Nimi: Sinisen kuun siunaus
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Paritus: Albus/Scorpius
Genre: Fluffy
A/N: Tää osallistui viime vuoden joulukalenteriin ja unohdin postata sen jälkeen yleiselle puolelle, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Sinisen kuun siunausAlbus oli lentämässä kotonaan Godrickin notkossa veljensä Jamesin valmentamana. James rakasti huispausta ja lentämistä toisin kuin Albus. Albus ei ymmärtänyt miksi veli ei millään suostunut uskomaan, ettei hän halunnut lentää.
”Totta kai sinä haluat lentää, olet syntynyt huispaajaksi. Sinulla on ihmeelliset huispausgeenit!” James, joka jostain syystä kuulosti professori McGarmiwalta, huusi omalta luudaltaan.
”Mutta kun en tiedä miten käärmeillä lennetään!” Albus valitti. James ei ollut edes suostunut antamaan hänelle oikeaa luutaa vaan oli ojentanut hänelle pythonin. Se kuulemma tekisi hänestä paremman lentäjän.
”Ei siinä ole mitään osaamista, lentäminen on veressäsi”, James huusi professori McGarmiwan äänellä. ”Lennä tuon lohikäärmeen läpi!”
”Selvä”, Albus sanoi epävarmasti ja suuntasi kohti lohikäärmettä, joka liiteli taivaalla selässään hänen äitinsä. Vasta kiitäessään lohikäärmettä kohti käärmeensä selässä, Albus tajusi, ettei hän ymmärtänyt miten lohikäärmeen läpi lennetään. Pitikö hänen tähdätä lohikäärmeen suuhun? Mutta ei hän sitten tulisi siitä läpi, ei kai lohikäärmeanatomia toiminut niin?
”Albus.”
Se kuulosti Scorpiukselta. Oliko lohikäärme Scorpius?
”Albus, herää.”
Albus havahtui hereille siihen, että hänen paras ystävänsä Scorpius ravisti häntä olkavarresta.
”Mhitä?” Albus ihmetteli silmät puoli unessa. Makuusalissa oli vielä pimeää, ja muut olivat unessa. ”Näin juuri mitä kummallisinta unta, et uskoisi-”
”Tule. Pue päällesi ja tule”, Scorpius kuiski ja hoputti ystäväänsä pystyyn vetämällä hänen peittonsa pois. Albus värähti kohdatessaan makuusalin kylmyyden. Järven alla ei ollut mukava asustaa talvisin, vaikka veden pulputus vaivuttikin hänet rauhallisesti uneen joka ilta.
”Okei, okei”, Albus mutisi ja alkoi etsimään vaatteitaan, jotka hän veti pyjamansa päälle, koska hän ei jaksanut riisua lämmintä flanellipyjamaansa ja kohdata makuusalin kylmyys paljaalla ihollaan. Varsinkin, kun hän selvästi palaisi takaisin nukkumaan myöhemmin, kello kun näytti kahta yöllä. ”Parasta olla jotain tärkeää”, Albus mutisi. ”Onko sinulla ulkovaatteet päällä?”
”On. Laita sinäkin, äkkiä nyt”, Scorpius hoputti ja vilkaisi ulos jokseenkin vainoharhaisen oloisena.
Albus teki työtä käskettyä. Scorpius vaikutti hermostuneelta, joten asia taisi olla tärkeä.
Scorpius johdatti Albuksen ulos makuusalista ja pihalle asti.
”Minne me olemme menossa?” Albus kysyi. Heidän ei kuuluisi vaeltaa näin myöhää ulkona, eikä heitä ympäröivä pimeys auttanut yhtään lievittämään Albuksen hermoja.
”Näet kohta”, Scorpius virnisti.
”Meidät saadaan ihan varmasti kiinni”, Albus uikutti pälyillen ympärilleen Scorpiuksen johdattaessa häntä jonnekin Mustajärven suuntaan. ”Meidän jalanjäljetkin jää lumeen!”
Scorpius vilkaisi kahdenkymmenensentin lumikerrosta ja taikoi heidän jälkensä piiloksiin. Sitten hän virnisti Albukselle ja tarttui häntä kädestä kiinni. ”Noin, ongelma hoidettu. Eikä meitä kukaan nappaa, kuka muka liikkuisi pihalla tähän aikaan.”
”Paitsi me?” Albus hymähti, mutta alkoi sulaa Scorpiukselle.
”Paitsi me”, Scorpius toisti hymyillen.
