Suhteellista (Ginny/Zacharias, S)

[Beelsebutt]

Kukaan ei tiedä totuutta, eikä mistään puhuta ääneen.


Nimi: Suhteellista
Päähenkilöt: Ginny/Zacharias (Ginny/Harry)
Lajityyppi: PTP (perkeleen tunnepaska) elikä angstinen pohdinta, suhteilukin!
Sanamäärä: 500
Haasteet: Hahmot & Wot#5
Ikäraja: S (sallittu kaikille)
Varoitus: Hahmon kuolema mainintana.


No jopas tämän aloittaminenkin kesti! Eli tässä siis vastineeni FiFin Wot#5-haasteeseen, joka kuului näin:

Paritus: Ginny Weasley/Zacharias Smith
Lajityyppi: synkistely (angst) ja/tai huumori ja/tai yleisdraama
Ikäraja: S -> K-18

Yhteenveto(ehdotus): Ginny ei haikaile Harryn perään, eikä Zachariaskaan ole katkera. Itsepetos on taitolaji.

Haasteesta kiitokset Sisiljalle, toivottavasti tämä kelpaa vaikka itse olenkin ficin kanssa äärimmäisen epävarma. Johtunee siitä, että tuli tässä selätettyä useamman kuukauden, ainakin puolen vuoden kirjoittamattomuus. Go, me! \o/ Finipostaamisessa tuli taasen vastaan osaston valinta. Korkeat tahot minulle kuitenkin ilmoittivat, että PV on parempi paikka tälle ficille kuin esim. Laituri. Joten uskoin ja tässä tämä nyt on

// Herranjestas, krediitit unehtuivat! Kiitokset avusta niin Lizille, Rennetolle, jossujb:lle, sensaatiolle... vieläköhän joku unohtui :F

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Suhteellista

Kummallista, kuinka paljon ehtii ajatella äärimmäisen lyhyessä tovissa. Kuinka monta kuvaa mahtuu silmänräpäykseen. Millainen historia pään sisällä vilahtaa pienenä, pikkiriikkisenä hetkenä, jona edes Bill ei ennättäisi vetää sauvaansa esille. Sen aikana Ginny näkee Lilyn kaatuvan porraskaiteen yli, kun hänen oma sauvansa on kerrankin puolihuolimattomasti sysätty yläkerran työhuoneen fiikuksen ruukkuun eikä voi pysäyttää putoamista. Hän näkee Jamesin valmistujaiset, korkealle liitävän, taidokkaasti taitellun lennokkidiplomin. Hän näkee Albuksen Pyhän Mungossa kalpeana, heikkona, silti vihreät silmät intoa loistaen, koska Rose, rakas Rose on tullut vierailulle.

Jokainen muisto vyöryy nykyhetken editse, vaikka Ginnyn katse onkin lukittunut huoneen toiselle puolen. Hän tuijottaa silmiä, jotka ovat yhtä vihreät kuin Albuksen muistosilmät, mutta kipuja karkottavan lapsuuden innon sijasta niistä on kadonnut ilo elää ja rakastaa. Ne ovat sameat, välinpitämättömät, kyvyttömät spontaaneihin silmäniskuihin, mutta Ginny ei siitä huolimatta kykene kääntämään katsettaan. Lähtölaskenta on jo alkanut, toiset ovat kaapanneet itselleen kylkiäisen, toiset odottavat yksin, innoissaan, onnettomina, ehkä etsien, ehkä eivät. Ja edelleen Ginny tuijottaa.

Hän muistaa, kuinka kauan sitten tuijotti kuten nyt, useamman silmänräpäyksen ajan. Silloin katse oli sähköistävä. Se kutsui luokseen ja ankkuroi hetkeen, siihen ohikiitävään, paisui tunteesta, jännityksestä, kihelmöi odotusta ja palkkiotakin. Silloinkin silmät olivat Harryn, mutta nyt vuodet ovat syöneet pois kaiken — rakkauden ja kunnioituksenkin.

"Ginny?" hänen viereltään kuuluu ja lämmin käsi ottaa hänen sormensa haltuun.

