Author: Sca
Genre: angst, romance
Pairing: Sirius/Remus (James/Lily mainitaan)
Rating: Sallittu
Disclaimer: Henkilöt eivät ole minun omiani, leikin vain niillä, enkä hyödy tästä rahallisesti.
A/N: Huomasin kauhukseni, etten ole julkaissut Finissä mitään viime syyskuun jälkeen, sillä vaikka kirjoitankin paljon, kaikki tuntuu jäävän aina kesken. Tämä kuitenkin syntyi todella nopeasti - huomasin osallistuneeni Pako luovuuden vankilasta -haasteeseen ja ajattelin kokeilla kirjoittaa tajunnanvirtana mitä nyt sattuisin saamaan aikaiseksi. Tällainen tuli, enkä ole sen jälkeen tähän enää kirjoittamisen jälkeen erityisemmin koskenut, jotta tavoitteet eli tajunnanvirta ja kokeellisuus näkyisivät tästä, enkä hukkaisi niitä korjailemalla tätä puhki. En oikein osaa muodostaa itsekään mielipidettäni tästä, mutta olihan tällaista ainakin rentouttavaa kirjoittaa, pitkästä aikaa olla analysoimatta lauserakenteita ja kaikkea niin paljon. Tämä osallistuu myös ficlet300-haasteeseen sanalla 214 - Rakkaus.
Nuo sulkeet ovat tyylikokeilu, jota olen halunnut pitkään kokeilla, mutta muunlaisiin teksteihin ne eivät ole oikein tuntuneet sopivan. Enkä tiedä, saako tässä tunnelmasta ja ideasta kiinni kuinka hyvin. No, toivottavasti joku saa tästä edes jotain irti : D Kommentit ovat kivoja.
Kuiskata vai huutaa
Remusta sattui.
Tietenkin hän oli halunnut kuulla Siriuksen suusta ujon rakkaudentunnustuksen – samanlaisen kuin hän itsekin oli toiselle kuiskannut. Siksi liian kovaan ääneen lausuttu ”minä haluaisin rakastaa sinua” tuntui maailmalopulta.
(Rakkauteen kuului hiljaisuus. Rakkautta ei huudeta. Remus kirjoitti ne lauseet päiväkirjaansa kuin todisteeksi. Remus oli romantikko, hän tunnusti rakkautensa kuiskaten. Sirius ei. Remus kirjoitti päiväkirjaa, hän rakasti. Sirius ei.)
Remus pelkäsi sellaisia tilanteita, hän halusi välittömästi paeta. Hän ei koskaan halunnut antaa itsestään enemmän kuin toinen, hänellä oli kuitenkin enemmän menetettävää. Silloinkin Sirius menettäisi vain hyvän panon ja kesäheilan, Remus menettäisi itsetuntonsa ja ehkä uskon ystävyyteen.
Hän pohti, miksei se ollut voinut jatkua sellaisena yksipuolisena yöhaaveiluna kuin kaikki hänet rakkautensa ennenkin – miksi Siriuksen piti tuntea takaisin? Ei samalla tavalla, mutta tuntea jotain kuitenkin.
Remus ei tiennyt, että se, mitä Sirius oli sanonut, oli suuri ponnistus. Valtava uhraus pojalta, joka ei yleensä tuntenut mitään. Sirius halusi luopua tunteettomuudestaan Remuksen takia, mutta häntä pelotti juuri se, mikä tapahtuikin. Remus alkoi vetäytyä ja pakeni – juoksi pois, niin kauas, että hukkasi osan itsestäänkin. Sirius tajusi sen olevan väistämätöntä.
Yhteen ääneen he ilmoittivat toisilleen – huusivat, yrittäen kieltää – sen, minkä he luulivat olevan vääjäämätön lopputulos heille.
(”Ei meistä ole tähän! Minä haluan jotain, mitä et voi antaa. Sitä tarvitset jotain, mitä minulla ei ole.”)
Se ei ollut loppu, eikä varsinkaan ratkaisu, vaikka he luulivatkin niin.
Sirius huusi Remusta yöllä ja James halusi heittää häntä tyynyllä. Remus näki Jamesin ilmeen ja mietti, miksi rakkaus oli joillekin helppoa ja joillekin ei.
(James huusi rakastavansa Lilyä ja Remus mietti, oliko sittenkin väärässä. Päiväkirjaan ilmestyi vielä kaksi lausetta, ennen kuin se lensi takkatuleen. Sirius olisi voinut lukea ja luulla, ettei Remus hyväksynyt heidän yhteistä päätöstään.
Rakastiko Sirius enemmän kuin minä? Rakastinko minä sittenkään?)
Remus päätti, ettei enää rakasta. Se päätös sai hänet katkeroitumaan ja menettämään vielä lisää itsestään.
