Nimi: Bittersweet
Kirjoittaja: Reiscapist
Genre: Hurt/Comfort, slash, romance, angst, snog
Paritukset: Sirius/James, James/Lily
Ikäraja: K-11 //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
A/N: Ensimmäinen HP –ficcini ikinä, sekä paluu fanfictioniin 1 ja ½ vuoden tauon jälkeen. Tein kaksi versiota tästä, aluksi tästä olisi tullut jotain tyyliin hardcore yaoita, mutta ajattelin että ensimmäiseksi HP –ficiksi se olisi liian ei-niin-minua. :’D
Kommentit olis kivoja, rakentavat varsinkin pönkittäis egoani. <3
Beta: Lady-bug (Korvaamaton apu)
Taivaalta satoi hiljalleen vitivalkoisia lumihiutaleita. Tip tap, ne laskeutuivat takkuisen mustan koiran kuonolle. Koira ravisteli päätään päästääkseen eroon noista märistä ja kylmistä jääkiteistä, mutta pian se oli entistä enemmän lumen peitottomana. Tästä koira ei pitänyt, joten se jatkoi matkaansa kevyesti hölkäten, hieman hoiperrellen piha-alueen läpi suuren linnan luokse päästääkseen sisälle.
Kun koira pääsi linnan portille, se haukahti ja - ihmeellistä kyllä – katosi. Sen tilalla olikin nuori, noin 15-vuotias poika, jolla oli mustat olkapäihin ulottuvat, tuulessa kieppuvat hiukset. Päällään hänellä oli kauluspaita, farkut ja musta viitta, jotka kaikki olivat tahraantuneet ja rytyssä, kuin ne olisi kivitetty likaisilla kivillä. Viitan helmassa oli repeämä ja tummat lenkkarit olivat melkein puhkikuluneet. Kauluspaidassa, joka oli ollut joskus vielä valkoinen, pystyi näkemään verenpunaisia pisaria ja ikävän auki viilletyn aukon rintakehän kohdalla.
Suuri ovi aukeni, niin että poika pääsi livahtamaan sisään, ja sulkeutui samassa hetkessä. Kuului vielä yhdet oven aukaisu ja sulkeutuminen kun ryvettynyt poika ja häntä vastassa ollut poika hiippailivat sisään. Linna oli hiljainen kuin siihen aikaan yöstä se suinkin pystyi olemaan, lukuun ottamatta kuiskauksia joita nuorukaiset vaihtoivat hiljaa kuin mykät hiiret.
”Hyökkäsikö hän taas, vai jouduitko tokaluokkalaisten tyttöjen iskun kohteeksi?” kysyi toinen poika, jolla oli tumma, sotkuinen tukka sekä silmälasit. Hänellä oli samankaltaiset vaatteet yllään kuin toverillaan, mutta ne olivat moitteettomasti puhtaat ja ehjät. Lisäksi hän piteli kädessään kuviokasta viittaa, joka kiilteli pilvien ja ikkunoiden siivilöimän täydenkuun valossa.
?”Hah, jos olisin jäänyt niiden loukkuun, en olisi nyt tässä?,” vastasi toinen nauraen. ”Kuutamo ei ollut parhaalla mahdollisella tuulella tällä kerralla. Se ärsyyntyi ja unohti taas vanhan kamunsa?”, jatkoi poika olkiaan kohauttaen, naama itseironisessa virneessä. Hän levitti käsiään näyttäen vaatteidensa kuntoa.
Silmälasipäinen levitti kuviokkaan viittansa heidän molempien päälle ja sitä myötä he katosivat kuin tuhka tuuleen. Kuului hiljaisia askelia, kun he kävelivät näkymättömissä linnan hämäriä käytäviä pitkin kohti rohkelikkotuvan oleskeluhuonetta. Viitan alla oli niin ahdasta, että heidän kylkensä olivat kiinni toisissaan ja he tunsivat toistensa hengityksen.
