettiin käsistä kiinni, kunnes kahden aikuisen naisen voimat repi meidän kädet toisistaan. Huutaen, itkien ja karjuen Miro kannettiin autoon. Se oli viimeinen kerta kun mä itkin. Me oltiin luvattu toisillemme, ettei murruta, vaikka kuinka sattuisi. Oltaisiin vahvempia, kuin tyhmät aikuiset. Siitä lähtien mulla ja äidillä oli huonot välit. Mä olin sille vihainen monta viikkoa, enkä syönyt ikinä lautasellista ruokaa.

Mä unohdin Miron sitten lopulta. Tai en unohtanut, suljin pojan mielestäni. Hankin uusia kavereita, enkä enää miettinyt Miroa. Kun mä näin sen bussissa, mun mieleen tulvi outoja muistikuvia, joita en osannut selittää. Mutta nyt mä osaan.

Mä huokaisin syvään. Mulla alkoi olla nälkä. Mutta kotiin en menisi. Nousin penkiltä ja lähdin kävelemään kohti kauppaa. Vesipisaroita alkoi tippua mun naamalle, hiuksiin ja nahkatakille. Mun farkuista roikkuvat ketjut kilisivät kivasti mun kävellessä. Sadekin oli nyt ihan kiva, yleensä mä kiroan koko sadetta, kun menee letti lyttyyn.

Kaupasta ostin Monsterin. Ei tehnyt mieli syödä mitään. Ja mitä mä muka olisin syönyt? Sipsejä? Kassalla oli joku äärimmäisen ärsyttävä, kesätöitä tekevä likka, joka hymyili mulle  flirttailevasti. Teki mieli huutaa sille päin naamaa, että oon hei homo. Vaikka en mä kyllä ole, bi mä kai oon.

Avasin tölkin kaupan ulkopuolella ja kävelin takaisin puistoon. Istuin samalle penkille, missä istuin viimeksikin. Penkki oli kastunut, mutta en antanut sen häiritä. Mulle oli ihan sama, vaikka mun housut vaikka vähän kastuisikin. Ei ne siitä pilalle mene. Join Monsteriani ja katselin harmaata taivasta. Pilvet liikkui hitaasti. Pisarat satoi mun silmiin, joten suljin ne. Sitten mä avasin suuni ja pisarat tippui mun suuhun. Mun mieleeni vyöryi filmipätkä, jossa mä ja Miro tehdään näin. Mä katson sivusilmällä Miroa. Sitten toinen pätkä, jossa vanhempi Miro tekee näin. Se oli pari päivää sitten.

Tyhjensin Monsterini ja heitin tyhjän tölkin roskikseen. Hyssyttelin mahaani, joka ei tyytynyt pelkästä Monster-tölkillisestä. Kusihätäkin alkoi olla. Huokaisin taas turhautuneena. Mä oon varmaan feilannut tehtäväni ihmisenä. Alan muistuttaa enemmän jotain virtahepoa. Sitten Jumalan, joka mut loi, eli Oliver Sykesin kirjahyllyssä on mun kansio ja sen päällä lukee että ”FAIL”. Lisänä vielä; ”Älä luo tällaisia ihmisiä enempää.”

Mun puhelin piippasi. Otin sen taskustani ja tsekkasin viestin.

Moi, Mikael! Mitä teet tänä yönä? t: miro. P.S; sain sun numeron sun äidiltä

Jaa että mitä teen tänä yönä? Kuulostiko vähän hei pervolta, Miro. Ei taida edes itse tajuta, kuinka pervolta se kuulosti. Naputtelin sille vastaukseksi:
Tänä yönä? Ajattelin nukkua? No en, en mä sais unta kyllä. Varmaan istuksia täällä puistossa, niinkun nytkin. Kui niin? -Mikke c:

Lähetin viestin ja katsoin kelloa. Yhdeksän. Katsoin taivaalle ja huomasin, että pilvet alkoi häipyä. Mirolla on varmaan jotain tähdellisiä suunnitelmia. Uusi viesti tuli vähän ajan kuluttua.

