Causa sui, K-11

[foxtrot]

Ikäraja: K-11
Genre: syvää sykistelyä sekä yksinäistä juopottelua
Henkilö: Regulus Musta
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Pottermaailman hahmoineen, minä vain vähän lainaan.
Yhteenveto: Regulus tietää olevansa säälittävän näköinen. Pelkkä kasa nykiviä silmäkulmia ja sieltä täältä törröttäviä luita, eikä se ole edes kohtalokkaan näköistä vaan yksinkertaisesti rumaa.
Varoitukset: rumia sanoja ja ylenpalttista angstia

Kirjoittajalta: Ihan liian kauan siitä, kun kirjoitin mitään valmiiksi ja vielä kauemmin siitä, kun julkaisin mitään. Tämä on aloitettu joskus ennen tätä massiiviblokkia, ja kaihersi jossain tiedostojen perällä, vaati päästä kirjoitettavaksi valmiiksi. Palasia ja pirstaleita. En tiedä, olenko aiemmin kirjoittanutkaan Reguluksesta?

(Wikipedia kertoo: Causa sui (lat. 'itsensä syy') on filosofinen käsite. Causa sui tarkoittaa jotakin, mikä on saanut itse itsensä aikaan. Vetoan taiteelliseen vapauteen, mutta saa tulla läimimään jos kokee, että olen syvästi väärinkäyttänyt ko. käsitettä. :-D)

***


Causa sui

Katukapakan valjussa valossa mikään ei näytä hyvältä, mikään ei houkuttele, mikään ei herätä. Seinät ovat hengittäneet samaa kovaa karheaa savua ja kosteutta niin kauan, että ne kupruilevat, elävät melkein itsekin. Tarkkailevat.


Minuuttiviisari hidastaa puoliympyrän jälkeen. Hitaasti aika pysähtyy ja menettää merkityksensä.


Regulus tietää olevansa säälittävän näköinen. Pelkkä kasa nykiviä silmäkulmia ja sieltä täältä törröttäviä luita, eikä se ole edes kohtalokkaan näköistä vaan yksinkertaisesti rumaa. Sormia, joiden niveliä hän jatkuvasti pahoinpitelee. Naks, naks, naks, naks, naks, oikea käsi. Naks, naks, naks, naks, naks. Vasen. Kun hän on käynyt ne läpi niin monta kertaa, että ääntä ei enää kuulu, hän hermostuu ja sormet lennähtävät jonnekin muualle, kiertämään lasin reunaa uudestaan ja uudestaan kunnes niitä pyörryttää.


Tai ehkä se on nousuhumalaa? Sillä vaikka maailma ei pyöri ja heittelehdi eikä se ole ollenkaan sellaista kuin hän kuvitteli, se tuntuu oikeastaan ihan mukavalta. Sydän sykkii pelkkää lämpöä sormenpäihin, hän tuntee kuinka lihakset rentoutuvat tahraista baaritiskiä vasten ja hetken verran Regulus on melkein irrallaan raskaasta ruumiistaan. Hän on niin veltto ja voimaton, että kaikki padotut ajatukset murskaavat hänen tahdonvoimansa kuin tinapaperin. Kaikkein kielletyimmätkin valuvat ulos alitajunnasta ja muodostavat hänen mielestään yhden suuren pyörteen, joka kiertää ympyrää, ympyrää.


On pelottavaa tajuta laskeneensa koko elämänsä mielipuolen käsiin.


Hän on seitsemäntoista, jumalauta!


Herran käsiin, herran! Mestarin –


– mielipuolisuuden mestarin ehkä, hulluuden herran –


– minun herrani! Isäntäni –


– niin, koska mielipuolihan sinäkin olet, Regulus, senkin typerä idiootti paskapää –


Regulus ei enää edes jaksa pelästyä ajatuksiaan. Hän on kaikkialla, ja ennemmin tai myöhemmin pimeyden lordi saa tietää. Kai kyse on enää siitä, kuinka käyttää jäljellä olevan aikansa kuolonsyöjänä, luopiojoukon luopiona. Hän on pettänyt sekä itsensä että perheensä, ja vaikka hän kerran luulikin niiden olevan sama asia, nyt hän tietää ettei niin oikeasti ole, ja siksi se kai tuntuu vielä kaksin verroin pahemmalta.


Aivan pian tapahtuu jotain, kyllä Regulus tietää ja osaa odottaa sitä, henkinen paine ja fyysinen pakokauhu, joka kiertelee ihoa pitkin. Jollain tapaa juuri odottaminen on kaikkein sietämättömintä. Hän kuulee kuinka selkäranka narisee ennen kuin se murtuu lopullisesti, tuntee kuinka hengitys kiihtyy ennen kuin katkeaa.


Petturuus ei ole anteeksiannettava teko, koska anteeksiannettavia tekoja ei ole olemassakaan.