?hHuumaava amortentia”, toinen pojista kuiskasi maalaukselle, joka esitti lihavaa naista. Tämä mutisi unisena: ”Ei enää suklaakonvehteja, James, minun täytyy tarkkailla mittojani”, ja heilautti itsensä sivuun paljastaen takanaan olevan sisäänkäynnin, josta pojat kiipesivät sisään tyhjään oleskeluhuoneeseen.
James veti näkymättömyysviitan heidän yltään ja alkoi puhella tuttuun tapaansa läksyjen kopioimisesta ystävältään, vaikka kello lähenikin jo kahta yöllä. Aikansa puhuttuaan hiljaisuuden lomassa James huomasi ystävänsä kalpeat kasvot kun tämä istuutui takan viereen punaiselle nojatuolille.
”Sirius? Söitkö sinä Sekon pilatoffeeta kun pysyt noin hiljaa? Mikään muu ei saa sinua nimittäin hiljenemään”, hän kysyi nostaen toista kulmaansa kummastuneena. Sirius nojautui eteenpäin naama vääristyneenä muoviseen hymyyn.
?Kaikki on ihan kunnossa, Sarvihaara. Minua vain väsyttää…” Sen mutistuaan hän kaatui lattialle kuin räsynukke.
”SIRIUS!?” James huudahti ja polvistui ystävänsä puoleen. Hän käänsi Siriuksen selälleen ja pyyhkäisi takkatulen valossa kiiltävät hiussuortuvat kasvojen edestä. Hänen ihonsa tuntui kylmältä ja hän oli kalpea kuin aave. Hädissään James yritti saada Siriusta reagoimaan, kunnes huomasi veren ja repeämän kauluspaidassa. Hän riisui tältä kaavun pois ja napitti kauluspaidan varovaisesti, mutta nopeasti, nähdäkseen veren lähteen. Rintakehän kohdalla oli kapea, noin kymmenen sentin pituinen haava. Veri sen ympärillä oli jo alkanut hyytyä ja kuivua, ja viiltohaava oli siisti, juuri niin kuin terävä kynsi olisi aiheuttanut sen. ”Kuutamo...”
James ei tiennyt mitä tehdä. Sirius näytti tajuttomalta, ja hänen rintakehänsä ei näyttänyt kohoilevan.
?hMitä minä teen?” James kuiskasi kalveten. Ja kuin vastauksena hänen katseensa osui Siriuksen hienosti sinertäviin huuliin. Mutta enhän minä voi! Hän taisteli itsensä ja kuumottavien poskiensa kanssa. ”Jumalauta, hän on paras ystäväni ja ystäviä ei voi suudella”, hän sätti itseään, vaikka tiesi jo monien viikkojen, monien kuukausien ajan miettineensä ja kuvitelleensa, miltä Siriuksen huulet maistuisivat, ”mutta, eihän se olisi suutelemista, antaisin hänelle vain tekohengitystä. Siinä ei olisi mitään väärää.”
James kumartui epäröiden kohti Siriuksen hieman raollaan olevia huulia, antoi hetken viedä, upotti kätensä tämän pitkiin hiuksiin ja veti syvään henkeä. Juuri ennen kuin heidän huulensa kohtasivat, James näki Lilyn punaisten hiuksien kehystämät kasvot, vihreitä silmiä mainitsemattakaan, mielessään, mutta karisti mielikuvan kuin sillä ei olisi väliä. ”Hän ei välitä.”
James tunsi Siriuksen huulien kylmyyden, mutta ennen kaikkea sähkön, joka levisi samalla sekunnilla jokaiseen soluun ja hermoon kiljuen hallelujaa. Hän puhalsi voimakkaasti Siriuksen keuhkoihin happea ja irrottautui hetkeksi. Tätä hän toisti muutamia kertoja, ja joka kerta kun hän irrottautui Siriuksen huulista, hänet täytti suunnaton kaipuu. Vaikka olihan se väärin, että hän nautti toisen tajuttomuudesta ja heikosta tilasta.
Pikkuhiljaa James alkoi tuntea lämmön palaavan Siriuksen huuliin ja kasvoihin. Hän myös tunsi kuinka rintakehä kohoili jo omin voimin Jamesin käden alla, muttei pystynyt irtautumaan.
