Nimi:Kuinka paljon sinua rakastinkaan.
Paritus:Draco/Hermione
Ikäraja:K-11
Tyylilaji:Angst, Draama
Summary:Hermione on kuollut ja Draco muistelee häntä lämmöllä.
A/N:Tämä osallistuu Kolmen ficin haasteeseen, Apulannan Ilona kappaleella. Itse pidän tästä hyvin paljon, ja mielestäni onnistuin kuvaamaan Dracon tunteet hyvin. Tämä on muuten ensimmäinen one-shottini tällä parituksella, joten älkää odotelko liikoja!
Kuinka paljon sinua rakastinkaan
Draco Malfoy istui Tylypahkan järvellä ja ajatteli kihlattuaan, Hermione Grangeria. Hermione oli kuollut Tylypahkassa käydyssä taistelussa, mutta Draco rakasti häntä yhä. Hän ajatteli Hermionea aina. Heidän rakkautensa oli ollut niin pysyvää, että se jätti Dracoon jäljet, syvät jäljet joita ei saanut pois. Rakkauden jäljet.
En aina voi sua ymmärtää
Oisit ees voinu yrittää
Vaikka joskus tuntuu
Että kaikki on turhaa
Sä koitit mulle selittää
Ei oo järkee jatkaa elämää
Mä tahdoin olla sulle
Syy jatkaa huomiseen
Dracon poskille valui kyyneliä, kun hän katsoi auringonlaskua. Tavallisesti hän ja Hermione istuisivat samassa paikassa, Hermione Dracon kainalossa, jutellen hiljaa keskenään. Se muisto satutti Dracoa toden teolla. Hän luuli ettei selviäisi elämästään ilman ilon tuojaa, Hermionea.
Sä olit perhonen, jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen
Draco siveli hellästi vanhaa sydänkaulakorua, jonka hän oli Hermionelle antanut. Hermione oli pitänyt sitä joka ikinen päivä ja Dracosta oli ihanaa nähdä se Hermionen kaulassa. Nyt hän ei koskaan näkisi sitä, ei koskaan. Kaikki heidän uhrautumisensa valuisi hukkaan. Hermione lepäisi ikuisesti maan alla, odottaen että Draco tulisi hakemaan hänet, veisi hänet sinne minne kuolleet vietiin. Taivaaseen.
Et halunnut mua sun maailmaan
Vaikka koitin sua niin rakastaa
Sä sanoit et on parempi mulle
Et halunnut satuttaa
Kun eilen näin sun itkevän
Mä aavistin sun lähtevän
Sun silmät katsoi tyhjää
Nuku rauhassa, pikkuinen
Draco käänsi katseensa taas auringonlaskuun. Hän muisti, kuinka Hermione oli rakastanut auringonlaskuja. Se oli heidän ainoa yhteinen aika. Muulloin Hermione oli kirjastossa tai rohkelikkotornissa, Draco taas vietti aikaansa huispauskentällä, sillä hänellä ei koskaan ollut niin hyviä kavereita kun Hermionella oli ollut. Draco tiesi että Hermionea muisteltaisiin lämmöllä, mutta kukaan ei muistellut häntä samalla tavalla kuin Draco. Rakkaudella.
”Hyvästi, Hermione Granger. Sinä josta piti tulla vaimoni. Rakastan sinua aina ja iankaikkisesti, pian me tapaamme uudelleen. Lupaan sen,” Draco kuiskasi ja hautasi sydänkaulakorun maahan.
Sä olit perhonen jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen…
--------------------------------------------
Siinäp. Kommmenteja?
