Nimi: Tutustelua
Kirjoittaja: jossujb ei meikä
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: On kyllä niin sokerirfluffy ettei paremmasta väliä. One-shot.
Ikäraja: K-11
Paritus: Samandriel/Inias
Varoitukset: Enkeleiden väliset suhteet voi tulkita insestisiksi niin halutessaan.
A/N: Mikä hitto minua ja romantiikkaa vaivaa, aina pitää mennä sinne diabetesta aiheuttavan puolelle. Samaan aikaan tekisi mieli ruoskia itseään ja torua että hyi, mutta toisaalta olen ihan säpinöissä fluffysta kun sille päälle satun. Joka tapauksessa, ei spoilanne seiska/kasikautta nyt paritusta enempää. Ja ikäraja on tosiaan enimmäkseen tulkinnanvaraisen insestin takia, ei tämä nyt muuten liene K-7:mää kummempi. Kirjoitettu Multifandom II-haasteeseen muuten.
Tutustelua
Kaikkein hämmentävin oli ehkä ensimmäinen kosketus, sillä Samandrielilla ei oikein ollut käsitystä miksi hän niin kovasti halusi äkkiä olla niin lähellä Iniasta, mutta se tunne oli ällistyttävän voimakas. Enkeleissä ei kuulunut olla mitään näin sekavaa sisällä ja siksi kai olikin niin hämmentävää, ettei näin vahvoja tunteita voinut sivuuttaa, sen paremmin kuin kätkeäkään.
"Inias... kun minä taidan haluta sinua", Samandriel sanoi solmien sormensa Iniaksen kanssa ristiin tahtoen lähemmäksi, koko ajan lähemmäksi, mutta hän ei ymmärtänyt ihmisen ruumiista kunnolla. Hän ei vielä tiennyt tarkalleen mikä olisi tuntunut edes hänestä itsestään hyvältä, puhumattakaan siitä sitten miten tehdä hyvää toiselle kompastumatta omiin jalkoihinsa. Hyvä kai ettei heistä kumpikaan tiennyt yhtään toista paremmin, joten jos Samandriel vahingossa tekikin jotain tyhmää, ei Inias osannut siitä valittaa.
Lukuun ottamatta sitä yhtä kertaa kun Samandriel oli hieronut lunta Iniaksen naamaan nähtyään lasten leikkivän sillä tavalla. Siinä pyöritellessä lunta käpälissään se oli tuntunut ihan hemmetin lahjakkaalta idealta. Joka tapauksessa, aivan käsittämättömän järkyttyneestä ilmeestä päätellen koko juttu ei ollut yhtään hauskaa, kuten Samandriel sai itsekin todeta lumikasasta käsin kiukkuuntuneen Iniaksen polkiessa pois loskaa tukassaan, kiroten lumisateen silkaksi vedeksi.
Näin jälkikäteen kerrottuna koko juttu kuulosti jo huvittavalta, siinä mielessä varsinkin kun kyseessä oli ollut ensimmäinen kerta kun Inias oli ikinä suivaantunut yhtään mistään. Sen jälkeenhän noita suutahtamisia tapahtui tämän tästä, joten oli kai valhe puhua yhdestä kerrasta kun Samandriel keksi kyllä tapoja ärsyttää enemmän kuin kotitarpeiksi.
Tosin oli Inias herkkä leppymäänkin, niin eipä Samandriel hirveästi ottanut mököttämisestä itseensä. Oli vain vinksahtaneella tavalla kiehtovaa tajuta, että heillä molemmilla oli ihan oikeasti temperamentti ja persoonallisuus ja ne olivat huomattavasti erilaiset toisistaan. Inias ei esimerkiksi tykännyt sotkusta tai herneistä... tai raidoista, sen koommin kuin kirjavista väreistä vaatteissa, kun Samandriel taas oli kaikessa nimenomaan päinvastoin, erityisesti kun puhuttiin raidoista tai mistä tahansa punaisesta.
Sinällään toki he olivat tunteneet toistensa valon läpikotaisin ylhäällä Taivaassa enkeleiden lehdossa, mutta ei se ollut ihan verrattavissa mihinkään maanpäällä. Enkelten kesken ei oikein ollut minuutta tai toiseutta, vaan he kaikki olivat oikeastaan yhtä ja samaa kollektiivia - joko enenevässä tai vähenevässä määrin. Yksilöiden välille alkoi yleensä tulla eroja vasta jos he kävivät maassa tai taistelivat Helvetissä, mutta sitä ennen oli lähestulkoon sama kuka suki kenenkin siivet päivän päätteeksi.
Nyt pelkkä ajatus siitä, että joku muu koskisi Iniasta kylmäsi Samandrielia. Jos ollaan ihan rehellisiä oli hän totta vie mustasukkainen ja se oli samalla tavalla vähän pelottavakin luonteenpiirre kuin vimmaiset vihastumisetkin.
Kateus saattoi satuttaa, silti toisaalta omistushalu veti myös puoleensa, eikä ollut aina ihan helppo määritellä missä kulki kosketuksen ja kuristamisen raja. Samandriel ei missään nimessä halunnut ajaa Iniasta pois, muttei ollut varma miten pitäisi hänet luonaan varmasti muuttamatta koko yritystä taas lumipesuksi.
Vilpittömätkin yrityksetkin ilahduttaa tahtoivat mennä Samandrielilta aina puihin, eikä siinä ollenkaan auttanut se, että hän takuuvarmasti tiesi silti Iniaksen reagoivan kaikkeen kuitenkin eri tavalla kuin etukäteen kuvittelisi.
"Miten sitten oikein tahdot minut Samandriel?" Inias kysyi kuitenkin kainosti tukka sekaisin silmillään hengittämättä. Samandriel imaisi huultaan ajattelematta pieniä eleitä, sitä kehonkieltä, joka ihmisille on niin jokapäiväistä mutta enkeleille niin uutta ja salaperäistä.
Puolittain suljetut silmät, kiihtynyt hengitys ja sydämen syke... hikipisarat, vapina ja perhoset vatsassa, kaikki yhtä kysymysmerkkiä, silti täydellisen kiehtovaa.
"Sellaisena kuin ihminen tahtoisi toisen", Samandriel huokaisi, eikä tunteen kuohahtaessa yli edes epäröinyt sulkea silmiään, vietti osasi viedä itsestään huulilta huulille. Siinä oli tosin kova riski ottaen huomioon, ettei Samandriel ollut vielä toistaiseksi onnistunut tekemään paljon mitään, mikä ei olisi hangannut Iniasta jossain kohtaa vastakarvaan. Mutta ilmeisesti hänen uudenkarheaan persoonaansa sitten kuului aimo annos uhkarohkeutta.
Äkkiä ei kumpikaan muistanut muuta kuin sen hetken, sen mitättömän pienen tovin koko maailmankaikkeuden mittakaavassa kun he löysivät sen minkä kaikki ensikertalaiset ovat aina joutuneet löytämään vain kokeilemalla. Näin pääsee lähelle ja näin voi toisesta pitää kiinni, ei se ollut sen vaikeampaa.
Inias hymyili vasten suudelmaa ja antoi siipiensä vain kahista.
"Taidan pitää sinusta kovasti", hän sanoi ja Samandrielin oli pakko myöntää yrittäminen ja onnistuminen - siinä missä epäonnistuminenkin - oli paljon hauskempaa kuin mikään harmonia Taivaassa, koska toiseen tutustuminen oli jännittävää, eikä kehenkään voi rakastua tutustumatta.
FIN
