Merenneito | K-11 | Draama/Angst | Ficlet

[Odo]

Nimi: Merenneito
Kirjoittaja: Odo
Vastuunvapaus: Kaikki on omaa käsialaani.
Genre: draama, angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Itsemurhan yrittäminen, kuolema
Sanamäärä: 500 sanaa (Ficlet)
A/N: Osallistuu Taruolennot10-haasteeseen aiheella merenneito.


Merenneito

Juoksen pitkin rantaviivaa, viileä hiekka pistelee jalkapohjiani. Kengät unohtuivat kotiin.

Ei enää hienoja pukuja, ei teennäisiä hymyjä teekutsuilla. Ei valheita ja kieroilua. Haluan eroon siitä kaikesta, elämästäni joka on vain yhtä sirkusta. Naiset pukeutuneina punaiseen ja mustaan, miehiä smokeissa, he odottavat oopperaan. Kaikki taputtavat lopuksi, vaikka kukaan ei näytä kiinnostuneelta. En jaksa enää juosta.

Aion matkustaa pois, merenalaiseen valtakuntaan, joka on vain mielikuvitustani. Edessäni avartuva kallio, johon aallot lyövät ovat muisto lapsuudestani. Näen toisinaan vieläkin unia päivästä, jolloin aurinko paistoi ja olin pukeutunut kukkakuvioiseen kesämekkoon.

"Ole varovainen", äiti huutaa jostain kaukaa. Pudistan päätäni ja annan äänen hukkua merituuleen. Tunnen paljaiden jalkojen alla karkean ja kostean kallion, näen lokkeja lentävän taivaalla, kurotan kädelläni koskettaakseni vapautta...

Se oli vain yksi harhaan astuttu askel, kun kehoni paiskautuu vasten aaltoja. Pelkään, kun maistan suolaveden suussani, tunnen sen keuhkoissani.

Kirkkaan auringon säteet heijastuvat veden pinnasta, useita metrejä yläpuolellani. Veden pakkautuessa keuhkoihini mieleni alkaa sumeta, vesi muuttuu mustaksi ja auringon säteet hukkuvat kuten minäkin.

Ennen loppua näen merilevän väriset hiukset, jotka eivät ole omani. Kädet, jotka hohtavat kuin simpukasta kerran löytämäni helmi. Sitten nukahdan merivirtaan...

...ja herään maailmasta, jossa minun pelättiin kuolleen. Hukkuneen. 10-vuotiaan lapsen tarinoita merenneidosta ei uskonut kukaan. Enkä usko enää itsekään, sillä mikään tässä maailmassa ei ollut kaunista, joten sen oli oltava vain unta ja kuvitelmaa.

Saavutan kallion, eikä se ole enää yhtä korkea kuin kesäpäivän muistoissa. Joudun hetken etsimään jalansijaan kiivetäkseni ja noustessani ylös näen laskevan auringon.

Merituuli on viileämpi kuin sinä päivänä, taivaan värit ovat erilaiset. Loppusyksystä merikin  näyttää vihaisemmalta, kuten olen minäkin. En ehkä enää kuitenkaan vihainen vaan enemmänkin pettynyt, surullinen. Se ei kuitenkaan muuta päätöstäni, sillä olen nähnyt tämän maailman. Sen enempää miettimättä astun askeleen, toisen, kunnes saavutan reunan. Heittäydyn aaltoihin ja näen jälleen auringon säteet veden pinnasta ennen kuin kaikki katoaa mustaan - kuin yöhön - josta en enää herää.

*

Laulu on kummallinen, enkä ymmärrä sen sanoja. Luulen kuulleeni enkelten laulavan, mutta sitten näen Hänet. Merilevän väriset hiukset, iho saman sävyinen kuin simpukoiden helmet vaikka maalla sävy on kuitenkin kelmeämpi kuin unieni muistoissa. Merenneito on noussut rantaan, silittää päätäni, laulaa.

Kuulen lokkien äänet, kavioiden kopseen ja rattaiden äänet kaukana olevilta kaduilta. Aamu sarastaa.

