Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: Ajan haavoista (etsin kunnes löydän) | K11 | Rose/Tohtori  (Luettu 3016 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 153
Huom! Alkutiedot ja fic spoilaavat (tavallaan) neloskautta.

Fandom: Doctor Who
Ikäraja: K11
Paritus Rose/Ten
Genre: angst, romance
Vastuuvapautus: Hahmot maailmoineen eivät kuulu minulle.

Yhteenveto: On kuin universumi haluaisi näyttää hänelle kaiken maailmassa olevan pahuuden, sanoen: sinä voit jatkaa niin kauan kuin haluat, mutta häntä et silti löydä.

A/N: Ficin voi halutessaan nähdä jonkinlaisena osana neloskautta, tai sitten omana jatkonani toiselle kaudelle, kummin vain. Osallistuu albumihaasteeseen kappaleella Dark Paradise. Kuuntelin kirjoittaessa myös paljon The Jezabelsin Sahara Mahalaa.


Ajan haavoista (etsin kunnes löydän)

Hänestä on tullut taitava etsimään säröjä eri maailmojen reunoilta, pienen pieniä halkeamia ajassa. Toisille ne ovat paradoksi, hänelle taas portti: jälleen yksi mahdollisuus päästä paikkaan, jossa kuulla laskeutuvan TARDISIN ääni. Jokainen uusi planeetta ja aika merkitsevät uutta toivoa, ja hän takertuu niihin kaikella voimallaan välittämättä Mickeyn nujerretusta katseesta, kun tämä sanoo häntä sekopääksi. 

On vaikea muistaa, mistä kaikki alkoi: milloin hän päätti, ettei voisi vain odottaa aloillaan ikuisesti.
Enää hän ei kuitenkaan osaa kuvitella muita tapoja elää. Tavoite, se on kristallinkirkas ja selkeä, kuin loputon laulu (tai suden ulvonta) hänen päänsä sisällä:

etsi ja etsi ja etsi niin kauan että löydät.

Matkoillaan hän näkee kukoistavia planeettoja, tuhoutuvia planeettoja, uudelleen syntyviä planeettoja; se on loputon elämän ja kuoleman paraati, jossa hän on pelkkä sivustakatsoja.

Tai, niin ainakin pitäisi olla. Joskus myös sivustakatsoja vedetään osaksi tapahtumia. Yhä useammin hän huomaa olevansa keskellä sotatantereita, pitämässä kiinni kuolevien sotilaiden käsistä. Niiden hetkien jälkeen myös Rosen omat kämmenselät ovat verestä punaiset ja hän kantaa miesten hiipuvia katseita kuin haavoja sisällään.

Tätäkö se on sinulle, hän miettii joskus, vaeltaessaan palavien aurinkojen alla punaisessa pölyssä, harteillaan kaiken kokemansa ajan ja tuskan paino. Sinäkin olet osa tätä kaikkea, ja jaksat silti hymyillä.

On kuin universumi haluaisi näyttää hänelle kaiken maailmassa olevan pahuuden, sanoen: sinä voit jatkaa niin kauan kuin haluat, mutta häntä et silti löydä.

Sillä riippumatta siitä kuinka lähellä Rose on, se ei ikinä riitä.

-- 

Hänestä on alettu kertoa tarinoita. Rose kuulee joitain niistä aina toisinaan, istuessaan jonkin avaruusolennoista koostuvan seurueen kanssa hiipuvan nuotion ääressä, tai kulkiessaan lähitulevaisuuden Lontoon varjoisimmilla kaduilla. Ne ovat melkein kuin iltasatuja, eivät oikeastaan legendoja tai taruja: kaskuja, joilla niin ihmiset kuin alienitkin viihdyttävät toisiaan.

Tarinoissa hän on nimetön vaeltaja: yksinäinen susi, joka etsii yksinäistä jumalaa.
 
Rose ei lakkaa toivomasta, että jokin noista kertomuksista kantautuisi myös hänen korviinsa, jonkin toisen galaksin reunalla.

Sillä silloin, ehkä silloin, hän ei olisi heistä ainoa joka etsii koskaan lopettamatta.

--
 
"Ihmiset rakastavat, menettävät ja surevat. Sitten he lopulta lakkaavat kaipaamasta." Niin Jackie sanoo eräänä marraskuun iltana, yhtenä niistä harvoista jolloin Rose ei kävele vierailla planeetoilla vaan on Peten maailmassa, perheensä luona. Tony jokeltaa olohuoneen pehmeällä matolla siskonsa läsnäolosta innoissaan, mutta Jackie ei hymyile.