Vieläkin Ginny tuijottaa, näkee viimeisimmän villityksen liimautuvan Harryn kylkeen eikä jaksa välittää. Ei tiedä, onko välittänyt pitkään aikaan, vaikka he erosivat vasta kesällä.

"Tässä", Ginny vastaa äänellä, jonka pelkää olevan käyttämätön ja ruostunut, kokonaisen iäisyyden käyttämättä ollut, mutta se helähtää kirkkaana ja kovana kuuden ja viiden välissä. Muutama pää kääntyy, mutta Ginny ei oikeastaan huomaa niitä. Vähän samalla tavalla, kuin hän ei tunne Harrya, vaikka on ollut tämän kanssa aviossa kolmenkymmenen vuoden ajan. Vaikka on rakastanut, vihannut ja pettänyt, pettynytkin.

Zachariaskin on tässä, Ginny tajuaa ja kääntyy katsomaan epäilyksestä siristyneitä silmiä ja harmaantuneita ohimoita. Heidän välillään ei ole rakkautta, vain molemminpuolista hyötyä. Mainetta ja turvaa, jotain jokaiselle. Ennen Ginny oli maailman silmissä trofeevaimo, nyt se rooli on varattu toiselle, vaikka, kuten tavallista, kukaan ei tiedä totuutta, eikä mistään puhuta ääneen.

Zachariaan huulet maistuvat giniltä, kun Ginny suutelee häntä keskiyöllä. Se muistuttaa Albuksen hautajaisista ja äidin paljastuneesta salaisuudesta. Kaikki kiertää loppumatonta kehää, kuin Zachariaan käsivarret hänen uumalleen. Hallitsevina ne takertuvat ja kahlitsevat, mutta Ginny tietää pystyvänsä murtautumaan niiden otteesta milloin haluaa.

*

Zacharias vilkaisee levottomana taakseen, mutta hautausmaa on edelleen autio. Ginnyn nenällä on kaksi uutta pisamaa, ei sillä että niitä kukaan laskisi.

"Hmh", Ginny äännähtää nykäisten prameat, liiankin suuret leikkokukat vaasista. "Albus ei koskaan edes pitänyt punaisista kukista. Taatusti 'Meloni-Maryn' keksintöä. En ymmärrä, mitä Harry oikein näkee siinä naisessa..."

Zacharias lakkaa kuuntelemasta ja kirskauttaa sen sijaan hampaitaan. Ei päivää ilman Potteria.

"Auta minut ylös", Ginny pyytää ja ojentaa kättään. "On kyllä ihana päivä, eikä yhtään toimittajaa missään!"

"Luulin että pidit salamavalojen välkkeestä", Zacharias äsähtää vältellen Ginnyn katsetta. "Ja otsikoista."

Ginny ei vastaa, vaan nyykähtää tuijottamaan harmaaseen graniittiin kaiverrettua nimeä vapaasti, kun kerrankin voi. Zacharias puolestaan voisi puraista kieltään, mutta tyytyy ristimään kätensä rinnalleen ja katsomaan poispäin. Olemaan odottamatta mitään, unelmaa kun ei ollutkaan.






Hox!
Ficin loppu sisältää pienen, täysin randomin viittauksen Kanituksen ihanaiseen ficciin Unelmaa ollut olemassakaan (K-15). Kandee vilasta, on excellent ficci! *myhäilyä*

// Hups, typopoispois, kiitos Renneto <3

[Sisilja]