Illan lumisade oli lakannut ja nyt tiluksia pitkin kulki vain navakka tuuli, joka pöllytteli irtolunta suoraan poikien neniin. Lumihiutaleet toki sulivat heti jouduttuaan kosketuksiin ihon kanssa, mutta se sai silti Albuksen aivastamaan.
He kääntyivätkin Mustajerven sijasta hieman länteen metsän suuntaan, epäilyttävästi erästä kukkulaa kohti.
”Pitääkö meidän ylittää tuo kukkula?” Albus voihkaisi. Kirpeä pakkanen tuntui löytävän jonkin reitin vaatekerrosten läpi ja sai Albuksen posket punertamaan.
”Luotatko minuun?” Scorpius kysyi.
Albus huokaisi. ”Aina kun kysyt tuota, annat yleensä minulle enemmän syytä olla luottamatta.” Useimmiten Scorpius sanoi juuri ne sanat, kun oli vetämässä Albuksen mukaan johonkin typerään, kuten lintsaamaan tunnilta tai suostuttelemaan heittämään rohkelikkojen taikajuomapatoihin ylimääräisiä liskonsilmiä. Jälkimmäinen oli oikeastaan ollut aika hauskaa, sillä liemi oli muuttunut aivan luihuisenvihreäksi. ”Mutta luotanhan minä typerys silti”, Albus myönsi.
Scorpius säteili hänelle, ainakin niin hän oletti, sillä pimeys söi hänen kasvonsa. He tarpoivat lumisen mäen ylös ja vaikka se sai Albuksen hengästymään, se todella oli sen arvoista. Mäen takaa paljastui sininen kuu, joka heijasti sinertävää valoa pitkin rauhallisen laakson lumihankea. Se ei ollut mitenkään haalean sinertävä väri, vaan täydellisen hohtavan merensininen. Nyt oli niin valoisaa, että Albus saattoi nähdä Scorpiuksen kasvoilta paistavan ihailun.
”Miksi kuu on sininen?” Albus ihasteli.
”Aina kerran vuosisadassa kuun astronominen voima vapautuu sinisenä säteilynä, jonka vain taikaväki pystyy havaitsemaan”, Scorpius selitti. ”Jästeillä on termi sinisestä kuusta, mutta he eivät näe sitä oikeastaan sinisenä nimestä huolimatta. Luultavasti se termi on siirtynyt heille taikaväeltä.”
”Tähtitiedenörtti”, Albus kiusoitteli ja pukkasi Scorpiusta kylkeen.
”Ja ylpeä siitä”, Scorpius myönsi ja tarttui Albuksen käteen. Albuksen sormet olivat lapasten alla kohmeessa, mutta Scorpiuksesta hohkaava lämpö lämmitti niitä hieman.
He tuijottivat sinistä kuuta pitkän aikaa, kunnes Albus alkoi hytisemään kylmästä. ”Vaikka tämä näky onkin aika upea, minä jäädyn tänne”, Albus sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
”Odota”, Scorpius sanoi ja nappasi Albuksen takinkauluksesta kiinni. ”Haluan tehdä yhden jutun”, Scorpius sanoi ja suuteli Albuksen kylmiä huulia. Scorpiuksenkin huulet olivat kylmät ja rohtuneet, mutta siinä suudelmassa oli jotain erityistä taikuutta. Erottuaan Albus kohotti poikaystävälleen kulmakarvaansa.
”Sanotaan, että sinisen kuun alla suuteleminen takaa pitkän ja onnellisen suhteen”, Scorpius kertoi.
”En usko, että suhteemme lepää sinisen kuun siunauksen varassa, mutta eipä se haittaa kokeillakaan” Albus totesi. Hän itse ei ollut kovinkaan kiinnostunut tähtitieteestä, mutta Scorpius näytti pitävän sitä tärkeänä, joten se oli silloin Albuksellekin tärkeää.
He laskettelivat mäen alas (Scorpius liukastui ja veti Albuksen mukanaan) ja kävelivät takaisin linnaan. Kenties sininen kuu oli todella siunannut heidät onnella, sillä he eivät jääneet kiinni, vaikka unohtivat kokonaan pyyhkiä jalanjälkensä lumesta ja lumikasat linnan lattialta.
Saavuttuaan makuusaliin pojat riisuivat vaatteensa varsin unisina ja kömpivät sänkyihinsä. Lumessa tarpominen oli vaatinut niin paljon energiaa, että uni saapui helposti.
Sinä yönä Albus uneksi häistään Scorpiuksen kanssa sinisen kuun alla.
