Nimi: Alku yhteiselle polulle
Kirjoittaja: nnora
Ikäraja: S
Beta: Aimtist
Pituus: 736 sanaa, oneshot
Genre: fluff, drama, het
Hahmot/paritus: Luna/Neville
Summary: Ensimmäinen, muttei viimeinen. Se oli alku polulle, jonka Luna ja Neville yhdessä kulkivat.
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa kaiken jonka tunnistatte Potteriksi ja minä omistan juonen.
Haasteet: Aina eka kerta -haaste(Ensimmäinen suudelma), Saaga -haaste, One True Something 20 (fandomilla Potter), Hehkuvan kirjoittamisvimman heinäkuu 2012, Kärpäslätkähaaste(= 5 haastetta)
A/N: Mä mietin tosi pitkään, kummalle osaston laitan tämän, Godrikin notkoon vai tänne. Päädyin kuitenkin laittamaan tämän tänne. :---) Tämä fic oli fiksausvaiheessa tosi ongelmallinen, en ollut ihan täysin tyytyväinen tähän enkä keksiny millään nimeä tälle. :s Nyt nimi kuitenkin löytyy, mutta ihan sataprosenttisen tyytyväinen tähän en ole, mutta postaan tämän kuitenkin.
Kuten ylempänä alkutiedoissa jo lukikin, tämä osallistuu Saaga -haasteeseen(kirjoita vähintään 3 one-shottia, jotka liittyvät toisiinsa ja muodostavat näin ollen saagan) sen ensimmäisenä osana, linkki jatko-osiin tulee, kun ne saan valmiiksi.
Talven saattoi haistaa kylmästä tuulesta, joka piiskasi puiden oksia hellittämään otteensa viimeisistä ruskehtuneista lehdistä ennen talven tuloa. Tuuli riepotteli lehtiä Tylyahon kaduilla. Osa tylyaholaisista yritti pitää lehdet poissa myymälänsä tai kotinsa sisäänkäynniltä, mutta lakaistuaan lehdet oven edestä pois ei tarvittu kuin yksi tuulenpuuskaus niin lehdet olivat palanneet. Ja jos oven sattui avaamaan puuskan aikana, tuuli lennätti lehdet iloisesti sisään lämpimään. Luna piti tästä vuodenajasta, syksy oli vaihtumassa talveen, rusehtavan harmaa maisema muuttumassa valkoiseen pikkukylämaisemaan. Se oli vuodenaika, jolloin ei koskaan tiennyt, milloin se talven ensimmäinen lumihiutale sattuisi ilmestymään ja sulautumaan kylmänkosteaan maahan.
Lunan oranssi takki, violetit lapaset ja korville vedetty pipo erottuivat Tylyahon kaduilla. Tämän likaisenvaaleat hiukset hapsottivat violetin pipon alta. Luna käveli hidasta tahtia Tylyahon pääkatua pitkin. Hänen vierellään käveli parikymppinen mies, jolla oli tummanvaaleat hiukset ja vihertävän siniset silmät. Viileys oli kirvoittanut sekä hänen että Lunan itsensä poskille hennon punan. Nevillellä oli yllään pitkä ja lämmittävä matkaviittaa muistuttava kaapu, jota ihmiset tapasivat käyttää tähän aikaan vuodesta.
Tylyahon pääkatu oli autio lukuunottamatta hitaasti etenevää kaksikkoa, kaikki muut olivat vetäytyneet lämpimiin sisätiloihin turvaan viimalta ja kylmältä. Paitsi Luna ja Neville. Kaksikko oli muutenkin varsin eriskummallinen Tylyahon katukuvassa, nuoria noitia ja velhoja ei paljon Tylyahossa liikkunut, paitsi tietenkin Tylypahkan oppilaat. Koulusta päässeet viihtyivät ennemminkin Viistokujalla.
"Haluatko Puddifootille?" Neville kysyi arasti käännyttyään tämän puoleen, puolittainen hymy kasvoillaan.
"En oikeastaan. Minusta tuntuu, että ristikit viihtyvät Sianpäässä, mennään sinne", Luna vastasi seesteisesti. Neville ei oikeastaan voinut väittää yllättyvänsä naisen vastauksesta, mutta milloinpa tämä nyt olisi halunnut tehdä jotain samalla tavalla kuin muut. Muut parit kävivät Matami Puddifootilla noidankattilakakkuja syömässä. Mutta Luna ja Neville eivät tehneet niin.
"Mennään siis sinne", Neville vastasi Lunalle, joka tarttui miestä käsineen peittämästä kädestä antaen tämän johdattaa hänet Sianpäähän.
