Nimi: Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi
Ikäraja: K-11 kiroilun vuoksi
Genre: joku yleinen draama, fluff ja joulusekoilu, slash
A/N: Alunperin mun piti kirjoittaa tämä jo viime jouluksi ja femmenä, mutta tarinan nimenäkin toimivan sanonnan muistettuani totesin, että parempi näin. Siksi slash. Menee tämän vuotiseen jouluhaasteeseen. Kertomus menee myös hieman myöhäisenä joululahjana ystävälleni
Crownlessille. Toivottavasti tykkäät
Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi21.12.Tuuli riepotteli puiden oksia ravistaen lunta Nuutin niskaan. Pakkanen nipisteli pojan poskilla ja kylmyys sai hänen olkansa tutisemaan. Vähän matkan päässä häämötti valoneliö, joka kuului Nuutin päämäärään. Poika kiristi vauhtia kun kaulaliina alkoi leijua minne sattuu.
Ovessa oli sydämenmuotoinen joulukranssi. Nuutti pudisti lunta pipostaan ja irvisti kranssille minkä hampaiden kalinaltaan pystyi. Hän ei ymmärtänyt, miksi joku halusi pitää jotakin niin imelää ulko-ovessaan. Poika tarttui koristeen alla olevaan kolkuttimeen.
”Nuutti?” Tuomaksen ääni oli yllättynyt. Nuutti nyökkäsi keksimättä parempaakaan vastausta.
”Tuu sisään. Sä jäädyt sinne”, Tuomas huolehti vilkaistuaan toisen punoittavia poskia. Nuutti katseli ympärilleen joulusiivotussa ja koristellussa eteisessä. Hänestä näytti, että koko talo oli hukutettu punaisiin tonttuihin, kynttelikköihin ja havunoksiin.
”Ootko sä koristellut täällä?” Nuutti kysyi ehkä hieman pilkallisella äänellä. Hän oli onnellinen, ettei hänen kotonaan ripustettu punaista ja vihreää joka paikkaan. Ei oikeastaan yhtään minnekään. Joulu olikin Tuomaksen lempijuhla, ei Nuutin.
”Eikö miellytä?” Tuomas kysyi huomattuaan Nuutin nyrpistelevän ilmeen.
”Ei”, Nuutti töksäytti ajattelematta. ”Tai siis...”
”Miksi sä sitten tulit tänne?” Tuomas kummasteli.
”Koska...” Nuutti aloitti ja kaiveli laukkuaan. Tuomas katseli kiinnostuneena.
”Tadaa!” Nuutti huudahti ja ojensi Tuomakselle paketin. ”Hyvää nimipäivää.”
”Voi kun sä oot romanttiseks ruvennut!” Tuomas virnisti hieman yllättyneenä ja ryhtyi avaamaan. Nuutti tuhahti pienen punan hiipiessä kasvoilleen. Salaa mielessään hän toivoi, että olisi voinut ottaa Tuomaksen kommentin vakavasti.
”Vau!” Tuomas huokaisi nähdessään paketista paljastuneen kirjan. ”Mistä sä tiesit, ettei mulla oo tätä vielä?”
”No mistäköhän herra itse on mahtanut koko syksyn puhua?”
Tuomas hymyili vähän liian leveästi.
”Kiitti”, hän sanoi silmät kiiluen. ”Tää oli varmaan tosi kallis. Mulla ei oo sulle yhtään mitään.”
Tuomaksen äänensävy oli pahoitteleva. Nuutti muistutti, että kyse oli kuitenkin vain nimipäivästä ja lisäsi hätäisesti, ettei kirja ollut ollut kallis. Tuomaksen ei siis tarvitsisi murehtia. Toinen katsoi Nuuttia kulmiensa alta hieman ilkikurisella ilmeellä.
”Onhan tässä joulukin tulossa”, hän muistutti.
”Mitä? Ei!”, Nuutti kauhistui. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että Tuomas tai kuka tahansa muu vietti joulua, kunhan Nuutin ei siitä tarvitsisi itse kärsiä. Tuomas oli aloittanut taktisen joulutuputtamisen jo lokakuussa ja hymyillyt omahyväisesti saadessaan Nuutin ärtymään.
”Ei sitten, jos sä et halua”, Tuomas sanoi pidentäen liioitellutsti kolmea viimeistä sanaa. Nuutti pudisti päätään päättäväisesti kasvoillaan kuitenkin epäilevä ilme. Tuomaksen tempauksista ei koskaan voinut tietää. Eikä Nuutti tiennyt myöskää sitä, että Tuomas tiesi hänen salaisuutensa.
