Title: Virhearviointi
Author: creep
Rating: K-11
Disclaimer: Hiromu Arakawan hahmot, ei minun
Pairing: Roy/Ed
Genre: UST
on parastaFandom: Fullmetal Alchemist
// Ristiriita lisäsi alkutietoihinSummary:
Roy nieleskeli. Mitä tämä oli? Hänen henkilökohtainen helvettinsä?A/N: Kirjotin tän ajat sitten, mutta jäin pihtaan tätä koneen kätköihin, koska oli ihme kynnys heittää tää ihmisten ilmoille. Ja sitten tietysti unohin kokonaan tän olemassaolon. Ja voi tsiisös, kun tuntuu, etten osaa näistä suomeks kirjottaa enää ollenkaan! Noh, ei auta, kun alkaa treenaan. :,D Roy/Ediä on nääs ihan liian vähän suomeksi!
(Osallistuu
OTP10-haasteeseen)
Roy virnisti itsekseen.
Yksi… kaksi… kolme.Ovi potkaistiin auki sellaisella voimalla, joka onnistui vain automail-jalalla ja kukapa muukaan se siis voisi olla kuin –
”Teräs. Miten mukavaa, että tulit”, Roy sanoi, hämmästellen hieman sitä, että ehti sanoa yhtään mitään ennen tulivuoren purkausta.
”Haista paska! Toivottavasti olet ihan
vitun tyytyväinen, kun olet saanut juoksuttaa minua ympäri maata hyödyttömissä tehtävissä!”
No niin, tulihan se purkaus… ja myönnettäköön, saattoi olla, että Roy oli antanut Edille tehtäviä, jotka vastasivat kissan pelastamista puusta ja vieläpä aivan tahallaan. Mutta Edin olisi pitänyt arvostaa sitä, eihän hänen tarvinnut enää juosta viisasten kiven perässä, hän oli palauttanut veljensä ruumiin ennalleen jo pari vuotta sitten, olisi kiitollinen, että sai ottaa vähän rennommin joskus.
Vaikkakin Edin tuntien tämä halusi aina päästä esittelemään kykyjään ja taitojaan ja paistatella sitten mahtavuudessaan… Royta huvitti se, kuinka tämä ei tainnut koskaan muuttua, siksi tätä oli niin helppo kiusata. Ja se oli hauskaa, äärimmäisen hauskaa… ehkä Royn pitäisi hävetä käytöstään, hän oli 14 vuotta Ediä vanhempi ja silti nautti siitä, kun pääsi tekemään kiusaa, oli se sitten turhat tehtävät tai maidon lurauttaminen Edin kahviin, kun tämä ei huomannut.
”Minkäs teet,
pienet tehtävät sopivat sinulle.”
”Anteeksi kuinka?” Ed murisi matalasti, eikä Roy voinut mitään väristykselle, jonka hän tunsi.
Mutta kuten aina, hän päätti jättää sen huomiotta, eihän se mitään tarkoittanut, että Roy värähti joka kerta, kun Ed murisi sillä syntisen seksikkäällä tavallaan, jonka kuuluisi olla laitonta… Roy
tekisi siitä laitonta, kunhan olisi Führer.
Eikä sekään mitään merkinnyt, että Edissä oli tunnetusti jotain eläimellistä, Roy oli joskus (tietenkin muutaman lasillisen ottaneena, ei hän selvänä sellaista ajattelisi) verrannut mielessään Ediä villikissaan ja toisaalta villihevoseen. Kuriton, ylpeä, vahva, koskematon. Kesyttämätön. Varmastikaan Roy ei ollut ainoa, joka mietti, millainen Ed olisi lakanoiden välissä niiden piirteidensä kanssa. Ja varmastikaan Roy ei ollut ainoa, joka kuumeni sitä ajatellessaan, se oli seksiä, oli normaalia kuumeta seksin ajattelemisesta, ei se ollut olennaista, kenet ajatteli seksiä harrastamassa.
Roy kehitti kasvoilleen sen pitkään ja hartaasti harjoitetun vinon virneensä, joka ilmaisi hänen olevansa toisen osapuolen yläpuolella.
Kirjaimellisesti yläpuolella, tässä tapauksessa. Kasvupyrähdyksestään huolimatta Ed oli jäänyt melko lyhyeksi ja oli nyt Royta päätä lyhyempi. Joka sopi Roylle täydellisen hyvin.
Roy oli ollut selin, ikkunan ääressä, kuten aina ja hän kääntyi, valmiina kohtaamaan Edin katseen. Roy kuitenkin yllättyi melkoisesti, kun hän ymmärsi, että hän ei nähnyt vilaustakaan punaisesta. Joka oli erittäin outoa, sillä Edillä oli aina yllään se huomiota herättävä takkinsa… joka kyllä sopi hänelle erittäin hyvin, Roy ei todellakaan voinut kiistää, etteikö Edillä ollut tyylitajua, vaikkakin ne nahkahousut lähinnä saivat Royn olon kiukkuiseksi, sillä toisinaan hän unohtui tuijottamaan Edin takamusta niiden takia. Mutta hän oli varma, että jokaiselle kävi niin, sillä ne housut olivat tiukat ja suorastaan korostivat Edin takamusta ja – Royn oli pakko myöntää – tällä
oli hyvä takamus, vaikka eihän Roy siitä välittänyt, hän oli vain joutunut pakosta huomioimaan sen seikan.