Voi että! Voi että! Ja vielä kerran voi että! Joo, niin kuin jo ehdin kertoa, tämä ficci pääsi yllättämään. En osannut kuvitellakaan, että lyhyestä ja ytimekkäästä yhteenvetiehdotuksesta voisi saada aikaiseksi näin pohdinnalllisen (onko pohdinnallinen oikea sana? Kai se on? Jos ei niin nyt ainakin!) ja synkän, ja mikä se kolmas sana oli... raskaan katkeran ficin! Toki katkeruutta ei tässä paiskata lukijan silmille, mutta siellä se on, koko ajan Ginnyn ajatusten perukoilla nakertamassa. Hän uhrasi monta vuotta Harrylle, rakasti niistä suurimman osan, oli kenties ihan kiitettävä vaimo ja Harryn lasten äiti, vaan mikä on palkka? Kummallista ei ole ainoastaan, kuinka paljon ehtii ajatella äärimmäisen lyhyessä tovissa tai kuinka monta kuvaa mahtuu silmänräpäykseen (vaikka ne ovat loistavia kysymyksiä myös sekä ihastuttavan intensiivinen aloitus tälle ficille!), vaan myös se, kuinka vuodet muuttavat ihmistä. Kuinka Harry on muuttunut. Kuinka silmät ovat tutut mutta katse eri, kuinka sitä joutuu miettimään, miten mennyt saattoi olla mahdollista edes menneisyydessä. Mikä Harryyn meni? Tai kenties... mikä Harryyn jäi menemättä? Oliko sota liikaa? Oliko suhde Ginnyyn ikinä auvoisa ja oikea valinta? Tähän olisin toivonut selkeämpää vastausta, vaikka totta on, ettei minkään tekstin pidä esittää asioita rautalangasta vääntäen ja lukijan mielikuvituksen aliarvioiden.

Entä sitten Ginny itse. Ehkä Ginnykin on muuttunut. Ei ehkä vaan varmasti. Vaikka jo Potter-kirjoista voi lukea, että Ginny kasvaa sarjan aikana hyvinkin syvälliseksi ja fiksuksi tyypiksi, tässä näkyy vielä selvemmin eräänlainen päätepiste. Naiiviuden loppu, katkeruuden alku. Tai jotain sinnepäin. Ginny on olevinaan vahva, pystyyhän hän murtautumaan Zachariaksen otteesta milloin haluaa, mutta syvimmiltään hän on palasina. Harry on osasyy, kenties enemmän, mutta ehkä Ginnyssäkin on vikaa. Pettäminen kun on aina pettämistä, oli syy missä tahansa. Kovin onnelllisia he tuskin olivat missään vaiheessa, ja Albuksen kuolema (uuugh, sattuu, ja rakas Rose oli viiltävä yksityiskohta) ei ainakaan tehnyt asioita helpommaksi. Mutta miksi Zacharias (tekopyhä kysymys kun ottaa huomioon haasteen)? Oliko Zacharias tarpeeksi rikkinäinen myös ollakseen sopiva? Tarpeeksi kylmä ja etäinen, jotta asiaa voisi ajatella vain hyötysuhteena, eikä mikään muistuttaisi Harrysta? Ja mitä Zacharias saa? Mainetta ja turvaa, kyllä, mutta miten hän oikeasti hyötyy? Tekeekö Ginnyn olo Zachariaksen rinnalla hänet kokonaiseksi? Ihmiseksi jolla on vaimo ja elämässä kaikki hyvin? Kuka tietää, ja Zacharias on minusta muutenkin ihan hirveän vaikea hahmo. Yksipuolinenkin, pelkästään kirjojen perusteella.

Minusta on äärimmäisen kiehtovaa tuo sävy, joka kuultaa Ginnyn ja Zachariaksen suhteesta. Siinä ei ole lämpöä, siinä ei ole mitään, mikä tekisi siitä hyvän valinnan, paitsi se aiemmin mainittu maine ja turva. Se kertoo näistä hahmoista paljon. Katseita vältellään, mutta kosketetaan omistavasti ja puhutaan enemmän valheita kuin totta. Kurjaa elämää, mutta elämää yhtä kaikki.

Hitto vie tämä kommentti meni hahmoanalyysiksi. Mutta aihe on kiehtova ja toteutus pistää ihoni kihelmöimään. Tämän tekstin rivien väleissä tuntuu olevan niin paljon (oli se tarkoituksellista tai ei)! Hillittömän hieno kokonaisuus. Nimi on osuva ja ihanan monimerkityksellinen. Ja lopun viittaus, huu! Huomasin sen jo ennen kuin luin loppusanasi, ja olin ihan fiiliksissä! Koska näissä kahdessa tekstissä maailma näyttäytyy aika samanlaisena, inhorealistisen lohduttomana. Loistavaa! Ja kiitos.

