Ficin nimi: Vihreää tuikkivat silmät
Kirjoittaja(t): Milkyway
Oikolukija/Beta: -
Tyylilaji/Genre: deathfic, romance
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Severus/Lily
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Severus Kalkaros tuntee kuolevansa.
Varoitukset: -
A/N: Olen suunnitellut tätä NIIIIN kauan, ja nyt sitten viimein sain myös kirjoitettua sen!
Vihreää tuikkivat silmät
Severus Kalkaros tunsi kuolevansa. Eikä se ollut sellaista pikkuhiljaa henkisesti kuristumista, jollaista hän oli tuntenut jo ties kuinka monta vuotta.
Tällä kertaa se oli todellista. Severus tunsi, miten veri valui pois hänen kehostaan. Jokaisen pisaran myötä tuntui elämäkin pakenevan hiljalleen pois. Ajatukset kävivät sumeammiksi, näkökenttä pimeämmäksi ja hengitys vaikeammaksi. Se tuntui kaikki niin omituiselta, mutta samalla kumman tutulta. Aivan kuin olisi vajonnut uneen hirvittävän raskaan päivän päätteeksi. Eikä se ollut ollenkaan niin pelottavaa, kuin yleensä ajateltiin. Pikemminkin se tuntui helpottavalta. Helpottavalta ja rauhoittavalta.
Sitä Severus ei tosin voinut kiistää, etteikö se olisi sattunut. Se nimittäin oli kivuliainta, mitä hän oli eläessään kokenut, jollei laskettu mukaan avohaavoja hänen sydämessään. Kaulan puremajälkiä kivisti ja kuumotti ja kohta taas kylmäsi, kun myrkky levittäytyi laajemmalle kehoon.
Mutta silti, kipua tai ei, tuntui niin hyvältä päästää irti. Vielä hänen täytyi kuitenkin tehdä yksi asia ennen kuin voisi kuolla.
’’Katso.. minua...’’ Kalkaros kuiskasi käheällä äänellä. Sillä vaikka hänen katseensa oli jo sumentunut, hän näki silti mustatukkaisen pojan vierellään.
Harry käänsi katseensa kohti kuolevaa Kalkarosta.Severus kohotti päätään väkinäisesti, vaikka jokainen liike sattui niin paljon, että hänen olisi tehnyt mieli karjua kivusta, jos hänellä vain olisi ollut voimia huutamiseen. Viimein hänen silmänsä kohtasivat pojan vihreät silmät. Ne täydelliset, tuikkivan vihreät silmät.
Viimeisenä ennen pimennystä Severus saattoi nähdä Lilyn istuvan vierellään.
_____
Severus Kalkaros käveli sumussa, joka oli niin tiheää, ettei voinut kertoa mistä oli tullut ja minne matkalla. Määränpää hänellä kuitenkin oli, siitä hän oli varma.
Käveltyään jonkin aikaa Severus huomasi sumun väistyvän pikku hiljaa. Verhon takaa loisti ensimmäisenä auringonpaiste, joka oli niin kirkas, että Severuksen oli suojeltava silmiään käsillään. Vähitellen maisema alkoi kuitenkin erottua kirkkauden keskeltä, ja Severus huomasi olevansa jonkinlaisessa puistossa. Oli varmaankin keskikesä, sillä ruoho ja lehdet olivat vihreämpiä kuin koskaan.
Kauempana oli puinen keinu, jolla Severuksen ihmetykseksi istui joku. Joku, jolla oli pitkät, tuulessa liehuvat punaiset hiukset.
’’Lily’’, Severus kuiskasi. Sanat, jotka olivat odottaneet niin pitkään ulospääsyään purkautuivat nyt hänen suustaan. Siinä yhdessä pienessä sanassa oli kaikki: suru, kipu, rakkaus.
Naisen kasvot kääntyivät Severusta kohti. Hänen silmänsä tuikkivat vihreää valoa, ja hampaat paljastava hymy kutsui tulijaa lähemmäs.
Eikä Severus jäänyt odottamaan.
_______________________________
Kommenttia, kiitos! ^^