Kommentointi ei vieläkään ole kiellettyä.
Luku 2, jossa on uskomattoman yllättävä henkilö Kellarityrmässä oli joku, jolla oli suunnilleen olkapäille ulottuvat vaaleat hiukset. Hän oli todella laiha poika resuisissa vaatteissa. Häntä oli selvästi pidetty siellä jo jonkun aikaa. Kun hän katsahti minuun, näin hänen kasvonsa.
Mitä
Draco Malfoy teki vangittuna kartanonsa kellariin? Dracon kasvoilta paistoi järkytys hänen nähdessään minut. Hänellä oli myös pieni parransänki, jollaista en hänellä koskaan ennen ollut nähnyt.
”Mitä sinä täällä teet?” kysyin.
”Olin juuri kysymässä samaa. Kerro sinä ensin. Minä en jaksaisi ruveta selostamaan.” Pudistin päätäni. Olin utelias. Draco huokaisi. Hän oli vaiti, mietti kai kuinka kertoisi tarinansa. Otin mukavamman asennon ja valmistauduin kuuntelemaan pitkääkin juttua. Se ei kuitenkaan ollut niin pitkä.
”Kaipa minä sitten kerron ensin. Minun vanhempani pitivät minulle ristikuulustelun tytöistä, ja he saivat selville ketä minä rakastan. Ei, en aio kertoa sitä sinulle vielä. He passittivat minut tänne, koska heidän mielestään kyseinen tyttö on aivan liian huono Malfoyn sukuun naitavaksi. Minä pääsen täältä pois vasta, kun en enää rakasta tuota tyttöä. Se on minun kannltani mahdotonta. Voisin valehdella ja naida jonkun muun, mutta en halua. Vanhempani tulevat tänne aina iltapäivisin kysymään minulta rakkauteni kohdetta ja tuomaan leivän ja vähän vettä. Se on oikeastaan aika kamalaa, kun tietää eläväsä tässä kellarissa loppuelämänsä. Minä en aio elää määrättyä elämää, haluan saada vaikuttaa itse elämääni. Vaikka sitten kuolemalla vanhempieni vankina onnettoman rakkauteni vuoksi.”
”Draco, sinulla on vielä toivoa. Minulla on ties mitä mukanani. Minut tultiin hakemaan kotoani. Täällä minulta kyseltiin Harryn suunnitelmista ja minua kidutettiin, minkä varmaan kuulitkin.” Draco kalpeni. ”Oletko kunnossa?”
”Joo... Miksi se sinua kiinnostaa?” Kurtistin kulmiani.
”Mutta kun kuulin että sinua kidutettiin, minä olisin halunnut juosta ylös ja ottaa kirouksen vastaan puolestasi. Hermione, sinä olet se rakastamani tyttö. Hups, ei ollut tarkoitus kertoa vielä. Olet jotenkin niin lumoavan erilainen kuin minä. Sinussa on kaikki piirteet joita arvostan. Olet kaunis.
Se on varmaan toinen syy miksi sinut tuotiin tänne. Että nähtäisiin, vastaisitko sinä tunteisiini. Koska me olisimme aika vaarallinen yhdistelmä, sinä olet viisas ja rohkea ja minä ovela, meidät pitäisi tappaa. Mutta mitä kaikkea kamaa sinulla on mukanasi? Sisältyisikö niihin esimerkiksi partahöylä ja sakset, ja osaatko sinä leikata hiuksia?” Olin shokissa. Draco Malfoy piti minusta? En olisi ikinä uskonut. Puhuiko hän edes totta? Minä en osaa pitää hänestä, hän on parhaan ystäväni vihollinen. Hän ei koskaan näyttänyt tunteitaan. Jos kysyisin miksi, hän varmaan vastaisi: Sellaisia me Malfoyt vain olemme. Mutta jos hän todella rakastaa minua, kuinka hän pystyi satuttamaan minua, satuttamaan ystäviäni? Sitä ne Malfoyt ovat. Eivät ymmärrä. Sitten muistin että hän oli kysynyt jotain.
”Oh... Tuota, voin tarkistaa laukustani, mutta en osaa leikata hiuksia. En muista pakaanneni kumpaakaan, mutta siellä voi olla etukäteen pakattuja tavaroita. Ja teltan keittiöstä pitää tarkistaa saksitilanne.”
”Anteeksi nyt vain, mutta
teltan? Miten sinä kuljetat tuota kaikkea?”
”Laukussani on laajennusloitsu. Teltta minulla on... yhtä juttua varten.”
”Teltta Potterin ja Weasleyn kanssa Voldemortin tuhoamisretkelle, eikö vain?”
”Hys! Joku voi kuulla. Vaimennous! Varmuuden vuoksi, katsos. Kaivaudu sinä vaan rauhassa laukkuuni, onko täällä vessa?”