[Karvalakkirakastaja]

Varmaan arvostat kovasti kun sanon, että mun mielestä angsti on sun lajisi. No joo, tarkoitan vain sitä, että ne iskee muhun eniten. Nämä lyhyet tapahtumia ja tunteita täyteen ladatut pätkät kertovat tarinan niin tehokkaasti. En edellenkään ole varma mitä tuossa tapahtuu muuta kuin että Albus on kuollut, mutta tuntuma katastrofaalisista tapahtumista ja elämästä tavoittaa. Pahempaa vielä, kun siihen kuvittelee sivuun julkisuuden valokeilan ja sen, ettei surrakaan saa rauhassa.

Tykkään siitä, ettei kaikkea kerrota. Teksti hengittää ja elää silloin vapaammin lukijan kanssa. En ala tehdä tulkintaa, koska en osaa nyt eritellä mitään ja yläpuolen kommenteissa sitä on ilmeisesti tehty.

[Zacharias]

Lupasin itselleni joskus, että vaikka kuinka kauheasti tekisikin mieli lukea jokainen kirjoitettu ficci Zachariaksella, niin miähän en G/F:fään koske! No, tässä se taas nähtiin, että parempi olla sanomatta ei koskaan. Otsikko olisi voinut olla toki ehkä jotain muuta, mutta miä nyt en itse ole mikään velho keksimään niitä, joten ei välitetä siitä liikaa.

Nimittäin innostuin lukemaan jo ihan kirjoittajankin takia. Muistaakseni siulla oli (vai muistanko ihan vääääärin?) aikaisemminkin joku Zach-ficci, jossa onnistuneesti pidit hahmon IC:nä. Tulevaisuusnäkymissä tietenkin mennään vapaammin ja muuta, mutta onnistuit miusta silti tuomaan esille sen tietyn persoonallisuuden. Juuri tuo lopun kommentti, hiljainen murjotus. Onneksi se Ginnyn ja Zachin suhde jäi tästä omalta osaltaan pois, vaikka pääosassa olikin (mitähän miä selitän, pointtini oli kai se että pidin siitä, että koko juttu oli oikeastaan kulissi). Okei, se siitä mieshahmon fanityttöilystä.

Tiedän, että oot fluffysta tunnettu, mutta pakko sanoa tämän olleen yksi vaikuttavimmista arkityylisistä angstificeistä, mitä oon täältä finistä lukenut. Kerrontatapa on mukavan sekavaa, niin ettei siitä kuitenkaan tule tekotaiteellista vaikutelmaa. Ylipäänsä se pieleen mennen arjen koruttomuus, jota ei ole tehostettu turhilla adjektiiveilla ja monimutkaisilla kuvioilla. Se on sellainen, se harmittaa, mutta sen kanssa on pakko elää. Teksti soljui eteenpäin, eikä töksähtävää kohtaa tullut vastaan kuin kerran, ja sekin vain makukysymyksestä johtuen. Itse en nimittäin ole koskaan ollut fani siinä, että kuvaillaan miltä toinen maistuu. Se vesittää aina miulta sen itse tunteen.

Pari suosikkia;

Hän näkee Albuksen Pyhän Mungossa kalpeana, heikkona, silti vihreät silmät intoa loistaen, koska Rose, rakas Rose on tullut vierailulle.

Jostain syystä tämä iski, kun tajusi vielä että Albus todellakin kuoli. Siinä oli jotain niin todentuntuista kaikessa arkisuudessaan.

"Luulin että pidit salamavalojen välkkeestä", Zacharias äsähtää vältellen Ginnyn katsetta. "Ja otsikoista."

Tää taas herätti liudan kysymyksiä senkin ohella, että se oli miusta ihan tavattoman hyvä kommentti. Oliko Zachariaksen hyöty Ginnysta nimenomaan se, että pääsi otsikoihin? Vai kokiko Ginny (tai ainakin koki ennen) mediaseurailun hyvänä juttuna, eikä suinkaan niin ahdistavana kuin nyt antoi ymmärtää. Oli haaste tai ei, niin Zach oli joka tapauksessa persoonallinen valinta (vaikka nyy, tätä paritusta löytyy eniten, jos herrasta mitään haluaa lukea) nimenomaan tämäntyyppiseen tekstiin, jossa Ginnyn piti löytää uusi vaihtoehto Harryn tilalle.