Joku pysähtyy hänen viereensä, ja Regulus tunnistaa kyllä hahmon pelkästään silmäkulmavilkaisulla. Kai hän on ennenkin heitä osannut katsoa silmäkulmastaan, verrata itseensä ja valintoihinsa. Miksi hän on täällä ja kauanko katsellut Regulusta, siitä hänellä ei ole aavistusta eikä kiinnostusta.


”Mene kotiin, Regulus”, James sanoo värittömästi ja näyttää jotenkin halveksivalta, halveksivalta saatana! – mutta kai se on ihan oikeutettua, kun kerran Reguluskaan ei osaa enää olla halveksimatta itseään. James ei jää katsomaan, kuunteleeko Regulus häntä, kävelee vain ulos ovenheilahduksessa ja on poissa.


Regulus lyö nyrkillä baaritiskiin ja tuntee oksentavansa ihan kohta.


Lasi menee rikki ja pirstoutuu tuhannen sirpaleiksi ympäri kapakan lattiaa. Sekin voisi olla kohtalokasta, Regulus ajattelee, mutta se on vain sotkuista. Se muistuttaa häntä jostakin, elämästä kaiketi, ja liian myöhään hän tajuaa tajunneensa aivan kaiken liian myöhään.


Hoiperrellessaan ulos Regulus tuntee, kuinka yö puree kiinni käsivarteen ja nielaisee hänet sitten,


kokonaisena.

[Sleeping Sun]

Öhöm.. nyt tulee tyhmä ja väsynyt kommentti ihmiseltä, jolle pitää antaa kaikki anteeksi, koska hänellä on flunssa.

Pidin todella paljon tästä tekstistä. Upeita lauseita ja rakenne joka korostaa koko tekstin komeutta. Rakastan tekstin angstin rumuutta ja rumaa tunnelmaa, sitä, ettei kaikki ole aina sitä kauniinsurullista ja katkeransuloista. Tässä maistuu eri tavalla elämä ja kuolema. Regulus on tässä onnistuneesti kuvailtu, okeastaan koko tekstin kuvailu on uskomatonta. Voisin lainata jotakin, mutta lainaisin kuitenkin vain koko tekstin, joten unhodetaan se.

Jameksen esiintyminen tekstissä on  yllättävä ja toimiva. Se katkaise kuvauksen osuvasti ja tekee tekstiin sen tunnut, että jotain tapahtuu, juuri sopivasti. Loppu on kuitenkin ehkä suosikkini kokonaisuutena ja tuo rivitys on juuri täydellinen. Kiitos tästä tekstistä, vaikka tulikin hieman paha mieli tätä lukiessa.

- Sleeping Sun

[foxtrot]

Renneto, aa miten hyvälle tuulelle kommenttisi sai minut, kiitos! Ajattelin causa suin tähän vähän nurinkurisena: Regulusta minäkin pidän ajopuuna, olosuhteiden uhrina, mutta Regulus syyttää omasta putoamisestaan ikään kuin sitä itseään. Loppujen lopuksi tapahtumat ovat saaneet itse itsensä aikaan tai Regulus on luonut itse itsensä ja oman kohtalonsa, vaikka tilanne tietysti onkin aivan päinvastainen meidän muiden näkökulmasta. Mutta joo, sekin taitaa olla vähän sitä termin vääntämistä - minäkään en ole erityisen perehtynyt aiheeseen. :-D Kiva kuulla että tykkäsit kuitenkin! Upeaa että tämä tuntuu uskottavalta osalta Reguluksen tarinaa, siinä tietysti toivoinkin onnistuvani. Ja nimenomaan! Mielestäni Regulus kokee juuri melko vahvasti olleensa itse pääsyyllinen paskaan tilanteeseensa eikä osaa enää olla armelias itselleen, ja samoin liukuneensa myös omaan hulluuteensa siinä sivussa. Kiitos vielä uudestaan, oli rohkaisevaa saada tällaista palautetta pitkän tauon jälkeen ♥

Sleeping Sun, kiitos paljon hih, sinunkin kommenttisi sai minut hymyilemään varsin leveästi :-) Mahtavaa että rumuus ja Regulus miellyttivät. Ja James, siitä kohdasta pidän kovasti itsekin, nimenomaan tekstin katkaisijana ettei se jää pelkäksi ajatuspuuroksi. Hienoa että se tuntui luontevalta. Pahoittelen pahaa mieltä, toivottavasti olet parantunut flunssastasi ja mieliala on korkealla. Kiitos! ♥

[flawless]

Heipsan kommenttikampanjasta, ja pahoittelut vielä myöhästymisestäni!

En oikein tiedä mistä aloittaisin, joten aloitan lainauksella:

Minuuttiviisari hidastaa puoliympyrän jälkeen. Hitaasti aika pysähtyy ja menettää merkityksensä.