Aijaa. No haluisitko olla mun kans, jos tulisin sinne puistoon? Voitais syödä mun karkkeja! Ja mennä vaikka uimaan?

Mä vastasin:
Kuulostaa suunnitelmalta. Mä kyllä uin sit boksereil... en haluu mennä kotiin, you know. Mut joo, tuu tänne. Oon täällä jossain. Tuu ettiin. Nähään.
–

Miro löysi mut jopa puolessa tunnissa. Sillä oli sellainen kiva lohikäärmereppu selässä. ”Moi”, sanoin kun se istahti mun viereen. ”Moi”, se vastasi. ”Mitä jätkä?” kysyin. Miro nauroi. ”Mitä?” mä kysyin. ”Sulla on hauska puhetapa”, Miro kertoi. ”Aijaa, kui?” kysyin ihan uteliaisuudesta. ”No... se nyt vaan on hauska. Tai... jännä miettiä, kuinka paljon sä oot muuttunut muutenkin siitä, kun olit viisi”, Miro sanoi. Mä nyökkäsin. ”Sä et ainakaan oo muuttunut yhtään. Tai oot fyysisesti tietenkin, mutta muuten oot vielä se sama kuusvuotias, etuhampaaton pikkukakara”, sanoin ja Miro nauroi. ”Saatan ollakin. Mut kato, mulla on etuhampaat!” se sanoi ja irvisti. ”Näköjään”, naurahdin.

”Hei Miro, mitä musiikkia sä kuuntelet? Annas kun arvaan, Pussycat Dolls?” vitsailin. Miro nauroi. ”Joo, en. Mä kuuntelen suomalaista yleensä. Hectoria ja näitä”, Miro kertoi. ”Petri Nygårdia?” ”En”, Miro nauroi taas. ”Hyi. Ja ulkomaalaisista en kuuntele kuin My Chemical Romancea”, Miro sanoi ja mä yllätyin. ”Oikeesti, MCR:ää? Siistiä. Mäkin aina sillain randomisti. Ne on ihan hyviä. Ja näin meidän kesken, Frank Iero on vitun kuuma”, kerroin. Miro hymyili pienesti. Pikkunen ei tainnut uskaltaa sanoa asiaan mitään. ”Mä tykkään Mikeysta”, se kuitenkin sanoi. ”Sekin on aika aww”, sanoin. Mirolle oli hauska puhua kaikkea tällaista, kun se ei rupea kuittailemaan mitään; ”Hyyi, mut nehän on miehiä?!” tai mitään muutakaan. Miro nyökkäsi. Oi, siis oliko se sitä mieltä että joku miespuolinen oli aww? Hehee, vähän kivaa. Mirosta kun ajattelee homoa. Tai edes heteroa. Mun mielestä se olisi paremminkin joku eunukki. Ei pahalla, Miro. Vaikea ajatella se nuolemassa jotakuta. Paitsi ehkä pehmonallea. Ok, hyi, Mikke, mitä sä oot vetänyt. Hymyilin Mirolle, kuin en olisi justiinsa kuvitellut sitä nuolemassa nallen kanssa. Saattais muuten olla aika karvaista hommaa. No niin joo.

”Ootko sä ikinä seurstellut?” kysyin sitten Mirolta. Se pudisti päätään. ”Edes ihastunut?” kysyin. ”Joo”, Miro sanoi. ”Yhteen Veetiin... Mut se olikin sit ihan ääliö.” Aws. ”Sä varmaan oot seurustellut?” Miro sanoi mulle. ”Joo. Mitäs niitä on ollut... Anna, Krista, Katariina, Jenni, Tia. Sitten mulla oli jotain säätöä yhden ruotsalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Sen nimi oli Henrik.  Se oli vaan jotain pussailua poikien vessassa. Ja nyt toi Valtteri. Mut en usko et siitä tulee mitään, pitäis varmaan sanoo siitä sille”, mä kerroin. Miro katsoi mua kulmat koholla. ”Oot sit aika... um, kokenut?” Miro naureskeli. ”Joo, kai”, nauroin.