24.12.Talo oli hiljainen. Nuutti käveli ympäriinsä miettien mitä tekisi. Muu perhe oli lähtenyt jo edellisenä päivänä mummin luokse Pohjois-Suomeen viettämään joulua. Nuutin äiti tiesi, että poikaa oli aivan turha yrittää saada mukaan ja Nuutti olikin jäänyt yksin kotiin. Hän ei muistanut koska olisi viimeksi juhlinut joulua. Joulussa vain oli jotain, mitä Nuutti ei ymmärtänyt. Ylimääräistä touhotusta, jouluvaloja, kaupallisuutta, ärsyttäviä rallatuksia... Jouluruokakin oli ihan yliarvostettua. Koko joulu oli yliarvostettu. Ja minkä takia sitä edes vietettiin? Joulupukki, Jeesus-lapsi, pyh. Siinä oli Nuutille aivan liikaa.
Nuutti istahti sohvalle ja avasi television, mutta jokaiselta kanavalta tuli tietysti vain jotain sellaista, mikä sai Nuutin hiiltymään entisestään ja paiskaamaan kaukosäätimen lattialle. Poika vilkaisi ohimennen ulos ikkunasta vain huomatakseen jonkin punapipoisen, josta ei pitänyt, ei ollenkaan.
Tuomas soitti ovikelloa sormet kohmeessa. Tumput olivat unohtuneet kotiin. Kun sisältä ei kuulunut mitään, Tuomas soitti uudestaan, kolmesti. Ei vieläkään.
”Nuutti perkele”, poika huusi. ”Mä tiedän, että sä oot siellä.”
Ovi aukesi melkein tyrmäten Tuomaksen.
”Ei tarvi naapurin mummoja säikytellä”, Nuutti mutisi happamasti. Tuomas hymyili leveästi Nuutin kylmälle ilmeelle ja tuuppasi hieman pitempää poikaa käsivarteen.
”Vähän joulumieltä, hei!” hän kiusasi tahallaan. Nuutti tuhahti.
”Voit ihan hyvin häipyä, jos sulla ei ollut muuta asiaa”, hän murisi hampaita kiristellen.
”En voi. Mulla ei oo lapasia”, Tuomas virnisti.
* * *
”Otatko kahvia?” Nuutti tiedusteli ystävältään. Hän yritti olla näyttämättä sitä, ettei pitänyt toisen läsnäolosta juuri sillä hetkellä.
”Joo, voisin mä”, Tuomas vastasi. Hän oli siirtynyt tutkimaan paperiroskista. Hänen perheelleen ei tullut sanomalehteä, joten hän kävi lukemassa sitä usein jossain muualla. Poika löysi etsimänsä edellisen päivän lehden. Palasina.
”Sähän kuumana oot käyny”, Tuomas naurahti. ”Olisit voinut säästää tän mulle.”
”Mitäpä turhia kun koko lehti on täynnä pelkkää paskaa.”
Nuutti ojensi sinisen kahvikupin Tuomakselle, joka yritti lukea revittyä sanomalehteä. Nuutti katsoi muualle, kiroten mielessään, että oli mennyt tykästymään tuollaiseen idioottiin.
”Joulun junaliikenne myöhässä aikatauluista”, Tuomas luki ääneen.
”Onko pakko?” Nuutti äyskähti.
”On. Testaa, oletko jouluihminen. Hei tää vois sopii sulle!”
”Lopeta.”
”Okei. Yksi. Mikä on joulussa parasta?”
”Lopeta.”
”Aa. Joulusauna. Bee. Joulu-”
”Nyt vittu lopetat!”
Tuomas nauroi ja heitti lehden pois.
”Sä oot niin hauska, Nuutti.”
”Oo hiljaa!” Nuutti tulistui. Tuomas totesi parhaaksi vaieta asiasta ja syventyä kahvinjuontiin. Nuutti katseli ulkona juuri alkanutta lumisadetta.
* * *
Jokin ihmeellinen voima oli saanut Nuutin lähtemään Tuomaksen ehdotuksesta kävelylle lumiseen metsään. Oliko voima joulun taikaa vai jotakin muuta, sitä poika ei halunnut ajatella. Hän oli jäänyt tuijottelemaan hämärtyvässä illassa hiljalleen leijuvia lumihiutaleita. Tuomas selitti innoissaan uudesta kirjastaan. Sanat valuivat ohi Nuutin tietoisuuden.
”Nuutti!” Nuutti hätkähti. ”Sä et kuuntele. Tollaset tuhmat lapset ansaitsee lumipesun.”
Nuutti reagoi liian hitaasti. Hän ehti nähdä vain ilkikurisen ilmeen Tuomaksen kasvoilla ennen kuin hänet kumottiin hankeen.
Tuomas tunki lunta sisään Nuutin takin kauluksesta. Hän katseli riemuissaan kuinka toinen sätki hänen allaan. Tuomas virnisti itsekseen. Hänen suunnitelmansa oli menossa täysin nappiin.
