Säästöpossun sirpaleet na-na-naurattaa | (K-11) |

[Mightyena]

MITÄ IHMETTÄ en vieläkään pysty käsittämään. ;___; Kiitos kaikille, jotka äänestivät tätä vuoden originaalitarinaksi! Tuntuu kivalta olla pronssilla, kun en ole ennen pikareita voittanut. Tämä on jotenkin erityisen outoa, kun kyseessä on kuitenkin minusta kertova teksti. :D Sylin täydeltä kiitoksia kaikille. ♡

Otsikko: Säästöpossun sirpaleet na-na-naurattaa
Kirjoittaja: Mightyena
Genre: Angst
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Mainittu artisti ja mainitut kappaleet eivät kuulu minulle. Muu onkin sitten omaani.
Varoitukset: Viittaus itsemurhayritykseen.

Summary: "Täytyy mennä, isi rakastaa sinua."

A/N: Tajunnanvirtaa ja koska minun ajatuksenjuoksuni on töks-töks-töks niin on jotkut lauseetkin. :D Tämä on totta ja henkilökohtainen (olen jo hetken halunnut avautua hiukan isäsuhteestani edes jollekulle).

* * * * * * * * *

Säästöpossun sirpaleet na-na-naurattaa

"Ajattelin siis käydä ostamassa sulle synttärilahjaksi Pinkin levyn, kuulostaako hyvältä?"
"Juu, kuulostaa. Kiitos."
"Sehän on ihan hyvä laulaja?"
"Juu, se on hyvä laulaja."
"Täytyy mennä, isi rakastaa sinua."

Hiljennyn hetkeksi. Sanat takertuvat kurkkuun. En tiedä, haluanko kertoa mitään. Vaikka se olisikin totta.

"Kulta, miten sanotaan?"
"...Mäkin rakastan sua."
"Moikka!"
"Moi moi."

Heitän kännykän sängylle ja käperryn peittoon. On niin hemmetin syyllinen olo - syyllinen, koska en voi vakuuttaa kenellekään rakkautta vetämättä vitsiksi. Äiti sanoo sen vieläkin melkein joka ilta. Hyvääyötääitirakastaa. Nopeasti, se on vaikea kuulla, mutta niin hän varmasti sanoo.

Minäkin sanoin ennen, joka ilta. Nyt en enää.

Isä ostaa minulle Pinkin levyn lahjaksi. Löysi varmaan jostain halvalla. En ole ikinä välittänyt Pinkistä erityisemmin, se kuvaa minun isääni täydellisesti.

Rikottu säästöpossu. Se oli minun, nyt se on isän. Minulle kerrotaan (äiti kertoo, unet kertovat), että joskus oli huutoa ja pettämistä, mutta minä muistan vain päivän Muumimaassa: Pikkumyy tuli puhumaan, veli veti Muumipappaa hännästä. Isä meni pelaamaan rahapeliä ja juttelemaan vieraille, silloin se nauratti, muistaakseni, jos sellaista voi muistaa.

Saanko jo itkeä?

Isä ja äiti olivat jo aikoja sitten eronneet, mutta isä tuli meidän ovemme taakse. Pyytämään rahaa, taksikuski oli vihainen, isä oli käynyt baarissa. Yhden kerran tulivat romanit sanomaan, että minun isäni oli heille velkaa. Mistä he minut tunsivat, isä? Näytitkö kuvan? Minua pelotti niin nukkua seuraavat yöt yksin. Ikkunani olisi voinut rikkoa helposti. Kiivetä sisään, työntää puukko rinnan läpi. "Velat periytyvät, sinäkin olet meille velkaa."

Saanko jo murtua?

Isän papereissa lukee narsisti. Isän papereissa lukee jonkun persoonallisuushäiriön nimi, josta en ole koskaan kuullutkaan ja jonka merkitystä en uskalla selvittää. Sossutädit tulivat, kysyivät onko isä väkivaltainen. Minua kauhistutti, että sellaista voitaisiin väittää minun isästäni. Onko isä vihainen? Ei tietenkään, isä on niin hassu. Sossutädit, murtuneet säästöpossut, mielisairaala, sänky nostettu pystyyn, siitä roikkui köysi. Köysi, hah, naru oikeastaan! Tuollainen yritelmä ei ikinä toimisi, isä! Silloin nauroin ihan oikeasti, hahhah, hauskaa, hauskaa, tämä on kaikki nämä vuodet ollut niin hauskaa, että oikein kyyneleet valuvat!