–

Me käveltiin kohti uimarantaa. Mä luulen, että siellä on porukkaa, siis nuorisoa, ja mainitsinkin asiasta Mirolle. Se sanoi ettei se haittaa sitä. Sanoin myös, että ne sitten saattaa tuntea mut ja että ne saattaa olla kännissä. Sekään ei haitannut.

–

Me päästiin rantaan, ja siellä oli kuin olikin porukkaa. Ja ne oli kännissä. ”Mikke-mikitin!” Ja tunsi mut. ”Makke-maketin!” huusin takaisin. Markus oli mun kanssa samalla luokalla ja se oli ihan sekaisin koko tyyppi. Silloinkin siis, kun se ei ollut kännissä. Kerran ennen tunnin alkua se meni istumaan ikkunalaudalle ja alkoi polttamaan. Se tumpin heitettyä maahan juuri ennenkuin opettaja avasi oven. Kääkkä kuitenkin näki Markuksen ikkunalaudalla ja poikaparka sai jälki-istuntoa. Reetta ”Kääkkä” Kuusistoa ei ärsytetä, se oli vissi.

Markus tuli mun luo ja halasi mua. ”Mitä sä täällä?” se kysyi multa. ”Tulin uimaan Miron kanssa”, sanoin. ”Kuka tää Miro on?” Markus kysyi. ”Mun lapsuudenkaveri tavallaan. Älä kysy, miksi 'tavallaan'.” Makke katseli Miroa päästä varpaisiin. ”Okei. Söpöä. Nähään joskus!” Markus sanoi ja lähti takaisin. Moni muukin huikkasi mulle moit.

Kun oltiin lähempänä vettä, Miro laski reppunsa maahan. Sillä oli  uimashortsit jo jalassa. Se riisui paitansa, kenkänsä ja sukkansa. Mä riisuin kaikki paitsi alushousut. Miro juoksi veteen välittämättä sen kylmyydestä. Mä tein samoin. Mutta se perkele oli kylmää. ”Hyi saatana!” kirosin. Vettä oli mun lantion kohdalle. ”Tää on kivan viileetä!” Miro huuteli syvemmältä. ”No ei vitussa! Tää on helvetin kylmää!” Miro nauroi mulle. ”Eikä oo! Meet vaan nopeesti veden alle ja oot siellä, kunnes ei oo enää kylmää!” se sanoi ja tuli mun viereen. ”Kato, näin”, se sanoi ja heittäyti selälleen veteen. Sen pää kävi pinnan alla nopeasti. ”Hyihyihyihyi”, värisin. ”Mä lasken kolmeen, sit meet kyykkyyn”, Miro ehdotti. Mä nyökkäsin. ”Yy, kaa, koo!” Miro laski ja sitten mä menin kyykkyyn. ”Ääää! Kauheeta!” nauroin. Tuntui että olisin kohta jäinen kalapuikko. ”No eihän oo!” Miro sanoi nauraen. Näytin kieltä. ”On.”

Me istuttiin hiekalla pyyhkeiden päällä. Miro oli ottanut mullekin pyyhkeen sen kotoa. Aika huomaavaista. Mä olin laittanut Avenged Sevefoldia edustavan paidan päälleni. Boksereiden ajattelin antaa kuivua mun päällä. Yllätys, yllätys, tähdet näkyivät taivaalla. Miro katseli niitä silmät loistaen. Sillä oli yhä vain uimashortsit. ”Eikö sulla oo kylmä?” mä kysyin pojalta. Se käänsi katseensa muhun ja pudisti päätään. Sitten se katsoi taas taivaalle.

”Mikael, ootko sä hereillä?” kuului hiljainen ääni lattialta. ”Joo”, vastasin. ”Kato noita tähtiä. Eikö ne ookkin hienoja?” Miro sanoi mulle. Mä katsoin ikkunasta ulos. ”On. Ne on tosi hienoja”, sanoin. ”Niin mustakin. Tiedätkö sä ne mitä ne oikeastaan on?” Miro kysyi. ”En. Mutta ei se haittaa”, sanoin. ”Ei muakaan”, Miro sanoi.


