Sunnuntaiteuras tai tyttö sekaisin, K-11

[nauha]

Tekstin nimi: Sunnuntaiteuras tai tyttö sekaisin
Kirjoittaja: nauha
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Mainitaan tupakointi ja siemenneste. Kieliopin venyttämistä, muttei kidutukseen asti.
Paritus: Mihail/kertoja eli Reena
Yhteenveto: Naurettava oli koko Mihail, ikkunalaudalle jätetty viesti ja nimen hokeminen, kuin jumalan tai rakkaan.

A/N: Tarinan Mihail ja Reena esiintyivät ensimmäisen kerran toisessa originaalissani Puutostiloja (K-15) ja tämä on (toivottavasti) melko itsenäinen seuraavan aamun jatko-osa, ihan vain koska Reena. Ja Mihailkin.  Jotkut lauserakenteet vähän venyttävät hyvän kieliopillisen maun rajoja, anteeksi, mutta tahdoin.
Originaali 10.

--



Aamuyöstä ei ikkunoihin paistanut enää aurinko ja rapussa oli tunkkaista. Pimeys sentään peitti pölyrihmat katonrajassa ja sotkuiset hiukseni. Sukat olivat unohtuneet huoneen lattialle, kuten viini ja tupakat.

Mihail oli pureskellut ihoni mustaksi, jättänyt naurettavat hampaanjälkensä lantiolle, polvitaipeisiin ja jalkapohjaankin jos olin lukenut merkit oikein. Se poika – aina poika, ei koskaan mies – oli hulluutta. Hulluutta ja aamujen katumusta.
Matkani korttelien poikki kuljin kumarassa.

Kotona tervehtivät nälkäänsä naukuva kissa ja ruukkuihinsa kuihtuneet kasvit. Keitin kahvia ja olin poissaoleva ja väsynyt.
”Vanhempi, kaunis ja elämäänsä kyllästynyt”, oli Mihail sanonut. Totuutena, kuten aina, epäröimättä.

Ja ne naurettavat hampaanjäljet, ajattelin. Naurettava oli koko Mihail, ikkunalaudalle jätetty viesti ja nimen hokeminen, kuin jumalan tai rakkaan.
”Mihail, saatana”, mutisin kuppiin. Kissa katsoi paheksuen ja heitin viikon pöydällä seisseellä riisikakulla. Järsiköön sitä, eikä itsetuntoani. Nimi maistui kyllä jo kitkerältä.

Koneen avasin, kun olin luvannut tehdä rästistä viimeviikon työt. Sähköpostissa oli 146 lukematonta viestiä ja yksi äidiltä:
Tule syömään sunnuntaina. Isäkin on taas kotona. Laitetaan lammasta, siitähän sä pidät.
Sormet tuoksui tupakalta ja siemennesteeltä, äidin sanoissa oli ehkä järjen hiven.

Jos vain nukkuisi edes hetken, heräisi aamuun kuin ei mitään. Ei Mihailia, ei punaviinihumalaa. Heräisi vain ja menisi syömään lammasta. Puhuisi päänsäryn työkiireiksi ja hartiakireydeksi. Hymyilisi isän sanomattomille anteeksipyynnöille, jotka eivät minulle kuulu, ja äidin jännittyneille leukapielille.

Jos vain unohtaisi ne hampaanjäljet.

Kissa mourusi tyytymättömyyttään ja hyppäsi pöydälle. En minä sänkyyn ehtinyt nukkumaan.

[Okakettu]

Tervehdys! Olet tällä hetkellä ehdottomasti yksi lempikirjoittajistani finissä, joten ajattelin, että voisi olla ihan järkevää kommentoida itsekin eikä aina pistää kommenttikampanjaan muiden kehuttavaksi. :,> Olen äärettömän ihastunut niin kirjoitustyyliisi kuin näiden tekstien aiheisiin, ja pyydän jo valmiiksi anteeksi, ettei tästä todennäköisesti tule hirveän rakentavaa tai analysoivaa kommenttia – hehkutusta vain.