Hän luulee minua hulluksi jos... kun herää! Ajatuksistaan huolimatta hänen sydämensä ohjasi nyt vartalon toimintoja - James istui nyt Siriuksen päällä ja jatkoi intohimoisesti suutelemista.
Yhtäkkiä ja täysin arvaamatta, Jamesin suutelun keskeytti lämmin kieli joka kutitti hänen amorinkaartaan. Jamesin silmät revähtivät auki ja hän huomasi Siriuksen katsovan häntä takaisin, ilkikurinen katse silmissään. James nosti päätään lopettaakseen tekemisensä, mutta huomasi yllätyksekseen että Sirius ei päästänyt häntä menemään. Vahvat, itsepäiset kädet vetivät hänet takaisin ja Sirius painoi Jamesin kiihkeästi huuliaan vasten. James ei ymmärtänyt mitä tapahtui, mutta ei estellyt.
Sirius suuteli takaisin minkä ehti, mutta hänen olonsa oli vielä heikko taistelusta Remuksen kanssa. James tuotti suunnatonta hyvänolontunnetta hänelle, minkä takia hän unohtikin vammansa. Vaikka tämä olikin väärin Lilyä, ja ennen kaikkea Jamesia itseään kohtaan, hän työnsi kielensä tämän suuhun ja härnäsi näykkimällä hellästi tämän huulia. James äännähti huokaisten ja otti itsekin kielensä käyttöön. Sirius veti pitemmän korren ja selätti Jamesin saaden etulyöntiaseman. Hän otti Jamesin silmälasit, heitti ne syrjään ja tarttui kauluspaidan hihoista kiinni ja veti sen pois. Paljas iho kuulsi takkatulessa kuin myös heidän hiuksensakin. Kuunsäteet tanssivat ikkunan alla pilvihattaroiden verhotessa niitä.
Taas James voihkaisi, vaatien itsekin osansa ja alkoi repiä Siriuksen päältä loputkin paidasta. Hän huomasi samassa Siriuksen haavan ja selätti nyt vuorostaan hänet suudellen tämän kaulaa. Hän suuteli tiensä hitaasti yhä alemmas, pysähtyi nuolemaan kuivuneen veren ja varovasti suutelemaan mustelmia, joita oli ympäri ylävartaloa.
”Helvetti, James…” Sirius nähtävästi piti tästä, ja hän kiemurteli Jamesin alla tuntien olonsa loistavaksi. Mutta kuin salamaniskusta, hän muisti Lilyn sanat.
”Rakastan Jamesia niin paljon, että se sattuu. Siitä syystä vihaan häntä. En kestä häntä. Silti… Voisitko pitää huolen siitä että hän ei unohda minua? Äh, tuskin edes ymmärrät mitä puhun.” Ja hän juoksi punaiset hiukset liehuen pois pöllölästä.
Sirius ei halunnut satuttaa ystäviään.
”James…” Sirius henkäisi.
”Hmmh?”
”Lopeta.”
James nosti päätään ja kömpi Siriuksen vatsan päälle istumaan vain saadakseen suudella hänen kasvojaan. Kun hän lähestyi, Sirius työnsi hänet pois kylmästi piilottaen tunteensa ja nousi seisomaan.
”Sirius?”
”Menen sairaalasiipeen joksikin aikaa. Älä seuraa minua.”
”Mitä sinä oikein tarkoitat!?”
”Että tein virheen ja sinun täytyy unohtaa äskeinen.”
”Mitä!? Mutta ethän si- ”
”Vihaan sinua.”
Sirius keräsi nopeasti vaatteensa ja poistui oleskeluhuoneesta jättäen Jamesin kylmästi taakseen yksin hiipuneen takkatulen ääreen. Kun hän oli kävellyt käytävän päähän, hän oli jo kykenemätön jatkamaan matkaansa ja estämään viheliäisiä kyyneleitä tulvahtamasta silmiinsä.
”Koska sinua ei voi olla rakastamatta.”
**
Muutaman päivän päästä, ystävänpäivänä, Sirius näki Jamesin ja Lilyn yhdessä kävelemässä käsikädessä.
//Sprig muokkasi ikärajan oikeaksi.