A/N2: niit kommenttei haluisin sit :'''((((

A/N3: ainii ja oli pakko tunkee toi mcr tonne XD

[Orenji]

No eihän se haittaa, että mä olen sun henkilökohtainen kommentoijasi, muutkin lukevat tätä, mutteivat kommentoi. Olen aika sataprosenttisen varma siitä, mutta ymmärrän kyllä, että tahdot palautetta. : ) Pidän tästä kerta kerralta enemmän, vaikka välillä luku meni ehkä vähän liian puhekieliseksi. Jotkut kohdat näyttivät vähän ontuvilta, mutta ehkä vain omaan silmääni. Muuta rakentavaa en taida keksiä, koska kirjoitusvirheitä on vaikea löytää.

Miro on kaikessa kummallisuudessaan todella rakastettava ja myös lapsena omassa elementissään. Flashback oli aivan ihana ja ennen kaikkea, lapsenomainen ja yksinkertainen.
Mä en enää muista sen paikan nimeä, mutta äiti sanoi että sinne on ainakin viisi tsiljoonaa biljoonaa kilometriä, tai jotain. En mä muista”, Miro kertoi itku kurkussa. Mä halasin Miroa.
Tuli itsekin haikea olo, mutta olen iloinen siitä, että Miro ja Mikke ovat taas löytäneet toisensa. (Kuulostipa romanttiselta.) Flashbackin sanavalinnat olivat osuneet nekin kohdilleen.

Myös öinen uimareissu oli hauska, etenkin poikien tekstiviestit olivat ♥. Teinislashia, tai ainakin sinnepäin, ei voi olla koskaan liikaa ja olen todella iloinen, että löysin tämän ihanuuden. En osaa nimetä tästä luvusta mitään, mistä en olisi pitänyt. Miro taitaa olla lempihahmoni, mutta eivät muutkaan  kauaksi jää. Kirjoittele lisää!

//Lukujen otsikot ovat loistavia, pituus ei haittaa ollenkaan!

[Chemicalbullet]

ansku1: hahaa jes moi
joo niitä kommentei ois tosiaan kiva saada koska joo. :"D öh. aaaa kiva et tykkäät tosta flashbackistä koska mäkin tykkään siitä .__. hihihi Miro on vähän samanlaine ku mä ton uintihomman kaa et mä oon aina eka siel järvessä :'''D
kiitti kommentista 

[Chemicalbullet]

A/N: heii. nonii täson siis viides luku... kuudes on ihan vitusti kesken. siinä on ehkä kappale kirjotettuna :'''D inspis on lähteny lomalle... mutta siis yritän, yritän. tässä on sitä ALKOHOLIN KÄYTTÖÄ OUMAIKAAD. ja siis tässä luvus lauletaan tää (tätä tulee kuunneltuu joka juhannus, heh.) ja tää. uhm, toivottavasti tää on mieleinen jajajaa NIITÄ KOMMENTTEJA PERKELE muistakaa kommentoida..............................................

5. Tapasin Miken, ja se opetti mut juomaan

”Haluutko mennä kattoon sun tulevia kanssaopiskelijoita?” kysyin Mirolta, kun me oltiin istuttu noin tunti ihan hiljaa. Miro katsoi muhun mietteliäänä, ja nyökkäsi sitten. Me puettiin päälle ja lähdettiin ihmisjoukon luo.

