Kirjoittaja: Gwenhwyfar
Otsikko: Hyvästit, joita en edes saanut sanoa
Ikäraja: S
Genre: Angst
Paritus: Fleur/Bill (Bill/Hermione)
Disclimer: Kaikki kunnia Jo Rowlingille.
Haasteet: Ficlet300 - kun satanen ei riitä sanalla
LoppuA/N: Mä oon koukussa Fleur/Bill -paritukseen. Tänään on ollut kauhea inspiraatio päivä. Neljäs ficci tälle päivälle. Laatu on mitä on.
Hyvästit, joita en edes saanut sanoaKaikki loppuu aikanaan. Kirjat. Elokuvat. Rakkaus. Elämä. En tiedä, mikä minuun meni kun suutelin Hermionea. Sen vain tiedän, että minun rakkauteni sinuun ei lopu. Muistan, kuinka minä ja se toinen suutelimme. Muistan, kuinka Hermione äkkiä irtautui otteestani kauhuissaan ovea tuijottaen. Oven suuta, avonaista sellaista. Minä ihmettelin, että miksi hän niin teki. Käännyin katsomaan ovelle. Olin varma, että voisin kuolla siihen samaan paikkaan. Jokin osa minusta kuolikin.
Siinä sinä seisoit. Täydellisenä. Kauniina. Kyyneleet silmissä. En vain pilannut meidän välejämme, vaan myös veljeni ja Hermionen välit. Niin sinä katsoit minua kasvot ilmeettöminä, kyyneleet täydellisillä kasvoillasi.
”Bill.” Sinä sanoit ääni väristen. ”Minä luulin että sinä rakastit minua. Minä todella luulin.”
”Fleur, anna minä selitän!” huusin hätääntyneenä. Hermione oli vajonnut lattialle polvilleen koko keho itkusta nytkyen. Hän ja Fleur olivat ystäviä. Huomaa, olivat.
”Minä en halua kuulla.” sinä kuiskasit.
Sinä käännyit ja kuljit selkä suorana portaat alas. Minä katsoin sinun menevän. En voinut estää kyyneliä. Näytit ensin vahvalta, mutta kun tulit portaiden päähän, sinä murruit. Vajosit lattialle ja itkit. En voinut kuunnella sitä. Se oli pahempaa kuin kidutuskirous. Mikään ei voisi olla pahemmin. Sitten Ron tuli Fleurin luokse. Hän kysyi ranskattarelta, että onko tämä kunnossa. Fleur kertoi kaiken. Voi sitä tunteiden kirjoa Ronin kasvoilla. Voi sitä mustelmien kirjoa kasvoillani, kun veljeni tuli luokseni.
Minä onnistuin pilaamaan kaiken. Siihen tarvittiin vain toinen osapuoli ja yksi suudelma. Siinä se sitten oli. Loppu.
Kun sait koottua itsesi, nousit ja juoksit pihalle edelleen kyynelehtien. Laskeuduin portaat alas kolme kerrallaan ja juoksin ovelle. Näin vain sinut juoksemassa kukkulalle. Laskevan auringon valo värjäsi hiuksesi kultaisiksi. Sinä tulit kukkulan huipulle. Silloin näin sinut viimeisen kerran. Hetken seisoit paikallasi, kuin miettien, kunnes pienen räsähdyksen saattelemana katosit. Silloin katosi elämästäni kaikki valo. Tämä oli loppu. Meitä ei enää ollut, vaikka kuinka olisin halunnut. Minä mokasin, nopeutin lopun matkaa.
Kaikki loppuu aikanaan. Kirjat. Elokuvat. Rakkaus. Elämä. Valo. Rakkautemme oli tehty valkokankaalle. Valkokangas kuluu puhki ja elokuva päättyy. Kirjan viimeiset sanat, hyvästit ja lampun sammuttaminen. Loppuja kaikki. Minä kohtasin kivuliaimman: Hyvästit, joita en edes saanut sanoa.