Ficin nimi: Maailman täydellisin paikka
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Bill, Ron, Ginny ja Molly
Genre: perhefluff, draama
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Minun piti kirjoittaa sodassa ficlet inspiroituneena Kaiken maailman ficlettien viikon 23 ideasta: "Tämä päivä inspiraationa", jossa oli tarkoitus hakea fiilistä omasta päivästä. Kävin tänään isän luona, jossa pienemmät pikkusisko- ja veli asustaa. Ja siellä oli fasaanin poikasia, joten kirjoittelin sitten perhefluffia. Osallistuu one-shot10, koska ei mennytkään ficletistä vaan innostuin ja Fluffy10:n sanalla halaus. Osallistuu myös FF100: Puhdasveriset (090.Koti). // Niin ja yritin ujuttaa Arthurin mukaan, mutta en saanut sopimaan, joten se on töissä. Paino on kuitenkin sisaruksissa, joten en väkisin vängännyt.
Maailman täydellisin paikka
Bill asteli tutun pihan poikki, millä oli juoksennellut koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Kotikolo näytti kutsuvalta vielä senkin jälkeen, kun hän oli lähtenyt maailmalle ja nähnyt siellä mitä uskomattomampia paikkoja.
Ennen ovelle ennättämistä häntä vastaan juoksivat nuorimmaiset sisarukset, joiden kasvoilla oli innostuneet ilmeet ja likaa poskilla. Ron ja Ginny nauroivat halatessaan Billiä lapsenomaisella innolla. Bill pörrötti molempien hiuksia ja hymyili heille.
"Toitko tuliaisia?" Ron kysyi ensimmäisenä, kun Ginny puolestaan oli sitä mieltä, että pelkkä isoveljen läsnäolo riitti. Billiä harmitti hieman, että hänen lähtönsä takaisin Englantiin oli venynyt niin pitkäksi, että syksy oli ennättänyt jo saapua. Fred, George, Percy ja Charlie olivat lähteneet jo Tylypahkaan, joita hän ei päässyt tällä kertaa tapaamaan. Hän toivoi, että saisi vapaata jouluksi ja he voisivat viettää perhejoulun.
Työ Egyptissä vaati kuitenkin hänen aikaansa ja matkat olivat pitkiä, vaikka taikuudella ne sujuivatkin helposti ja lähestulkoon vaivattomasti.
"Toin", Bill vastasi Ronille ja huomasi, että Ginnynkin uteliaisuus heräsi aiemmista sanoista huolimatta. Bill heilutteli kassiaan molempien edessä, mutta ei paljastanut vielä sen sisältöä.
"Onko äiti tehnyt ruokaa?" Bill kysyi, koska oli tullut aiemmin kuin oli ilmoittanut. Oli ollut puhetta, että hän tulisi iltapäivällä, mutta onnekseen matka oli mennyt mutkattomasti ja nopeasti.
Ennen kuin lapset ehtivät avata suutaan Bill sai vastauksen, kun hänen äitinsä avasi ulko-oven ja kohtasi onnellinen ilme kasvoillaan vanhimman poikansa katseen. Mollyn kädessä oli soppakauha ja yllä kulunut esiliina, jossa oli haalistuneita tahroja. Valkoiseen kankaaseen myös Fred ja George olivat jättäneet oman jälkensä ikitarttuvalla tussilla, jolla oli kirjoitettu heidän nimensä ja vaatimus, jossa pyydettiin pannukakkuja ja mansikoita aamupalaksi.
Bill naurahti muistolle kaksosista, jotka oli saanut kiinni ilkityöstä. Hän harppoi pihan poikki äitinsä luokse, jolle ei ollut vieläkään kertonut, että tiesi yllättäneensä Fredin ja Georgen esiliinan koristelusta aikoja sitten. Se oli heidän välisensä salaisuus, sillä Bill oli ollut täysin samaa mieltä siitä, että aamiaiseksi kuuluisi saada äidin herkullisia pannukakkuja ja makeita mansikoita.
"Ruoka on pian valmista", Molly ilmoitti hyväntuulisesti ja viittoi peremmälle. Bill kuitenkin pudisti päätään ja halusi nauttia alkusyksyn tunnelmasta maaseudulla. Aurinko paistoi kirkkaasti, mutta ilmassa oli syksyn viileää kirpeyttä ja pihan omenapuut olivat täynnä hedelmiä. Egyptissä oli aina kuuma ja hänellä piti kiirettä, joten hän tahtoi hetken aikaa nauttia olostaan ulkona, jossa saattoi haistaa nurmikon ja äidin istuttamat vielä alkusyksynäkin kukkivat kukat.
Ron ja Ginny olivat seuranneet häntä ja pyörivät hänen ympärillään odottaen huomiota, joten Bill kääntyi heidän puoleensa ja kysyi kuulumisia. Vastaukseksi hän sai nopeatahtisen puheryöpyn, jota olisi ollut hankala seurata, ellei Bill olisi elänyt niin usean sisaruksen kanssa vuosia.