”Mikke! Mitä mies?” huusi mun luokkalainen Joni. ”Iha oke!” vastasin. ”Miten sä tänne eksyit?” kysyi Liine, mua ehkä vuoden nuorempi tyttö. ”Tultii uimaan Miron kaa. Se tulee meidän kouluun syksyllä”, mä kerroin. Viitoin Miroa istumaan kohtaan, jossa kaikki tutuimmat tyypit oli. ”Mikke!” joku huusi mun nimen. Katsoin ympärilleni ja huomasin Joonan. ”Catch, boy!” se huusi ja mä otin kopin kaljasta. ”Hei! Sä toinen Miken vieres, tummatukka, ota kii!” Joona sanoi Mirolle ja Miro otti kiinni kömpelösti. Mä avasin mun kaljan ja katsoin Miroa, joka näytti vähän epäröivältä. ”Et oo tainnu juoda ennen?” kysyin toiselta nauraen. Miro pudisti päätään. ”Ei sun oo pakko jos et haluu”, sanoin toiselle. ”Mut kivempaa sulla on, jos juot”, sanoin ja iskin silmää. Otin hörpyn juomastani. Miro mietti vielä hetken, mutta avasi omansa sitten. Se otti siitä vähän ja mä tiedän, että se olisi irvistänyt, ellei olisi hallinnut naamaansa. ”Ei tainnut olla hyvää?” mä nauroin. Miro pudisti päätään taas hymyillen. Se joi silti. Ja aika vauhdilla. Mun pitäis varmaan mainita sille, että se nousee päähän helpommin, jos juo nopeasti. En kuitenkaan sanonut mitään, näänpähän Miron kännissä, hehheh.

”Missä se Valtteri viipyy?” kuulin Ellan kysyvän Jonilta. ”Ai, tuleeks Valttu?” mä kysyin. Joni nyökkäs. ”Ainaki mä kutsuin sen ja se sano lähtevänsä kun on valmis”, se sanoi. ”Aaha, okei”, sanoin ja hymyilin. Toisaalta, Valttu saattaa tulla mustasukkaiseksi, koska mulla on Miro mukana. Ja Miro alkaa olla siinä kunnossa, että se hihittelee sanalle 'pieru'. Tää on kuin antais Red Bullia neljävuotiaalle, uskokaa pois. Ei voi tietää, mitä se päähänsä saa.

”Hei, Miro”, sanoin ja napsuttelin sormiani pojan silmien edessä. Sen silmät oli naulautunut yhteen rinnakkaisluokkalaiseen poikaan. Lähinnä kai sen pinkkeihin, isoihin hiuksiin. ”Ton hiukset näyttää hattaralta”, Miro nauroi. ”Joo, sitä se on muutenkin. Kuule, haluisitko mennä tutustumaan siihen? Mä uskon, että tulisitte hyvin juttuun. Sen nimi on Aaron”, sanoin Mirolle, joka katsoi nyt mua. ”En mä uskalla”, poika sanoi vähän surullisesti. ”Ei tarvi pelätä mitään, Aaron on lepposa jätkä. Sen ku meet, tossa se istuskelee yksin”, mä yritin rohkaista Miroa. Miro nousi sitten ylös ja katsoi muhun. Mä iskin sille silmää. Miro tepasteli Aaronin luo ja istui sen viereen. Mä en kuullut mitä ne puhui, mutta Aaron näytti ottavan Miron vastaan iloisena. Hymyilin hetken niille kahdelle, kunnes kuulin Valtterin nimen aika useaan kertaan, useasta suusta. Mä katsoin oikealle ja näin Valtun vaalean hiuspehkon väkijoukossa. Se hymyili jokaiselle sitä tervehtivälle. Mä nousin ylös ja aloin huitoa kuin hullu, että Valtteri huomaisi mut. Se katsahti muhun ja sen hymy leveni entisestään. ”Mikkee!” se huudahti ja lähti juoksemaan mun luo. Se hyppäsi mun syliin ja kiersi jalkansa ja kätensä mun ympärille. Mä meinasin kaatua hiekalle. ”You grazy shit!” huudahdin nauraen. Valttu nauroi. Mä luulen, että se on jo vähän ottanut. Tai no, vähän ja vähän.

