Nimi: Aluksi(a)
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: erittäin yläkanttiin tulkinnanvarainen K-11
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Genre: sekalaista draamaa
Hahmot: pääviisikko
Vastuuvapaus: En omista, en tienaa.
Haasteet: Spurttiraapale IV (kierros 13), Animaatioiden taikamaailma, Otsikoinnin iloja -lisäkurssi (ajankohtaotsikko), Ficlet300 (19. Haaveilija, 120. Sekunti, 219. Tarkkaavaisuus; 207. Pelokkuus ja 255. Mahdollisuus
A/N: Yllätyyyys! Avaruuspiraatti on pyytänyt mua katsomaan Voltronia jo iät ja ajat, niin v-i-h-d-o-i-n sain aikaiseksi katsottua ekan jakson. Koska olen minä, niin eihän siitä mitään tullut, vaan oli pakko pysähtyä kymmenen minuutin välein kirjoittamaan raapaleita. Lopputuloksena on tämmöinen pienehkö läjä sekalaisia raapaleita, jotka siis perustuvat aivan täysin ekan kauden ekaan jaksoon, eli älkää nirhatko jos nämä nyt sitten ovatkin jotenkin ristiriidassa tulevien jaksojen kanssa. 
Tämän myötä haluan toivottaa oikein oikein hyvää joulua ja uuttavuotta tietenkin Avaruuspiraatille, mutta yhtä lailla myös Voltronia Joululahjaficcitopicissa toivoneille Beelsebuttille ja Odolle! <3
Avaruusolentoja on olemassa. Ja Lance ja Pidge juoksevat jo toisella reunalla kasarmin kattoa, koska ne haluavat mennä katsomaan tuota juuri vähän matkan päähän rysähtänyttä avaruusalusta. Ei perhana.
Tämä
on kaikkien aikojen huonoin hengennostatusharjoitus koskaan.
Miksei me voida ikinä tehdä jotain oikeasti kivaa ja mukavaa ja pehmeää? Maata tyynykasassa katsomassa tiededokumentteja? Kokata yhdessä hyvää ruokaa – vaikka stroganoffia, tosin tämä idea on nyt täysin sattumaa verrattuna siihen, että stroganoff on suosikkini – ja sitten pitää pienet illallisjuhlat?
Ja nytkin mä jäisin paljon mieluummin tänne parakeille ja menisin nukkumaan, mutta siellä ne hölmöt – rakkaimmat hölmöni, kylläkin – huutelevat mua mukaansa.
Koska ne välittävät musta. Niin.
*
Keithin koko vartalon läpi tuntuu valahtavan kylmää ilmaa, kun hän tunnistaa tutkimuspöytään sidotun miehen.
Shiro.Keithin mieleen pyrähtää niin paljon muistoja menneestä. Shiron huulet hänen kaulallaan, Shiron kädet hänen paitansa alla, Shiron tumma ääni murisemassa pehmeästi hänen korvaansa… Keith muistaa kaikki hetkensä Shiron kanssa, ja tuon ohimenevän sekunnin ajan maailmassa ei ole ketään muita kuin he kaksi.
Sitten
ne ryntäävät sisään ja Keith säpsähtää haaveenomaisesta transsistaan saman tien ulos. Tulossa on lauma vartijoita, jotka vangitsevat heidät eikä kukaan ehkä tule enää koskaan näkemään heitä, jos heidät saadaan kiinni.
Ja jos
ne haluavat auttaa, niin auttakoot. Pakoon on päästävä, mieluiten välittömästi.
*
Vaikka Allura olikin sanonut, että planeetat olisivat rauhallisia, Shiro ei saanut ravistettua pois tunnetta, että kaikki ei ehkä ollut hyvin. Viidakko oli hiljainen, liiankin hiljainen. Välillä Shiro silmäsi Pidgen olkapään yli kompassilaitetta, jolla kaksikko metsästi Vihreää Leijonaa, mutta vaikutti siltä, että he etenivät tasaista tahtia kohti alusta. Toisaalta hyvä niin, sillä Zarkonin hyökkäys lähestyi kovin nopeasti.
Ei se kuitenkaan ollut ongelma, koska Shiro oli tottunut tehtäviensä myötä uhkien läsnäoloon. Olipa kyseessä sitten ilkeä avaruushallitsija tai painostava rauhallisuus – tai entinen tunnemaailma, vaikka sen Shiro pyrkikin parhaansa mukaan sulkemaan piiloon – hän selviäisi. Ja sen myötä hänet kai oli valittu Mustan Leijonan ohjaajaksikin.
*
Sattumanvaraisia vieraita planeettoja. Suuria robottikissoja, joista koostetaan avaruuden mahtavin suojelija puolustamaan maailmankaikkeutta ilkeiltä miltä lie violeteilta pahisolennoilta. Ja kun saapuu planeetalle, riippumatta rauhan ja turvallisuuden lupauksista, saa niskaansa lisää niitä violetteja pahisolentoja, jotka yrittävät tappaa mut ja Lancen. Joooo-o.
Mutta Lance on tuolla kaivoksen ulkopuolella suojelemassa mua sillä Sinisellä Leijonalla. Hissilaitteiston saa käyntiin jo opituilla taidoilla. Ja loput, mitä ikinä sitten tarviikaan, hoituu keltaisten hieroglyfien välityksellä. Niin kai.
Itkettää ja pelottaa ja on nälkä ja vessähätä ja vaikka mitä muuta, mutta silti… mä oon enemmän elossa kuin koskaan. Seikkailu virtaa suonissa. Ja me ollaan kaikki elossa. Yhdessä.
Me selvitään kyllä.
*
Jos murehtii etukäteen epäonnistumista, ei ehkä huomaa tilaisuutta tehdä jotain suurta.Shiro hymähtää, kun Pidge puhua pälpättää kanootissa kaikista peloistaan liittyen käynnissä olevaan leijonanmetsästykseen. Vaikka Shiro on tuntenut Pidgen ehkä vasta parin päivän ajan, jostain syystä hän kokee syvää halua pitää tämän turvassa. Nytkin, kun kaikki tuntuu niin ylitsevyöryvän uudelta, Shiro haluaisi vain ottaa Pidgen tiukkaan halaukseen ja luvata, että kaikki on
hyvin. Harvasta ihmisestä on hohkannut niin valtava halu tehdä hyvää ja löytää uutta kuin nyt Pidgestä, ja Shiro arvostaa sellaista ihmisessä aivan loputtoman paljon.
Kun kanootti lipuu temppelinomaisen rakennelman luo rantaan, Shiro ei voi kuin hymyillä Pidgen innostukselle.