”Eiköhän siinä ollut sitten tarpeeksi rangaistusta”, Tuomas totesi ja nousi seisomaan, mutta juuri Nuutin päästyä ylös kamppasi tämän uudelleen lumihankeen. Lyhyempi nauroi vahingoniloisesti toisen kömpiessä maasta jo toistamiseen.
”Vittu sun kanssas”, luminen poika kirosi.
”Sori, sori”, Tuomas hekotti ja tarttui Nuuttia olkapäästä. Nuutti jännittyi huomatessaan toisen vakavoituvan ilmeen ja ruskeiden silmien katseen itsessään. Tuomaksen oli varvistettava, mutta ylettyi kuitenkin painamaan varovaisen suudelman Nuutin huulille.
Tuomas tuijotti tyrmistyneenä Nuutin järkyttynyttä ilmettä. Oliko hän sittenkin toiminut väärin? Oliko hän tulkinnut kaikki ne Nuutin syksyn aikana luomat katseet ja eleet sekä suloiset punastumiset väärin? Tuomas oli pettynyt. Hän oli tosissaan luullut Nuutin pitävän hänestä. Poika halusi maan nielaisevan itsensä. Tuomas suki hermostuneena punaisen piponsa alta pilkottavia, vähän turhan pitkiksi venähtäneitä hiuksiaan ja kääntyi.
6.1.Tuomas kurotti kuusen latvassa keikkuvaa tähteä kohti. Joulu oli melkein ohi. Poika harmitteli seuraavana päivänä alkavaa koulua ja lempilomansa loppumista. Tällä kertaa mieltä kaiversi myös Nuutti, jota hän ei ollut nähnyt aaton jälkeen kertaakaan. Tuomasta ahdisti. Hän ei halunnut nähdä Nuuttia tai tietää mitä tämä ajatteli. Olisihan Nuutti jo soittanut, jos ajatukset olisivat olleet positiivisia. Olisihan?
Anteeks, että mä en oo soittanut. Mulla on ollut paljon kaikkea ja oon vaan ajatellut... Nuutti kertasi vielä Tuomaksen ulko-ovella. Hänen onnekseen inhottava kranssi oli jo poissa.
”Moi”, oli kuitenkin ainoa, mitä Nuutti sai suustaan Tuomaksen avattua oven.
”Moi”, sanoi Tuomaskin ja keikkui kynnyksellä hermostuneesti. Hetken hiljaisuuden aikana molempien päässä vaihtui miljoonia ajatuksia.
”Toi kuusi pitäis saada pihalle. Haluatko auttaa?” Tuomas kysyi kiertäen kaikki ne asiat, jotka olisi halunnut sanoa. Hänen hämmästyksekseen Nuutti nyökkäsi.
Kuusi mätkähti lumiselle pihalle. Tuomas katseli sitä haikeana. Hän olisi mielellään pitänyt sitä kauemmin.
”Älä näytä tolta”, Nuutti sanoi. ”Saat kuitenkin uuden ens vuonna.”
”Ei se oo sama asia”, Tuomas mutisi. Nuutti katsoi Tuomasta miettien millä tavoin tyynnyttää sisällään vellova tunneaalto. Jos Tuomas tosiaan tunsi kuten oli jouluaattona antanut ymmärtää, mikään ei estäisi Nuuttia tarttumasta hänen käteensä. Nuutti ei kuitenkaan tiennyt, mitä toisen päässä liikkui. Hän huokaisi syvään ja päätti selvittää asian. Nuutti tiesi riskit, mutta tarttui Tuomasta olkapäästä ja kumartui painamaan suukon pitkätukkaisen poskelle.
”Hei!” Tuomas huudahti yllättyneenä ja läppäisi lapasensa poskelleen.
”Senkin jouluilonpilaaja!” Hän virnisti ja tunsi helpotuksen valuvan sisälleen.
”Miten niin? Sehän meni jo. Nyt on loppiainen”, Nuutti muistutti eikä pystynyt peittämään onneaan. Oliko se edes tarpeellista?
”On, mutta nuutinpäivä on vasta ensi viikolla”, Tuomas huomautti ja tarttui Nuuttia kädestä. Äkkiä Nuutti muisti erään asian.
”Mikä muuten on mun joululahjan laita?” hän kysyi. ”Et antanutkaan mitään, vaikka uhkasit.”
Tuomas hymyili yllättyneenä kuullessaan J-alkuisen sanan Nuutin suusta.
”Kyllä sä tiedät”, Tuomas sanoi punastuen ja silitti Nuutin käsivartta. Nuutin päässä ei liikkunut ainuttakaan järkevää lausetta. Ehkä joulu ei sittenkään ollut niin kamala asia.