Otsikko: Sirius ei tiedä
Beta: Sädekehä♥
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/James
Summary: Sirius on Azkabanissa. Hänen on yhä vaikeampi muistaa menneisyyttään ja käy jatkuvaa taistelua muistoistaan. Kuka oli se silmälasipäinen poika, joka sai hänet itkemään?
A/N: Aloitin kirjoittamisen joskus alkuvuodesta ja nyt tämä on viimeinkin valmis. Teksteistäni minulle ehkä rakkain, vaikka olinkin tämän suhteen tosi epävarma aluksi. Osallistuu FF100:seen sanalla 076. Kuka?
***
Sirius ei tiedä
Sirius makaa kylmällä kivilattialla. Ei saa unta, sillä maailma hänen ympärillään on käynyt tukehduttavaksi. Hän ei saa ajatuksistaan otetta. On vain
hetki
jonka hän tajuaa olevan olemassa. Kylmä kivilattia painaa vasten kylkeä hänen mielensä huutaessa apua. Eikä kukaan kuule. Kukaan ei kuule Siriuksen vaikerointia. Kyyneleet ovat piilossa silmien takana ja vaikka Sirius ei tiedä paljoakaan mistään muusta, niin sen hän tietää, ettei itke.
Väriseviä henkäyksiä yössä, kun kukaan muu ei kuule. Mustatukkaisen pojan silmät ovat tummat himosta.
Sirius ei enää muista, kuka se mies on. Kuka se mies on, jolla on tumma tukka ja tuikkivat silmät? Siriuksella on valokuva päänsä sisällä, jota hän muistelee - tai ainakin yrittää muistella. Se muisto on käynyt utuiseksi. On neljä poikaa. Kolme ystävystä ja petturi. Remus. James. Huuto karkaa Siriuksen huulilta, kun hän muistaa. James on kuollut. Poissa. Häntä ei enää ole ja se kaikki on Siriuksen syytä. Petturi ei ole Sirius, mutta ei ole myöskään nimeä. Sirius ei voi muistaa. Hän yrittää muistaa. Minun syytäni kaikki.
Se mies, jonka tunsin, ei olisi pelleillyt kanssani tällä tavoin!
Siriuksen ajatuksista on kadonnut langan pää. Solmussa. Se on solmuja täynnä oleva elämä, jota hän elää. Hän elää elämäänsä neljän seinän sisällä. Vankilassa, josta ei voi päästä pakoon. Sirius Sirius Sirius ja yhtäkkiä on myös James, mutta kuka hän on? Missä menee todellisuuden ja mielikuvituksen, ajatusten raja? Rajamailla mielikuvituksen ja todellisuuden. James. Sirius muistaa jälleen hetkittäisiä välähdyksiä menneisyydestä. Hän muistaa silmälasipäisen pojan, jonka huulet maistuivat unelmilta. Sirius muistaa huulten pehmeyden ja pimeät yöt. Salaisuuksia.
Huulten kosketus pimeässä yössä.
Se oli vain muisto, mutta Sirius tarrautuu siihen. Silmälasipäinen poika. James ja hän itse. Siriusko se nyt oli? Yhdessä. He olivat yhdessä pimeässä yössä, kun kukaan muu ei ollut näkemässä. Oli ollut kosketuksia ja hetkellistä kiihkoa. Rakkauttako se oli ollut? Siriukselle nyt ainakin. Ehkä. Oliko se ollut rakkautta, kun hänen sormensa olivat piirtäneet karttaa toisen pojan lapaluilta aina solisluille asti? Hän oli maistanut toisen pojan huulilta kiihkon, joka oli vienyt heidät toistamaan samaa joka ikinen yö. He olivat olleet -
riitoja siitä, mitä heidän välillään oikeastaan on.
Eivät he olleet rakastavaisia. He olivat olleet vain yhtä suurta seikkailua Jamesille. James ei ollut halunnut häntä kuin heikkoina hetkinään ja jälkikäteen hän oli vannonut itselleen ja Siriukselle, ettei koskaan enää ikinä. Mutta kyllä he olivat aina uudelleen ja uudelleen, niin kauan, että Sirius sai haavoja sydämeen. Hänellä on niitä vieläkin, avohaavoja, jotka eivät parane. Hän oli rakastunut Jamesiin. Sen Sirius kyllä muistaa, eikä hän unohda. Hän ei saa unohtaa, ei voi, sillä olisiko se silloin muka ollut todellista rakkautta, jos sen voisi pyyhkiä pois niin helposti?
Me saamme pojan.
Sirius maistaa huuliltaan katkeruuden ja sitten unohtaa. Kuka taas olikaan se tummahiuksinen, silmälasipäinen poika, joka sai hänet silloin yhtenä yönä itkemään?