"Meillä on tipuja", Ron ilmoitti ylpeänä, sillä hän oli vasta siivonnut kanalan ja saanut luvan käydä siellä ilman valvontaa. Ginny ei vielä saanut mennä sinne yksin, mutta näytti yhtä innostuneelta. Billin kanssa mennessä äiti ei voisi kieltääkään.
"Niinkö?" Bill kysyi uteliaana, vaikka oli nähnyt elämänsä aikana useita tipuja ja niiden kasvamisen aikuisiksi. Lapsien innostus oli kuitenkin tarttuvaa sorttia ja hän lähti mielellään heidän mukaansa katsomaan, mitä kanalasta löytyi.
Ron avasi kanalan oven ja hoputti Billia seuraamaan. Kaikki astuivat sisälle ja siellä todella oli pienessä kaukalossa kymmenisen tipua, jotka viipottivat virkeinä ja nokkivat niille annettuja jyviä. Ginny kertoi nimenneensä jokaisen, vaikka ei erottanutkaan tipuja toisistaan. Ron puolestaan sanoi nimien olevan typeriä ja sai siskonsa näyttämään kieltään.
Bill tunsi lämpöä sydämessään katsellessaan nuorimmaisia Weasleytä, jotka olivat vielä vähän aikaa sitten olleet aivan liian pieniä pitämään hänelle seuraa. Nyt lapset eivät antaneet hänen edes huokaista raskaan matkan jälkeen, kun vetivät häntä jo toisiin puuhiin.
Pallopelit ja menninkäisten kitkeminen sai ajan kulumaan nopeasti ja pian Molly kutsuikin heidät syömään. Ovenpieleen jätetyn kassinsa Bill nappasi mukaan sisälle, kun he siirtyivät keittiöön. Lapsien mieleen palasivat taas tuliaiset ja Bill ei voinut olla nauramatta, kun he kiemurtelivat tuolilla ja äiti komensi heitä useaan otteeseen istumaan aloillaan.
Vaikka kotikolo olikin Billille aina koti, jota hän rakasti, niin huoneet olisivat tuntuneet tyhjiltä ja tutut huonekalut vierailta, jos talossa ei olisi ollut elämää johon hän oli tottunut. Lihalla kyllästetty juuressoppakin maistui muistoilta, eikä hän voinut peittää hymyään.
Kahden soppa-annoksen ja vasta leivotun leivän jälkeen Bill tunsi itsensä kylläiseksi ja venytteli raukeasti, hidastellen tarkoituksella Ronin ja Ginnyn kärsivällisyyttä mittaillakseen. He olivat syöneet nopeasti ja odottaneet jo tovin, että saisivat tuliaisensa, ja vihdoin Billin kaivaessa kassiaan he lähes tärisivät jännityksestä.
Ojennettuaan violettia rasiaa, jossa oli kiiltävä tähtikuviointi Ron ja Ginny lähes repivät sen hänen kädestään innosta puhkuen ja jälleen Bill nauroi. Siitä oli aikaa, kun hän oli tuntenut olonsa niin kepeäksi ja tervetulleeksi, että se tuntui sydämessä asti.
Lapset löysivät rasiasta egyptiläistä ihmetoffeeta, jota Bill oli ostanut torilta. Lapset avasivat kääreet uteliaina ja enempää miettimättä täyttivät suunsa pehmeällä toffeella ja sotkivat suupielensä. Hampaiden liimautuessa yhteen lapset nauroivat, minkä yhteen liimautuneilta huuliltaan kykenivät ja Bill nauroi heidän kanssaan. Molly jätti tiskit puhdistumaan itsekseen taikuudella ja tuli esikoisensa vierelle ja puristaakseen tätä leikkisästi poskesta. Sanoen samalla, että Bill saisi käydä useamminkin ennen kuin halasi poikaansa niin hellästi rutistaen, että olisi voinut kuvitella kuluneet vuosia viime näkemästä.
"On mukava olla taas kotona", Bill sanoi täydestä sydämestään ja antoi mielensä levätä seurassa, jota ei vaihtaisi koskaan mihinkään toiseen. Kodin tuoksu ja eläväinen ympäristö rauhoitti hänen mieltään, eikä hän halunnut enempää olla missään muualla.
Heillä ei ehkä ollut paljoa kaljuunoita, mutta heidän rikkautensa oli perhe, jossa saattoi tuntea itsensä vapaaksi ja rakastetuksi.
Illan tullen Bill nukahti kevyeen uneen ja havahtui vain hetkeksi, kun Ginny kömpi hänen viereensä ja nukahti heti silmät suljettuaan isoveljen halauksessa. Ajatellessaan onnellisena viikon kestävää lomaansa Bill nukahti pikkusiskon lämpö vasten kylkeään. Hänellä olisi edessään unohtumattomat seitsemän päivää siellä minne hän oikeasti kuului. Sillä Kotikolo oli maailman täydellisin paikka, sillä siellä häntä odotti aina perhe.