Valtteri hyppäsi alas ja kaatui selälleen hiekalle. ”Valtteri, tulithan sä!” Joni huudahti. Valtteri käänsi päätään Jonin suuntaan. ”Jepulis”, Valttu sanoi ja alkoi tehdä hiekkaenkeliä. Joku heitti täysinäisen tölkin Valtun mahalle. ”Auts!” Valtteri kiljaisi ja nousi istumaan. Sen vaatteet ja hiukset oli ihan hiekassa. Mä yritin saada hiekkaa sen hiuksista, mutta se paljastuikin mahdottomaksi tehtäväksi. Sen hiuksissa oli niin paljon lakkaa, että hiekka tarttui entistä pahemmin sinne.

Katsahdin Miron ja Aaronin suuntaan ja huomasin, että Mirolla oli joku hillitön selitys päällä. Sen kädet huitoi joka ilmansuuntaan ja sen silmissä oli hullunkiilto. Aaron näytti seuraavan sen juttua tarkasti. Mun teki mieli nauraa, mutta hillitsin itseni. Käännyin katsomaan Valttua, joka ei ollutkaan sitten siinä mun edessä, se oli suunnistanut Joonan luo ja ne tanssi jotain valssi/tango-yhdistelmää. Mä pyöräytin silmiäni ja kävelin Ellan ja Liinen väliin istumaan. ”What's up?” kysin ja virnistin. ”Taivas”, vastasi Ella. ”Hehehee, vitun hauskaa”, sanoin ja nauroin sarkastisesti. Ella näytti kieltä. ”Nätti kieli”, sanoin. Ella kiitti. ”Mitäs se Mikke täällä? Iskee tyttöjä vai?” Joni naureskeli. ”Nääh, ei oo tarvetta”, multa tavallaan niinkuin lipsahti. ”Ai ei oo? Mitä, ooksä varattu?” Liine kummasteli. ”En kai?” sanoin. ”Jaahas...” Liine mutisi. Sitten Joona ja Valtteri tanssahteli meidän luo. ”Hyvää iltaa!” Joona tervehti meitä. ”Iltaa”, vastasin. Valtteri irrottautui Joonasta. Sitten se katsoi mua ja sanoi: ”Iltaa, sinä kaunis neito, saisinko tämän tanssin?” Mä nauroin. ”Tietenkin suostun, kun noin komea herrasmies pyytää!” vastasin ja Valtteri tarttui mua kädestä ja suuteli mun kämmenselkää. Nauroin taas, niinkuin moni muukin. Nousin ylös ja laitoin vasemman käteni Valtun olkapäälle, oikea käsi pojan vasemmassa kädessä. Valtun oikea käsi taas oli mun vyötärön paikkeilla. Sitten me alettiin valssata (aika vitun surkeasti) ihmisten lomassa. Me horjuttiin paljon ja kaaduttiin pari kertaa joidenkin päälle.

Me tanssittiin Miron ja Aaronin eteen. ”Moi, Miro ja Aaron!” mä tervehdin. ”Ai toi on Miro? Aww”, Valttu sanoi. Mä naurahdin. ”Joo.” ”Moi! Ootko sä Valtteri?” Miro kysyi mun kanssa yhä tanssiasennossa olevalta pojalta. Valttu nyökkäsi. Mä irrotin otteeni pojasta ja seisoin normaalisti. ”No, ootteko hyvää seuraa toisillenne?” mä kysyin. Tosin, tuo kuulosti hassulta mun mielestä. Miro ja Aaron molemmat nyökkäsi. ”Aaronilla on kissa!” Miro ilmoitti. ”Kiva”, mä nauroin. ”Me jätetään teidät rauhaan, heips!” mä sanoin ja me juostiin Valtun kanssa kilpaa Jonin ja kumppaneiden luo.

–

Mä, Joni, Joona, Valttu, Ella, Liine, Akusti, Markus ja Elias perustettiin laulukuoro. Me laulettiin suomalaisia biisejä ja aina joka neljäs biisi oli ulkomaalainen. Moni liittyi kuoroon jälkeenpäin. Kuten Miro ja Aaron. Miro tuli mun viereen istumaan, Aaron Miron viereen. Mun toisella puolella oli Valtteri, tietysti.

