Kikin lähettipalvelu: Kesykettuja | Kiki/Ursula | S

[nauha]

Nimi: Kesykettuja
Kirjoittaja: Nauha
Fandom: Kikin lähettipalvelu
Ikäraja: S
Genre: Draama
Paritukset: Kiki/Ursula
Vastuuvapautus: Kikin lähettipalvelun maailma hahmoineen kuuluu kirjailija Eiko Kadonolle, elokuvan käsikirjoittaneelle Hayao Miyazakille,  sekä animaation toteuttaneelle Studio Ghiblille. Minä vain leikin.

Yhteenveto: Seitsemän vuotta myöhemmin, luudanvarsia ja ketunpoikia.

A/N: Puolikkaaseen femme10-haasteeseen.


Kesykettuja

Korikon kattojen yllä on aina tuulista, ja ilma tuoksuu vereviltä merikaloilta. Kilometrien päässä, laakeiden peltojen ja harjujen takana on huojuva metsä, jossa valo on lehtipeitteiden ja neulasten läpi siivilöitynyttä, eikä maanpinta kuivu juuri koskaan.

Sammal on nytkin kosteaa, ja Kiki tuntee nilkkojensa ympärillä tanssivat varvut. Mökin hirsipinta kuultaa hopeana kuusien katveessa, ja kymmenen metriä hänen edellään juoksee Jiji. 
”Hän maalaa!” kissa naukaisee ikkunalle hypättyään.
”Ei tuoksu ruualta”, se nurisee sitten ja pyöräyttää häntäänsä tyytymättömänä.
”Ei sinulla aina voi olla nälkä senkin katti”, Kiki vastaa ja ennen verannalle astumista harakka lentää hänen päänsä yli hiuksia hipoen ja rääkyy. Ennen ne takertuivat kiinni hänen rusettiinsa ja hameenhelmoihinsa, nykyään niskavilloihinkin.

Kiki avaa oven huoneeseen, joka on heidän kotinsa ja Ursulalle monesti ainut rauhanpaikka maailmassa, ovathan vierailijat harvassa ja valittuja.
Kiki ei ole siivoaja, eikä ole Ursulakaan. Siksi mökin huonekaluja sänkyä ja maalaustelinettä lukuun ottamatta peittää päivästä toiseen paikoittainen pölypeite. Kissat jättävät siihen jälkiään, ja joskus jompikumpi naisista pyyhkii pöydänkulmaa hihallaan, mutta mäntysuovalta heillä ei tuoksu. Toisinaan Kiki toivoo, että hänen luutansa myös lakaisisi taikuudesta, mutta se ei yrittämälläkään nytkähdä irti ovenkarmista.

Ursulalla on pensseli hampaissaan, ja tusina lisää purkissa penkkinsä pielessä. Hänen hiuksissaan on maalista valkoinen raita, ja nuttura keikkuu käkenä pään päällä. Hän näyttää viekkaalta, ketulta melkein, ajattelee Kiki itsetyytyväisenä ja haistelee tärpätistä tummunutta ilmaa. Kun on kesyttänyt luomakunnan kauneimman naisen, ei voi olla kuin tyytyväinen.
”Harakat huusivat taas sisään”, hän huomauttaa ja asettelee luudan ovenpieleen. Risut rapsahtavat lattiaan.
Ursula nappaa pensselin suustaan ja kurottautuu tyttöään kohti:
”Eivät ne ikkunoista lennä vaikka kuinka huutaisivat.”
Kiki hymisee, hipaisee Ursulan niskaa ohi kulkiessaan ja laittaa pannun kuumenemaan. Munat ovat alakaapin pimeässä nurkassa ja leipä korissa pöydällä.  Melkein huomaamattaan hän potkii kengät jaloistaan ja levittelee paljaita varpaitaan lattiaan.

”Millainen päivä oli?” Ursula kysyy, ja sivusilmällään Kiki näkee, että naisella on kulmat kurtussa ja katse tiukasti maalipinnan pyörteissä. Toisenlainen tekstuuri olisi hänen ihossaan.
”Uusi tila kaupungissa on kaunis. Ne ikkunoiden kaaret ja mikä kassakone, varmaan vuosikymmeniä vanha!”
”Varmasti, Jiji, tulisitko alas sieltä, niin, haluaisin kovasti nähdä sen.”’
Kiki vilkaisee olkansa yli ja näkee nälästään hapantuneen Jijin keinumassa keskeneräisen maalauksen kehyksissä.
”Voisit tulla huomenna ennen kuin palaan?”
Ursula pyörittelee päätään, häiriintyy Jijistä ja sanoo:
”Etsi tyttösi. Viimeksi kun näin se oli katolla vaatimassa harakoilta lunnaita niiden poikasista.”
Musta häntä livahtaa ikkunan raosta, ja Kiki odottaa malttamattomana vastausta. Hän rikkoo munat pannulle sulaneen voin seuraksi ja kuuntelee tirinää.
Hän ei kerro, että lähettipalvelun uuden toimiston yläpuolella on valoisa asunto, johon astuessa harakat eivät mustasukkaisuuksissaan kisko häneltä hiuksia päästä.

