Nimi: Keskellä-ei-mitään -tiellä ei ole kiire
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Ginny
Genre: Kesäinen perhefluffy, slice of life
Yhteenveto: Harry ja Ginny ovat automatkalla keskellä ei mitään
Haasteet: Kaiken maailman tekstejä, Kerää kaikki hahmot, ff100
Harry levitteli jättimäisen kartan eri osasia pitkin auton kojelautaa. Hän oli laskenut silmänsä kartasta vain hetkeksi ja nyt hän oli jo hukannut tien, jota pitkin he olivat menossa. Suunnitellessaan autoretkeä, Harry oli piirrellyt tussilla kaikenlaisia ympyröitä ja neliöitä karttaan paikkoihin, joissa heidän pitäisi pysähtyä, mutta merkkejä olikin ilmestynyt kartalle ihan liikaa aivan ympäriinsä, eivätkä he sitten olleetkaan pysähtyneet puolissakaan karttaan merkityissä paikoissa.
”Onko tämä tie nyt Slimway vai Hayroad?” Harry kysyi käännellen karttaa suuntaan jos toiseenkin toiveina, että se näyttäisi järkevämmältä jostain toisesta kulmasta. Kahdeksankympin asfalttitietä ajaessa silmissä vilisivät sekä ikkunoista näkyvät vihreät kuusi- ja lehtipuut että kartan keltaiset ja harmaat tiet. Kartan kääntely alkoi aiheuttaa matkapahoinvointia.
”Keskellä-ei-mitään -tiellä me olemme. En ymmärrä, miksi meidän on tehtävä tämä jästien tapaan. Viistokujalta olisi saanut lumottuja karttoja yhdellä kaljuunalla, joka näyttäisi sijaintimme reaaliajassa”, Ginny huomautti vuokra-auton ratin takaa vilkuillen ikkunasta ulos vehreää maalaismaisemaa.
”Eksymisessäkin on puolensa”, Harry huomautti ja viittoi Ginnyä pysähtymään pienen kioskin luo. ”Voi pysähtyä paikkoihin, joiden ohi tavallisesti ajaisi.”
”Mutta ei pääse ikinä perille, jos koko ajan pysähtelee”, Ginny huokaisi, mutta naksautti silti vilkun päälle.
”No, eihän meillä tässä ole kiire, vai onko?” Harry kysyi Ginnyn kääntyessä punaisin laudoin päällystetyn kioskin pihalle.
Ginny parkkeerasi auton lähes tyhjälle pihalle ja kääntyi sitten hymyilemään aurinkoista hymyä tuoreelle aviomiehelleen. ”Totta, ei ole kiire. Ei sitten yhtään minnekään.”
Vilpoisa kesätuuli tervehti autosta ulos kapuavaa pariskuntaa heiluttelemalla näiden hiuksia. He ostivat jäätelöt – Harrylle vadelmaa, Ginnylle minttusuklaata – ja istuivat terassin kuluneiden puutarhakalusteiden ääreen nauttimaan jäätelöitään. Heinäsirkat sirittivät pitkässä heinikossa, joka puski terassin kaiteiden väleistä terassin puolelle.
Harry levitti kartan kuuden istuttavalle pöydälle, johon se nyt mahtui lähes kokonaan ja alkoi syynäämään missä he mahtoivat olla. Jäätelön loputtua Harry tökkäsi etusormellaan kohtaa, jossa oli aika varma, että he olivat nyt. Seuraava neliöity nähtävyyspaikka olisi muutaman kilometrin päässä.
”Hankittaisiinko mekin tuollaisia.”
Harry vilkaisi Ginnyn katseen suuntaan, jossa kaiteella pari harmaata pikkulintua nokki leivänmuruja. ”Lemmikkilintuja?”
Ginny naurahti ja siirsi Harryn katsetta leukaa sormella ohjaamalla vastapäistä pöytää kohti, jonka ääressä istuivat perhe vanhempineen ja kaksine lapsineen. Neljästä kuuteen vuotiailta näyttävät tyttö ja poika nuolivat tyytyväisenä jäätelöitään. Lasten äiti yritti varoittaa sulavasta jäätelöstä, mutta silti vaniljapehmis tahmasi lasten kädet.
”Tarkoitin noita.”
”Pehmisjäätelöä?” Harry vitsaili, saaden Ginnyn hymähtämään. Ginny kietoi kätensä Harryn käsivarren ympärille ja laski vielä päänsä aviomiehensä olkapäälle.
”Oikeasti”, Ginny sanoi katsellen, kuinka lapsista nuorempi, tyttö, tökkäsi sormensa pojan jäätelöön ja maistoi sitä. Poika harmistui eleestä ja nyki isänsä hihaa. Isä läksytti tyttöä ja sanoi, että lapsilla oli ihan samanlaiset jäätelöt. Tyttö sanoi halunneensa kuitenkin maistaa, oliko toisen jäätelö parempaa. Poika tökkäsi oman sormensa tytön jäätelöön ja ilmoitti hetken pohdinnan jälkeen, että jäätelöt olivat yhtä hyviä. Tyttö oli mielissään vastauksesta ja alkoi taas nuolemaan omaa jäätelöään. Äiti kaivoi laukustaan kosteuspyyhkeitä.
”No hankitaan.”
Ginny nosti päänsä Harryn olkapäältä ja katsoi toista. ”Oikeasti?” hän sanoi uudestaan, kasvoille noustessa typertynyt hymy.
”Oikeasti”, Harry hymyili ja suukotti vaimoaan. ”Seuraava kesäreissu matkataan lasten kanssa”, hän sanoi naisen huulia vasten.
Ginny naurahti ja vetäytyi kauemmaksi, jotta Harry saattoi nähdä hänen ylös kohottuneen kulmakarvansa. ”Ihan rauhassa, en minä vuoden sisällä kahta naperoa kanna, saati raahaa vastasyntyneitä lomamatkoille.”
”Mitä jos tulee kaksoset?”
Ginny kallisti päätään esittäen pohtivansa. ”Sitten voin harkita”, hän lupasi. ”Mutta en lähde keskelle ei mitään, jossa seuraava vaippakauppa on kahdenkymmenen kilometrin päässä.”
”Nyt kun mainitsit, tuolla viisikymmentä kilometriä sitten olisi ollut yksi kiva rypäs nähtävyyksiä, joita ei lähdetty katsomaan, kun tultiin toista tietä”, Harry selitti painaen katseen karttaansa.
Ginny naurahti ja nousi ylös. Hän ojensi kätensä Harrylle, johon mies tarttui kerättyään karttansa varovasti kasaan niin, ettei hukkaisi taas heidän kulkemaansa tietä.
”Sinne sitten ensi vuonna, hupsu.”
”Itse olet hupsu.”
”Pakko olla, jos aion hankkia lapsia sinun kanssasi”, Ginny ivaili ja suukotti miehensä poskea.
Punaseinäisen kioskin terassilla keskellä-ei-mitään -tien varressa pikkulinnut taistelivat yhä ohikulkijoiden pudottamista jäätelövohvelinmuruista. Nelihenkisen perheen vanhemmat putsasivat lastensa jäätelötahmaisia sormia ja nassuja kosteuspyyhkeillä.
Kaksi hupsua istuivat vanhaan siniseen autoon ja ajoivat kohti seuraavaa etappia.
