Title: Toiveiden täyttymys
Author: Black Lotus
Rating: S
Genre: general, hieman angst/romance, oneshot
Summary: Mitä jos voisit muuttaa ominaisuuksia itsessäsi? Tai kenties kumppanissasi. Toiveiden täyttymys on se kauppakeskus, joka tekee kaiken tämän mahdolliseksi.
A/N Olen kirjoittanut tämän novellin alunperin joskus nuorena (n. 16 vuotiaana) ja päätin nyt muokata tätä ja kirjoittaa uusiksi, joten tässä nyt tämä olisi. ^^
*****
”Varokkin tulemasta sitten samanlaisena idioottina takaisin!",Jäivät sanat käytävälle kanssani kaikumaan. Katsoin ympärilläni olevaa kauppakeskusta. Eikä mitä tahansa kauppakeskusta, vaan kauppakeskusta nimeltään Toiveiden täyttymys. Kauppoihin käveli ihmisiä, jotka ulos tullessaan näyttivät tyystin erilaisilta kuin sisään astuessaan. Kaupoilla oli mitä kummallisimpia nimiä kuten; "Silmät kuntoon hetkessä", "Kaljusta eroon", "Läskit pois pim", "Narsismista ulos", "Iloiseksi sekunnissa","Tupakoitsijasta terveeksi" ja niin edelleen. Todellakin toiveiden täyttymys... Ihmiset kävelivät tänne siinä toivossa, että voisivat korjata viallisen tai puuttuvan osan itsessään. Mukamas parantaa jotain, jonkun toisen tai itsensä vuoksi.
Kävelin syvemmälle kauppakeskukseen ja yksi kaupan nimi iski silmääni, ”Pituutta tai mataluutta hoi!”. Pitäisiköhän käydä kyseisessä kaupassa, pohdin hetken aikaan. Toisaalta mieheni usein valitti siitä faktasta, että olin liian pitkä naiseksi, melkein 180 senttimetriä. Kävelin sisälle kauppaan ja tiskin takana seisoi kaunis hieman minua lyhyempi nainen, joka puhui kimeällä sekä liian pirteällä ja monotonisella äänellä. ”Hyvää päivää ja tervetuloa Pituutta tai mataluutta hoi kauppaan! Meiltä löydätte pituutta niin ylös ja hoi alaskin päin, sanokaa vain mitä mielenne halajaakin niin teidät koneeseen tyrkkäämme ja joko kutistamme tai huipistamme hoi!” Katsoin naista hieman epäilevästi sekä huvittuneena, mutta päätin kokeilla tätä juttua kun nyt tänne asti oltiin päästykkin.
”Mieheni valittaa minun olevan liian pitkä ja tarvitsisin kymmenen senttiä pois ainakin, hoi.”, Sanoin naiselle, joka sitten innoissaan hihkaisi ja vetäisi minut mukanaan yhden lähellä olevan oven luokse.
”Astukaa sisään, laskekaa viiteen ja ulos kun tulette on teillä pituutta senttiä ainakin kymmenen vähemmän hoi!”, Nainen kailotti kuin olisi näytelmässä ollut, työntäen minut sitten kaappiin ennen kuin ehdin sanoa mitään. Kaappi oli kuin vanha luutakomero ja näytti kuin sitä ei olisi käytetty kymmeniin vuosiin. Huokaisin syvään ja aloin laskea viiteen. Viiteen laskettuani kävelin ulos kaapista ja äsken suunnilleen saman pituiselta näyttänyt nainen olikin reilusti minua pidempi. Tältä sitä siis tuntui olla lyhyt! Näyttipä maailma erilaiselta näin alhaalta päin!
”Oi katsokaas miten rouva kutistuikaan noin, nyt matkaanne voitte jatkaa kohti ovia ja muita teitä hoi! Nähkäämme vielä jos pituutenne tyydytte nyt hoi ette noin!”, Naisen ääni alkoi jo melkein rasittaa korvia. Jokin tuossa naisessa oli silti niin surullista ja kummallista. Mietin mitähän tuon tekohymyn taakse piiloutuu.
”Oletko sinä onnellinen?” Kysyin naiselta, joka hymyili leveää hymyään ja vastasi sitten monotonisella äänellään takaisin.