”Olin ajatellut maalata.”
Se on ainut mitä Ursula juuri koskaan tekee. Hän käy kaupungissa enää harvoin, koska Kiki voi hoitaa ruokaostoksetkin, eikä se toki häpeä ole, mutta noidalle päivät metsässä käyvät joskus pitkiksi.
”Tulisit.”
Ursula ynisee vastaukseksi, eikä Kiki sano, että voisihan hän kaupungissakin maalata.

Kiki haistaa pannulla käristyvät munat ja tummuvan rasvan, mutta Ursula on lähellä ja kaukana samaan aikaan. Hän kiipeää katolle, ja harakat vaikenevat.

Onko kesykettuja kuitenkaan?

[Kaatosade]

Katsoin leffan tänään, ja muistelin nähneeni fandomista kirjoitetun ficin täällä jossain joskus, joten piti etsiä se käsiinsä ja lukea saman tien.

Ihana! <3 Samantapaista tunnelmaa kuin leffassakin oli, samaan aikaan jotenkin viatonta ja kuitenkin syvällistä. Tykkäsin että tässä oltiin jo vanhempia, mutta hahmot tuntuivat silti itseltään. Jiji on tässä kanssa ihana happamuuskohtauksineen kaikkineen.

”Etsi tyttösi. Viimeksi kun näin se oli katolla vaatimassa harakoilta lunnaita niiden poikasista.”

Aw mikä mielikuva.

En mäkään kyllä ikinä poistuisi vapaaehtoisesti siitä mökistä, jos vaan olisi vaihtoehtona lukkiutua vastaavanlaiseen paikkaan toteuttamaan itseään. Lopun sanomasta tykkäsin myös, tulkitsin sen jotenkin niin ettei toista voi omistaa.

Mutta hih, tämä oli oikein kiva lukukokemus, kiitoksia kovasti. <3

[nauha]

Oi Pics, miten hyrisyttävän iloinen yllätys saada juuri tähän tekstiin kommentti! Olin melko varma, ettei se enää tässä vaiheessa sellaista onnistu haalimaan. Mukavaa olla väärässä!

Kirjoitin tämän juuri elokuvan katsoneena, ja nyt kun sen sävyt ovat vähän hämärtyneet itselleni, on huojentavaa kuulla, että olen onnistunut niitä säilyttämään. Elokuvassa ihanaa oli minusta sen maailma ja Kikin ja Ursulan suhde oli jo siellä kiehtova. Halusin vähän viedä sitä pidemmälle, koska se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta.

Kissoilla on kissojen elkeet! Ehkä harakatkin ansaitsevat vähän piinaamista kun repivät Kikin hiuksia ja mielenterveyttä. Itsekin jäisin mökkiin jos voisin. Se olisi upeaa. En poistuisi koskaan mihinkään, ainakaan jos osaisin maalata ja voisin vain maalailla kaikki päivät. Jos olisi sellainen intohimo.

Ihmisen kesyttäminen ja omistaminen on tietääkseni mahdotonta. Joskus haluaisi kyllä. Juuri sen halusin sanoa.

Kiitos kun kommentoit!

[Sokerisiipi]

Kikin lähettipalvelu on niin ihana! ♥ Ehkä suosikkini Hayao Miyazakin leffoista, ja olen tämänkin ficin lukenut useampaan kertaan vaan en koskaan kommentoinut. On aika korjata tämäkin vääryys!

Otsikko on suloisin ikinä, awws. Suloinen ja mieleenpainuva, parasta lajia! Heti ajattelen Ursulan hirsimökkiä siellä metsikössä. Plus ketut ovat yksi lempieläimistäni. Haha. Sanotaanko nyt vaan niin, että minut oli aika varmasti voitettu jo fandomilla, mutta viimeistään otsikolla. Ja sitten kun se ei ollut vielä vaan mikään irrallinen, summa mutikassa tarinalle läimäysty otsikko vaan tuntui hyvin luonnolliselta. Kiva! ^^ (hmm, jos Ursula rinnastautuu kettuun, mikähän eläin Kiki mahtaisi olla?)