Punaisen sijaan Roy kuitenkin näki… sinistä. Univormun sinistä. Edillä oli yllään univormu. Armeijan univormu. Roy ei voinut mitään sille, että hänen täytyi suorastaan ahmia sitä näkyä silmillään, Ed univormussa ensimmäistä kertaa koskaan… miten se oli mahdollista? Se on univormu, pelkkä univormu, Roy yritti tolkuttaa itselleen, kun hän yritti samaan aikaan tallentaa jokaista senttiä siitä näystä verkkokalvoilleen, jotta voisi palauttaa sen esille sitten, kun olisi yksin.
Hän näki univormuja päivittäin, hän laittoi itse ylleen samanlaisen joka ikinen päivä… mutta hän ei ollut koskaan nähnyt Ediä univormussa, muuta kuin kuvitelmissaan ja vaikka Ed näytti hyvältä normaaleissa vaatteissaan, univormussa hän näytti vielä paremmalta, jos se oli edes mahdollista. Roy ei voinut muuta kuin tuijottaa, miettien, oliko Ed aina ollut niin harteikas vai johtuiko se vain univormusta ja johtuiko sekin univormusta, että Edin hiukset näyttivät suorastaan hehkuvan kultaisuuttaan ja… olivatko Edin hiukset letin sijasta poninhännällä? Roy nieleskeli. Mitä tämä oli? Hänen henkilökohtainen helvettinsä? Katsoa saa, muttei koskea?
”Pidätkö näkemästäsi?”
Roy sai vaivoin kiskottua katseensa teräalkemistin silmiin, tämä virnisteli ja muussa tilanteessa Roy olisi syyttänyt Ediä ilmeen varastamisesta, mutta hän ei kyennyt, sillä hänen kurkkunsa oli kuiva kuin Sahara. Hemmetti. Roylla oli tunne, että Ed teki sen kaiken tahallaan, hän oli suunnitellut koko jutun… mutta eihän Ed mitenkään voinut tietää Royn – hetkonen nyt. Royn
mistä? Ei ollut mitään sellaista. Ei ollut yhtään
mitään!
No, kenties Roy piti Ediä hyvännäköisenä… hyvä on, se oli täydellinen aliarviointi. Ed oli hemmetin hyvännäköinen, Ed oli äärimmäisen viehättävä, suorastaan rikollisen seksikäs ja erittäin pantava ja Roy olisi jo käyttänyt tuhansia kliseisiä iskurepliikkejä häneen, jos olisi uskaltanut. Ihan piloillaan, tietysti… ja ehkä hieman tosissaankin. Ehkä. Mutta hän ei halunnut saada automailista kylkeensä ja Roy oli varma, ettei Ed ymmärtäisi sitä vitsiä. Ed oli seksikäs, ei Roy sille mitään mahtanut ja varmasti jokainen piti Ediä seksikkäänä, se oli ihan normaalia.
”Minä…”
Roy yskäisi ja kauhukseen hän tunsi poskiensa kuumottavan. Hän
ei punastellut. Edin virne leveni, joka oli todiste siitä, että sillä hetkellä Roy toden totta punastui.
”Mitä jos hengittäisit välillä? Ja sulkisit suusi ja pyyhkisit samalla tuon kuolavanan leualtasi.”
Roy ei mitä ilmeisimmin enää hallinnut itseään lainkaan, tai liikkeitään tai aivojaan tai mitään, sillä hän kohotti kätensä leualleen ennen kuin ehti estää itseään. Mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hän teki tai oli tehnyt. Ed univormussa oli liikaa hänelle. Roy näki voitonriemun suorastaan loistavan Edin silmissä ja hän tunsi ärtymyksen ja nappasi siitä tunteesta kiinni kuin hukkuva. Kuvitteliko se kakara, että hän pystyi noin vain marssimaan Royn toimistoon univormussa ja kiduttamaan Royta ja pistämään hänen päänsä täysin sekaisin noin vain, ilman mitään seurauksia?
”Ei voi olla totta, sinä vihdoin mahdut univormuun? Mikä koko tuo muuten on? XXXXS?” Roy koetti epätoivoisesti koota itseään ja vääntää kasvoilleen virnettään, mutta hänestä tuntui, että se näytti lähinnä irvistykseltä. Ed hymähti hieman, mutta tämän suupielensä eivät värähtäneetkään, ne yhä pysyivät siinä samassa laiskassa hymyssä, joka yhdistettynä univormuun ja poninhäntään oli todellakin rikollista, hitto vie, kun Roysta tulisi Führer, Ed joutuisi saman tien lukkojen taakse…
käsirautoihin... ei, ei,mitään sellaista! Roy yritti epätoivoisesti tunkea epätoivotut mielikuvat aivojensa perukoille.