Saanko jo HUUTAA!

Kävelemme, olemme lenkillä. Minua on jo pidemmän aikaa häirinnyt jokin tarkemmin ajateltuna tyhjänpäiväinen asia äitini käytöksessä ja ärähdän kunnolla. Huono päivä, "murrosikä", ei, ei, älkää verratko minua niihin, jotka hölmöilevät luokassani harkitsematta tulevaa. Älkää verratko minua niihin, jotka ovat minulle rakkaita - heillä on kaikki hyvin. Ei oikeasti, valehtelen, koska haluan kuvitella itseni vahvaksi. Hymyilen koko ajan, nauran koko ajan, kukaan ei tiedä oikeasti. Vahvuutta? Heikkoutta.

Ääneni kaikuu hetken ympäröivistä taloista. Äitini katsoo pahasti, vilkuilee ympärilleen, sihahtaa hampaidensa välistä. Ihmiset kuulevat, sinä saat minut häpeämään.

Äitini sanoo jotain kamalaa. Sen ei pitäisi olla kamalaa minun korvissani - minun isäni on hassu, minä rakastan isääni.

Äitini vihaa häntä eniten maailmassa. Siksi yhdetkään sanat eivät voi sattua enemmän. Hän voisi repiä pois ihoa, iskeä suoraan sisuksiin, katkoa verisuonet, ottaa sydämen käteen ja heittää roskakoriin. Sykkisiköhän se vielä? En usko, nyt se tuntuu niin kovin pysähtyneeltä.

Minä itken aina omaa tuskaani. En itke muiden hautajaisissa, vaikka harmittaakin. Silloin, kun joku kuolee kirjan sivuilla tai tietokoneen ruudulla, itken silloinkin omaa tuskaani. Miksi minä en voinut syntyä täydelliseen maailmaan, jossa kuolemakin on tavallaan kaunista? Uhrautumista ystävien vuoksi. Itken, koska olen heikko ja kateellinen. Nytkin minua itkettää, koska olen heikko ja kateellinen. Kateellinen kaikille, joilla on täydellinen elämä. Ei, ei, älkää kertoko, ettei teillä ole, en halua kuulla.

Tiedän, etteivät maailman kamalimmat sanat ole totta. Minähän olen kultainen tyttö, minä hassuttelen ja luen läksyni ja lähden äitini kanssa lenkille. Silti hän sanoo sen kaiken miettimättä hetkeäkään, se on varmasti syvä ajatus, joka on ajan kuluessa hakkautunut hänen mieleensä. Nyt se kulkee selkäytimen kautta ulos.

"Sinä olet tullut isääsi."

Sovitaan sitten niin. Minä olen tullut isääni ja kuuntelen nykyään Pinkin levyä, äänenvoimakkuus 100%. Jo huomisaamuna jatkan Autiotalon laulamista äitini kanssa, ymmärsin vuosi sitten, että se on surullinen kappale.

[cooperaur]

;_________________________________________________________________________________;

Että pidinkin tästä. Pidin ihan hirvittävän paljon. Tämä oikeesti vähän pusertui mun sydämeni ympärille ja yrittää vetää mua hiljaiseksi mutta kyllä mä kommenttini hoidan. Oot sen ansainnut hassu. : >

En edes tiedä mistä aloitan. Tää on jotenkin niin... Agh. Noh, ensinnäkin valitsin tämän otsikon perusteella ensin. Se on upea. "Säästöpossun sirpaleet" on niin kaunis yhdistelmä sanoja ja teknisesti tuo "na-na-naurattaa" on niin... oh my en edes löydä sanoja. Oikeasti tuo otsikko saa mut melkein itkemään. Se on niin täydellinen sydämen särkijä.

Huomasin vasta tänään lukea tuon A/N:n. Onneksi luin, koska se että tämä on noin henkilökohtainen tekee tästä vielä tuhannesti koskettavamman. Oot tosi rohkea kun oot uskaltanut laittaa tämän tänne ja tuntuu ehkä vähän vaikealta yrittää tarkastella tätä nyt objektiivisesti mutta yritän kuitenkin.