Regulus tietää olevansa säälittävän näköinen. Pelkkä kasa nykiviä silmäkulmia ja sieltä täältä törröttäviä luita, eikä se ole edes kohtalokkaan näköistä vaan yksinkertaisesti rumaa. Sormia, joiden niveliä hän jatkuvasti pahoinpitelee. Naks, naks, naks, naks, naks, oikea käsi. Naks, naks, naks, naks, naks. Vasen. Kun hän on käynyt ne läpi niin monta kertaa, että ääntä ei enää kuulu, hän hermostuu ja sormet lennähtävät jonnekin muualle, kiertämään lasin reunaa uudestaan ja uudestaan kunnes niitä pyörryttää.

Oh wow. Okei, pahoittelen kilometrilainausta, mutta kun tämä vaan oli niin hienoa. Ensinnäkin tuo ihan ensimmäinen lause oli mieleeni todella paljon, se oli omaperäisesti keksitty ja vahvisti seuraavan lauseen merkitystä. Vaikka yleensä en pidä siitä, että ajan pysähtymistä kuvaillaan, niin tässä tuo ensimmäinen lause oli niin hieno etten jaksanut edes ärsyyntyä Lisäksi tuo "eikä se ole edes kohtalokkaan näköistä vaan yksinkertaisesti rumaa" oli jotenkin todella ajatuksiaherättävä toteamus, ja tykkäsin hurjasti siitä miten samantapainen lause toistui lopussa eri yhteydessä. Lisäksi kuvailit Reguluksen rähjäistä ulkomuotoa ihanan persoonallisella tavalla, ja persoonallisuus saa aina minulta päin herumaan pisteitä tosi paljon, joten luonnollisesti pidin siitä myös tässä. Nivelten naksauttelu oli kiva yksityiskohta, ja tuo sormien kiertäminen lasin reunaa kunnes niitä pyörryttää oli taas jotain aivan älyttömän hienoa ja oivaltavaa! Pidin siitä tosi paljon se oli nerokas kielikuva, joka väritti tekstiä ihanasti.

Oli tässä muutakin minulle mieleistä tietenkin, mutta tuossa kohdassa vaan oli niin paljon kaikkea kehumisen arvoista, että oli pakko vähän innostua sepittämään siitä. Noin yleisestikin teksti oli mieleeni, tässä oli paljon sellaisia ilmaisuja, jotka jättivät minut miettimään, että vau. Pidin kirjoitustyylissäsi siitä, että tässä oli paljon yksityiskohtia ja erilaisia persoonallisia kuvauksia. Ne saivat minut todella nauttimaan tästä, koska tämä oli tekstillisesti niin minun tyyliseni ficci.

Oli kivaa lukea angstia jostain muustakin kuin ihmissuhdeongelmista, olin positiivisesti yllättynyt kun huomasin, että tässä ei ollut paritusta. Hahmovalinta oli tällaiseen tekstiin hyvä, koska Regulus istui hyvin tekstin karuun ja koruttomaan tunnelmaan: hän tuntui IC:lta. Tässä tekstissä angsti oli muutenkin jotenkin erilaista kuin mitä yleensä, tämä oli sellaista karua ja rumuutta kuvailevaa, eikä sellaista tavanomaista kauniiksi puettua ja romantisoitua maalailua ihmissuhteista tai syömishäiriöstä tai vastaavista. Tämä oli sekä aiheeltaan että tyyliltään virkistävän erilainen teksti.

Eli juu, pidin. Tämä oli mieluinen ja viihdyttävä lukukokemus, onneksi bongasin tämän kommenttikampanjasta - muuten tuskin olisin törmännyt tähän lainkaan, nykyään kun vähemmän luen Potterficcejä. Tämä oli siltäkin saralta siis kivaa vaihtelua. Kiitos mukavasta lukukokemuksesta!

[Letizia]

Vähän nolona aloitan, että 'olisi pitänyt kommentoida tätä jo aikaisemmin' - mikähän siinä taas oli olevinaan niin vaikeaa? Joka tapauksessa luin fikin jo niillä tienoin kuin se ilmestyi ja pidin paljon niin silloin kuin nytkin. Melkein pelottavan hyvä!

En tiedä mistä palasista ja pirstaleista puhuit, sillä teksti todellakin virtasi synkkänä jokena kuin Reguluksen ajatukset. Minulla on usein tapana lähestyä tekstejä turhan insinöörimäisesti hajottamalla ne osasiin, mutta tällainen teksti karttaa liukkaasti sellaista lähestymistapaa. Tässä ei tarvinnut jäädä keräilemään mitään sameista vesistä, vaan juttu imaisi mukaansa pyörteen lailla. Nivelet naksuvat kuin kello, vaikka aika pysähtyy. Tarkkaileva, odottava, kiristyvä tunnelma on läsnä ensimmäisistä virkkeistä alkaen, niin tiheänä että siihen voisi tukahtua - vaikka ei puhuttaisi sanaakaan hengityksen katkeamisesta.