”...Tupakka, viina ja villit naiset! Ne tekee sut hulluks ja ne sotkee sun pään!” Me lopetettiin biisi ja saatiin aplodit – jopa itseltämme. ”Mitäs sit lauletaan?” Akusti kysyi. ”Juicee! Viidestoista Yö!” huuteli Miro. Se kävi kaikille ja niin me laulettiin.

–

Kellosta ei ollut hajuakaan, Miro oli jossain, Valtteri oli mun sylissä ja mä olin paniikissa. ”Missä se Miro oikeesti on, Valttu? Mitä jos se on sammunut järveen? Se ei oo juonut ikinä ja sitten mä jätin sen vartioimatta. Mä oon kauhee ihminen!” panikoin. Valttu silitteli mun hiuksia rauhoittelevasti. ”Se on varmaan mennyt Aaronin kanssa jonnekin! Kyllä sä Aaronin tiedät, se ei satuttais kärpästäkään!” se sanoi. ”No niin... Mut sen äiti on varmaan ihan raivona! Tai en mä tiedä onko sillä tapana olla öisin muualla kuin nukkumassa, mutta kuitenkin”, mä painoin pääni valtun olkapäälle. ”No haluatko sä lähteä etsimään sitä? Etkös sä sanonu että se tykkää tähdistä? Jos ne istuu puistossa kattomassa niitä?” Mulla valkeni. Onpas Valttu viisas! ”Voi rakas! Ootpa sä viisas! Mennään!” mä hihkuin ja nousin ylös. Nappasin Valttua kädestä ja me lähdettiin kohti puistoa.

Miro istui siellä puiston penkillä kiinni Aaronissa. Mä ja Valttu kurkattiin puun takaa niitä. Miron suu kävi taas ja Aaron näytti aika ajattelevaiselta. Miron puhe lakkasi ja Aaron katsoi Miroa silmät säihkyen ja mun teki mieli alkaa kikattaa. Pidättelin sen kuitenkin sisälläni ja seurasin tilannetta. Kuulin kuitenkin tyrskähdyksen Valtterin suusta. Miro hymyili Aaronille silmät sikkurassa ja nojasi penkkiin. Aaron hymyili takaisin. Musta rupesi tuntumaan siltä, että en halunnut seurata tilannetta. Lähdin harppomaan takaisin rantaan ja Valttu juoksi mut kiinni. ”Mikä sulle tuli? Se oli just käymässä mielenkiintoseks!” Mä pudistin päätäni poissaolevasti.

__

Yö oli jo liian pitkällä. Mä istuin jossain rantakivellä angstaamassa turhasta – taas. Mun olkapäähän tartuttiin. ”Mennään jonnekkin”, kuulin Miron äänen. Se kuulosti jotenkin jännittyneeltä ja mä mietin mitä Aaronin ja sen välillä oli tapahtunut. Toisaalta, joku pieni olio mun harvinaisen pienissä aivoissa heilutti kylttiä, joka vastusti mun ajatusta kysyä asiasta. Se olio vaikutti varsinaisen viisaalta otukselta, joten päätin noudattaa sen neuvoa.

”Mihin, esimerkiks?” kysyin ja käännyin katsomaan Miroon. Poika kohautti olkiaan. ”Mikael, mulla on tosi hassu olo”, se sanoi. Mä nauroin toiselle. ”Siltä näyttää”, mutisin ja hyppäsin alas kiveltä. ”Woah!” Miro huudahti. Pyöräytin silmiäni.

__

Me päädyttiin sitten mun huoneeseen. Miro ei onneksi ollut ihan siinä kunnossa, että se oksentaisi. Se olisi paha, koska jos joku muu oksentaa niin mäkin oksennan.