Tosiaan, kaikki nämä sinun originaalisi ovat hirveän vahvoja kokonaisuuksia, mutta tästä ja Puutostiloista pidin kyllä erityisen paljon, ehkä Mihailin ja Reenan takia. En voi kuin ihailla tapaa, jolla saat tällaiset lyhyetkin tekstit niin eheiksi kokonaisuuksiksi, hahmot todella ovat lihaa ja verta vaikkeivät silti paljasta kaikkea itsestään, ja oi. Pidän siitä, kuinka et kirjoita asioita auki, vaan paljon jää myös lukijan itsensä tulkittavaksi. Ja kuten sanottu, kirjoitustyylisi on hieno, sellainen josta jaksan olla kyllä ihan avoimesti kateellinen! Johonkin tällaiseen itsekin haluaisin pyrkiä. Paljon näennäisen arkisia mutta todella tarkkanäköisiä yksityiskohtia. Pidin tämän tunnelmasta, se oli jotenkin... kuivakkaan melankolinen? Oli muuten hienoa saada luettavaksi myös Reenan näkökulmaa, hänestä kun  piirtyi jo Puutostiloissa mielenkiintoinen kuva. Tämä sitä entisestään tarkensi, ja valotti kiinnostavasti myös Reenan ajatuksia Mihailista (johon tykästyin myös kovasti Puutostilojen perusteella

Ja ne naurettavat hampaanjäljet, ajattelin. Naurettava oli koko Mihail, ikkunalaudalle jätetty viesti ja nimen hokeminen, kuin jumalan tai rakkaan.
”Mihail, saatana”, mutisin kuppiin.

Jumalasta saatanaksi, hmm? Pidin hurjasti.

En nyt ollenkaan saa koottua ajatuksiani fiksusti tähän, mutta ää, tuli varmaan liiankin selväksi että tykkään todella paljon. Toivottavasti joku muu käy kommentoimassa tähän vähän järkevämmin. :,) Kiitos tästä ja muistakin teksteistäsi! ♥

[nauha]

Tervehdys itsellesi Okakettu!
Et tiedäkään miten absurdilta ja hyvältä musta tuntuu, kun joku sanoo mun olevan yksi lempikirjoittajistaan. Sehän on suorastaan hulluutta! Mukavaa, että tulit sanomaan sen itse, vaikka kyllä kommenttikampanjaan päätyminen jonkun muun kuin oman itsekkyytensä vuoksi on miellyttävää.

Musta tuntuu, että tämä ja Puutostiloja ovat ehkä kokonaisimmat mun teksteistä. Ehkä koska itsekin olen jotenkin hassusti tykästynyt Mihailiin ja Reenaan tyyppeinä. Koen muuten paljon helpommaksi tehdä lyhyistä teksteistä toimivia kokonaisuuksia, kuin pitkistä. Ajatuksenjuoksuni ei ehkä riitä kovin pitkälle siis. Mutta ihanaa, että nämä on toimivia kokonaisuuksia muidenkin, kuin itseni mielestä.

Kuivakkaan melankolinen kuvaa melko tarkasti sitä, millaista tunnelmaa hain ja mukavaa että se sieltä löytyi! Pidän Reenaa monellakin tavalla melko melankolisena ja silti realistisena tyyppinä. Mihaililla on ehkä enemmän uskoa kaikenmaailman ihmeisiin, mutta lopulta sekin taitaa olla vain tylsämielinen naistenmies.

Hassua miten olen ajatellut, että sulla on paljon niitä näennäisen arkisia, mutta tarkkanäköisiä yksityiskohtia, joita sanot multa löytyvän! Ja olen aina ajatellut, että monet kirjoittajat aliarvioivat lukijoitaan ja siksi pyrin olemaan tekemättä sitä itse. Se tuntuu, näyttää ja kuulostaa minusta paremmalta, kun jätetään juttuja selittämättä. Annetaan aukkojen olla, kyllä lukija täyttää niitä sitten itse.

Tuo jumala-saatana –kohta on ehkä oma suosikkini koko tekstissä. Olen kauhean onnellinen, että päätit lainata juuri sen. Tuli jotenkin ymmärretty olo.

Kiitos hurjasti kun kommentoit. En tiedä saisinko kirjoitettua ollenkaan, jos ei kommentteja aina välillä tulisi. Ja pieni hehkutus on aina paikallaan!

