Title: Stressivarausta puretaan
Author: Varja
Fandom: NCIS
Pairing: Pieni viittaus Tivaa
Rating: S // sensaatio muokkasi vain yhden ikärajan alkutietoihin & otsikkoon
Warnings: Stressi, ahdistus, turhautuminen
Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.
Title: Stressivarausta puretaan
Author: Varja
Fandom: NCIS
Pairing: Pieni viittaus Tivaa
Rating: S
Warnings: Stressi, ahdistus, turhautuminen
Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.
A/N: Tämäkin on yksi hetken mielijohteen tulos, kirjoitettu joulukuussa. Lenkkeily/juokseminen on mulle itelleni myös yksi tapa purkaa stressiä ja muuta. Aina se ei ota onnistuakseen, mutta sille ei aina voi mitään. Idea on siitä peräisin, mutta toteutus on jostain mun mieleni perukoilta. Eli selkokielellä loppupeleissä ei mitään hajua, mä olen vain kirjoittanut sitä mukaa, kun idea tuli. Yhden illan tuotos, inspiraationi oli yhteistyökykyinen. Zivan näkökulmasta, kuten yleensäkin mun teksteissä. Palaute on edelleen suotavaa, jopa toivottavaa.
Sora rahisi kenkien alla. Juoksulenkkarit, sora ja asfaltti muodostivat keskenään kitkan, saaden soran liikahtelemaan asfaltin pinnalla. Ohi ajavien autojen äänet kantautuivat korviin puiden vilistäessä samanaikaisesti ohi. Lämmin hengitys höyrysi viileässä ulkoilmassa. Vilkaisu mittariin ennen lenkille lähtöä oli kertonut lämpötilan olevan pari astetta pakkasen puolella. Tunteiden sekamelska velloi voimakkaasti hänen sisällään, ahdistus ei ottanut loppuakseen. Epämukava tunne sai hänet vain kiristämään tahtia entisestään.
Ziva oli jo vuosia sitten huomannut liikunnan olevan paras tapa purkaa stressiä, paineita, ärtymystä ja pahaa oloa. Mitä raskaampaa, sen parempaa. Hän ei oikeastaan tiennyt syytä turhautumiselleen. Samaan aikaan hän oli kuitenkin pettynyt itseensä, omaan saamattomuuteensa olla uskaltamatta sanoa tunteitaan ääneen, vaikka hänellä oli ollut aikaa vaikka miten paljon. Se oli vaikeampaa, kuin hän osasi edes kuvitella. Viime aikoina hänen käyttäytymisensä alkoi muuttua niin paljon, että ulkopuolisetkin huomasivat jonkin olevan vialla. Kireys vaikutti kaikkeen, normaalisti pitkä pinna tuntui napsahtelevan poikki tämän tästä ja joka välissä sitä sai solmia uudelleen ehjäksi. Solmukohdat saivat sen olemaan vieläkin kireämpi ja luonnollisesti myös joustamattomampi.
Työtoverit olivat joutuneet kärsimään tämän vuoksi aivan liikaa, se oli osasyy siihen, että hänet oli lähetetty etuajassa kotiin. Zivan oli melkein tehnyt mieli tuulettaa ääneen sen puolesta, mutta helpottuneisuus vyöryi hänen ylitseen kuulessaan pomonsa käskyn painua kotiin. Pikainen vilkaisu kännykässä pyörivän GPS-ohjelmaan kertoi lenkin kestäneen jo seitsemän kilometriä, joten oli aika kääntyä ympäri takaisin kotiin. Saadakseen viimeisetkin ahdistuksen rippeet karistettua pois sisältään, hän tiivisti vielä enemmän tahtia. Se tuntui pistävästi kyljessä, muttei saanut mahdollisuutta vaikuttaa. Ehkä Ziva oli hieman masokisti, hän tykkäsi pistää itsensä koville, vaikkakin se aiheuttikin pientä fyysistä tuskaa. Hän nautti pienestä kivusta, kipu sai muut asiat väistymään tieltään. Vähän ennen kotitaloaan vauhti muuttui jäähdyttelyn vuoksi reippaaseen kävelyyn. Hän hengitti raskaasti viileään ilmaan, hiki valui pitkin otsaa.