Kiitos todella paljon tästä kappaleesta, pidin oikein kovasti. Pahoittelen jatkuvaa arki-sanan toistelua, mutta usko vain, että se on pelkästään posiitivinen juttu (;

- sakke

[Beelsebutt]

Sisilja, sovitaan vain että se on sana Taidan olla aika oudolla päällä, kun mieleni tekee vastata tuohon sun "mikä Harryyn jäi menemättä", että "Ron". Mutta koetan hillitä itseni! Oot saanut aivan valtavasti irti ficistä, joten olen otettu ja uskossa, että sait haasteellesi kelpo vastineen Näiden kahden parituksellehan mä päässäni kehittelin sen tarinan, johon ficissä viitataan mm. kohdassa "jotain jokaiselle": Zachariaan Ginny valitsi siksi, koska Harry ei hänestä pidä. Ginnyn halusi Zacharias aluksi siksi, koska saisi sillä näpäytettyä Harrya nenälle (tai pikemminkin kenkäistyä kulkusille). Taustatarinaanhan siis kuului myös se, että vaikka Ginny ei Zachariasta kohtaan kummempaa tuntenut vieläkään, Zacharias-poloinen oli rouva ex-Pelastajaan auttamattomasti rakastunut. Mutta eihän sellaista sovi antaa ilmi käytöksellään, ehei Elikä siis ole hyvä!

Renneto, varsin pitkästä, joo! Ihana tapa sanoa tuo "mahtui monenlaisia rakkauksia". Itseltä sitä jää aina välistä unholaan nuo muunlaiset, sitä kun tuppaa aina keskittymään siihen romanttiseen. Ja ehdottomasti se voi kuolla siinä missä muunkinlaiset rakkaudet (joskin usein ne muut kuolevat hitaammin, venytetymmin, ainakin oman kokemuksen mukaan). Hahaa, Meloni-Mary. Toiselle foorumille jo selittelin siitä, kuinka Meloni-Mary oli ensin jonkinmoinen surkea käännös "have u seen my twins, already" -tyyppisestä letkautuksesta, mutta onneksi se suomentui paremmin. Kamala fiilis mulla on kyllä siitä, oliko toi Meloni-Mary täysin oma keksintöni vai tuliko se joltakulta esilukijalta, mutta kaiketi joku tulee vaatimaan lisäkrediittejä, jos näin on päässyt käymään? Eikös?

Otsikot! Tän ficin otsikko oli suuren työn takana, siksipä voinkin ainaki 50 % yhtyä mielipiteeseesi, ettei se ole hyvä. Se oli ficin valmistumishetkellä paras vaihtoehto omassa mielessä, mutta tiäks, kun joskus ficin nimi tulee ennen kuin ficci on edes aloitettu tai putkahtaa kirjoitusprosessin aikana ilmoille kuin itsestään? No, tässä ei tosiaankaan käynyt niin :F No, olipahan kuitenkin jotain mitä postatessa kirjoittaa otsikkoriville

Ginistä sulle suuri kiitos <3 mä oon just noissa kohdissa tosi huono, ei vissiin pitäisi päästää ficcejä ulos ilman oikeaa betausta mut aina ei voi mitään.