[cooperaur]

Kommenttikampanjasta hei. :>

Sulla on mielenkiintoinen tapa kirjoittaa, hieman omaperäinen mutta kuitenkin luonnollinen ja ymmärrettävä. Tulee sellainen fiilis että sulla on hyvä ote omista hahmoistasi ja asioista joista kirjoitat, ja jollain jännällä tavalla sun tekstien maailmaan on jopa vähän pelottavaa sukeltaa. Ihan oikeasti, en osaa kunnolla selittää miksi. Sun hahmot ei anna itestään turhan paljoa eikä niihin voi kunnolla luottaa, sun tekstit on jotenkin "arvaamattomia". Sun tekstien ihmiset vaikuttaa yleensä eri tavoilla enemmän tai vähemmän vaikeilta, mutta kuitenkin niihin haluaa kipeästi päästä tutustumaan paremmin. Anteeksi jos tää kuulostaa hassulta, mut semmoinen tunne mulle tulee. Mut tykkään siitä ja sun tyylistä paljon! Arvaamattomuudesta huolimatta kerronta on soljuvaa, ehjää ja teksti kokonainen.

Tässä tekstissä on ihanan harmahtava tunnelma, toi Okaketun kuivakkaan melankolinen on tosi osuva. Sun hahmot onnistuvat olemaan mielenkiintoisia ja kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä arkisessa maailmassa. Osaat korostaa ja kuvata lumoavasti ja paikoin ahdistavastikin jotain mitä en osaa kutsua miksikään muuksi kuin elämäksi. Tulee mieleen hieman, tai hieman enemmänkin itseasiassa Sofi Oksanen.

Ja ne naurettavat hampaanjäljet, ajattelin. Naurettava oli koko Mihail, ikkunalaudalle jätetty viesti ja nimen hokeminen, kuin jumalan tai rakkaan.

Naurettava Mihail. Mihail oli naurettava Reenan mielestä. Vai oliko sittenkään? Pidin tästä kohdasta hirveästi, koska tässä pääsee mielestäni kaikista parhaiten Reenan pään sisälle. Ja toistamiseen pitää kompata Okakettua, tuo jumalasta saatanaksi on ihana.

Ai, niin. Otsikko, se oli aivan upea. Herätti mielenkiinnon todellakin, enkä mä ainakaan edes yhtään tajunnut ensin ajatella sunnuntaiteurasta tuolla sen tavallisella merkityksellä. Hieno!

Toivoisin et osaisin sanoa tästä jotakin järkevämpää vielä, mutta en osaisi varmaankaan tehdä muuta kuin vain lainata koko tekstin ja laittaa pienempi kuin kolmosen perään. ^^' Tykkäsin siis, ehdottomasti. Kiitos! ♥

[nauha]

Heipähei cooperaur. Mukavaa kun ilahdutit minua kommentillasi, olen tunnetusti huono odottamaan

Otan kohteliaisuutena sen, että pidät kirjoitustapaani omaperäisenä. Tavanomainen on musta aina vähän tylsää ja jos ymmärrettävyys kerran säilyy, on mielenkiintoisuus maukasta.
Tota pimeyttä ja arvaamattomuutta mietin pitkään kommenttiasi lukiessa ja päätin olla siihenkin tyytyväinen. Mitä hahmojen vaikeuteen tulee, uskon sen liittyvän tähän teoriaani, että jokainen luulee toisinaan olevansa vähän enemmän hullu kuin onkaan.

En ole aivan varma, miten pitäisi reagoida kun joku vertaa jotain mun kirjoittamaa tyylillisesti Sofi Oksaseen. Häpeäkseni joudun myös myöntämään, etten ole koskaan lukenut Oksaselta mitään.
Eli ainakaan tahallisesti en hänen tyyliään kopioi, vaikka vertaus tietysti sydäntä lämmittääkin, onhan Oksanen kuitenkin menestynyt ja paljonpuhuttu kirjailija!

Naurettavuushan on myös katsojan silmissä. Joku sitä varmasti oli, mutta kuka, ei tiedä. Reena taisi lopulta ajatella niin enemmänkin itsestään. Tyttö-raukka, sekaisin.

Sunnuntaiteuras on tosiaan monimerkityksinen, se viittaa yhtälailla niin Reenaan, lampaaseen, kuin ihmisiin yleisestikin sunnuntaiaamuisin. Itse pidän sanasta hurjasti. Ja lämmittää, että pidit otsikosta, koska olen aina jotenkin heikko otsikoija, vaikka haluaisin olla siinä hyvä. Tämän otsikko on kyllä varmasti yksi omista suosikeistani.

Sanoit montakin järkevää asiaa ja olen siitä iloinen ja tää mun vastaus nyt on aivan järjestön taas, mutta ei haittaa, koska takana on uneton yö ja edessä töitä ja olen silti onnellinen koska 

en osaisi varmaankaan tehdä muuta kuin vain lainata koko tekstin ja laittaa pienempi kuin kolmosen perään.

♥