Siitä olisi voinut tulla jotain kaunista (S, angst, raapale)

[GrandJeté]

Nimi: Siitä olisi voinut tulla jotain kaunista
Kirjoittaja: minä, elikkä Jeti
Ikäraja: S
Genre: angst (lievä)
Paritus: Luna/Hermione

A/N: Ensimmäinen fic, jonka julkaisen, joten rakentavaa toivotaan kovasti, mutta silti ei toivota, että lytätään ihan kauhean kovin.



Siitä olisi voinut tulla jotain kaunista


Vaaleat hiukset illan tuulessa hulmuten hän istuu verannalla. Takaa kuuluvat hennot askeleet, ja vanhat laudat narahtelevat. Ruskeahiuksinen istuu hänen viereensä ja yhdessä he katselevat iltaan. Vieretysten siinä katselee iltaa kaksi niin erilaista, mutta silti niin samanlaista.

Sisältä talosta kuuluu iloinen puhe ja sorina, mutta ulkona tunnelma on toinen. Siinä kaksi istuu ja miettii sitä samaa, sitä, mitä heillä voisi olla, ja sitä, mitä heillä ei koskaan tule olemaan. Sisältä kuuluu jo kyselyä: missä he ovat? Mutta kaksi, jotka toisiaan eivät saavuta, siinä istuvat, istuvat vielä varastetussa hetkessä. Mutta pian he astuvat katseiden alle, piilostaan näkyviin, eikä heillä ole enää mitään.

[Selection]

Tekstin paritus ei ole kovin yleinen, tämä on ehkä toinen fic jonka sillä parituksella luen, mutta ei minulla mitään sitä vastaan ole. Ehei, oikein kiva ja mukava paritus. Tekstin ollessa raapale siitä ei kovinkaan paljon irti saa, mutta yritän nyt kuitenkin.

Alkuasetelma raapaleessa on hieno; Luna istumassa yksin verannalla. Ehkä hieman kliseistä, mutta menköön. Hermione tulee ja istuu Lunan viereen. Kliseisyysmittari paukkuu punaisella. Toisaalta kliseisyys sopi tähän raapaleeseen, eikä se ainakaan minua haitannut, en muista tiedä. Tekstissä korostettiin paljon Lunan ja Hermionen erilaisuutta, mikä ei ole niin kovin kliseistä. Raapale myös ehkä junnasi hieman paikoillaan, se ei tuntunut millään etenevän paitsi aivan lopussa. Lauserakenteet olivat joissain lauseissa hieman omituisia,

Mutta kaksi, jotka toisiaan eivät saavuta, siinä istuvat, istuvat vielä varastetussa hetkessä.

kuten tässä lauseessa. Olisin itse kirjoittanut sen jotenkin näin - He kaksi, jotka eivät tule toisiaan saavuttamaan, istuvat vielä siinä varastetussa hetkessä tai jotenkin sinne päin. Kuitenkin tämä on sinun tekstisi ja sinä päätät.

Ruskea hiuksinen istuu hänen viereensä ja yhdessä he katselevat iltaan.

Ruskeahiuksinen on yhdyssana.

Takaa kuuluvat hennot askeleet, ja vanhat laudat narahtelevat.

Mutta pian he astuvat katseiden alle, piilostaan näkyviin, eikä heillä ole enää mitään.

Pidin erityisesti näistä kahdesta lauseesta, ne olivat mielestäni tämän ficin helmiä!

Vaikka tekstin jotkut lauserakenteet olivat kummallisia ja pilkut välillä pomppivat jossain muualla kuin niiden pitäisi, teksti oli silti mukava. Luulisin ainakin tavoittaneeni sen perimmäisen ajatuksen ja pidän siitä. Teksti oli myös kliseinen, mutta se on ymmärrettävää varsinkin jos kyseessä on ensimmäinen tekstisi. Toivotan paljon onnea ficcarin urallesi, ja kiitän vielä tekstistä.

[FractaAnima]

Sanoisin, että tavallaan jopa haikeansuloinen pieni hetki arjesta, jossa käsitellään sanatta suuria päätöksiä. Ohi menevä hetki. Hieno.

Mutta pian he astuvat katseiden alle, piilostaan näkyviin, eikä heillä ole enää mitään.

Minäkin pidän tästä lauseesta kovin.

Mutta kaksi, jotka toisiaan eivät saavuta, siinä istuvat, istuvat vielä varastetussa hetkessä.

Tässä lauseessa on ideaa, mutta toisto rikkoo sitä jonkin verran. Varastettu hetki on aina kiva sanonta, eikä mielestäni kulu koskaan. Tykkään siitä paljon.

Kiitos tästä lukukokemuksesta ja tästä hetkestä.

- Frac

[Letizia]

Vaikka sanoja on vain sata, niin tavattoman moni niistä oli aseteltu paikoilleen siten, että pidin tosi paljon. Lunan ja Hermionen hetki oli kaunis ja ohikiitävä - ikäänkuin kokonainen tarina, joka ei koskaan alkanutkaan. Surullista!

Raapaleessa huomio kiinnittyy kieleen ja yksityiskohtiin, ja tuon edellämainitun yhdyssanavirheen voisi toki nipistää poiskin. Illan katseleminen peräkkäisissä virkkeissä tuntui ehkä hitusen toistolta myös (vaikka saattoi olla tahallistakin) ottaen huomioon tekstin lyhyyden.

Sisältä talosta kuuluu iloinen puhe ja sorina, mutta ulkona tunnelma on toinen. -- Sisältä kuuluu jo kyselyä: missä he ovat?

Pidin hurjan paljon sanavalinnasta puhe ja sorina (eikä puheensorina), sillä virkkeen rytmi on kaunis. Talon äänet kuuluivat tässä kivasti. Ikään kuin vähäeleistä näytelmää - pääpari keskellä näyttämöä puhumatta, taustalla kuoro sipisee hiljaa.

Mutta kaksi, jotka toisiaan eivät saavuta, siinä istuvat, istuvat vielä varastetussa hetkessä.

Minä pidin tästä virkkeestä sekä ajatuksena että lauserakenteena. Jotenkin 'hauraan mahtipontinen', kuten oikeastaan koko fic, vaikka en ole varma välittääkö tämä minun sanavalintani sen mitä tavoittelen. Pidin kyllä. Preesens toimii minusta tulevaan viittaavana tässä huomattavasti paremmin kuin 'tule olemaan' pari virkettä aikaisemmin, vaikka kyllä siinä nimenomaisessa kohden tuo suomeen ujuttautunut futuurikin taitaa puolustaa paikkaansa. :)

Sori jos juutuin kaikesta huolimatta liikaa yksityiskohtiin, mutta halusin siis sanoa, että tykkäsin tästä!