Karvis, no nyt tää sun "oikea" kommentti! Arvostan arvostan, joo, tosi paljon mut joo, kieltämättä täytyy myöntää, että omistani omia suosikkejani ovat yleensä ne angstisemmat. Mut ehkä mun vaan pitää päästää tätä mun sisäistä fluffiutta välistä pihalle fluffificcien muodossa (ja sisäistä pervouttani pwp:itten muodossa) eiksje? Albuksen kuolema on hyvä hiffaus, eipä siinä kauheesti muuta. No tietty Harry/Ginnyn ero. Hyvä että teksti hengittää kerrankin

sakke (Sam <3), hähää, ton letkautuksen jälkeen tekee mieli kirjoittaa lisää Ginny/Zachariasta ja katsoa, jätätkö kommentitta

Otsikosta avauduin jo tohon Renneto:lle. Ja oikein muistat, onhan mulla se karmeen vanha Fred/George/Zacharias-ficci [linkki johtaa LJ-sivustolle, varoitus veljesten välisestä "rakkaudesta": Alitajuista (K-18)], kyllä. En vaan ole viitsinyt sitä enää Finiin postata, kun on tuo oma LiveJournalin arkisto, jossa kaikki ficit.

Hiljainen murjotus! Tuohan on varsin täydellinen kuvaus Zachariaasta, niin canonissa kuin tässäkin! No canonissa se ei tietysti niin hiljaisesti murjottanut LOL mut vois kuvitella, että suhteessa se tekis sitä vähemmän äänekkäästi, eiksje? Vähänniinku toi sun toinen kommentti: "Se on sellainen, se harmittaa, mutta sen kanssa on pakko elää." hehe, siitäkin tuli Zach mieleen

Täytyy puuttua tuohon maistumiseen. Mulla meni aikanaan ohi se "maistui mansikalle ja raparperikiisselille vatkatulla vaniljavaahdolla" -tyyppisen makukuvailun tarve — suurelta osin! Koska kyllä joskus aina täytyy maistella, mut nykyään ne maut on ehkä vähän realistisempia kuten että maistuu hielle tjsp. Mutta enigeis! Toi gini! Sehän oli juonipointti, siksi sen piti jäädä tuonne ficciin XD se kertoi että Zach oli ottanut jaksamisjuomaa ja että Molly oli tipahtanut vankkureilta kun lapsenlapsi heitti henkensä

Tuosta parisuhdeasetelmasta taisin kans selitellä tuossa ylempänä Renneto:lle, joten ei siitä sen enempää. Tosi mielenkiintoista kommenteista nähdä, millä eri tavoin tilanne on tulkattu kun ei tiedä sitä mun päänsisäistä taustatarinaa!



Kiitos kaunis koukeroinen, kenties konstailematonkin kaikille kommentoijille! Kernaasti katselen kuusiakin... korjaan, uusiakin kommentteja! <33333

[Letizia]

Mun piti lukea tämä jo vähän aikaa sitten, mutta en silloin viitsinyt koska oli oma ginnyfikki kriittisessä tilassa enkä halunnut toisia ginnyjä sekoittamaan. :3 Mutta nyt luin erittäin mielelläni tästä Ginnystä (suhteineen)!

Pidin paljon aloituksesta, joka oli pyyhkäisy kuluneisiin vuosiin mutta tavoitti sieltä kosketeltavia hetkiä; ei ollut luettelo. Kenties katsauksen takia tämä tuntui paljon suuremmalta kuin 500 sanan fikiltä, sillä se teki vuosikymmenet ikään kuin läpinäkyviksi. Ginnyn ei tietysti tarvitse omaa elämäänsä kerrata itselleen, koska hän näkee, ja tässä tulee sellainen olo että lukijakin näkee, vaikka tapahtumista kerrotaan suoraan vain paloja (onko tässä selityksessä mitään järkeä?)

Hän näkee Albuksen Pyhän Mungossa kalpeana, heikkona, silti vihreät silmät intoa loistaen, koska Rose, rakas Rose on tullut vierailulle.

Ja Albus, voi Albus. Pidin tästä kuvasta, jopa niin että iänikuiset vihreät silmät sopivat minusta siihen... jos Albus on kuolemaisillaan, niin kyllä sen silmät saa olla juuri niin vihreät kuin ovat. :(

Tässä oli ainakin minun mittatikkuni mukaan paljon suoraa puhetta tai suoraa ajatusta tunteista, ihmissuhteista, mutta tilaa niiden lomassa juuri sopivasti. Upposi hyvin tämä Ginnyn pohdiskeleva mutta suorapuheinen lähestymistapa. Syystä tai toisesta en kuitenkaan oikein välittänyt sanasta trofeevaimo, jotenkin tuli sellainen olo että sen olisi pitänyt tulla / olisi tullut ilmi ilman vierasperäistä termiäkin. Mut ehkä Ginny sitten olisi sanonut niin? :>

"Auta minut ylös", Ginny pyytää ja ojentaa kättään. "On kyllä ihana päivä, eikä yhtään toimittajaa missään!"

