Nimi: Ei tarpeeksi taaskaan.
Kirjoittaja(t): Minä Tulienkelisi
Fandom: Näkijän taru
Tyylilaji: Angst (tai ainakin tavoittelee)
Ikäraja: S
Paritus: Narri/Larissa (oma hahmoni joka löyty myös jatkoficistäni)
Yhteenveto: My love wasnt enouhgt
Varoitukset: Ei, jos lukijan mielestä on niin lisään niitä pyynnöstä.
Disclaimer: Robin Hobbille kaikki kunnia ja rakkaus. Ja loput jäljelle jäävät kuuluvat Evanescencelle.
A/N: Joskus itken ihan vain sen takia etten tiedä mitä teen, nyt päätin koittaa saada siitä tunteestä ficin. Rakastuin Evanescencen kappaleeseen Lacrymosa ja lyriikat ovat siitä.
Tämä on vähän kuin esi-leikki ficilleni jokaisella on hintansa.
Ei tarpeeksi taaskaan
"My love wasn't enough.
And you can blame it on me,
Just set your guilt free, honey.
I don't want to hold you back now love."
Katselin kuinka punainen puku kieppui hänen ympärillään, tanssi askeleet olivat kuin tulta. Hulmuava mekko korosti hänen tanssinsa kauneutta. Hän tanssi yksin hiljaisessa salissa, kaikkien katseiden alla hän loisti kuin tuli.
Hän hyppäsi alas pöydältä ja hymyili napatessaan eräältä mieheltä soihdun, tuli nousi kattoon päin, hän heilautti soihtua ympärillään. Soihdusta tuli hänen uusi tanssipartnerinsa. Hän tanssi soihdun kanssa, kasvoillaan rauhallinen ilme ja lopulta kun kaikki, minäkin, luulivat ettei hän voisi luoda upeampaa punaista hohtoa, hän kävelee kuningattaren eteen. Kumartaa kuningattarelleen, katsoo prinssiään, hymyilee minulle ja Chadelle.
Hän sytyttää punaisen pukunsa tuleen, koko sali hengähtää yhteen ääneen. Hän laskee soihdun maahan, sammuttaa sen tulen viinillä joka on karahvissa kuningattaren luona. Hän loistaa tulensa keskellä, nuori nainen nousee keskelle pöytää uudestaan. Hän kohottaa kätensä ylöspäin, kaikki näkevät kuinka tuli nuolee hänen kehoaan. Hän nauraa surullisesti, ja kauhukseni tuli syö hänet kokonaan. Se leimahtaa upeaksi tuli patsaaksi.
Tulen palaessa loppuun, edessämme seisoo nuori nainen mustassa puvussa.
”Kuningatterini, prinssini.” Pää kumartaa hieman molempien suuntaan, hän kääntyy pöydällä ja poistuu musta mekko hulmuten.
Nousen paikaltani ja kiitän kuningatarta hänen suosiollisuudestaan. Kävelen tuon naisen perässä, hän suuntaa poispäin juhlahumusta. Naisen musta puku liehuu kuin hiljaisessa tuulessa, se on osa hänen viehätystään. Nainen katoaa, tornin portaissa katseeltani, juoksen ylös tornin huipulle asti.
”Sinä kaipaat sitä.” Hän istuu muurin laidalle, selkä minuun päin.
”Niin minä kaipaan, tuli on osa minua.” Hän puhuu hiljaisella äänellä.
”Haluaisit vain upota siihen vai mitä?” Hän nyökkää. Hiljaisuus lankeaa päällemme, sen hieno viitta saa minut värisemään kylmästä. Katselen kuinka hän nousee seisomaan, kävelee hitaasti eteeni.
”Kaipaamme monia asioita, toisia enemmän kuin toisia. Minä kaipaan tulta kuin kuolemaa.”
”Minun rakkauteni ei ollutkaan tarpeeksi?” Hän painaa kasvonsa kaulukseeni ja puhuu sitä vasten.
”Tunnen sen syyllisyyden, sen pitäisi riittää. Sinun ja minun rakkauden, ja syyllisyyden.”
”Minä en halua kahlita sinua, en halua pitää sinua enempää vankina. Mene ja etsi se mitä tarvitset.”
”Mutta… Narri.”
”Larissa, en halua taittaa oman enkelini siipiä. Syytä minua jos tarvitset syyllisen tälle. En halua pitää sinua jos se satuttaa sinua, rakkaani.”
”Onko minulla paikkaa minne palata?”
Suutelen kevyesti hänen huuliaan. Katselen kuinka pikkuinen enkelini kävelee muurin laidalle, hyppää siitä alas, mustaan iltaan.
Kuulen tuulessa hiljaisen vapautuneen naurun. Katselen kuinka mustaan yöhön ilmestyy palamaan tuli, se piirtää synkkyyteen sydämen.
Muurilla kimaltelee nahkaisessa narussa riipus joka kuvaa tulta.