”Vessa on tuolla.” Draco osoitti vastapäisessä seinässä olevaa ovea. Nyt vasta katselin vankilaamme tarkemmin. Huone oli keskikokoinen, ja lattia ja seinät olivat sementtiä. Lattialla oli joitakin kellertäviä olkia ilmeisesti pehmusteeksi. Yhdellä seinällä oli pieni metallisilla kaltereilla varustettu ikkuna, jossa ei ollut lasia. Toisella seinällä oli vessaan johtava puinen, rapistunut ovi, ja kolmannella seinällä samanlainen portaille vievä ovi, joka oli lukittu. Menin tutkimaan vessaa. Se oli aika ränsistynyt pieni koppero, korkeintaan pari neliömetriä tilaa.
Kun tulin takaisin, Draco istui lattialla tumma laukkuni sylissään viskoen sieltä tavaroitani ulos. Nyt lensi hiusharja.
”Mitä sinä teet
hiusharjalla?”
”Harjaan hiukseni. Se oli minun tekosyyni, jotta sain ne lähtemään huoneestani, ja pystyin pakkaamaan.” Nyt Draco kuolasi leipiäni.
”Ota vain. Mutta et saa syödä kaikkea evästäni nyt, sillä luulen, että joudumme olemaan täällä melko pitkään. Minulla on myös vettä ja hedelmiä. Voit juoda vähän. Saat käyttää sauvaani tarvittaessa, kysy tietysti ensin. Löysitkö etsimäsi? Minusta tuntuu, että olisin saattanut ottaa parranajovälineet mukaan Harrya ja Ronia varten. Kokeile tulejo -loitsua. Siellä on niin paljon kaikkea, ettei kannata edes kaivaa. Paitsi jos haluaa katsoa, mitä siellä on.”
”Sitähän minä juuri haluan. Miksi sinulla on näin paljon kirjoja mukana? Äh, minä luovutan. Tulejo parranajovälineet!” Draco lähti hoitelemaan kuontaloaan vessaan. Minä jatkoin ajatteluani. Mikä oli totta, vai oliko kaikki? Toisaalta Draco Malfoyta ei ihan hevillä heitetä kellariin, joten kai hän sitten puhui totta. Mietin vielä omia tunteitani. Olihan hän hyvännäköinen ja nyt myös ystävällinen, mutta hän oli silti kiusannut minua kauan ja ollut viholliseni. Ei koskaan ystävällinen. Olin epävarma.
Draco tuli ulos vessasta, hänen partansa oli poissa. Päätin kysellä häneltä vähän.
”Miksi sinä näytit niin järkyttyneeltä, kun näit minun tulevan alas?”
”Koska kauhistuin jo ajatustakin siitä että sinä joutuisit virumaan täällä loppuelämäsi, tai kuolemaan lähiaikoina. Se olisi ollut minulle kauheaa, nähdä sinun kärsivän. Tosin nyt sinä et näytä kovin kärsivältä.”
”En minä kauheasti kärsikään. Minulla seuraa ja tarvikkeita hengissä pysymiseen. Mitä kello on? Tai minunhan se pitäisi tietää. Tulejo kello! Oho, katsos, se tuli, en tiennyt että minulla on kellokin mukana.”
”Seuraa? Lasketko sinä minut seuraksi? Sepä hyvä.”
”Kyllä sinä nyt olet, kun olet ystävällinen ja muuta mukavaa. Kello on muuten suunnilleen aamu viisi. Ei ole niin pimeää, kun on kesä, joten se hämää. Näetkö, ulkona sataa. Tulee varmaan aika kylmä päivä, jo nyt on jäätävää.”
”Pitäisikö meidän nukkua? Minä ainakin olen valvonut läpi yön, kun kuulin että sinua ollaan hakemassa tänne. Se herätti minussa kahdenlaisia tunteita, iloa siitä, että saattaisin nähdä sinut, ja pelkoa siitä mitä sinulle tehtäisiin. Minä en enää huomaa kylmyyttä, olen ollut täällä liian kauan... Tule tänne.” Ihme kyllä tottelin häntä. Hän asettui makuulle olkikasaan. Minä menin aivan hänen kylkeensä kiinni lämmetäkseni edes vähän. Normaaliolosuhteissa en olisi edes harkinnut moista. Hän oli yllättävän lämmin kylmyydestä huolimatta, vaikka hänellä oli vain vanha likainen t-paita ja kuluneet farkut. Ilmeisesti hänelle ei ollut annettu vaihtovaatteita. Minulla ei ollut poikien vaatteita, joten en voisi auttaa häntä siinä asiassa.
Draco kietoi kätensä ympärilleni. Tavallaan järkytyin, mutta se lämmitti niin mukavasti etten hennonnut sanoa mitään.
”Sinä olet kauhean kylmä. Eikös sinulla ollut mukana jotain vaatteitakin?”
”Oli minulla. Tulejo huppari!” Puin sen päälleni, vaikka se auttoikin vain vähän. Mutta vähänkin on jotain.
”Onko sinulla vieläkin kylmä?”
”On. Tuolta ikkunasta tulee kylmää ilmaa sisälle.”
”Sille valitettavasti ei voi tehdä mitään. Huulesi ovat sinertävät. Voisin ehkä lämmittää niitäkin.” Mutta Draco ei odottanut vastaustani. Hänen kauniit kasvonsa lähestyivät minua. Hänen huulensa painuivat omilleni hellästi ja lämpimästi. Nukahdin nopeasti hänen lämmittävään syliinsä.