Mitenhän mä tänne eksyin? Lunasta en ole erityisemmin koskaan syttynyt, ja Averysta en tiedä muuta kuin että se on joku kuolonsyöjä. Hyvä kuitenkin että eksyin kuin eksyinkin tänne, pidin tästä kovasti!
Ensinnäkin pidän raapaleista (jos ne ovat onnistuneita, kuten tämä). Siitä miten vähillä sanoilla voi saada aikaan vahvan tunnelman ja elävät hahmot. Pidän myös rareparituksista, on kiinnostavaa seurata miten kirjoittajat rakentavat tilanteen sekä yhteyden ja jännitteen hahmojen välille. Tuollaisessa vankitilanteessa hahmojen välinen kanssakäyminen voisi kai olla vain vihollismielistä ja pakon sanelemaa, jotain sellainen, jota en itse edes kokisi paritukseksi. Tästä kuitenkin käy ilmi, että Avery kokee jonkinlaista vetoa Lunaa kohtaan, ei pelkkää vanginvartijan velvollisuutta ja halveksuntaa.
Pidän Lunastasi. Hahmo on aidonoloinen, mutta ei kuitenkaan liian haahuileva. Siitä täysin omissa maailmoissaan elävästä haaveilija-Lunasta en ole saanut otetta, mutta sinun Lunasi on jotenkin vahvempi ja villimpi (ehkä olosuhteiden pakosta). Hahmon uskottavuus kuitenkin säilyy ja haaveilija-Lunaakin on sopivassa määrin havaittavissa.
Sinä olit niin kaukana kaikesta, valovuosien päässä kuolemantäyteisestä elämästäni.
Tästä juuri näkyy se lunamaisuus. Kaukana kaikesta. Itse asiassa tajusin vasta nyt, että tuossa lukee "elämästä
ni" eikä "elämästä
si". Kaunis lause joka tapauksessa. Ehkä tuo jopa inhimillistää Averya hieman. Että hän tajuaa kuinka kuolemantäyteistä hänen elämänsä on, ja Luna on hänestä kiehtovan kaukana siitä. Oikeastaan pidän Averystasikin. Kuolonsyöjän ylimielisyys ja toisen maailmalle nauraminen on jotenkin kiehtovaa. Ja se että vaikka Avery näkee Lunan kauniina eikä vain saastaisena vihollispentuna, hän kuitenkin uskoo mestariinsa ja asiaansa, tietää paremmin. Tykkään ristiriidoista... Kai tuo on ristiriitaista? Vähän ainakin.
Kuin valkea kyyhkynen jonka siipisulat on leikattu sinä räpyttelit häkissäsi.
Tämäkin kohta on hyvin lunamainen ja kaunis, räpytellä-verbi erityisesti. (Siipirikko) lintu kai voisi olla jonkun mielestä klisee, mutta ei minusta tässä.
Kieli on sujuvaa ja selkeää olematta kuitenkaan tylsää ja persoonatonta, ja kappalejako on mielestäni oikein onnistuneessa paikassa. Lyhyessä tekstissä myös tuo sinä-muoto toimii, joskus pidemmissä se saattaa käydä rasittavaksi. Tämä on oikein kaunis pieni kokonaisuus, kiitän.