Vielä rappukäytävässä pikaiset venyttelyt ennen rappusten nousemista toiseen kerrokseen. Hän kaivoi avaimet taskustaan, työnsi sen lukkoon ja väänsi, saaden oven aukeamaan vaimeasti naksahtaen. Hän käveli suorinta tietä makuuhuoneeseensa potkittuaan kengät pois jaloistaan, josta hän otti yövaatteet mukaansa ja suuntasi kylpyhuoneeseen. Hän riisui lenkkivaatteensa oven viereen lattialle, pois veden ulottumattomille. Hän käveli suihkun luo, vääntäen sen kevyesti päälle. Samaan aikaan veden alkaessa ryöpytä kohti siniharmaata lattiaa, Ziva hypähti kauemmaksi vedestä, antaen sen lämmetä hetken ennen astumistaan sen alle. Lämmin vesi tuntui taivaalliselta hikisellä iholla, huuhtoessaan samaan aikaan hikeä kohti viemäriä. Hän olisi voinut viettää suihkun alla vaikka koko päivän lämmittelemässä, mutta se näkyisi ja kirpaisisi ikävästi vesilaskussa. Hän sammutti suihkun ollessaan valmis ja tarttui naulakossa roikkuvaan tummanviolettiin jättipyyhkeeseen, kuivatakseen itsensä. Sen jälkeen hän puki yövaatteet päälleen. Ziva avasi kylpyhuoneen oven ja hätkähti huomattuaan tumman hahmon ulko-oven vieressä. Tony.
”Sinun ei pitäisi tehdä tuota.” hän sanoi hiljaa päätään pienesti puistellen.
Tony ei vastannut, hän oli jopa hitusen yllättynyt siitä, että Ziva pysyi tyynenä. Ziva jatkoi matkaansa kohti makuuhuonetta. Päästyään sänkynsä viereen, hän rojahti peiton sekaan, vetäen sen tiiviisti päälleen. Tony lähestyi häntä, jääden seisomaan hieman hämillään sängyn päätyyn. Hän ei ollut varma, mitä hänen pitäisi tehdä. Rehellisesti sanottuna hän ei tiennyt syytä tuloonsa. Kaikki oli vain hetken mielijohdetta, hän ei tiennyt, mitä pitäisi sanoa. Tony tyytyi hiljaisuuteen, katsottuaan sen olevan parempi vaihtoehto. Kuitenkin jokin hänen päänsä sisällä käski toimia. Varoen hän siirtyi sängyn toiselle puolelle, kömpien sitä kautta Zivan viereen. Hän yllättyi Zivan hivuttautuessa lähemmäs, painautuen häntä vasten ollen kuitenkin koko ajan selin.
”Onko kaikki hyvin?” Tony kysyi varovasti rikkoen hiljaisuuden heidän väliltään.
”Hys, ole vain siinä.” Ziva sanoi hiljaa, sulkien samalla silmänsä.
Tonyn pää oli yhdessä ajatustensa kanssa aivan pyörällä, kuin ne olisivat matkustaneet erikseen kahdessa vaunussa vaudikkaassa vuoristoradassa. Hän vaipui omiin ajatuksiinsa, keskittyen tavoittamaan molempia vaunuja samanaikaisesti. Aika tuntui matelevan eteenpäin, kunnes Zivan pieni ja rento liikahtaminen sai Tonyn havahtumaan takaisin maanpinnalle. Ziva oli nukahtanut, hymy nousi hiljaaTonyn huulille. Hän kumartui painamaan pienen suukon Zivan kosteiden hiusten joukkoon.
”Rakastan sinua”, hän kuiskasi hiljaa noustessaan varovaisesti pois sängystä, varoen herättämästä Zivaa. Hänen askeleensa kohti ulko-ovea kaikuivat vaimeina hiljaisessa asunnossa. Lähes ääneti hän poistui asunnosta rappukäytävään, jättäen Zivan yksin nukkumaan.