Title: "Äiti, saanko minäkin mennä?"
Genre: Angstifluffy
Author: hymykuoppa
Paring: Draco
Raiting: S
Summary: Halloweenissahan on kyse lapsista ja karkinkeruusta (minun näkemys), pidetään hauskaa ja ollaan kavereiden kanssa ovelta-ovelle-kierrolla. Kaikki eivät vain aina pääse kierrokselle, halusivatpa kuinka kovasti tahansa.
A/N: Tämän piti osallistua siihen Halloween-kilpailuun, mutta ei riittänyt ikärajaltaan, enkä kyllä edelleenkään ymmärrä, kuinka saat Halloweenin idean esille vähintään K13:sta? Okei, pääsen kyllä sen yli.. :''D Tässä minun näkemykseni Halloweenista pienen seitsemänvuotiaan Dracon silmin.
"Äiti, saanko minäkin mennä?"
Draco seisoi varpaillaan ja katseli silmät kiiluen ulos keittiön ikkunasta. Lapsia juoksenteli pitkin pihaa mitä omituisimmissa puvuissa ja iloiset vanhemmat aukoivat ovia halloween-lyhtyjen kanssa. Draco kurkotti kaulaa nähdäkseen enemmän, mutta ei kai pienen seitsemänvuotiaan pojan pää kamalan korkealle päässyt. Pieni Malfoy hymyili nähdessään erään tytön juoksevan peloissaan kotiinsa. Joku oli säikyttänyt ilmeisesti todella pahasti.
“Äiti, saanko minäkin mennä?” Draco kysyi kääntämättä katsettaan pois, “Saanhan?”
“Ei sinulla ole pukua”, kolea ääni kuului hänen takaansa. Draco kääntyi ympäri ja katsoi ylös äitinsä kalpeisiin kasvoihin: “Minä voin olla velho.”
Narcissan silmissä välähti: “Älä mainitse sitä sanaa.”
Draco mutristi huuliaan kääntyessään jälleen katselemaan iloisesti mukulakivillä hyppiviä lapsia: “Mutta äiti…”
Poika tunsi kihelmöintiä takaraivossaan. Äidin askeleet poistuivat keittiöstä ja Draco jäi yksinään suureen hämärään huoneeseen. Poika ei uskaltanut koskettaa takaraivoaan tietäessään sen sattuvan, joten hän keskittyi kyyneltensä pidättelemiseen. Muuten hän saisi toisen iskun.
Draco nousi vaivalloisesti korkealle tuolille polvilleen ja kurottui kohti ikkunaa. Ikkunalasi oli viileä hänen sormiaan vasten. Poika tiesi, että äiti ei pitäisi sormenjäljistä putipuhtaassa lasissa, mutta Draco ei muistanut sitä. Hän katseli lumoutuneena kuinka kolme prinsessaa kävelivät kadulla iloisesti hymyillen ja karkkipussejaan kantaen.
Draco ei ollut koskaan saanut kokea tuota riemua. Poika ei ollut koskaan saanut juhlia Halloweenia muiden lasten kanssa, koska hänellä ei ollut pukua. Hän olisi voinut pukeutua velhoksi, mutta hänen äitinsä oli kieltänyt poikaa näyttäytymästä sellaisena kaduilla. Ei Draco tiennyt miksi, kai muut lapset olisivat kadehtineet häntä.
Poika kuuli ikkunan läpi iloista kiljumista, kun erään talon katolta lennähti luuranko lapsia kohti, mutta se taittoi matkansa ylös juuri ennen maahan syöksyneitä lapsia. Kaikki nauroivat.
Draco kuuli isänsä, Luciuksen jylisevän äänen jostain. Hän luultavasti puhui pojan äidille, mutta Narsiccan vastausta ei kuulunut. Jälleen Lucius oli äänessä, mutta ei vastausta. Pian askeleet suuntasivat keittiöön.
***
“Draco”, Lucius katseli ikkunaan nojaavaa poikaansa, “Älä taas tee tuota.”
“Minä haluan ulos”, pojan äänestä paistoi ihastus, kun joku kulki heidän talonsa ohi Draculan näköisenä, “Tuossa menee minun niminen poika!”
