Hey hoy, pretty boy! Pääset ainesosaksi mun kommentticocktailiin.
Jee, rarea! Jee, Pansy! Oon jotenkin ruvennut tykkäämään siitä typykästä, mielenkiintoista lukea ihmisten tulkintoja hahmosta. Tässä Pansy oli aika canon-Pansy: vaikka sitä kirjoissa taidetaan kuvata vaan rumana pullukkana, niin jotenkin oon kuitenkin tulkinnut, että se on vähän vamppimainen. Seamus taas on muistaakseni kirjoissa aika lutunen (vaik eiks se Hartsaa vastaan jossain kohtaa käänny?), joten mun sympatiat on sen puolella. Poikaparka, kun huonoon naiseen lankesi!
Tykkäsin tästä tosi paljon. Kaunista, sujuvaa, rytmikästä tekstiä. Vähän turhan kliseinen tää asetelma ehkä on, mutta toteutus on hyvä. Vaikka sanoja onkin vain 200 (jotka oot muuten käyttänyt hyvin, mitään ei jää puuttumaan), tästä välittyy se, miten syvällä murheen syövereissä Seamus-reppana pyörii.
Pansy oli jättänyt hänet yhtä helposti kuin oli ottanutkin – parilla kepeällä sanalla ja käden heilautuksella. Se ei ollut koskaan merkinnyt naiselle yhtä paljon kuin Seamusille.
Tää oli mun lempikohta koko ficissä, muitakin helmiä kyllä löytyi. Tykkään noista lyhyistä ja ytimekkäistä lauseista, jotka saa lisätehoa tekstin asettelusta. Tosi onnistunut kokonaisuus.
”Keitä vielä lisää”, Seamus sanoi Deanille ja joi ison kulauksen kahvistaan katsettaan nostamatta.
Tää lopetus oli ihana, tavallaan sellainen 'juonpa vielä neljännen kupin kahvia ja angstaan tässä' mut sit toisaalta myös antoi toivoa tulevasta, ei Seamus varmaan sitä kahvia lisää pyytäisi, jos ei uskoisi sen auttavan. :---D
Kiitos lukukokemuksesta, söpöä angstia!