Merenneito on lopettanut laulunsa ja laskee pääni kevyesti hiekalle ennen kuin katoaa takaisin aaltoihin.

*

Istun ikkunan äärellä ja näen sadepisaroiden kilpailevan vasten lasia. Kirjoituskone on pöydälläni, vieressä pino papereita täynnä tekstiä. Olen vihdoin kirjoittanut sen, elämänkertani. Se ei kuitenkaan ole maailmasta, jossa naiset kuristetaan korsetteihin ja miesten on pidettävä silinterihattua. Se kertoo maailmasta, jossa Kuningas johtaa kauniisti laulavaa kansaa, merenväkeä. He etsivät haaksirikkoutuneita, pelastavat ja antavat heille syyn elää. Mahdollisuuden.

Kun aloitin kirjan kirjoittamisen kävin useasti Kalliolla - se oli tapani matkustaa pois tästä maailmasta. En ole käynyt siellä pariin vuoteen, mutta muistan vieläkin selkeästi jokaisen hetken, erilaisen päivän, jolloin pääsin pois teekutsujen, juhlien ja tekopyhyyden sirkuksesta.

Aion palata sinne tänään, toivoen, että vihdoin on se päivä jolloin merenneitojen prinsessa ojentaa minulle kätensä ottaen minut vastaan valtakuntaansa. Työni täällä on vihdoin tehty, olen vanha ja elänyt elämäni.

*

Saavuttuani Kalliolle merenneitojen prinsessa on minua vastassa, odottamassa ja hymyilemässä.

[LumiNalle]

Tämä oli hyvin kaunis, tykkäsin kovasti. : ) Vaikkakin aihe oli niinkin synkkä, kuin itsemurhan yrittäminen.
Kuitenkin kuvauksesi oli selkeää ja siitä sai helposti muodostettua mielikuvan tapahtumista. Tykkäsin myös, ettet pahemmin kuvaillut kertojaa saatikka tapahtuma paikkaa sen enenpää, kuin ne kalliot ja ranta. Tämä jäi lukijan oman mielikuvituksen varaan ja ainakin omasta mielestäni se oli oikein kivaa. Sitten merenneito. Siinä taas päinvastoin, tykkäsin kuinka kuvailit hänen ihoaan ja hiuksiaan, etenkin se helmi-kuvaus oli ihastuttava. Ja ne hiukset, mulle tuli tosin ensin mieleen että hänellä olisi ollut merilevähiukset, ei merilevän väriset xD Hups.
Ja lopetus kruunasi kaiken, ihanaa kun merenneito oli siellä odottamassa.

Kiitos tästä

[Odo]

Kiitos kommentistasi, LumiNalle<3

Mietin itsekin niitä hiuksia jonkun aikaa, sillä monesti ensimmäisenä merenneitoja ajatellessa tulee mieleen punainen (koska Ariel :'D). Mietin jonkun aikaa sinistä, mutta sitten rupesin ajattelemaan meressä piilottelevia merenneitoja. Päädyin loppujen lopuksi merilevän väriseen miettiessäni eläinten suojavärejä (esim. jänikset on talvella valkoisia). Ja merilevän sävyn voi ajatella monella tapaa. Ehkä vihertävää tai sinertävää, molempia. Päädyin sitten siihen, vaikka pelkäsin siinä tuommoisen merilevähius-sekaannuksen käyvän. :'D Mukava kuitenkin kuulla, että merenneidon kuvailu on kuitenkin onnistunut.

[Ales]

Selailin tuossa etusivua etsien luettavaa ja tämä pomppasi houkuttelevan yksinkertaisella otsikolla silmiin, joten päätin tämän avata, eikä se ole pettymys.

Tykästyin tämän ideaan ja eritoten kirjoitusasuun, vaikkakin ideana oli niin synkkä aihe, kuin itsemurha. Teksti oli suorasukaista, yksinkertaista ja korutonta, joka loi omanlaisensa - ehkä hieman synkän tunnelman, joka piti otteessaan loppuun asti.