Lucius ei vastannut mitään, vaan vetäisi poikaansa ikkunasta: “Naapurit näkevät sinut.”
“Mitä sitten?” Draco käänsi päänsä isänsä puoleen. Tuota miestä Draco rakasti. Hän oli aina ihastellut isäänsä, sillä isä oli niin komea ja hän oli aina auttamassa, kun Draco tarvitsi apua.
“Äitisi ei halua tänne ketään.”
“Miksi hän ei päästä minua ulos?” Draco katsoi edelleen isänsä harmaita silmiä, molempia vuorotellen, “Minä haluan.”
“Sinä olet jo iso poika”, Lucius vastasi ja pyyhkäisi olkansa yli valuneita hiuksia takaisin selälleen, “Et sinä tarvitse tuollaista.”
Draco mutristi jälleen suutaan ja lysähti istumaan jalkojensa päälle: “Mutta kun haluan.”
Lucius ei vastannut mitään, vaan taputti poikaansa päähän. Draco hymyili pienesti ikkunasta heijastuvalle kuvajaiselleen ja näki isänsä astelevan pois keittiöstä. Draco katsahti ympärilleen ja huomasi pöydällä olevan kynttilän. Oranssi valo oli ainoa hehku siinä huoneessa, eikä se valaissut kokonaan suurta keittiötä. Draco vetäisi kynttilää lähemmäs itseään ja hymyili hipaistessaan sitä sormellaan. Liekki ei tuntunut miltään, se ei edes polttanut. Poika ei voinut olla hymyilemättä.
“Karkki tai kepponen!” huuto havahdutti pojan. Draco nousi jälleen polviensa varaan ja nojasi pienet kämmenensä vasten ikkunaa. Jotkut lapset olivat heidän ovellaan, mutta äiti ja isä eivät olleet kuulleet.
Poika laskeutui varovasti alas tuolilta ja juoksi villasukillaan luisuen keittiöstä eteishalliin ja siitä pitkän käytävän eteiseen. Draco hengähti aukaistessaan oven hymyillen. Kaksi lohikäärmettä seisoi ovella karkkipussit ojollaan.
“Missä vanhempasi ovat?” toinen lohikäärmeistä kysyi, tyttö luultavasti.
“En minä tiedä”, Draco hymyili edelleen kuullessaan nyt kaikki äänet naapuristosta.
“Ovatko he kotona?”
“En tiedä”, Draco kohautti olkiaan pidellen edelleen kiinni ovennupista, “Eivät he ainakaan kuulleet teitä.”
“Emmekö me sitten saa karkkia täältä?” tyttö oli edelleen äänessä, eikä pienempi, punainen lohikäärme aukaissut suutaan lainkaan.
“Ei meillä ole karkkia”, Draco sopersi hiljaa katse villasukissaan, “Ei äiti osta ikinä karkkia.”
“Ihan tyhmää”, tyttö kivahti ja tarttui toista lohikäärmettä oranssilla tassullaan, “Mennään pois.”
“Odottakaa”, Draco pomppasi oven ulkopuolelle ja tunsi viileän tuulen henkäyksen kasvoillaan, “Saanko tulla mukaan?”
Oranssi tyttölohikäärme kääntyi poikaa päin: “Eihän sinulla ole asuakaan.”
“Mutta minä voin - “, Draco katsoi silmiään räpytellen tytön perään, joka ei selvästikään halunnut odottaa vastausta.
Draco nielaisi ja tunsi jälleen kyyneleet silmissään, mutta ei muistanut pidättää niitä. Ensimmäiset tippuivat tervetuliaismatolle, kun poika viimein kääntyi ja astui eteisen suojiin sulkiessaan oven hitaasti perässään. Isän nauru kuului jostain kauempaa, mutta Draco istahti eteisessä olevalle ikkunasyvennykselle ja kietoi kädet polviensa ympärille. Hän kuuli edelleen lasten ääniä, mutta ei nähnyt enää mitään pienten kyyneliensä takaa.
////A/N2: Lyhyt, tiedän. Ja tämä syntyi vajaassa vartissa. Laitoin tälle osastolle, koska minusta tämä on suloinen, vaikkakin vähän surullinen.