"Rose, kaikesta huolimatta sinä olet vain ihminen. Et voi pitää kiinni ikuisesti."

Et ainakaan kenestäkään hänenkaltaisestaan. Se on jotain, mitä edes Jackie ei tohdi lausua ääneen, vaikka ajatteleekin niin. Ei, vaikka hänen tyttärestään on tullut aave omassa kodissaan.

Rose puhaltaa pieniä laineita teehensä, tuijottaa ikkunasta ulos pimeään. Hetken silmissä on kaikesta siitä vaeltamisesta väsyneen susinaaraan katse. Äänessä asuu silti tyyni luottamus, kun hän sanoo:

"Kyllä minä voin, äiti. Voin, koska tiedän hänen olevan tuolla jossakin."

Odottamassa minua. Myös sen Rose haluaisi lisätä, mutta siihen hän ei kykene, ei sentään. Sillä kuinka olla varma? Hänelle ja miehelle ikuisuus ovat kaksi eri asiaa. Hänen ikuisuutensa ovat merenrantaa vasten murtuvat aallot sekä kehon sisäpuolta jäytävä suru, sellainen joka tekee säröjä ja lopulta vain rikkoo. Rosen menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, kaikki ne ovat jähmettyneet kiinni yhteen ainoaan hetkeen Pahan Suden Rannikolla - eikä aika enää liiku.

Miehen ikuisuudessa taas ajalla ei ole valtaa koska mies itse on ajan herra, ja siksi vuodet ovat tälle kuin sekunteja, vuosituhannet pelkkää haihtuvaa hetkeä. Miksi mies siis kaiken sen nojalla muistaisi hänet edelleen, odottaisi, että hän…

Rosella ei kuitenkaan ole enää mitään, mitä menettää. Peten maailmassa hänellä on vain aloilleen jähmettynyt aika sekä tuhansia muistutuksia siitä, mitä olisi ehkä voinut olla: äidin ja isän uudelleen löytämä rakkaus, toki hän on siitä iloinen, mutta samalla kaikki se hellyys ja onni sattuu liikaa.

Siksi hän ei lopeta vaeltamista. Kaikista ajan aiheuttamista haavoista ja toivottomuudesta huolimatta hän etsii ja etsii ja etsii - niin kauan että löytää, lopulta.
« Viimeksi muokattu: 16.01.2020 19:58:00 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 383
  • Lunnikuningatar
Rose/Tohtoria, iih! ♥

Tykkäsin hyvin monista asioista tässä ficissä ja ylipäätään rakastan sellaisia ficcejä, jotka kertovat Rosen ajasta rinnakkaistodellisuudessa yksin tai Ten II:n kanssa, joten oli hirveän mukavaa törmätä tähän. Tykkäsin siitä, miten olit täyttänyt tuon ajan ja mitä olit laittanut Rosen tekemään. Suosikkikohtani oli:

Lainaus
Tarinoissa hän on nimetön vaeltaja: yksinäinen susi, joka etsii yksinäistä jumalaa.
 
Rose ei lakkaa toivomasta, että jokin noista kertomuksista kantautuisi myös hänen korviinsa, jonkin toisen galaksin reunalla.

Tykkäsin siitä, miten Rose alkaa yhä enemmän muistuttaa Tohtoria, mutta pysyy kuitenkin tästä etäällä eikä koskaan voi olla täysin samanlainen - koska Tohtori on tietenkin aikalordi ja Rose vain tavallinen ihminen. Minusta Jackie oli myös aika IC, hän on kuitenkin (kaikesta höpsöydestään huolimatta) rakastava äiti ja on varmaan aika rankkaa katsoa sivusta, miten tytär käyttää elämänsä jahdaten unelmaa, joka vaikuttaa täysin mahdottomalta.

Ficin nimi on myös aivan loistava! ♥

Ai niin! Nuo verenpunaiset kämmenselät ja sodassa kuolevat miehet ehkä nostavat ikärajan K-7:ään tai jopa K-11:sta, S:ssä ei saisi olla muunlaista kuolemaa kuin luonnollinen kuolema eikä vertakaan oikein.