”Tietysti olen! Miksi en olisi?”, Nainen naurahti, mutta hänen naurunsa kuulosti hieman hermostuneelta, ”Olenhan nyt toiveiden täyttymys!”
'Niin, mutta kenen toiveiden?' Kävi ajatus mielessäni. Katsoin hetken naista, lähtien sitten kävelemään ulos kaupasta. Jos olisin vielä kerran katsonut taakseni, olisin saattanut nähdä tuskastuneen ilmeen naisen kasvoilla.
Kävelin pitkin kauppakeskusta katsellen kauppoja ja siellä käveleviä ihmisiä. Pysähdyin pian yhden kaupan kohdalle, joka oli nimetty ”Itseluottamusta koppaan!”, nimiseksi. Minulle oli tosin kyllä sanottu, että tarvitsisin itseluottamusta lisää. Mietiskelin hetken pitäisikö minun vain jättää reissu tähän, mutta päätin mennä käymään kaupassa kuitenkin.
Tämän kaupan myyjänä oli nuori ehkä parinkymmenen paikkeilla oleva neitimäinen mies, joka tervehti pirteästi sisälle tulevia asiakkaita.
”Tervetuloa Itseluottamusta koppaan -kauppaan! Täältä saatte potkua koppaan ja varmuutta elämään, mitä vain toivottekaan!” Mies sanoi ja hihitteli välissä. Kasvot kuin robotilla ja sanat sitäkin enemmän. Olikohan miehellä kenties liikaakin itseluottamusta tai sitten liian vähän.
”Mieheni sanoi kerran, että minulla ei ole tarpeeksi itseluottamusta..” Totesin ääneen ja minut vedettiin taas samanlaiseen koppiin, mutta tämä sattui vaan olemaan täysin vaaleanpunaisen värinen. Ulos tullessani tunsin itseni varmemmaksi kuin koskaan. Tämähän oli jopa ehkä hauskaakin.
”Noh jokos on tyttelin olo varmempi?” Mies kyseli iloisena ja taputteli selkääni.
”Noh onhan tässä kyllä aika hyvä olla.” Naurahdin ja sitten tunsin itsevarmuuden pursuavan minusta.
”Oletko sinä koskaan rakastunut?” Kysyin mieheltä yhtäkkiä mielenjohteesta ja mies mietti hetken vastaten sitten. ”Jos en olisi, niin en olisi myöskään tässä! Mieheni työskentelee vilpittömyyden taivaassa käykää ihmeessä tervehtimässä häntä ja kertokaa terveisiä minulta!” Mies sanoi hieman värähtävällä äänellään ja minä jatkoin taas matkaani. Tälläkin kertaan taakse jäänyt myyjä ei näyttänyt onnelliselta yksin jäädessään, päin vastoin.
”Isä, isä, minä haluan kasvaa jo isoksi, haluan olla kuin siskokin!” Pieni tyttö vikisi isälleen, joka vain ärisi jotain takaisin johon äiti vastasi,
”Älä aina ärise lapsillesi, muuttuisit jotenkin! Kohta käydään siinä yhdessä kaupassa kyllä ja muutetaan tuo asia heti paikalla, en jaksa sinua enää!” Tytön äiti hymähteli ja käveli pienen koiransa kanssa edelle nokka pystyssä.
”Älä sinä senkin turhamainen ja itsekeskeinen ämmä nyt siinä jurputa! Kohta käymme sinutkin muuttamassa, eihän tuollaista käytöstä jaksa kukaan viittä minuuttia enempää!”
Jäin katsomaan näiden ihmisten perään hetkeksi ja jatkoin sitten matkaani eteenpäin. Ihmisten ei kuuluisi aina kiinnittää huomiota huonoihin puoliinsa..
Ihmiset kävelivät sisään kauppoihin ja tullessaan ulos heillä oli joku tyytyväisen näköinen ihminen heitä vastassa. Monotonisella äänellään myyjät kauppaavat ominaisuuksiaan ja ihmiset jatkavat matkaansa muuttumisen tiellä joku vierellä ihaillen tulosta kuitenkin toivoen vielä jotain voivansa muuttavan tässä.
Kävelin sisään Vilpittömyyden taivaaseen ja tiskin takaa puhui hieman vakavahkon näköinen mies. ”Tervetuloa Vilpittömyyden taivaaseen. Vilppiä ja vapautta saisiko rouvalle olla?” Mies hymyili pienesti, mutta piti ilmeensä silti suht vakavana. Mies näytti kärsivältä.
