Author: Zarroc
Pairing: minä/hän
Rating: S
Genre: angst, drama
Warnings: sekava ja masentava kliseemöykky.
A/N. Angstasin taas kun en näköjään muuta osaa enää nykyään ^^' jospa joskus saisi jotain järkevääkin aikaiseksi.
Valheiden maailma
Hän oli arvoitus.
Hän oli uhraus.
Ja minä vihasin rakastaa sitä.
Minulla oli pelkästään oikeus rakastaa sitä, kun vihasin kaikkea, mitä näin itsessäni. Ja hän oli kaikkea sellaista, mitä en etsinyt itsestäni ja siksi halusin vihata myös jotakuta muuta, kuin itseäni. Oli niin väsyttävää vihata pelkkää omaa peilikuvaansa, se kun ei ikinä sanonut vastaan eikä irvistänyt mielipahasta.
En nähnyt omista silmistäni surua tai kipua, näin vain pelkkää kylmää laskelmointia.
Siksi minä vihasin sitä, kun rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta. Ja kun hänen silmistään näkyi suru, minä halusin vihata itseäni enemmän, koska minulla ei ollut ikinä oikeasti tarkoitus satuttaa häntä.
Ei enempää tai vähempää.
Hajotin häntä enemmän kuin ikinä ketään, koska halusin vihaa. Hän ei vain ikinä antanut sitä minulle, hän tarjosi pelkkää rakkautta ja haavoittuvaista sielua, vaikka minä näin kivun käsivarsista ja sormenpäistä.
Halusin, että hän suuttuisi ja heittäisi vihdoin kaiken vasten kasvojani, mutta sitä ei ikinä tapahtunut. Hän kesti kaiken mitä hänelle syydin, kun otin ja jätin ja rakastin ja otin ja vihasin. Ja jätin taas, mutta lopulta hän itse sanoi, ettei jaksa enää. Hän ei sanonut että vihaa, että rakastaa, hän sanoi ettei jaksa.
Hänelle jaksaminen oli aina ollut tärkeää, ei oma vaan kaikkien muiden. Ja kun häneltä loppui, myös minulta päättyi ja me molemmat putosimme valojen keskelle.
Eikä siellä ollut muuta kuin hänen silmistään heijastuvat auringon viimeiset säteet, kun sekin hiljalleen lopetti jaksamisen.
Hänen arvoituksellisuutensa oli loppu.
Hän oli uhraus.
Ja minä rakastin vihata sitä.