Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: Ei kaikki hopea tähtipölyä ole / k-11 / Tohtori/Mestari  (Luettu 1650 kertaa)

Lollipop Thief

  • Vieras
Kirjoittaja: Lollipop Thief
Ikäraja: k-11
Tyylilaji: Draama, ja ehkä taas romancenvivahde
Fandom: Doctor Who
Paritus/Hahmot: Tohtori/Mestari
Vastuuvapaus: En omista Doctor Whota, Tohtorin tai Mestarin hahmoja, minä vaan kirjoittelen.

A/N: Huhhuh, pienimuotoinen writers block on nyt päihitetty ja uutta tuulta siipiin saaneena on tarkoituksenani saada ficletpakka-haaste valmiiksi vaikka meneekin aika tiukoille. Osallistuu siis Ficletpakka-haasteeseen.



Ei kaikki hopea tähtipölyä ole

Me teimme lupauksen kauan sitten, puiden alla, puiden jossa loistivat taivaankannen tähdet kuin ne olisi ommeltu niiden lehviin kiinni.
Tähdet huojuivat kevyessä tuulessa kun hiuksiisi lennähti pieni ja hentoinen, tähtivalolla kyllästetty lehti. Poimin sen ja
pyöritellessäni sitä sormiini irtosi hopeista tomua joka loisti ihoani vasten.
”Miten onnistutkaan aina löytämään kaikki parhaat paikat universumeissa?” Sinä kysyit enkä minä osannut vastata, vaikka yritin.
***
Palasimme tähtivalon puutarhaan aina kun se oli mahdollista. Minä useammin, sinä harvemmin.
Odotin sinua aina yömyöhällä, silloin kun tähdet loistivat hopeaansa kaikkein kauneimmin.
Nähdessäni sinun hahmosi tähtivalossa, tiesin löytäneeni kaikkein kallisarvoisimman aarteen.
Eivät voineet edes uudet planeetat ja niiden löytämisen riemu ylittäneet sitä iloa minkä sain kun katselin sinua sylissäni.
***
Aika kulki, niin sinulle, kuin minullekin, emmekä voineet estää muutoksia.
Minä muutuin, sinä muutuit, emmekä aina kauniimpaan suuntaan. Meillä oli hetkemme, meillä oli riitamme.
Meillä oli se pala tähtitaivasta jonka löysimme lupauksemme iltana.
Tiemme erosivat ja yhtyivät, kuin jokin aina vain vetäisi meitä kahta yhteen, vaikka monet kerrat erosimme kiukkuisina toisillemme.
***
Minä rakastan sinua. Niin sanoin sinulle ja sinä suutelit minua. Kuinka monta vuotta siitä on?
Kuinka kauan aikaa on kulunut, kuinka kauas olemme tulleet niistä kahdesta jotka joskus lupasivat rakastaa? Minä olen erilainen kuin silloin.
En enää niin viaton, se on varma. Olen nähnyt sodan ja tuhoa ja kuolemaa.
Aiheuttanut niitä itsekin, aiheuttanut niin paljon tuhoa. Pystytkö, tai oikeastaan, haluatko rakastaa tällaista miestä? Minä en pysty, en halua rakastaa itseäni.
***
Istuin taas tähtivalon ympäröimänä, kuuntelin ilmasta kuiskauksia menneiltä ajoilta jotka joskus tulevat vierailulle muistojen muodossa.
En kuullut sinun saapuvan, mutta tunnistin tuoksun joka viipyilee ihollasi.
”Anteeksi”, minä kuiskasin ja painauduin sinua vasten. Tunsin muotosi jälleen muuttuneen,
tunnistin surumielisyyden joka jää kun muuttuu peruuttamattomasti. Tunnistin silti lakkaamattoman sydämien sykkeen,
saman joka liikuttaa minunkin rintaani. 
Sinä silitit hiuksiani, painoit kasvosi hiuksiini jotka olivat saaneet hopean värin.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 00:01:31 kirjoittanut Kaapo »

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 371
Kerrassaan ihastuttava luomus, ehkä hiukan romantisoitu, mutta ehdottamasti lukemisen arvoinen! Doctor Who toimii sitten missä muodossa tahansa, välttelemäni Tohtori/Mestarikin tuntui helpommalta ajatukselta sulattaa. :') Näin nättiin tapaan kirjoitettu teksti ei ehkä ole sitä, millaiseksi kyseistä paritusta kuvittelen, mutta yllättävän hyvin tämä toimi näinkin. Mukana oli jopa lievää kliseisyyttä, oikeastaan se on vain hyvä ja positiivinen asia tällä kertaa. Tämä ficci nyt vain sattui toimimaan näin parhaiten.

Onnituin rakentamaan ainakin itseni mielestä varsin todenmukaisen kuvan tapahtumapaikasta ja Tohtorin ja Mestarin varsinaisesta suhteesta.
Lainaus
Eivät voineet edes uudet planeetat ja niiden löytämisen riemu ylittäneet sitä iloa minkä sain kun katselin sinua sylissäni.
Varsin miellyttävä näkökulma asiaan. ^^ Täytyy varmaan alkaa shipata näitä kahta toisilleen, taisit vakuuttaa mut tämän toimivuudesta.

Jos jonkinlaista kritiikkiä olisi annettava, niin se tulisi pilkutuksesta. Joistain kohdin pilkkuja nimittäin puuttui, mutta pikkuvikahan se vain on! Eivät virkkeet käyneet liian sekaviksi satunnaisesta huolimattomasta pilkutuksesta välittämättä. Päinvastoin, löysin monta yksinkertaisen koruttomasti muotoiltua kaunista kohtaa.
Lainaus
Tunnistin silti lakkaamattoman sydämien sykkeen,
saman joka liikuttaa minunkin rintaani.
Olen rakastunut, ihanaa kuvailua loppuun saakka. <3

Kiitokset tästä tekstistä, nautin kovasti!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."