KK-kampanjasta bongailin!
Minusta oli mukavaa päästä lukemaan surullisesta aiheesta, jos näin voi sanoa. Tykkäsin myös siitä, miten vuodenaikaa oli käytetty, sillä syksyä ei sinällään edes kuvailtu niin paljoa. Vain muutama viittaus harmauteen ja punertuviin lehtiin eli ei satoja sanoja maalailua romanttisesta syysmaisemasta ja vesisateista. Syksy toimi tässä toisella tavalla, se ei vain ollut tunteiden heijastuma vaan ikään kuin tunteiden maailma. Se maailma josta päähenkilö alkaa irtautua:
Vähitellen harmaa usva alkoi kääriytyä irti hennosta kehostani
Pidin tällaisesta paralleelimahdollisuudesta paljon. Syksyä pidetään usein kuoleman koittona, kesän niittäjänä. Tässä tekstissä päästään lopussa jopa talveen saakka. Tässä syksy oli suoraan tekemisissä hahmojesi sisimmän kanssa. Myös se teki vaikutuksen, miten hyvin asiat oli saatu mahdutettua ja miten millekin asialle oli annettu tilaa. Päähenkilön kipuilut, tietyt hetket... painotus oli musta aika kiva. Tähtäin on pitkä, ainakin seitsemäntoista vuotta, erinomaisesti oli asiat sanottu. Tiiviisti muttei hätiköidysti.
Otsikko oli ongelma, minäkertoja oli ongelma, hahmot olivat ongelmia täynnä ja kuvailussa oli aina jotain liikaa tai liian vähän - väärällä tavalla
Saatan vähän ymmärtää, mitä haet takaa tai mitkä olivat asioita, joiden kanssa jouduit painiskelemaan ennen julkaisua. Esimerkiksi minuun otsikko ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, sillä se oli niin ilmiselvä eikä tuonut mitään uutta. Toisaalta suoruus voi olla hyvä ratkaisu.
Hahmoista en saanut myöskään juuri mitään irti. Heissä ei ollut mitään erityisen suurta vikaa, ei isässä eikä tyttäressä, mutta ei heillä ollut persoonallisuuttakaan. Jotenkin vähän laimeaa. Se oli hyvä ratkaisu mielestäni, että päähenkilöksi voisi tietyssä mielessä nimittää myös äitiä vaikkei tätä kuvailtu tai vaikkei tämä esiintynyt tekstissä tavallaan ollenkaan. Loistoveto!
Minun oli myös vaikea joskus seurata aikajanaa, mikä liittyi usein, en tiedä, ehkä rakenteeseen, kerrontatyyliin tai sitten puhtaasti aikamuotoihin. Yritän selittää:
- äiti oli kuollut juuri syksyllä, neljätoista vuotta sitten. Olin ollut silloin seitsemänvuotias -- Seuraavana syksynä minä aloitin kirjoittamisen --
(En yleensä puutu tällaisiin, mutta ehkä tämä auttaisi ymmärtämään, mitä yritän sanoa:
Olin ollut silloin seitsemänvuotias on esimerkiksi aika mielenkiintoisesti ilmaistu.)
Ensimmäinen kappale on pluskvanperfektissä ilmeisesti siksi, että halutaan viitata oikein kauaksi menneisyyteen? Kaikki muu on imperfektissä riippumatta siitä, mihin tarkkailupiste asetetaan ie. milloin mikäkin tapahtuu. Tai sitten en vain hahmottanut mitään. Minulle jäi hieman (syys)hämäräksi esimerkiksi se, oliko päähenkilö isänsä tapaan jatkuvasti maassa neljätoista vuotta vai ainoastaan syksyisin vai mitäh? Mutta tavallaan pidin tästä keinuttelevasta ymmärtämättömyydestäni. Tyhmyydestä on joskus hyötyä!
Joistakin jutuista en henkilökohtaisesti tykännyt juuri ollenkaan, esimerkiksi
rikottu enkeli oli vähän liikaa. Se oli tylsä ja jopa jurppiva, vaikkakin pidin siitä, kuinka myöhemmin ollaan haudalla, jota vartioi myös enkeli. Olen siis
skylarin kanssa hyvin erilaisilla linjoilla. Minussa päähenkilö ei herättänyt juurikaan tunteita, hän oli aika tavanomainen tapaus. Herkkä ja pidättyväinen, sisältä mureneva mutta ulkoa vahva... ja tietysti tuo loppu. Minusta se oli liian helppo ja jotenkin täysin ilman jännitettä. Se saattoi olla tarkoituskin, ja ainakin skylar on näemmä taas aivan toista mieltä!
Paljon ja ihanasti jäi tarinassa harmaaseen usvaan eli syyshämärän peittoon. Siitä pidän aina, tässä arvuuttelua oli sopivasti muttei kuitenkaa liikaa. Arvostan sitä että jaksoit säilyttää salaisuutta loppuun saakka. Hieno ratkaisu sinällään. :> Menetys oli tässä läsnä koko ajan, se vei perheen isänkin ennenaikaisesti manan maille. Samalla lukija joutuu pohtimaan, että miksi kuolleet merkitsivät isälle enemmän kuin elävät, kuka hylkäsi kenet ja miksi tytär päätyi aikanaan sitten samaan tilanteeseen/ratkaisuun. Ja se onkin hyvin kiinnostava kysymys - luulen että monia kiinnostaa pohtia, onko kyseessä pelkkä sattuma vai pistikö tytär pahan kiertämään. Kostetaan synnit useampaan sukupolveen, haha! Jonkinlainen ketjun katkaisu toki tapahtuu, kun enkelin silmien katse muuttuu. Siitä pidin, kuten jossain taisin jo sanoa. :>
Tässä oli paljon sinulle tyypillistä materiaalia. Mitenköhän sitä kuvailisi? Tunteiluksi, ehkäpä. Tunteita ei koskaan säästellä, varsinkaan surua ja ahdistusta. Ne tulevat teksteistä suoraan päin näköä, tuuppaavat melkein tuolilta alas. Teksti on todella teeskentelemätöntä. Tunteiden ohella tyyli oli taattu. Mukana oli vanhat ystäväsi (tyyliin
sydän,
kipu,
haava ja ainakin viisi kertaa sanat
silmä ja
kyynel) mutta sanavarastoa oli viilattu tyyliin ja aiheeseen liittyen esimerkiksi niin, ettei esimerkiksi ainoatakaan
verenpunaa tainnut mahtua tällä kertaa mukaan. Tyyliratkaisut olivat muutenkin kiinnostavia, kun dramaattisuuden keskellä oli esimerkiksi hyvin puhekieline ja jopa murteellinen monologi. Kuka lie puhuttelija ollutkin (pidin siitä, että oli etäällä - teksteissäsi on usein hahmo, jonka tehtävänä on tukea naispuolista päähenkilöä) niin hänen sanansa tuntuivat merkitsevän päähenkiölle paljon. Lukija varmasti toivoi, että sanat olisivat merkinneet vielä vähän enemmän...
Mutta tässä tekstissä oli paljon merkityksellisiä sanoja!