”Kaipa sitä voisi kokeilla kun mieheni mielestä en ole tarpeeksi vilpitön.", Mietin ääneen ja minut raahattiin yhteen kaapeista, joka tällä kertaan oli täysin musta. Ei väriäkään ympärillä eikä yhtään mitään. Pelkkää tyhjyyttä.
Astelin ulos kaapista ja katsoin miestä esittäen tällekin sitten kysymyksen.
”Miehesi on töissä Itseluottamusta koppaan kaupassa. Oletko tyytyväinen häneen ja itseesi?”
”Tyytyväinen? Miksi en olisi! Olemme saaneet kaiken minkä olemme halunneetkin! Ei enää ärsyttäviä puolia toisessa ja kaikki on täydellistä! Voimme saada mitä haluamme!” Mies naurahti, mutta se tuntui silti teennäiseltä, ei yhtään vilpittömältä. Jatkoin matkaani jättäen miehen, jonka hymy lähdettyäni pian muuttui ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
Kävelin kohti uloskäyntiä, mutta yksi kauppa aivan uloskäynnin oven vieressä pysäytti minut. "Onnellinen?", oli kaupan nimi. Nimi kuulosti niin erilaiselta muihin liikkeiden nimiin verrattuna, että päätin astua kauppaan sisään. Tämän kaupan myyjä oli erilainen kuin muissa. Naisella oli aito hymy huulillaan ja tämän puhe ei ollut monotonista tai pakotettua. Vaan luonnollista, aidosti vilpitöntä. Nainen tarttui minua käsistä kiinni ja silitti niitä hellästi peukaloillaan katsoen samalla minua silmiin.
”Kultaseni.. Kaikki mitä täällä kulkiessasi olet saanut mukaasi, oletko tyytyväinen niiden ominaisuuksien kanssa vai kadutko tekojasi? Tekeekö tämä sinusta onnellisen tai tyytyväisen?”
Naisen sanat saivat minut ajattelemaan asiaan syvemmin. Kaikki näkemäni myyjät täällä eivät näyttäneet ollenkaan onnellisilta tai tyytyväisiltä, paitsi tämä nainen edessäni.
Muuttuminen ei tekisi minua onnelliseksi, minusta tulisi vain samanlainen kärsivä ihminen mitä tämän kauppakeskuksen ominaisuuksia kauppaavista myyjistä. Minut ohjattiin taas yhteen kaappiin tällä kertaan se oli valkoinen. Niin puhdas. Ollessani kaapissa huomasi haluavani vain olevan kuten ennen, en halunnut olla erilainen nyt kun minulla olisi ollut siihen mahdollisuus ja kun astuin ulos kaapista huomasin kaiken olevan takaisin paikallaan. Huomasin olevani tyytyväinen. En ehkä kokenut itseäni erityisen paljoa onnellisemmaksi kuin ennenkään, mutta ymmärsin jotain... En tarvinnut lisä ominaisuuksia tai muuttaa vanhojani. Jos ihmiset eivät näe minua sellaisena kuin olen, niin kuka minä olisin kaiken muuttumisleikin jälkeen? Jonkun muun unelma tai fantasia, enkä ainakaan minä.
Halasin hiljaisena naista. Nainen hymyili minulle ja halasi minua takaisin. Kuiskasin nopean kiitoksen hänelle jatkaen sitten matkaani. Kun astelin ulos kauppakeskuksesta näin niitä, jotka olivat onnellisia ja niitä, jotka olivat muuttuneet. Sitten näin mieheni. Pysähtyessäni hänen eteensä, katsoin häntä vain hiljaa. Mieheni näytti ärsyyntyneeltä, ehkä hieman vihaiseltakin, mutta minä en välittänyt. Otin kihla- sekä vihkisormukseni pois sormestani laskien ne sitten mieheni kädelle ja sulkien ne hänen otteeseensa. Hymyilin hieman surullisesti hänelle. Annoin pienen suudelman poskelle, jatkaen vain sen jälkeen matkaani eteenpäin, levittäen siipeni ja lentäen kohti tulevaisuutta. Kohti uutta alkua.
