Oon vähäsen mietiskellyt etten kommentoisi juttujasi, kun valitan aina samoista asioista enkä tiedä, onko se kohteliasta, sopivaa tai tarpeellista. Huomasin tämän kun julkaisit ja nyt uudelleen KK-kampanjasta, joten ajattelin yrittää uudelleen. Kun kommenttia selvästi kaipailet. Tsemppaan ja yritän olla parempi kommentoija tällä kertaa. :>
Aaännäsi perusteella olet tehnyt paljon töitä tämän eteen, ja se näkyi todella! Tämä oli hyvin hiottu eikä kirjoitusvirheitäkään juuri ollut (jos haluat niitä korjailla, niin esimerkiksi
Bon voyage! ja sitåä rataa.). Tässä oli ideaa ja minä pidin ideasta. Suhteellisuus ja absoluuttisuus ovat kiinnostavia asioita. Varsinkin kun peruselämään sekoitetaan tiede ja haastetaan se. Tykkäsin kokonaisuuden ohella hirveän monista yksityisemmistä kohdista. Eläinaddiktina
Einstein oli eläin upposi kuin veitsi sulaan voihin, se oli mielestäni huikentelevainenkin kohta, joka toimisi kenties paremmin jopa kokonaan irrallaan kontekstistaan. Jonkinlainen kannanotto... vaikka sitä se oli tässäkin.
Se on kuin Suhteellisuusteoria; asialle on annettu hieno nimi, joka ei kerro mitään.
Niin kuin Siemen... :D Pinjansiemen oli minusta hyvä idea. Parasta oli, ettei se jäänyt ideoinnin tasolle vaan siitä kasvoi hieno puu, kun laajennus ja ajatus lähtivät juoksemaan. Pinjansiemen oli loistava motiivi, se hypähti useammassa kohdassa silmille - hyvässä mielessä. Myös muu taiteen sanasto kuten näyttelemiseen liittyvä lyriikka oli kiinnostavaa. Siemenellä oli klovnikammo, Siemenestä tosirakkaus oli pelkkää rekvisiittaa? Kiehtovaa! Tällaisesta tykkään itse tosi paljon, erityisesti kun se ei ollut vain romanttista lääppimistä ja kihertelyä vaan lisäksi hauskoja ja ajatuksia kirvoittavia mielleyhtymiä. Mielenkiinto pysyy paremmin yllä ja saa mietittävää. Vatvominen ei ollut liiallista missään vaiheessa.
Hieman pinjansiemenen lailla taisi toimia suhteet, suhteellisuusteoria,
parisuhteellisuusteoria kuten Wagner taitaisi sanoa. Maailman erilaiset
välisyydet pääsivät suurennuslasin alle. Sanoita muodostuu tavu, Peppi on Siemen, pinjansiemen. Sanat (taide) taitavat olla todellisuutta, eivät vain peilata sitä? On kaksi ihmistä joista tulee yksi. Lopun perusteella tällaista voisi pohdiskellakin. :3 Nielin jopa musta-sanan toiston karvoineen kaikkineen, se oli hyvin vakuuttavaa ja perusteltua. Vertaa vaikka pinkkiin!
Aluksi en pitänyt kamalasti Isoista Kirjaimista, mutta sitten otin ne konkreettisina: tässähän oli kysymys monesti sanoista ja merkityksistä, joita niille annamme. Siksi Isot Kirjaimet toimivat minusta sittenkin hyvin. Tosi hyvin oikeastaan!
Niitä harvoja oivalluksia, joista en pitänyt, oli esimerkiksi:
Nimi kertoo kaiken kantajastaan, vaikka kaikkea ei voikaan koskaan tietää.
Joo. Okei? En saanut tähän mahtumaan yrittämälläkään edes Peppi-Siemen-kuvioita. Oon ehkä tyhmä. Tai siis oon. :D Samasta esimerkistä tuli kaikki-sanasta mieleeni:
Kaikessa on aina kyse suhteista, sen verran Pinja maailmasta muistaa silloin, kun kaikki vaikuttaa tyhjältä ja mustalta. K i r j a i m i s t a muodostuu ensin ta vu ja ja lopulta sanoja. Jokaisella kirjaimella, tavulla, sanalla on oma paikkansa ja merkityksensä. Niistä jokainen tuntee oman paikkansa ja niiden välillä on tiivis suhde, jonka katkaisemisesta seuraa kuolemanrangaistus. Siksi suhteiden katkominen jätetään aina korkeammille voimille. Pinja kuitenkin tuntee aina välillä halua sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu.
Otin käsittelyyni ensimmäisen kappaleen, koska... se on ensimmäinen kappale. Ei hajuakaan, mitä Stephen King on kirjoittanut kirjoittamisesta tai haluatko hänen neuvojaan seurata, mutta yleensä kannustetaan karsimaan. Lainauksen alleviivauksissa näkyy mun mielestä kohtia, joita olisi voinut reippaasti vähentää. Kirjoittajalle voi olla pakkomielteistä saada sävyt juuri oikeanlaisiksi jolloin heittäydytään liian herkiksi:
ei se oo isokokoinen... tai on vähän... kun se ei ole pienikään... mä kirjoitan "melkoisen isokokoinen" mikä tekee tekstistä helposti turpean. Vähemmälläkin pärjää. Mutta! Ihan makukysymys. Teet niin kuin tykkäät ja hyvältä tuntuu. Tietenkin. Tässä kappaleessa pidin erityisesti
korkeammista voimista, kun tiede ja Raamattu ottavat tekstissä myöhemmin muutenkin mittaa toisistaan. Hyvä koukku. :>
Alussa rakenne oli minusta parempi. Se oli siistimpi ja koherentimpi. Rakenne alkoi hutjua
Kirsikoista on lyhyt matka -kappaleessa. Ei se todellakaan huonoksi muuttunut ja viimeisimmissäkin kappaleissa oli erinomaisia, hypetettäviä kohtia, ajatuksia, uutisia ja virtauksia. Olisin itse vain kaivannut toisenlaista järjestelyä. Nyt ajatustenväliset
suhteet eivät tulleet ihan parhailla tavailla ilmi, tai järjestus oli kumma, pomppiva. Ja tämä on ennen kaikkea tosiaan lopun (ajan, hahaha) ilmiö, kun ensin seksuaalinen tyydytys syrjäyttää Maslow'n tarvehierkiassa syömisen, sitten rakkaus onkin kamalaa ja itsekästä ja sitten nuollaan ja saadaa orgasmi ja niin edelleen. Ehkä vikaa on kappalejaossa? Tai sitten ei... Aaltoilu on tosi kivaa, mutta ehkä olisin vain toivonut toisenlaista asettelua. Vatvomista riitti muutenkin. Joku toinen voi olla toista mieltä. :)
Vähän hassua oli, kun käytettiin sanaa nainen. Ilahduin, että turhasta tytöttelystä päästiin eroon, mutta samaan aikaan oltiin niin hihihihifyysisiäujostuttaviaasioita, ensi kertaa rakkauden sotakentällä -tyyliä, joten se oli valintana, en tiedä. Hassu. :D
Musta tämä oli ehdottomasti sun parhaita tekstejäsi. Tämän idea oli kukkiva kukka, versova verso, oikea ilo. Kiitos!