Title: Hiinokan ajatukset
Author: Tällipaju-
Rating: Sallittu
Genre: Adventure, drama
Disclaimer: Hahmot ja miljööt kuuluu J.K Rowlingille. Kaikki välttämättä oo niinku kirjoissa, koittakaa kestää.
Summary: Kolmannen kirjan tapahtumia Hiinokan näkökulmasta.
A/N: Uskokaa tai älkää kirjoitin tämän ensimmäisen luvun about tunnissa. Sen takia tässä luultavasti on kirjoitusvirheitä, let me know jos niitä on ja muutenki voi olla vähän sönkkö-tavaraa, mut kun inspis tuli oli pakko kirjottaa heti ja nopeasti. Ja aika lyhyt tämä eka luku, mutta yritän kirjottaa pidemmän toisen luvun.
1.luku
En olisi uskonut, että kaikista maailman ihmisistä Hagrid sortuisi tälläiseen hössötykseen. Hän on koko viikon yrittänyt saada kaikki sulkani järjestykseen. Hän jopa kiillotti nokkani.
Hän on höpöttänyt minulle tärkeästä oppitunnista, hänen ensimmäinen oppituntinsa, jossa hän on itse opettajana ja minä tietenki olen sen tunnin päätähtenä, halusinpa sitä tai en.
Edellinen taikaeläinten hoidon opettaja jäi eläkkeelle ja sitten Dumbledore ystävällisesti nimitti Hagridin siihen tehtävään. Ja tätä Hagrid on myös hehkuttanut innoissaan.
En odota kovin innolla sitä oppituntia. Alaikäisiä, epäkohteliaita ja röyhkeitä velhoja ja noitia. Hagrid on monta kertaa käskenyt minun pitää malttini ja etten saa hyökätä heidän kimppuunsa, vaikka oppilaat sanoisivat tai tekisivät mitä.
Ja viimein koitti se päivä, jolloin Hagrid pitäisi ensimmäisen tuntinsa. Hän kävi vielä aamulla varmistamassa, miltä minä näytän. Itse en välitä siitä, miltä näytän, mutta koska se Hagridille tärkeää, yritän pitää itseni siistinä, vaikka se on vaikeaa metsässä.
Olin juuri löytänyt herkullisen, kuolleen hillerin, kun kuulin Hagridin kutsuvan minua. Siitä äänestä ei voinut erehtyä. Kukaan muu ei pystyisi vislaamaan niin lujaa.
Tajusin etten ehtisi syödä hilleriäni, joten hautasin sen harmistuneena lehtien sekaan ja lähdin juoksemaan kohti metsän reunaa. Pian näin heidät, oppilaita olikin enemmän kuin olin ajatellut. Nielaisin kuuluvasti ja kävelin Hagridin viereen. Hän näytti vaivaantuneelta, mutta taputti minua silti rohkaisevasti.
Hagrid ryki hieman ja aloitti kysymällä oppilailta, mikä minä olen. Melkein loukkaannuin siitä, kun kukaan ei tiennyt. Kaikki vain katsoivat minua varuillaan ja ehkä myös mielenkiinnolla. Hagrid alkoi opettamaan. Kuuntelin hetken ja tajusin, että Hagrid osasi hommansa.
Olin vaipunut omiin ajatuksiini, kun Hagrid sanoi nimeni. Käänsin pääni häntä kohti. Huomasin nuoren velhon, joka käveli varoivaisesti minua kohti. Kallistin päätäni ja yritin saada selville, mitä tuo poika yritti. Hagrid neuvoi poikaa ja poika totteli. Olin otettu, kun poika kumarsi minulle. Eivät näköjään kaikki velhot olleet menettäneet käytöstapojaan. Odotin hetken, tunsin sähköisen ilmapiirin ympärillämmen. Kaikki katsoivat minua jännittyneenä. Kerrankin sain tarpeeksi huomiota.
Katsoin syvälle pojan vihreisiin silmiin ja huomasin, että hän oli hyvä, yksinkertaisesti hyvä. Kumarsin lyhyesti pojalle. Kaikki näyttivät yhtäkkiä helpottuneilta, myös poika. Hagrid kehotti poikaa taputtamaan minua. Poika lähestyi minua käsi ojossa, hitain askelin. Välimatka lyheni niin tuskallisen hitaasti, joten päätin kuroa viimeiset sentit itse kiinni. Poika värähti, muttei lähtenyt karkuun, vaan taputti minua rennosti.
Ennen kuin ehdin tajuta mitään, poika oli selässäni. En pannut pahakseni, poikahan oli ollut kohtelias. Hagrid läpsäisi minua takalistoon ja tajusin sen olevan lähtömerkki. Aukasin siipeni ja lähdin juoksemaan. Poika puristi sulistani niin lujaa, että se melkein sattui, mutta en jaksanut valittaa. Ponnistin ilmaan ja aloin räpytellä siipiäni tasaiseen rauhalliseen tahtiin. Poika alkoi rentoutua jossakin Tylypahkan linnan yläpuolella. Kiersin linnan paristi ympäri, kunnes kuulin Hagridin vislaavan. Palasin takaisin metsän laitaan ja laskeuduin kevyesti. Poika kiipesi turtana pois selästäni. Sain palkkioksi kuolleen hillerin Hagridilta. Kaikki hurrasivat kuin olisi tapahtunut suurikin asia.
Kaikki kävi hyvin nopeasti. Toinen oppilas oli alkanut lähestyä minua nopein askelin. Hänen kasvoillaan oli ylimielinen ilme ja hän haukkui minua kaikenlaiseksi, mitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Yritin hillitä itseni, mutta loukkaukset tulivat pahaan paikkaan. Kun töykeä poika oli tarpeeksi lähellä, minä nousin takajaloilleni ja päästin kurkustani kauhean rääkäisyn. Hagrid yritti estää minua, mutta olin nopeampi. Huitaisin terävillä kynsilläni poikaa, joka näytti nyt säihkähtäneeltä. Sitten Hagrid ehti väliin ja pakotti minut peruuttamaan kauemmas oppilaista. Pojan käsivarresta tippui verta. Tunsin tyytyväisyyttä. Tärisin vieläkin suuttumuksesta, mutta se haihtui, kun näin Hagridin pettyneen ja kauhistuneen ilmeen. Hän lähti kantamaan poikaa linnaa kohti. Muut oppilaat seurasivat häntä järkyttyneenä. Painoin pääni ja lähdin metsän syvyyksiin. Tästä saisin vielä kuulla...