”Mä en rupee laittaan sulle mitään sänkyä, joten saat luvan nukkua mun vieressä”, sanoin. Miro nyökkäsi iloisesti. Sain taas syyn naureskella. Mä hyppäsin mun sänkyyn seinään kiinni. Miro kompuroi tiensä mun viereen. Se pujotteli mun peiton alle ja mä katsoin sen touhua huvittuneena. Projektissa onnistuttuaan mä sanoin: ”Mä luulen, että sä oot aika väsynyt, joten, nukutaanko?” kysyin. ”Juu”, Miro sanoi ja sulki silmänsä. Mä sammutin mun yöpöydän valon ja kaivauduin peiton alle. Käännyin kyljelleni naama seinää vasten.

Olin juuri nukahtamassa, kunnes joku saatanan homo löi päänsä mun niskaan. Mä melkein kirosin sen ääliön maanrakoon, mutta muistin sen tyypin henkilöllisyyden. Naurahdin itselleni. Miro tuhisi mun niskaan ja aiheutti mulle kylmät väreet. Sitten se litisti mut seinään – mönkimällä kiinni muhun. Mun teki mieli työntää se kauemmas sillain: ”Woah, back up, bro”, mutta millä mä tässä tilanteessa sitä työntäisin? Kaiken lisäksi se kietoi toisen kätensä mun mahan ympärille jolloin mä jännityin koko vartalostani.  Henkäisin terävästi sisäänpäin. Miro mutisi jotain unissaan. Mä nielaisin ja yritin saada unen päästä kiinni. Suunnitelmani kuitenkaan ei onnistunut niin kuin olisin halunnut, siitä syystä, että Miro rutisti mut tiukemmin itseensä. Mun vatsanpohjassa oli joku hassu tunne ja se tunne yritti kertoa mulle jotain, mistä en pitäisi, joten en huomioinut sitä. Paljoa.

[Orenji]

Luku oli aika kaoottinen ja reipastempoinen, mutta hyvällä tavalla. Uusi hahmoja on aina hauska saada mukaan ja esittelit hahmot niin, että pysyi kärryillä. Aaron on uusi suosikkini, voiko sellaiseen hattarapäähän olla ihastumatta? Miron ja Aaronin ystävyys ei itseasiassa ollut kovinkaan suuri yllätys. Tykkään kuitenkin siitä, kuinka Miro sosialisoituu ja alkaa tekemään asioita enemmän itsenäisesti. Mikke ei edelleenkään ole kovin rakas mulle.

Alkoholin juominen oli ehkä vähän huono idea.
Tää on kuin antais Red Bullia neljävuotiaalle, uskokaa pois. Ei voi tietää, mitä se päähänsä saa.
Loistava kuvaus! Joka paikassa tuntui olevan paljon ihmisiä, jotka puhuivat lakkaamatta toistensa päälle ja riehuivat ympäriinsä. Tunnelma siis välittyi, jos ei muuta. Plussana vielä Valtterin mukaan pääseminen, pidän hänestä.

Tapahtumat etenevät nopeasti, joten lopun rauhoittaminen oli tervetullut ratkaisu. En tiedä minkä parituksen kannalla olisin, Mikke/Miron, vai Mikke/Valtun. Ne on yhtä söpöjä kumpikin. ♥
Olin juuri nukahtamassa, kunnes joku saatanan homo löi päänsä mun niskaan. Mä melkein kirosin sen ääliön maanrakoon, mutta muistin sen tyypin henkilöllisyyden.
Oli pakko hymyillä tuolle kohdalle vähän tärähtäneen näköisesti. Ihana luku kaikessa tapahtumahyörinässään, kiitosta!

// Kyllä, uusi nicki! Oot ihana, kun,vastakommentoit niin nopeasti!

[Chemicalbullet]

Orenji: oah, uus nick? ... mun piti itekkin lukee toi uudestaan ennen ku laitoin ton tänne, koska tosta on ihan tosi kauan ku kirjotin ton ja järkytyin vähä, mutta en sit jaksanu tehä sille mitää, eh.
nii ja mun on pakko myöntää... mulla ei oo mitään hajua mitä tulee tapahtuun näiden parituksien kanssa XD mutta eiköhän mun ylikieroutunut mieli keksi jotain....
oh ihanaa et sä tykkäsit, kiitos kommentista cx !