Ficin nimi: Käärmeen tie
Kirjoittaja(t): Aiqsu
Tyylilaji/Genre: Angst
Ikäraja: K11
Paritus/Päähenkilöt: Peter Pettigrew
Summary: Mutta he olivat myös minun, kuuluivat minulle, ja minä en koituisi heidän kuolemakseen.
A/N: Minussa kytee jonkin sortin tarve ymmärtää Row-tädin hienoa hahmoa Peteriä vähän paremmin, joten päätin sukeltaa hänen fiktiiviseen mieleensä hetkeksi. Enjoy.
Käärmeen tie
Ne olivat vieneet minut marraskuisena iltana. Olin herännyt lasinsirpaleiden ropinaan kasvoillani, kun repsottavat makuuhuoneen ikkunanpieleni antoivat periksi niihin ryöpsähtävälle kirkkaanpunaiselle valolle ja yhtäkkiä mistään ei kuulunut mitään. Harmaan jästikerrostaloalueeni nuoret pitivät öisinkin valtavaa mekkalaa tai jos eivät he, niin uppiniskainen ärripurri pöllöni Acario herätti minut vähintään kahdesti kolmetuntisessa. Vain yksi vilkaisu sen irtohöyheniä kammottavan rauhaisasti vuotavaan häkkiin kertoi, että se ei enää hengittänyt. Odotin paikallani sängyllä, istuen, toivoen että kuolonsyöjät menisivät pois. Eivät olleet menneet, koska eivät ne voineet.
~
Tylypahkaa kohtaan minä ja ystävämme olimme aina jakaneet yhden tunteen. Me kaikki pidimme siitä. Jamesille - joka oli joskus kauan sitten ollut meistä se, jolla oli niin reilusti onnea, että hän saattoi uhkapelata sitä itsekkyyteen – Tylypahka oli vain uusi suuri leikkikenttä, tilaa nauttia ja saavuttaa. Siriukselle se oli paljastunut joko tämän tahdon varassa tai tahtomatta, kohtalon käsissä kuitenkin, kapinan paikaksi. Tylypahkan lajitteluhattu oli antanut näkymättömän mutta sitäkin kuuluvamman litsarin suoraan hänen äitinsä jalosukuiseen nenään. Ja vaikka jotkut silloin tällöin olivat katsoneet minua säälien, pikku Peter hännystelijää, oli Remus meistä se ressukka. Hän ajatteli Tylypahkan olevan hänen ainoa mahdollisuutensa. Minulle se oli eräs mahdollisuus, ja käytin sen viisaasti.
Minulla ei ollut ollut juurikaan ystäviä ennen kouluvuosiani, mutta olin myös säästynyt suurimmilta kolhuilta. Kaipa minua olisi voinut pitää Jamesin jälkeen tuurilla sivellyimpänä – jos ei onnenmyyränä, niin melkoisena onnenrottana vähintäänkin. Huolimatta epävarmuudestani, jonka tiedostaminen teki minusta entistäkin epävarmemman, ystävieni kanssa ylsin saavutuksiin, joiden muistaminen sai yhä ylpeän lämmön leviämään rintaani. James, Remus ja Sirius seisoivat rinnallani, ja opin palauttamaan palveluksen heille ymmärtäessäni todella pystyväni siihen.
~
Minulla oli vain yksi tie ulos. Istuin huoneessani, pyöritellen lyhyttä taikasauvaani ympäri ja ympäri, toistaen loitsua mielessäni. Se ei tappanut, muistutin itselleni, minä en ollut murhaaja. Minun täytyisi yksinkertaisesti pyyhkiä vaara pois ystävieni elämästä. Minun olisi luovutettava Jamesin poika pimeän lordille ja saada kaikki muut unohtamaan, että lasta oli koskaan ollutkaan. Se oli ainoa keino pitää heidät hengissä, koska he olisivat taistelleet kuolemaan asti. Olisin minäkin, väitin itselleni. Jos en olisi nähnyt keinoa, jolla pitäisin meidät kaikki yhdessä. Kelmit.
En voinut pyytää apua keneltäkään, koska kaikki toiset hyväksyivät sen, että vanhemmuus vei voiton ystävyydestä. James, Lily, Sirius… He olivat pojan perhe. Mutta he olivat myös minun, kuuluivat minulle, ja minä en koituisi heidän kuolemakseen. Minä halusin pelastaa heidät.
Joten olisin tehnyt sen itse. Sanoin pimeyden lordille, että olin valmis auttamaan häntä tiettyyn pisteeseen, ja että hän saisi haluamansa. Mutta hän tahtoi itse tehdä sen. Hän halusi voittaa kunnolla, uurastaa viedäkseen lapsen hengen. En osannut sanoa ei julmille käärmesilmille, en sittenkään, kun hän katsoi minua kaikilla niillä halveksuvilla ajatuksilla, jotka olivat joskus olleet vähällä myrkyttää mieleni. Peloissani takerruin luuloon, joka väitti tuon kylmän olennon tahtovan samaa kuin minä.
Mutta he kuolivat. Elämä jäi väärille, ajattelin, yksin asunnossani jälleen, käteni valuen tunnottomana verta lakanoille. Näin mielessäni punaiset ja vihreät silmät, sekoittuvat värit, väärinpäin kääntyneinä. En tiennyt ketä syyttää.
Peilikuvallani olisi voinut olla vastauksia, mutten koskaan katsonut niitä.