Tykkäsin. Eräs syistä miksi tykkäsin, oli kulunut aika, joka tuli toki ilmi muutenkin kuin avauksessa. Vuosikymmeniin mahtuivat miesten lisäksi lapset ja äiti, ja pidin aikas paljon kuvasta, jossa Ginny käyskentelee hautuumaalla, ripittää melonimaryn kukat ja pyytää harmaantuvaa seuralaistaan auttamaan. Minulle syntyi lopulta mielikuva hänestä varsin taitavana, jo kypsänä naisena, joka tarttuu elämän realiteetteihin, inhottaviinkin realiteetteihin, ennemmin kuin unelmiin.

Keskityin niin Ginnyyn että unohdin vähän Zachariaan ja Harryn, mutta ääh, jos seuraavalla lukukerralla.

[Beelsebutt]

Hei, Letizia!

Kannattaa pysyä poissa sotkevista ficeistä, oon täysin samaa mieltä! Meinaan siis, että jos kirjoittaa hahmosta x niin siitä samasta hahmosta x kertovien ficcien lukeminen kirjoitusprosessin aikana saattaa tuottaa hallaa. Tai ainakin mulle on käynyt niin, pahimmassa tapauksessa koko kirjoittaminen on jäätynyt. Mutta hei, kivaa että nyt tulit lukemaan (ja kommentoimaan)!

Mm, toi näkeminen kuulostaa juuri siltä, mikä on aivan mahtavaa, jos sellaista palautetta tulee lukijalta. Silloin on kirjoittajana olo, että hahmo puhuu tekstissä, ei kirjoittaja itse. Kiitos <3

Trofeevaimo on näin jälkikäteen (sekä huomautettuna) turha sana. Mulla on paljon niitä, siis turhia sanoja ja joskus (lue: usein) ne unohtuu poistaa editoidessa. Yleensä en niitä edes rekisteröi turhiksi paitsi jos teksti lepää tosi kauan ja saan siihen uutta perspektiiviä tai sitten jos joku huomauttaa. Se ehkä kalahtaa vähän korvaan (silmään) tuolla tekstissä, mutta menköön nyt tämän kerran

Ginnyyn on hyvä keskittyä! Tää teksti kuitenkin hänestä kertoo ja muiden osuus jää varsin vähäiseksi. Zachariaan ehkä turhankin vähäiseksi, nimittäin (ei, en ollut tätä selittänyt jo aiempaan kommakommaan, enhän?) tuo hautausmaan tilanne on mun päässäni sellainen, että Zacharias on antanut lehdistölle väärän vihjeen siitä, että Ginny on jossain muualla (kenties järjestämässä kohtausta Harryn talolla ). Tarkoitus Zachariaalla on tietysti se, että Ginny saa kerrankin Albuksen syntymäpäivänä käydä laskemassa kukkia rauhassa, ilman salamavaloja. Mutta kuten aiemminkin totesin, tässä ficissä Ginny ei edes tiedä, että Zachilla on oikeita tunteita häntä kohtaan. Zach on liian hyvä peittämään ne. Mutta ei toi lehdistövihje tietenkään käy ilmi mistään, joten eihän lukija voi sellaista tietääkään!

Blaa blaa, selittelen taasen turhia. Hei, kiitos kaunis sulle, aivan ihanaa, että jaksoit lukea ja kommentoidakin <3

[Sofiesque]

Pyhä jysäys. Luin tämän jo eilen illalla, mutta jätin silloin kirjanmerkkeihin kun arvelin, että ehkä jälkeenpäin saisin aikaan perusteellisempaa analyysia. Nyt lukaisin uudestaan ja tuntuu kuitenkin siltä, etten saa mitään sanotuksi (varsinkin kun silmäilin noita edeltäviä kommentteja, jotka oli kaikki niin ihanan pitkiä ja perinpohjaisia ja nyyh, alemmuuskompleksi iskee).