Tykkäsin myös siitä, että neloskauden loppua vasten tämä ei toisaalta ole ihan niin surullinen (ja toisaalta taas on - eihän Rose koskaan täysin löydä, tai jos löytääkin, niin menettää taas) ja siksi lukijalle jää toiveikas eikä surullinen olo. Ihastuttavaa!



someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 153
Nevilla: Apua, yksi lempificcareistani tykkää tästä! En taida osata vastata järkevästi, sen verran überonnellinen kommentistasi olen. Hirmuisen huojentavaa joka tapauksessa kuulla, että tämä oli mielestäsi onnistunut - minua huoletti hirveästi onko tämä nyt yhtään fandomin mukainen ja silleen. Pidän itsekin eniten juuri "Rose rinnakkaistodellisuudessa" ficeistä, varsinkin jos ne tuovat vähän tummempia sävyjä hänestä hahmona esille. Jotain sellaista pyrin saamaan tähänkin.

Tuo lainaamasi kohta oli ensimmäinen, jonka tätä ficciä varten kirjoitin, tietynlainen kimmoke saada tämä valmiiksi; on siis aivan ylihienoa, jos pidit siitä eniten. Itsekin olen kieltämättä aika tyytyväinen juuri kyseisen pätkään (vaikka no, minä nyt olen aina iloinen kun saan käyttää susivertauksia). Kiva myös kuulla, ettei Jackie mennyt OoC:n puolelle (itse mietin lähinnä sitä, onko hänenlaistaan puhua noin... kaunopuheisesti. Toisaalta, jackiemaisempi puheenvuoro ei oikein olisi sopinut tämän tekstin tyyliin).

Kiitos muuten, kun huomautit tuosta ikärajasta - yritän yleensä pelata niiden kanssa varman päälle, mutta tämän kanssa olin vähän huolimaton... nostin sen nyt varmuuden varalta K11:sta.

Koska, kuten sanottu, olet ehdottomasti yksi lempikirjoittajistani, mielipiteesi tästä merkitsee minulle hirmuisen paljon - kiitos siis todella, todella paljon kommentistasi! ♥
« Viimeksi muokattu: 10.08.2012 23:37:50 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 010
Yleensä, kun Kommenttikampanjasta ficcejä valkkailen, niin kahmin kommentoitavaksi lähestulkoon aina Potteria ja toisinaan ehkä joitain muita tuttuja fandomeja. Ikinä en ole valinnut sellaista ficciä, jonka fandom on mulle täysin tuntematon. Päätin kuitenkin kerrankin ottaa riskin, ja täytyy kyllä sanoa, että se kannatti.

Pienen Wikipedia-matkan jälkeen sain jonkinmoisen yleiskäsityksen tästä kyseisestä televisiosarjasta ja ficci avautui aika paljon sellaiselle, joka ei muutoin tiedä fandomista mitään. Olit ujuttanut hienosti tuonne väliin tietoa sarjasta, että pelkästään tämän lukemalla sain seuraavan käsityksen: Rose on ihminen, elää kahdessa eri ulottuvuudessa ja rakastunut tuohon Tohtoriin, joka myös on rakastunut Roseen, mutta he eivät voi olla yhdessä ilmeisesti sen takia, että ovat niin erilaisissa asemissa ja heille aika on täysin eri käsite. Kun puhutaan Rosen ikuisuudesta ja Tohtorin ikuisuudesta, niin päättelisin, että Tohtori on jotenkin jumalallinen tai no tekstissä mainitaan "ajan herra" eli ei nyt ainakaan normaali ihminen. Luulisin. Osuikohan nyt mikään näistä mun päätelmistäni oikeaan?

Ainoa, mitä en ehkä oikein (noiden joidenkin sivuhahmojen lisäksi) tajunnut oli tuo tardis tai vastaava. Sitten kun/jos vastailet tähän viestiin, niin haluaisitko selittää, mikä se on? :D Näin tietämättömänä mun on ihan pakko kysyä.

Mutta unohdetaanpa hetkeksi tämä mun tietämättömyyteni tätä fandomia kohtaan ja keskitytään itse ficciin, joka muuten näin btw on aivan ihana, upea, fantastinen ja henkeäsalpaava luomus. Rakastuin sun kirjoitustyyliisi; sulla on aivan kadehdittavan upeita sanavalintoja ja tapasi kirjoittaa on hirmuisen ns. koristeellinen, mutta lopputulos on silti todella luonnollinen ja nautittavaa lukea. Itse mä kirjoitin ennen todella monimutkaisia lauserakenteita, pistin kaunista sanaa toisen perään, mutta siihen juoneen oli sitten lukijan usein todella vaikea päästä mukaan ja tekstiä oli paikoin aika raskasta lukea. Tässä sellaista ongelmaa ei ollut, sillä juoni oli kokoajan selvä ja nämä vertauskuvat vain tukivat sitä. Rosen ajatukset olivat aivan ihanasti kuvailtuja, ei voi muuta sanoa. Ja tuo otsikko sopi tälle ficille kuin nenä päähän.