Ensinnäkin tuo Pink! oli hieno yksityiskohta tai oikeastaan rakentaja. Se miten se oli tuossa alussa ja sitten taas lopussa.

On niin hemmetin syyllinen olo - syyllinen, koska en voi vakuuttaa kenellekään rakkautta vetämättä vitsiksi. Äiti sanoo sen vieläkin melkein joka ilta. Hyvääyötääitirakastaa.

Tämä. Kun oikeasti miten samaistuttava juttu tuo ettei osaa sanoa rakastavansa jotakuta tosissaan! Vaikka rakastaisikin. Ja sitten tuo hyvääyötääitirakastaa. Jotenkin vaan niin täydellistä että oot laittanut sen noin tollain yhteen.

mutta minä muistan vain päivän Muumimaassa: Pikkumyy tuli puhumaan, veli veti Muumipappaa hännästä. Isä meni pelaamaan rahapeliä ja juttelemaan vieraille, silloin se nauratti, muistaakseni, jos sellaista voi muistaa.

Aaa tää on niin heartbreak, en oikeastaan tiedä miksi. Voi olla että mulla on samantapaisia fiiliksiä omasta lapsuudesta, varmaan vähän kaikilla on enemmän tai vähemmän - kun ei silloin tiennyt mitään mistään ongelmista ja sitten jälkeen päin saakin kuulla vaikka mitä. Ja että "nauratti, muistaakseni", oikeesti tuo kun joskus lapsuuden muistoista ei voi edes olla varma.

Silloin nauroin ihan oikeasti, hahhah, hauskaa, hauskaa, tämä on kaikki nämä vuodet ollut niin hauskaa, että oikein kyyneleet valuvat!

Äägh jatkat vaan mun sydämen raastamista sitten. Oot onnistunut kirjottamaan tommoista surullista hysteriaa tähän niin mainiosti vaan että. En vaan... hitto en edes tiedä. :/ Hieno.

Saanko jo HUUTAA!

Nää "Saanko jo" oli tuolla välissä teknisesti toimivia ja pysäyttäviä. Ja etenkin tämä viimeinen koska HUUTAA.

Hymyilen koko ajan, nauran koko ajan, kukaan ei tiedä oikeasti. Vahvuutta? Heikkoutta.

Siis. Kun. Tavallaanhan tämä on niin klisee. Hymyile niin ne ei tiedä että suhun sattuu ja muuta roskaa. Mut sitten tuo vahvuutta - heikkoutta tekee tästä mulle jotenkin erityistä. Ehkä oon taas vaan joskus ite aivoissani rakennellut samantapaisia ajatuspolkuja ja samaistun, mutta mulle tuo loppu pelastaa, korjaa tän lauseen.

Itken, koska olen heikko ja kateellinen. Nytkin minua itkettää, koska olen heikko ja kateellinen. Kateellinen kaikille, joilla on täydellinen elämä. Ei, ei, älkää kertoko, ettei teillä ole, en halua kuulla.

Kovin, ihanan, sykädyttävän rohkeasti kirjoitettu. Tossa on oikeesti semmosta aitoutta mitä hyvä kirjoittaja tarvitsee. Kukaan ei haluaisi tuoda itsestään tällaisia puolia esiin, mutta silti meissä kaikissa on niitä ja se että kertojasi on noin rehellinen on vaan loistavaa.

"Sinä olet tullut isääsi."

Vielä tämä. Yritän epätoivoisesti välttää nyt avautumista tässä, mutta pakko kuitenkin sanoa että itsekin joskus samat sanat, samalla merkityksellä kuulleena tämä iski aikalailla suoraan sisuksiin.

Ylipäätään tämä koko tarina oli aivan kamalan puhdas. Johtui varmastikin osaksi siitä henkilökohtaisuudesta. Mutta rakastin tätä tunnelmaa. Ja sitä miten erilainen teksti tämä on! Jotenkin niin kerta kaikkisen erityinen fiilikseltään ja aivan omanlaisensa tunne tätä lukiessa. Aihe on herkkä ja raikkaan epätavallinen.