Ed vaikutti sivuuttavan Royn kysymyksen täysin ja sanoi: ”Tämä tuntuu yllättävän mukavalta päällä, mutta en ole täysin varma siitä, sopiiko tämä minulle… mitä sinä sanot?”
Roy tuijotti Ediä ja tämän ilmettä, joka oli olevinaan kovinkin vilpitön ja kysyvä… hitot, toisen silmät nauroivat täyttä päätä.
Arvaa missä se tuntuisi vieläkin mukavammalta ja mihin se sopisi täydellisesti? Tuohon lattialle. Ja sinä taas sopisit täydellisesti tuohon sohvalle, minun alleni. Mitäs sanoisit jos testaisimme asiaa käytännössä nyt?Roy ei voinut uskoa, että hänen piti puristaa huulensa yhteen, ettei sanonut sitä ääneen tai edes mitään vastaavaa. Hemmetti! Hän ei voinut pärjätä Edille, jos ei uskaltanut edes avata suutaan.
”Mutta toisaalta, sinusta näytän hyvältä, oli päälläni mitä tahansa, vai mitä?”
Roy oli jo melkein lipsauttamassa ulos myöntävän vastauksen, mutta silloin Ed asteli lähemmäs, ei tälle ominaiseen tömistelevään tyyliin, vaan sulavin, kevein askelin. Roy tuijotti, kun Ed pysähtyi vain senttien päähän, jolloin Roy tunsi toisen ominaistuoksun, saippuaisen ja öljyisen. Ed kohotti kätensä ja laski sen Royn rinnalle. Roy nielaisi tyhjää ja tunsi hengityksensä tihenevän, kun Ed alkoi hivellä Royn univormun kangasta.
”Pakko myöntää, olen aina ajatellut, että
sinä näytät hemmetin hyvältä univormussasi…”
Roy räpäytti silmiään ja tarkkaili Ediä kiivaasti nähdäkseen, oliko tämä tosissaan. Voi luoja, Roy oli varma, että oli…
Yhtäkkiä Ed kiskaisi Royta rajusti tämän kauluksesta alaspäin, jolloin Roy tuijotti Edin silmiin, tunsi tämän hengityksensä huulillaan, vain pari senttiä ja ne koskisivat… Royn pää oli yhtä sumua, ainoa asia, jonka hän tiedosti, oli se, että hän tulisi hulluksi, jos ei pian saisi suudella Ediä, Roy oli odottanut sitä jo ainakin kaksi vuotta. Hitto soikoon, hän ei enää pystynyt edes kieltämään tai huijaamaan itseään. Hän ei pelkästään halunnut sitä, hän oli jo siinä pisteessä, jossa hän
tarvitsi sitä.
Silloin Ed tunki yhtäkkiä jotain heidän väliinsä ja meni hetki, kunnes Roy tajusi sen olevan paperi. Roy otti sen hämmentyneenä vastaan, tuntien olevansa vielä pahemmin eksyksissä siitä käänteestä.
”Raporttini. Senhän sinä halusit”, Ed sanoi virnistäen ja teki kunniaa, kääntyi ja kulki ovea kohti. Roy ei tajunnut mistään mitään, mutta tiesi, ettei voisi antaa Edin mennä noin vain, vain seisten siinä suu auki ja silmät levällään.
”Teräs”, hän sanoi, eikä antanut itsensä nolostua siitä, että hänen äänensä oli aavistuksen käheä. Edin käsi oli jo oven kahvalla ja hän kääntyi katsomaan Royta kysyvänä.
”
Panen sinut vielä maksamaan”, Roy tokaisi.
Ed katseli häntä hetken ilmeettömänä, hetken, jonka aikana Roy ehti katua ja olla varma, että Ed oli todellakin mennyt niin pitkälle ainoastaan kostaakseen ja kiusatakseen häntä, mutta sitten Ed virnisti melkoisen kierosti. ”Maltan tuskin odottaa.”
Niine sanoineen tämä poistui ja jätti Royn yksin. Roy istui tuolilleen ja hengitti ulos aivan kuin olisi pidättänyt hengitystä siitä hetkestä, kun oli kääntynyt. Ehkä hän olikin. Hän kävi mielessään läpi äskeisen ja tuli siihen tulokseen, että oli ollut väärässä Edin suhteen, tämä oli muuttunut, eikä selvästikään ollut enää 16-vuotias, jonka Roy jätti helposti kihisemään kiukusta. Ei, tämä henkilö oli erittäin seksikäs 20-vuotias, joka rymäytti Royn pois jalustaltaan tuosta vain. Roy tiesi vain, että hän todellakin tarvitsi oman yksityisen hetkensä lukitun oven takana ja pian. Ja sen, ettei todellakaan kannattanut aliarvioida Edward Elriciä.