Hylätty pentu | Remus, angst, S?, tuplaraapale

[Kata]

Title: Hylätty pentu
Author: Kata
Genre: angst
Pairing: -
Rating S
Summary: Enää en ollut yksin ja se, jos mikä sai minut hymyilemään
Disclaimer: Rowling omistaa kaikki mitkä vähääkään liittyvät Potteriin (siis tässä ficissä.)
Warnings: -
A/N: Ensinnäkin, en ole yhtään varma tuosta ikärajasta, joten ilmoittakaa jos se ei sovi tähän.
Toiseksi, minulla on pieni ongelma, nimittäin se, että tungen pilkkuja joka suuntaan, joten ilmoittakaa jos olen (taas) tunkenut johonkin lauseeseen liikaa pilkkuja.



Hylätty pentu

Ulkona tuuli kovaa. Tiesin sen. Miten en voisi tietää? Olinhan istunut suuren tammen juurella kohta kolme tuntia. Värisin kylmässä tuulessa, mutta minulla ei ollut aikomustakaan mennä takaisin linnaan. Miksi olisi? Saisin vain halveksivia ja inhoavia katseita osakseni. Kestäisin sen, ellei kaikkien halveksivien ihmisten joukossa olisi kolmea parasta ystävääni. Tai tätä nykyä kolmea entistä ystävääni. En kestä sitä kun he nauravat selkäni takana ja pilkkaavat minua. Mutta en voi syyttääkään heitä. Sillä enhän minä, saastainen pieni ihmisuden penikka, ansaitse ystäviä. Hampaani kalisivat yhteen ja muistin taas, että olin pihalla. Ilma oli selvästi kylmentynyt ja yöksi tulisi varmasti pakkasta. Kiedoin punakeltaisen kaulahuivin paremmin kaulani ympärille ja suljin silmäni. Kuuntelin tuulen vihaista ujellusta ja yritin kadota sen piiskaavaan vauhtiin. Tietenkään se ei onnistunut. Tunsin kyyneleen valuvan poskeani pitkin. Pyyhkäisin sen pois ja avasin silmäni.
Katselin ympärilleni. Järven pinta aaltoili kovassa tuulessa, puut heiluivat kuin tanssien yhteistä tanssia, kukat kumarsivat voimakkaalle tuulelle ja pilvet lipuivat eteenpäin antaen tuulelle tilaa. Se oli omalla tavallaan kaunista. Yhtäkkiä minua rupesi hymyilyttämään. Nousin ylös ja pudistelin kaapuni takamusta. Seisoin vielä hetken paikallani, ennen kuin lähdin kävelemään kohti linnaa. Minulla ei ehkä ollut ihmisystäviä, mutta luonnosta sai myös ystävän. Ei tietenkään samanlaista kuin ihmisestä, mutta ystävän kuitenkin.
Enää en ollut yksin ja se, jos mikä sai minut hymyilemään.


A/N: Kommenttia olisi kiva saada. Tästä ei tullut kovinkaan hyvä, koska kirjoitin sen vartissa. (Ja salaa, koska mun olis pitäny jo nukkua  Shh..se on salaisuus)

[Saikku]

Täähän on hyvä! Mut oonko lukenu tän aikasemminkin?? Esim. sun vihosta??

[Kata]

Saikku: Kiitos ^^ Taidat olla. (Se oli se vielä huonompi versio. Määä muokkasin sitä ^^)

[Lilytar]

*Snif* Hurjana Remuksen fanityttönä (kuten me jo tiesimmekin  )
tämä sai mut kyllä niin pillittämään.. Ei saa tehä noin.. Ei Remulle 
^^ mutta siksi just luinkin, koska tämä oli niin Älyhyvä (jos niin voi sanoa)
Koskettava, erittäin koskettava! Ja sellanen herkkä.. (pakko viljeltävä sanaa I-H-A-N-A!)
Aivan uskomatonta, jos teit tän vartissa..(en usko )
Ja mitähän vielä.. Ai niin, vaadin sulta LISÄÄ näitä tämmösiä!!!
(tai mitä vain! kunhan kirjoitat! ) Tykkäsin tästä hurjaaaaasti!!<3

[Jennea]

Tämä oli tosi kiva. Oikein alkoi säälittämään tuo Remus, mutta tykkäsin kyllä. Lyhyet ficcit on aina parhaita. (: Mitään virheitä en huomannut.

[Kata]

Lilytar: Hyvä kun pidit!  Ihana kuulla, että ficcini oli jonkun mielestä koskettava ^^)
Ja kyllä, kirjoitin tämän n. 15 minuutissa ^^ En valehtele.

Kiitos todella paljon kommentistasi!

Kelmikiti: Kiitos hirveästi kommentistasi! Et ymmärräkään kuinka iloinen oli huomatessani, että olit kommentoinut tänne ^^ (Sama pätee muuten Lilyttareenkin)
Vielä kerran, Kiitos!

Jennea: Hienoa, että pidit! Ja kiitos TODELLA paljon kommentistasi!

[Herkkuoone]

Surullista : (

Tätä lukiessa kävi kyllä todella sääliksi Remusta, (vaikken itse usko, että Sirius, James ja Peter voisivat häntä hylätä) sillä yksinjääminen ei todellakaan tunnu mukavalta. Remuksen ajatukset on kuvailtu hyvin ja tekstissä näkyy hyvin se yhteisön paine, jota hän kokee ollessaan erilainen kuin kaikki muut. Ollessaan ihmissusi.

Remuksen ajatuksiin on myös helppo samaistua. Muut nauravat selän takana ja pilkkaavat, sitten ryhtyy ajattelemaan, että kai heillä on siihen oikeus, koska syy, vika löytyy itsestä. Todella lohdutonta, että Rem ajattelee, ettei ansaitse ystäviä, sillä kaikki ansaitsevat. :< Onneksi kuitenkin lopussa on sentään pilkahdus toivosta, paremmasta:
Enää en ollut yksin ja se, jos mikä sai minut hymyilemään.
Aww. <3 Sentään jotain positiivista kaiken surullisuuden keskellä.

Yhden pienen virheen huomasin:
Sillä enhän minä, saastainen pieni ihmisuden penikka, ansaitse ystäviä.
Ihmissuden-sanasta on pudonnut toinen s-kirjain matkasta. :>

Kappalejakoon olisin ehkä itse kaivannut vähän lisää ilmavuutta, mutta teksti on kyllä ihan hyvä näinkin. Kiitokset. : )
~ Herkku.

//Ps. Otsikossa ja alkutiedoissa olevat ikärajat eivät täsmää??

[Lily02]

Vooi ei!! Käy sääliksi Remusta. Kyllä oikeesti tuli tosi surullinen fiilis kun luin ton. Tää on ihana ja luin varmaan viisi kertaa, koska on niin ihana! ♥ En osaa taskaan kommentoida, mutta älkää syyttäkö mua... Kiitos ihanasta ficistä! ♥

-Lily02-