Merenneidoista on kerrottu kauan tarinoita - on sellaisia, joissa he/ne auttavat ihmisiä jotka ovat joutuneet veden varaan, ja sellaisia, joissa ne ovat enemmänkin "hirviöitä kauniilla ulkomuodolla." Itse pidän kyllä kummankinlaisista tarinoista, koska niissä esiintyy taruolentoja (tai no, mistä me voidaan tietää onko merenneitoja olemassa, meret ovat kartottamia...) (+tais mennä offtopiciks xd)

Lopputiivistyksenä: pidin tekstistä tosi paljon, kiitoksia tästä! (Ja anteeksi mahd. typot, kommentoin puhelimella :'D)
-A

[Odo]

Ales, ei pieni offaus haittaa - tekstissä on kuitenkin merenneito(ja)! Ja olen tykännyt merenneidoista koko ikäni. Tai ainakin niin kauan kuin muistan, kun minulle luettiin Pieni merenneito satua. Myöhemmin tutuksi tuli tietysti myös Disneyn Pieni merenneito elokuva ja isompana monenlaiset muut tarinat merenneidoista. Ne vain ovat niin mielenkiintoisia. Olipa kyseessä sitten ne pahat tai hyvät merenneidot.

Tästä tekstistä on mukavaa saada palautetta, sillä julkaisu kynnys oli aivan valtava. Kommentit rohkaisevat julkaisemaan vielä lisääkin. Olen minä ficcejä julkaissut ja julkaisen edelleen, mutta originaalien tuominen esille pöytälaatikosta vain oli ihan oma juttunsa (tämä tosiaan ensimmäiseni). Jotenkin tämä oli  niin paljon henkilökohtaisempaa tai jotain. Mutta ennen kuin itse nyt offailen tämän enempää kiitän paljon kommentistasi ja mukavaa, että olet tykännyt!<3

[Aimtist]

Kommenttikampanjasta iltoja!

LumiNallen tavoin minäkin pidän tätä hyvin kauniina ja osin todella herkkänä tekstinä.

Merenneito on noussut rantaan, silittää päätäni, laulaa.

Kuulen lokkien äänet, kavioiden kopseen ja rattaiden äänet kaukana olevilta kaduilta. Aamu sarastaa.

Merenneito on lopettanut laulunsa ja laskee pääni kevyesti hiekalle ennen kuin katoaa takaisin aaltoihin.

Tämä on mielestäni yksi kauneimmista kohdista, joka kyllä vei sydämeni mennessään. Kirjan kirjoittamista, korsetteja, silinterihattuja, pään silittelyä, merenneitoja,... Olet luonut näistä aivan älyttömän ihanan kokonaisuuden! <3

Omista lukuhetkistäni teki mielenkiintoisen vielä se, että ainakin minun mielikuvani päähenkilöstä muuttui läpi tekstin. Ensin pidin häntä suurin piirtein teini-ikäisenä neitokaisena, mistä sitten iän paljastamisen myötä muuttui tietenkin nuorempi, mutta pidin häntä yhä tyttönä. Mutta sitten lopussa en oikeastaan pystynyt sanomaan yhtään, oliko päähenkilö nainen vai mies. Täytyy sanoa, että joskus pidän tällaisia tilanteita turhauttavina, mutta tässä tekstissä se lisäsi sopivasti mystisyyttä päähenkilöön, joka oli kuitenkin merenneitojen prinsessaan verratessa tavallisempi hahmo.

Upeaa työtä, kiitos tästä! (:

- Aimtist

[Odo]

Aimtist, mukava kuulla että olet pitänyt kokonaisuudesta. Mietin itse aluksi, onko tässä hieman liikaa kaikkea, mutta mistään en kuitenkaan halunnut luopua. En silinterihatuista, enkä niistä korseteistakaan. Kiitän paljon kauniista kommentistasi!<3

Pahoittelen, etten väsymykseltäni nyt paljon fiksummin osaa kommenttiisi vastata. :c