Lempikohtani ficistä oli sama kuin Nevillalla, mutta koska se nyt vain on niin ihana, niin pakkohan se tähän loppuun on vielä lainata.
Lainaus
Tarinoissa hän on nimetön vaeltaja: yksinäinen susi, joka etsii yksinäistä jumalaa.
 
Rose ei lakkaa toivomasta, että jokin noista kertomuksista kantautuisi myös hänen korviinsa, jonkin toisen galaksin reunalla.
Sulin ♥

Nyt on pakko kyllä kiittää, että pistit tämän Kommenttikampanjaan, muuten en olisi tätä varmaan ikinä osannut lukea. Kiitos siis hirmuisesti! On kyllä upea fic, ei voi muuta sanoa.
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 153
Claire: Voi että, kiitos sinulle mielettömästi riskinotosta! ♥ Itse olen todella huono lukemaan ficcejä fandomeista, joita en tunne, saati että ryhtyisin perehtymään aiheeseen sen kummemmin, joten olen kovin otettu että sinä siihen tämän minun ficcini kohdalla ryhdyit. Varsinkin, kun olet tuntemattomasta fandomista huolimatta ymmärtänyt loistavasti tämän tekstin (ja samalla parituksen) perusajatuksen - päätelmäsi osuivat siis oikeaan! :> Tardis on Tohtorin, öh, aikakone taikka avaruusalu jolla hän (ja Rose) matkustaa.

Mutta tosiaan, ihana kuulla että tykkäsit tästä, tuntemattomasta fandomista huolimatta! Tämä on itselleni todella tärkeä teksti kaikin puolin, joten kieltämättä kehusi ilahduttavat aivan suunnattomasti. Ja tuota, ääwhh. Olen kovin hämmentynyt ja hyvilläni, kiitos vain itsellesi hirmuisesti siitä, että tämän kommenttikampanjasta valitsit! ♥

sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Odile

  • Morsio
  • ***
  • Viestejä: 381
  • ×××
Kommenttikamppanjasta ja ANTEEKSI ANTEEKSI IHAN KAMALASTI MINÄ OLEN IHAN HASSU JA HARVAPÄINEN. Olin nähtävästi varannut tämän luettavaksi joskus puoli vuotta sitten ja unohdin asian kokonaan ja ja ja nyt vasta olen tässä. Anteeksi kovasti, ei ollut tarkoitukseni olla vilpillinen tai ilkeä! Ole tässä nyt, anteeksi. ^^'

Nooh, mutta...

En ikävä kyllä kuulu tähän fandomiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että tunnelmanluonti onnistui hyvin. Minusta on (hyvin surullisella tavalla) romanttinen ajatus, että rakastaan pitää etsiä koko universumista, tietenkin turhaan. Hyvin kaunis ficci siis, omalla tavallaan. Pidin myös muutamista kielikuvistasi, tavattoman kauniita olivat. Formatointi oli myös nättiä, kursiivit pukivat tekstiä hyvin ja kappalejaot sointuivat siihen.

Kaltaiselleni lurjukselle ja epatolle olisi oikein, jos joutuisin kirjoittamaan ainakin 1000-sanaisen kommentin, mutta laiskalle luonnolleni ei voi mitään, ei luonnistu. Fandomiin kuuluvalta varmaankin saisi (ja on nähtävästi saanutkin) rakentavampaa palautetta. ^^' Toivottavasti kuitenkin annat anteeksi ja pidit tästäkin kommentista! Kiitän suuresti tästä kauniista ja kaihoisasta kokemuksesta! o/    m(_ _)m

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 153
Odile: Äsh, minäkin unohdin koko kommenttikampanjan, ei siis mitään haittaa vaikka kommenttisi vähän myöhässä olikin. ^^ Fandomia tuntematta tästä on varmasti vähän vaikea saada otetta, olen siis otettu että pidit tästä siitä huolimatta ja sait tunnelmasta kiinni. Rakasta pitää etsiä koko universumista, tosiaan, sepä tiivistää tämän ajatuksen hyvin ja kuvaa myöa Rose/Tohtorin.

Kiitos kovasti kommentista! ^^
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco