Title: Mysteerinen ystävänpäivä
Author: Penber
Fandom: Sherlock Holmes
Pairing: Holmes/Watson
Raiting: S
Disclaimer: Doyle is our master! D:
Summary: Watson järjestää Holmesille yllätyksen ystävänpäivälle!
A/N: Osallistuu
ystävänpäivä II-haasteeseen.
(Ja FF50, sanalla 041.Missä?)
~
“Rouva Hudson!”
“Rouva Hudsoooon!”
Sherlock Holmes pyöri onnettoman näköisenä ympyrää oleskeluhuoneessa, taloudenhoitaja rouva Hudsonin vastatessa viimein kutsuun, jonka varmasti oli yli puolet lontoolaisista kuulleet. Koska etsivällä ei niihin aikoihin ollut paljoakaan toimeksiantoja, hän nukkui päivät ja valvoi yöt. Siksi olikin rouva Hudsonista perin kummallista, että Holmes oli herännyt sinä aamuna poikkeuksellisen aikaisin.
“Kutsuitte, sir?”
“Rouva Hudson! Missä on minun aamiaiseni? Ja vielä tärkeämpää, missä on minun tohtorini?”
“Tohtori lähti tänään hyvin varhain liikkeelle”, rouva Hudson totesi, pyyhkien käsiään esiliinaansa. “Hän sanoi minulle, että on järjestänyt teille yllätyksen.”
“Yllätyksen? Minä vihaan yllätyksiä!” Holmes murahti potkien sanomalehtiä lattialta, löytääkseen kadonneen piippunsa, jonka oli yöllä vihapäissään viskonut pitkin seiniä.
“Tohtori sanoi, että teidän tulisi selvittää se.”
Holmes pysähtyi. Hän rääkäisi ja lysähti nojatuolilleen.
“Mysteeri! Oih, rakas Watson! Olen ollut toimettomana jo kauan! Hän tietää, millä minua piristää. Unohtakaa aamiainen, rouva Hudson! Tuokaa lämmintä vettä ja pesusieni!”
Taloudenhoitaja pudisti päätään ja lähti sitten etsimään haluttuja tavaroita.
~
Holmes pesi itsensä ja pukeutui reippaasti. Tämän jälkeen hän oli juuri pinkaisemassa tohtori Watsonin huoneeseen, tehdessään sitä ennen kuitenkin nokkakolarin taloudenhoitajan kanssa.
“Rouva Hudson!” Holmes tuhahti. “Olette pahasti tielläni.”
“Olen hyvin pahoillani, herra Holmes, mutta olen menossa pesemään tohtorin huoneen ikkunaa.”
“No nyt kun kerta olette siinä, voisitte ystävällisesti ilmoittaa, mitä Watsonilla oli päällä lähtiessään.”
“Päällä?”
“Niin, mitä tohtori oli pukenut päälleen? Vai sanotteko, että hän lähti alasti?”
“Hm. Hänellä oli arkipuku yllänsä. Takiksi hän taisi ottaa sen pitkän harmaan. Ja kengät olivat ne hienot mustat kiiltonahkaiset.”
“Sanoiko tohtori minne on menossa?”
“Ei, enkä kerennyt edes kysyä. Hän oli niin tohkeissaan!”
“Hmm.” Holmes haroi leukaansa. “Jos tohtori on laittanut parhaimmat kenkänsä, hän on luultavammin mennyt ajurilla kuin kävellen.. Ja koska hänen praktiikkansa aukeaa vasta ensi viikolla, tuskin mies sinne on mennyt..”
Enempää miettimättä Holmes rymisti portaat alas, kuuntelematta rouva Hudsonin kehotuksesta ottaa sateenvarjo mukaan. Mies huitoi ensimmäisen vastaantulevan ajurin vaunuineen itselleen ja huikkasi tälle pikaisesti osoitteen.
“Praed Street, kiitos!”
~
Matka sujui nopeasti, ja pian Holmes olikin halutussa osoitteessa. Hän hyppäsi ulos vaunusta, maksoi matkasta ja lähti kipittämään erästä pientä putiikkia kohti. Watson saattaisi olla siellä, hän ajatteli tyytyväisenä.
“Herra Holmes! Tämäpä yllätys!” pikkupuodin omistaja Tom Field huudahti iloisesti nähtyään etsivän astuvan ovesta sisään. Kauppa oli täynnä mitä ihmeellisempiä tavaroita, taikka oikeastaan ne olivat pelkkää rihkamaa. Juhlapäivien koristeeksi, Tom Field oli ylpeänä sanonut avajaispäivänä, joka osoittautui kuitenkin kovin kinkkiseksi. Tällöin Sherlock Holmes ja uskollinen vainukoira Watson olivat paukahtaneet paikalle ja pelastaneet puodin sekä sen omistajan.
“Mitä tohtori Watsonille kuuluu? Hän ei näemmä ole mukanasi.”
“Itse asiassa tulin kysymään teiltä, olisitteko nähneet Watsonia tänään. Kuuleman perusteella hän olisi tullut tänne.”
“Ah. Herra Holmes on myöhässä. Tohtori kävi täällä jo eilen. Osti kaikenlaista.. Mutten saanut kertoa teille, jos tulisitte kysymään.”
“Mutta nyt taisitte jo kertoa?”
“Mm.. Aivan.”
Holmes oli juuri astumassa ulos putiikista, kun kauppias vielä tokaisi:
“Hän sanoi vievänsä tavarat yöksi paikkaan, jossa sinä et käy.. Hän hakisi ne tänään.”
Holmes nosti kohteliaasti silinteriään ja poistui liikkeestä. Hän käveli hetken rauhallisesti miettien, mikä olisi sellainen paikka jossa hän itse ei käynyt. Holmes ja Watson kävivät kaikkialla yhdessä. Ei voisi maailmassa olla sellaista paikkaa, jossa Watson kävisi yksinään. Vai voisiko?
Holmes pysähtyi. Hän kääntyi hitaasti katsomaan taakseen, nähdäkseen edessään, vain vajaa sadan metrin päässä seisovan miehen. Lääkärin, vaatetuksesta sekä kaulalla roikkuvasta stetoskoopista päätellen. Silloin Holmesilla välähti. Tietenkin maailmassa, eikä edes niinkään kaukana kuin Lontoossa, oli paikka jossa Watson vietti aikaa ilman häntä! Nimittäin klubi, jossa tohtori tapasi kollegoitaan.
Koska tohtorien klubi ei ollut kaukana, Holmes päätti kävellä sinne.
Matka osoittautui kuitenkin kovin epämukavaksi nuoren rääsyisen pojan ryöstäessä Holmesin silinterin. Apinan lailla tuo pieni riiviö oli erään talon katokselta syöksynyt kohti rauhallisesti kulkevaa etsivää, kaatanut hänet ja ryövännyt hatun. Kun talossa asunut muori oli päässyt auttamaan Holmesin ylös maasta, oli pieni apinaolento jo kerennyt kadota.
Sherlock Holmes puisteli mudan takistaan. Hän oli kiitokseksi muorin avusta nostamassa hattuaan, kunnes tajusi ettei sitä ollut enää. Pienen tapaturman jälkeen, mies jatkoi rauhallisesti matkaansa. Tällä kertaa kävellen hieman kauempana talojen katoksista.
Klubilla Holmesia odotti uusi dilemma.
“Jos teillä ei ole tohtorin papereita, mitä te edes yritätte päästä sisään?” ovella seisova gorillamainen mies totesi. Hän oli pumpannut rautaa vankilassa, Holmes havaitsi. Selvittäen sen käsien ja rintakehän koosta sekä upeista tatuoinneista, jotka olivat poltettu miehen ihoon.
“Ah! Aivan. Tulinkin tohtori Watsonin pyynnöstä.”
“Tohtori Watsonin? Olisitte heti sanoneet.”
Ovimies siirtyi juuri sen verran, että Holmes pääsi puikahtamaan rakennukseen. Ja kun tuo solakka etsivä lipui eteenpäin, hän kuuli ovimiehen huutavan peräänsä:
“Kerro tohtorille terveisiä.”
~
“Tohtori Watson istuu usein tuossa nurkassa”, tohtori Miller selosti, osoittaen nurkassa nököttävää nojatuolia. Holmes kiitti ja lähti tutkimaan paikkaa tarkemmin. Siinä katsellessaan, hänen taaksensa ilmestyi pyylevä nainen, joka oli tuupata miehen kumoon.
“Anteeksi, sir, en nähnyt teitä”, nainen totesi möreällä karhun äänellään.
Holmes oli jälleen nostamassa hattuaan.
“Eipä mitään, hyvä rouva. Te olette varmasti klubin siivooja?”
“Kyllä, sir. Siivoan joka kolmas päivä.”
Holmes vilkaisi nojatuolin vieressä olevaa tuhkakuppia, jossa lepäsi sikarin jäännökset. Koska Watson poltti sikaria vain yhtenä päivä viikossa, saattoi Holmes päätellä miehen olleen klubilla viimeksi kaksi päivää sitten. Muttei sen jälkeen.
~
Pettyneenä Holmes poistui klubilta.
Etsivä hamuili katuja pitkin, miettien minne Watson olisi voinut mennä. Mieshän oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Holmes käväisi muutamassa ravintolassa, jossa hän sekä Watson useimmiten viihtyivät, muttei siltikään löytänyt etsimäänsä. Myös Stamfordin luona hän vieraili, tuloksetta. Tuo mies oli aikoinaan esitellyt etsivän sekä tohtorin toisilleen ja oli siksi merkittävä henkilö heille. Ja sitten Holmesin oli myönnettävä karu totuus itselleen. Häneltä olivat loppuneet ideat Watsonin mahdollisesta olinpaikasta.
Riutuneena tuo kuuluisa mestarietsivä Sherlock Holmes asetti nokkansa kohti Baker Sreetiä. Matkaa olisi muutaman korttelin mittainen, mikä ei aluksi vaikuttanut olevan pitkä. Mutta kun alkoi sataa aivan yhtäkkiä, taivalluksesta tuli sietämätön.
Päästyään viimein tutun oven eteen, herra Holmes oli kauttaaltaan kastunut. Taloudenhoitaja, rouva Hudson oli miestä vastassa eteisessä.
“Voi herran jestas! Eikö teillä ollut sateenvarjoa? Ja missä mahtanee olla silinterinne?”
“Olkaa vaiti, rouva Hudson! Äänenne tuhoaa aivosolujani!”
Keskustelu loppui lyhyeen, Holmesin kiivetessä portaita pitkin yläkertaan ja rouva Hudsonin jäädessä mulkoilemaan vihaisena tuon miehen perään.
“Ah, Holmes! Tulithan sinä”, tohtori John Watson totesi leveä hymy huulillaan, Holmesin astuessa olohuoneeseen, joka oltiin koristeltu mitä hauskimmilla tilpehööreillä. Takassa räiskyi iloinen tuli ja pöydällä herkullisen ruoan vieressä paloivat kaksi kaunista kynttilää. Holmes katseli ympärilleen hölmistyneenä, tohtorin astellessa hänen luokseen.
“Olet aivan märkä, Holmes. Tule, riisu vaatteesi ja kuivattele takkatulen lämmössä.”
Kaksikko asteli takan luo, Holmesin ottaessa ihoonsa nihkeästi painautuneita vaatteita yltään. Watson puolestaan kipaisi toisaalla hakemassa miehelle lämpimiä, kuivia vaatteita.
“Watson”, Holmes aloitti pieni virne kasvoillaan, “hämmästytät minua joka kerta enemmän. Missä olet ollut koko päivän?”
“Baker Streetillä! Olin huoneessani. Onneksi rouva Hudson ennätti estää tulosi..”
“Aivan!” Holmes huudahti. “Olin tulossa etsimään huoneestasi johtolankoja. Ajatukseni katkesi todellisesti sen kömpelön naisen hutiloidessa tielleni. Watson, sinusta on tullut ovela kuin kettu!”
“Kiitos”, tohtori sanoi hymyillen. Hän ojensi kätensä Holmesille ja vetäisi tämän lähelleen. “Hyvää ystävänpäivää.”
Watson antoi hellän suudelman etsivän huulille ja sitten kaksikko asteli pöydän ääreen nauttimaan mahtavasta illallisesta.
A/N2: Kommentit ovat tervetulleita!<:
