Nimi: Ja onni on valtoin
Kirjoittaja: yami
Tyylilaji: Hitusen fluffyä, aavistus h/c:tä, romance, ficlet.
Ikäraja: Sallittu
Haasteet: Originaali10 2# ja Ficlet300.
Yhteenveto: Hän on perillä.
A/N: Ystäväni 30 minuutin tajunnanvirta kävi kylässä. Taustalla soi niinkin imelän kliseinen uusvanha suomiklassikko kuin Yön Rakkaus on lumivalkoinen Suvi Teräsniskan versioimana.
Ja onni on valtoin
Helmikuu. Lumi laskeutuu maahan hiuksiin takertuvina hiutaleina, mutta jalat ponnistelevat väsymättä kohti päämäärää. Perille. Sinne hän tahtoo. Sauvat uppoavat hankeen, sukset lipsuvat, mutta hiipuvasta hämärästä hän saa voimaa jatkaa eteenpäin. Hän haluaa ehtiä ennen pimeää.
On niin hiljaista. Vain oma huohotus korvissa, ja kohta reitti muuttuu tutummaksi – ajatukset vapautuvat kuin muuttolinnut roudasta ja kohoavat korkeuksiin, kun vain kehon tarvitsee enää huolehtia matkanteosta.
Puhdasta valkeutta, hän pyörii ja nauraa. Ilo on hänessä, ilo on häntä, ja onni on valtoin.
Tanssiaskeleet kuuluvat äänettöminä hiljaisuudessa, kun katse kohtaa toisen ja jää.
Hetki on. Hetki on, ja sanatta hän pysyy siinä, kunnes vuoteessa silmät sulkeutuvat helmikuun pakkasiin. Vyötärön ympärille on kiedottu käsivarsi ja rakkautta, joka pysyisi siinä.
Hameen helma kietoutuu sääriin.
Kädet ovat paljaat ja punoittavat niitä pistelevästä pakkasesta, mutta matkaa onkin vain hetken verran. Jokin aika sitten toiseen suuntaan hiihdetty reitti kaartuu nyt vasemmalle, kohti sydäntä – ja vihdoin puiden välistä näkyy alava maa ja valo.
Hän on perillä. Viimeiset hengähdykset sadalla metrillä, sukset vasten seinää odottamaan huomista. Oven hän avaa varovasti, jotta ei herättäisi – mutta kun hän astuu keittiöön riisuttuaan ensin vaatteensa eteisessä, toinen on valveilla tähyillen tähtien valaisemaa hankea ja metsänrajaa.
Katse kohtaa ja jää.
Toinen kääntää päänsä. Hymyilee.
”Sinä tulit.”
”Minä tulen aina.” Kotiin.
Hän tarttuu tasavertaistaan kädestä, suutelee hellästi.
”Älä turhaan valvo tähteni.”
”En. Mutta jäin katsomaan tuota maisemaa, tiedäthän.” Ei tarvitse kysyä.
Niiden pakkasten jälkeen kädet ovat pitäneet toisistaan kiinni.
”Tule. On aika levätä.”
Hän kietoo käsivartensa toisen vyötärölle ollakseen lähempänä. Kaksi sydäntä sykkii hitaasti ja rauhaisana. Yhtäkkiä hän on varma, että kuulee vihdoin kolmannenkin sykkeen, aivan kämmenensä alla.