Mun kokemukset Ginny-ficeistä on vähäisiä, Zacharias-ficeistä taas olemattomia, enkä henkilökohtaisesti ole koskaan pitänyt kumpaakaan erityisen kiinnostavana hahmona Potterin satapäisessä hahmovalikoimassa. Mutta tässä heidät oli kuvattu niin hienosti ja elävästi, vaikka pääpaino on muualla. Kuvailussa on sitä karuutta, josta tykkään ja jota peräänkuulutan jatkuvasti. Tekstissä kuvattu elämä tuntuu kaikessa fiktiivisyydessään oikealta, ei semmoiselta kiiltokuvalta johon on hankala samaistua, vaikka kirjoittaja olisi itsessään taitava. Ensimmäinen kappale muodostui mun suosikiksi, sillä se tosiaan kertoi niin paljon verraten pienellä sanamäärällä, kävi ikään kuin läpi elämän kaaren iloineen ja suruineen. Albus-poloinen tosin särki mun sydämen.

Tässä oli monia pikkujuttuja, jotka ei auenneet mulle ihan heti, mutta joita pidin nerokkaina (mutta se helähtää kirkkaana ja kovana kuuden ja viiden välissä; myös Lähtölaskenta on jo alkanut -kohta). Jotkut asiat jäi avoimiksi ja tulkinnanvaraisiksi, mutta siitä nimenomaan tykkäsin. Vaikka tosiaan en Zachariakseen canonin ulkopuolella ole perehtynyt, niin tämä tukee hirveän hyvin sitä kuvaa, minkä hänestä saa kirjoissa. Vaikka tykkäsin Ginnyn näkökulmasta, Zachariaksen osio herätti kiinnostuksen lukea hänestä enemmänkin. Jotenkin tuo molempien katkeruus tuntui niin käsinkosketeltavalta, oli läsnä pienissä eleissä ja sanoissa.

Sanat loppuu kesken, mutta pidin tästä paljon. Tekstiä oli todella miellyttävä lukea ja iski inspiraatio kehittyä itsekin kirjoittajana (välttelen parhaillaankin yhtä ficciprojektia, niisk). PTP on muuten ihan loistava genre, ootko itse patentoinut nimikkeen vai? Kuvaa monia kirjoituksiani niin paljon paremmin kuin jotkut lame dramat ja angstit.

[Beelsebutt]

Hei, Dolores!

Ei kandee koskaan lukea toisten kommentteja ennen kuin on omansa kirjoittanut, oon huomannut ja eihän kommentin pituudella ole väliä vaan sillä, että sanoo sen mitä mieltä ihan itse on <3

En tiedä, haluatko, että noi aukeamattomat selitetään, mutta selitänpä kuitenkin. Siinä on siis uudenvuoden "countdown", tiäks. Viimeiset kymmenen sekuntia huudetaan isoon ääneen laskien alaspäin kohti h-hetkeä eli keskiyön lyömää Toi on kaiketi jonkinlainen insideviittaus mun yhteen James/Sirius-ficciin, jossa myös laskettiin uutta vuotta ja haikailtiin jonkun muun perään kuin sen, joka oli käsivarsilla. Ei sillä, että Ginny tässä haikailisi x) mutta ehkä Zach vähäsen...

PTP on parhain genretys evö! Oon täysin samaa mieltä!! Valitettavasti en voi ottaa siitä kunniaa, vaan kunnia kuuluu muinaiselle finiläiselle (ja sittemmin fifiläiselle), Palladiumille, joka RL-kaverinsa kanssa oli genretyksen joskus ammoisina aikoina keksinyt (krediitit tuolla, suunnilleen sivun puolessa välissä, sanaston kohdassa P niin kuin PTP).

Kiitos! Siis iso kiitos etenkin, kun jaksoit lukemisen jälkeen vielä palata takaisin kertomaan mietteitäsi <3 Toivottavasti ficcailun välttely on jo ohitse