Sianpää näytti jo ulkoa päin epämiellyttävälle, pubin oven yllä roikkuva kyltti oli ruosteisissa kannattimissaan ja itse kyltti oli niin likainen ja kolhuinen, ettei alkuperäiskuvaa meinannut erottaa. Ei se olisi yhtään haitaksi ollut, vaikkei olisi erottanutkaan - kyltissä kuvattiin villisian irtonaista päätä, josta valuu verta valkoiselle kankaalle. Kuvan yllä luki Sianpää messinkikirjaimin. Mutta paikan epämiellyttävyys ei Nevilleä haitannut, koska Luna näytti olevan tyytyväinen valinnastaan ja jos tämä oli tyytyväinen, niin oli Nevillekin.
Neville oli kohtelias kuten aina, ja avasi oven Lunalle, joka hymyili seesteisintä hymyä kiitokseksi. Sianpäässä oli lämmintä, mutta jokseenkin viileä ja luotaantyöntävä tunnelma. Aberforth Dumbledore ei ollut oppinut hymyilemään vaan mulkaisi tulijoita tuimasti kääntyessään takaisin juomakaapin puoleen.
"Mitä otat, Luna?" Neville kysyi auttaessaan Lunan istumaan kiikkerälle puutuolille.
"Teetä, kiitos." Neville nyökkäsi vastaukseksi ja käveli tiskille, jonka puutasolla lepäsi kymmenkunta äärimmäisen likaista lasia.
"Tee ja lämmin kermakalja - kummatkin ilman terästystä, kiitos", Neville sanoi parrakkaalle miehelle, joka nyökkäsi jurosti vastaukseksi.
"Täällä tosiaan on ristikkejä", Luna sanoi, kun Neville oli päässyt takaisin heidän pöydälleen ja istunut Lunaa vastapäätä. "Katso, tuossa." Neville katsoi Lunan osoittamaan suuntaan, jossa tosiaan oli jotakin. Lattianrajassa ihan lähellä seinää liikkui muutama pölypalleron ja hämähäkin sekoitus, jonka muoto muistutti ristiä.
"Kappas vain."
Yhtäkkiä yksi niistä pölähti ilmaan, joka näytti olevan täysi yllätys Lunalle.
"Ooh, katso, Neville! Ne lentävät!" vaaleahiuksinen nainen katsoi lumoutuneena pieniä ilmassa leijuvia ristikkejä. Totta puhuen Nevillelle oli ollut täysi yllätys, että niitä ylipäätään oli olemassa. Ristikkihetki keskeytyi, kun Aberforth toi pöytään teen ja kermakaljan - ilman terästystä - ja kolautti ne pöydälle niin, että tee läikkyi aluslautaselle. Luna ei näyttänyt välittävän jurosta tyylistä.
"Viis sirppii, kolmetoist sulmuu." Neville kaivoi Aberforthille nopeasti taskustaan kuusi sirppiä ja tyrkkäsi ne miehen ojennettuun käteeen. Mies murahti häipyen takaisin tiskin taa, palaten hetken päästä takaisin kuudentoista sulmun kanssa ja läimäytti Nevilleä olkapäälle.
Pubissa ei ollut muita asiakkaita. No, sunnuntaipäivä olikin hiukan outo päivä Mundungus Fletcherin kaltaisten hämäräveikkojen bisneksenhieromiseen, hekin kun pitivät vapaan vapaana ja tekivät kauppoja vain arkipäivisin.
***
Marraskuun viima otti parin vastaan heidän astuessaan ulos Sianpäästä.
"Minulla on ollut tosi kivaa kanssasi, Luna", Neville sanoi.
"Minullakin on ollut mukavaa."
He olivat lähentyneet keskusteluetäisyydeltä paljon lähemmäs toisiaan ja katsoivat nyt toisiaan silmiin. Vihertävänsiniset taivaansinisiä, taivaansiniset vihertävänsinisiä. Lyhyt, keijukaismainen Luna oli kohottanut katseensa reilusti ylöspäin, sillä Neville oli pitkä.
"Sinulla on kauniit silmät, Luna", Neville sanoi eikä tämä ehtinyt vastata mitään, kun Neville oli jo kumartunut painamaan rohtuneet huulensa tämän huulille. Luna henkäisi yllättyneesti ja vastasi suudelmaan nojautuen Nevillen puoleen. Hänen kätensä päätyivät Nevillen niskaan, kalpeat sormet kietoutuivat hiuksiin - Nevillen isoäidin mielestä ylikasvaneisiin sellaisiin. Lunan violetit lapaset pilkottivat tämän oranssin takin taskusta.
Suudelma oli kaunis. Ja se oli ensimmäinen. Ensimmäinen suudelma heidän välillään. Ensimmäinen, muttei viimeinen. Se oli alku polulle, jonka Luna ja Neville yhdessä kulkivat. Nuoren parin ensimmäinen yhteinen suudelma sai jopa ikijuron Aberforthin hymyilemään.