Pidin tämän simppelistä, mutta nätistä ja elävästä kuvauksesta. Etenkin nilkkojen ympärillä tanssivat varvut oli yksityiskohta, joka mielestäni ansaitsee erityismaininnan. Kuvailu toi tekstin muutenkin lähelle. Tämä oli helppo nähdä kohtauksena kaikessa rauhallisuudessaan, mitä ne harakat siellä nyt vähän riehuivat. Hahmot olivat kissoja myöten hyvin IC ja todella ihanaa, ettei paritus ollut muuttanut hahmoja sen kummemmin. Kiki viihtyy edelleen paremmin kaupungissa, mutta Ursula ei niinkään. Ursulan eristäytyminen harmittaa Kikiä ja tuovat todellisen makuista kitkaa heidän välilleen, ettei tämä nyt ole ihan helppoa, vaikka niin haluaisi olevan. Ja silti näistä elementeistä huolimatta he ovat löytäneet toisistaan jotain ihanaa ja erityistä. Mahtaako tytöt vielä keksiä, miten saada suhde toimimaan niin, että se tyydyttää kumpaakin osapuolta? Toivoisin niin!

Huvittaa tuo Kikin ylemmyydentunto, että hän olisi muka kesyttänyt Ursulan ja olen iloinen, että pudotit Kikin nenälleen siinä kohti. Ei noitatyttökään voi kaikkea muuttaa. Hirmu sympaattinen teksti. Olen niin iloinen, ettei tämä ollut vain sokerifluffya vaan siellä oli myös sitä kitkaa ja tyytymättömyyttä. Oikein kiva ficci, tykkään edelleen kovasti!

[nauha]

Tervehdys Sokerisiipi, ja kiitos kommentistasi! Kesykettuja on mulle kovin mieleinen paitsi fandomiltaan, myös otsikoltaan ja paritukseltaan, joten on ihana kuulla sen miellyttäneen myös muita. Näissä kirjoittamisesta kuluneessa kahdessa vuodessa olen kasvanut kriittisemmäksi tarinalle antamaani kiireistä loppua kohtaan, mutta hyvä jos se ei sua häirinnyt ja hahmot pysyivät aitoina. Miljöö myös, sitä halusin maalailla varpuineen ja pölyrihmoineen!

Uskon vakaasti että Kiki ja Ursula löytävät kompromissinsa ja pysyvät kuopista huolimatta onnellisina.

[Okakettu]

Katsoin tuossa äsken Kikin lähettipalvelun, ja jäi olo, että haluaisin lukea Kikistä ja Ursulasta varttuneempina jotakin. Muistelin, että heistä oli ficci täällä finissä, ja olipa ihana yllätys huomata, että se oli sinun kirjoittamasi! Nautin ihan mielettömän paljon kielenkäytöstäsi yhä vain, ei siitä pääse mihinkään, jo tuo alun luontokuvailu oli vain niin kaunis, samoin kuin kaikki Ursulan mökin yksityiskohdat ja se, miten Kikin ja Ursulan suhdetta kuvasit pienine säröineen kaikkineen.

Tällä katselukerralla minuun kolahti jotenkin erityisen paljon Ursulan metsä miljöönä ja se ajatus, että hän elää siellä yksin harakat seuranaan, tekee sitä mitä rakastaa, ja miten Kiki tutustuu siihen kaikkeen. Tekstissäsi välittyi hirmu hyvin sitä samaa, mutta toisaalta myös se, millaiseksi kyseinen asetelma saattaisi kehittyä vuosia myöhemmin. Sekin tuntui uskottavalta, ettei Kiki ja Ursulan suhde ole kuitenkaan täysin vaivaton. Kiitos paljon lukukokemuksesta, tämä oli juuri sellainen teksti, jonka halusin näistä kahdesta lukea.

[nauha]

Olipa epätodellista avaa fini taas pitkästä aikaa ja löytää kommentti sulta, Okakettu, kun oikeestaan mun tarkoitus oli vaan tulla Ævintýrin uusia lukuja kahlaamaan. Mukava yllätys tietenkin!

Luin tän itekin äsken läpi ja olin valmis vähän häpeämään, mutta sitten totesin että oon varmaan ollut tuolloin parempi kirjoittaja kuin nykyään, joten mitä turhaa. Ihana kuulla että kirjoittamisen tapa ja miljöö ja hahmot puhutteli heti elokuvan katsomisen jälkeen kun kaikki on tuoreessa muistissa! Kiitos kun kommentoit, näistä tulee aina sellainen olo että ehkä pitäis vielä joskus yrittää kirjoittaa jotain, että ehkä olis kuitenkin jotain annettavaa.