Jos jotain nipotettavaa on pakko keksiä, niin ehkä hieman hiomista tämä olisi vielä kaivannut. Teksti oli sujuvaa, mutta välillä näkyvissä oli tajunnanvirtamaisuutta ja epäjohdonmukaista etenemistä. Et ehkä henkilökohtaisuuden takia ole kyennyt näkemään tätä niin ulkopuolisella silmällä. Toisaalta pidin kyllä siitä että tässä ei väännetty rautalangasta asioita, semmoistaa kultaista keskitietä ehkä kaipailin. Mutta tämä oli kyllä aika lailla pientä, sillä kokonaisuudessaan tämä kyllä oli ihan hyvin koottu ja kiitettävän ehjä.

Ei kait mulla muuta. Vielä kerran, hirmuisen tulisieluinen, koskettava tapaus. Kiitos ♥

[Mightyena]

Coop: Äööööööh. ;__; Mitä ihmettä nyt sanoisin. Ensinnäkin, tosi kivaa, että tykkäsit otsikosta, koska otsikoiminen ei tosiaan ole ihan vahvinta aluettani ja tähän olen aika tyytyväinen. Tajunnanvirtailijana olen siinä mielessä huono, että minun on vähän hankala muokata tekstejä sen jälkeen, kun olen kirjoittanut ne siinä yhdessä hetkessä (kuulostipa tyhmältä). Mutta siis, yritän kiinnittää asiaan jatkossa huomiota vielä enemmän. (:

Tuota noin. Et tajuakaan, miten onnellinen olen, että tämä onnistui koskettamaan jollain tasolla. Julkaiseminen kanssa kun olin vähän kahden vaiheilla koska pelkäsin mitä minusta tämän jälkeen ajatellaan, että olen vain dramaattinen tai jotain. Tunnelman välittäminen kun on niitä juttuja, missä ainakin itse haluaisin onnistua kirjoittajana.

Plus, tulisieluinen on ehkä maailman paras sana oikeasti. Rakastan tulisieluisuutta, jos saan tehtyä teksteistäni sellaisia, niin iih ihanaa. :>

Ääh, vaikka en osaa vastata, kommenttisi tekee minut ihan mielettömän onnelliseksi. Ihanaa kuulla, että pidit. Kiitos tuhannesti. :--) ♥

[Verisydän]

Voi apua, tämä oli ihana, kaunis. Rakastan tapaasi kirjottaa.

Anteeksi, en osaa antaa mitään rakentavaa palautetta ): Rakastuin tähän kirjotelmaan.

[Mightyena]

Verisydän: Oi toinenkin kommentti. :o Ei haittaa, vaikka et osaa antaa rakentavaa. Ihanaa, että tulit kertomaan, että pidit. Tai rakastit, hui! Kiitos. ♥ (:

[nannu]

Hyi hit…si kun tämä tuli iholle. Vähän turhan tuttua. Tulipa oksettava olo. Mahtavaa tekstiä siis, kiitos paljon. Ja kunnioittava kumarrus henkilökohtaisuudesta.
Ekaa kertaa tulin miettineeksi, voisiko sitä joskus itsekin kirjoittaa jotain omakohtaista. Miltä se oikein tuntuu?
Mutta tämä oli siis ehkä parasta mitä olen täältä lukenut. En ole ihan objektiivinen ja lisäksi olen tuore finiläinen Mutta silti.
Tekisi mieli laittaa vielä jokunen rohkaiseva sana mutta ei niitä kai kukaan kaipaa.

[Mightyena]

nannu: Ihan paras, mitä olet lukenut? :o Äääööh, kyllä täältä Finistä löytyy paljon parempiakin hei! ;__; Mutta olen onnellinen, kiitos oikein paljon. Suosittelen lämpimästi itsestään kirjoittamista. Tämä nyt on aika kliseisesti sanottu, mutta se on oikeasti hyvä keino järjestellä ajatuksia ja siitä tulee kamalan vapautunut olo, ainakin minulle. Tai siis se itse kirjoittaminen voi tuntua hiukan ahdistavalta, mutta sen jälkeen on melkein sellainen olo kuin olisi saanut puhuttua kaiken ulos. Tai jotain. :'D

Kiitos paljon kommentista vielä. ♥ (: oi, ja ajatus rohkaisevasta sanasta lämmitti mieltä!