Heippa,
tämä pisti silmääni tuolta osaston ensimmäiseltä sivulta, kun etsin jotain luettavaa ja kommentoitavaa. Otsikkosi on ihanan yksinkertainen, ja siitä voi jo hieman aavistella etukäteen, mitä tuleman pitää. :>
Tämä raapaleesi on varsin onnistunut pienen hetken kuvaus, sillä tätä lukiessa voi kuvitella itsensä katselemaan meren hiljaista aaltoilua ja auringon katoamista horisontin taakse. Auringon katoamisesta sinä käytit sanaa ”valui”. Valui? Vau! Itselleni ei kyllä olisi tullut ihan heti mieleen käyttää tuollaista sanaa sitä kuvaamaan, se on todella kekseliäs ja lisäksi myös sopii asiayhteyteen loistavasti. Aurinko tosiaan valuu hiljalleen alaspäin ja katoaa lopulta horisontin taa. :>
Kirjoitettuasi kaiken tarpeellisen, nostit minut ylös ja lähdit kävelemään laiturin päähän. Pysähdyin viereesi ja katsoin kuinka heitit pullon kauas merelle. Siellä se kellui koko ajan hieman kauemmas meistä. Kysyin mitä siihen kirjoitit ja vastaukseksi sain vain huulesi vasten omiani.
Tämän kohdan lainasin kahdesta syystä: 1.) tämä on todella suloinen ja 2.) kaksi ensimmäistä lausetta aiheuttivat pienen hämmennyksen. Ensin kerrot, että ”sinä” nostaa ”minän” ylös ja lähtee kävelemään. Seuraavaksi ”minä” pysähtyy ”sinän” viereen. Tämä kohta siis hämmentää juuri siksi, ettet mainitse, että ”minä” lähtee kävelemään toisen henkilön perässä. Kieltämättä meni kyllä heti, ennen kuin ymmärsin, että ”minä” oli siirtynyt toisen perässä laiturille. : D
Lopetukseksi tuo lainaamani kohta on ihana, sen luettuaan jää hymyilemään tyhmän näköisenä ajatuksiinsa vaipuneena ja toivoen, että saisi itsekin kokea joskus jotain tällaista.
Kiitoksia tästä! : )
~ Herkku.