Lukiessani tulin ajatelleeksi, kuinka vähän oikeastaan tiedän tai edes luulen Reguluksesta, kuinka vähän olen hänen hahmoaan pureskellut. Monesti hän on jonkinlainen varjo, veljensä varjo tai perheensä ilmentymä, ja kieltämättä usein vähän kohtalokaskin. Kohtalokkuuden ivaaminen sopi hänelle (jumalauta!) Pääkopassa kaikuu Mestari, mutta Regulus näkee itsensä typeränä idioottina paskapäänä, joka yrittää lyödä nyrkillä pöytään. Haluaisin lainata monta kohtaa, niitä on vaikea ja turha erottaa asiayhteydestään mutta nostan vaikka tämän:

Lasi menee rikki ja pirstoutuu tuhannen sirpaleiksi ympäri kapakan lattiaa. Sekin voisi olla kohtalokasta, Regulus ajattelee, mutta se on vain sotkuista. Se muistuttaa häntä jostakin, elämästä kaiketi, ja liian myöhään hän tajuaa tajunneensa aivan kaiken liian myöhään.

Nuoruus, nuoruus tekee tässä kipeää (onko Regulus ensimmäistä kertaa nousuhumalassa, hyvänen aika), ja alentuvanoloinen James, joka katkaisee pyörteen ja palauttaa takaisin konkreettiseen hetkeen, hetkeksi, vaikka Regulus on jo mennyttä. James oli yllättävä, hyvällä tavalla. Minä näin/luin tässä ehkä sen hetken, kun Regulus tietää olevansa totaalisen yksin päätöksensä kanssa eikä vastaantulijan puolueella ole mitään väliä, mutta tietää olevansa jonkinlainen säälittävä, rutistunut olento niiden silmissä, jotka vaivautuvat vilkaisemaan.

Lopetus, pureva ja nielevä yö oli niin upea että adjektiivini loppuvat kesken. Uu, todellakin kiitokset lukukokemuksta, joka pysäytti ihastelemaan ja ajattelemaan.

[sugared]

Voi vitsit, olipa loppuun asti mahtava teksti! Olen lukenut Reguluksesta pari tekstiä, ja ne kaikki ovat olleet hyviä, mikähän siinä hahmossa on? Oli miten oli, siinä missä monet hyvätkin tekstit alkavat vähän haparoiden tai lämmitellen, tämä imaisi hämyiseen kapakkaan heti ensimmäisessä kappaleessa. Tunnelma oli käsinkosketeltava, ja loit todentuntuisen kuvan kurjuudessaan rypevästä Reguluksesta. Isojen asioiden kanssa nuori poika kyllä on joutunut painimaan, sääliksi käy. Jamesin esiintyminen oli loistavan tehokas yksityiskohta. Mahtaa olla musertavaa, kun alkaa ymmärtää ja samaistua muiden halveksuntaan. Voisin lainata koko tekstin, jos lähtisin niitä upeita kohtia kalastelemaan, joten jätetäänpä se sikseen. Oivaltavaa, osuvaa ja uppoavaa tekstiä joka tapauksessa alusta loppuun. Ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän, jokaisella virkkeellä ja sanalla oli tarkoitus. Okei, pakko munkin on ihan yksi pieni kohta vain lainata, kun se on niin älyttömän hyvä:

Regulus tietää olevansa säälittävän näköinen. Pelkkä kasa nykiviä silmäkulmia ja sieltä täältä törröttäviä luita, eikä se ole edes kohtalokkaan näköistä vaan yksinkertaisesti rumaa. Sormia, joiden niveliä hän jatkuvasti pahoinpitelee. Naks, naks, naks, naks, naks, oikea käsi. Naks, naks, naks, naks, naks. Vasen. Kun hän on käynyt ne läpi niin monta kertaa, että ääntä ei enää kuulu, hän hermostuu ja sormet lennähtävät jonnekin muualle, kiertämään lasin reunaa uudestaan ja uudestaan kunnes niitä pyörryttää.

Aplodeja!

Aina jaksan valittaa noista kikkailuista (en tiiä, oonko joku piilokonservatiivi vai mikä), mutta kun tuo katkenneiden lauseidenkin kappale muistuttaa kuitenkin ajatusten poukkoilevaa virtaa, niin en siitä nokkaani ottanut. Sen verran täytyy kyllä sanoa, että minusta tuo päätösvirke olisi toiminut oikeasti paremmin ilman katkaisua.

Niin tai näin, tämä oli vallan erinomainen! Onneksi mielenkiintoinen nimi pisti avaamaan, kun en muuten enää juuri Potterdomin puolella pyöri.